Petsamo

Kuva on kirjan kansikuva. Kuvassa on Petsamo Osuuskauppa ja osuuskaupan kahvila Parkkinassa. Kuvaaja tuntematon.

”Jäämeren aallot aina lyöneet on kylmään rantaan kylmän Petsamon” lauletaan Petsamosta ja tämän  laulun tavoin Lapin Maakuntamuseon toimittama kirja Petsamo 1920-1944. Suomi Jäämeren rannallatuo kaivatut terveiset siitä tarunhohtoisesta, mutta vain lyhyen aikaa itsenäiselle Suomen valtiolle kuuluneesta alueesta Jäämeren rannalta. Minua on aina kiinnostanut Petsamo, vaikka minulla ei ole sinne mitään sukuyhteyksiä. En ole toisaalta päässyt siellä käymäänkään, vaikka olenkin lukenut Petsamosta kertovia julkaisuja, niin tietokirjoja kuin esimerkiksi Mirjam Kälkäjän romaaneja. Äskettäin avattiin Lapin Maakuntamuseossa uusi perusnäyttelyn osa, joka kertoo siitä ajasta, jolloin Petsamo kuului itsenäiselle Suomelle eli 1920-1944. Tämä arvostelu on kirjoitettu julkaistusta näyttelyluettelosta ja se on julkaisu Agricola-verkossa. Kaikki muut kuvat tässä ovat näyttelystä. 

Tuon lyhyen Suomelle kuuluneen ajan – 1922-1944 – lisäksi sekä alueen historialliset että ekologiset olot ovat vaikuttaneet siihen, minkälainen kuva Petsamosta on mieliimme piirtynyt. Toisen maailmansodan jälkeen Petsamon asukkaat joutuivat jättämään sen ja heidät majoitettiin eri puolille Lappia. Petsamon evakkojen kaipaus kotiseudulleen on siirtynyt uusille sukupuolille ja reaalistuu nyt yhdistystoimintana, muisteluna ja nyt myös näyttelynä Rovaniemen Maakuntamuseossa.    

Petsamo 1920-1944-teos liittyy Lapin Maakuntamuseossa juuri avattuun Petsamosta kertoneeseen näyttelyyn, joka on osa museon perusnäyttelyä. Tässä julkaistujen näyttelytekstien lisäksi kirja sisältää seitsemän itsenäistä ja eri pituista tekstiä, jotka valottavat Petsamon historiaa, geologiaa, luontoa ja asukkaita sekä petsamolaisten evakkojen kokemuksia uusista asuinsijoista. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä ne täydentävät hyvin näyttelytekstejä, jotka olosuhteidenkin vuoksi jäävät pakosta lyhyiksi. Kirjan loppuosassa on julkaistu vielä kuvat näyttelyssä olevista Petsamo-esineistä. Kaiken kaikkiaan Lapin Maakuntamuseon Petsamo-kokoelmassa on 154 esinettä ja yli 2 700 valokuvaa, joista näyttelyssä on 95 esinettä ja 140 valokuvaa. Näiden lisäksi museolla on sekä arkistoaineistoa että luonnontieteellisiä näytteitä Petsamosta. Valtakunnallisen vastuujaon mukaan Lapin Maakuntamuseolle onkin annettu tehtäväksi huolehtia, kerätä ja tallentaa Petsamoa koskevaa kulttuuriperintöä. Sekä näyttely että siihen perustuva julkaisu ovat erinomaisia osoituksia siitä. '

Julkaisun aloittaa Petsamon geologiasta ja maiseman kehityksestä kertova Peter Johanssonin ja Laura S. Laurin artikkeli. Pinnanmuodostuksen lisäksi artikkelissa käydään läpi Petsamon rikasta kallioperää. Jääkauden vaikutus ja sen jättämät jäljet alueen maaperään tulevat selkeästi esille. Artikkelissa käydään läpi myös Petsamon palsasuot ja niiden synty.

Kiinnostava ja paljon uutta tietoa sisältävä on Hannu Kotivuoren artikkeli Petsamon vanhimmista asutusjäljistä. Alueen esihistoriaa on todella kovin vähän tutkittu ja julkaistu, joten tämä artikkeli on monessa mielessä tärkeä, sillä se pyrkii antamaan kokonaiskuvan Petsamon esihistoriasta. Artikkeli hyödyntää arkeologisten irtolöytöjen, artefaktien ja erilaisten rakenteiden lisäksi monitieteisyyttä kuten esimerkiksi Väinö Tannerin tutkimuksia siita-laitoksesta ja monia etnografisia, antropologisia ja luonnontieteellisiä sekä luulöydösten osteologisia tutkimuksia. Artikkelissa tulee monitieteisen näkökulman ansiosta selkeästi esille mm. alueen asukkaiden yhteydet.

Petsamon luonnosta kertova artikkeli on Heikki Kauhasen kynästä. Artikkelissa käydään läpi lyhyesti kallioperä, kasvillisuus ja eläimistö.  Olisin kaivannut tässä hieman tarkemmin alueelle tärkeän vedenalaisen elämän tarkastelua, sillä kalastukselle on ollut tärkeä merkitys Petsamolle.  

Tärkeästä ja vaikuttavasta asiasta eli Petsamon teiden rakentamisesta on kirjoittanut Erkki Lilja. Artikkeli keskittyy tietöihin ennen Tarton rauhaa, sillä Jäämerentien rakentaminen alkoi voimallisesti juuri kesällä 1921. Ajettava tie valmistui 1929 ja se oli tärkeä alkaneelle Petsamon matkailulle, sillä näin saattoi ajaa autolla koko matkan Hangosta Petsamoon. Myöhemmin tien merkitys rahdinajolle oli huomattava. Jäämerentiestä onkin näyttelyssä oma osuutensa.  

Petsamolaisten asutushistoriasta on kaksi lyhyttä artikkelia. Sonja Tanhua käy läpi Suomen kolttasaamelaisten asutushistoriaa Petsamon sukualueilta sodan jälkeen evakkoon ja muutaman vuoden kuluttua Inariin, jonne kolttasaamelaiset asutettiin. Lyhyestäkin artikkelista tulee esille kolttasaamelaisten dramaattinen elämä. Samoin siinä tulee esille, että Petsamon kasvava väestö ja uudet elinkeinot eivät näyttäytyneet kolttasaamelaisille vain positiivisina. Tiina Harjumaa kirjoittaa lyhyesti Petsamon suomalaisten uudesta sodanjälkeisestä asuinpaikasta, Tervolan Varejoesta ja elämästä siellä. Toivottavasti saamme lukea tästä lisää hänen tekeillä olevassa väitöskirjassaan. 

Tuija Hautala-Hirvioja käy tiivistetysti läpi, miten suomalaistaiteilijat ikuistivat Petsamoa sen lyhyenä suomalaisaikana. Ainoan Petsamossa asuneen taiteilija Andreas Alarieston työt ja muistiinpanot tuhoutuivat sodan melskeissä. Muista – ja harvoista – taiteilijoista kannattaa mainita erityisesti Anton Lindforss, johon ”Petsamon vetovoima” vaikutti syvästi. Taiteilijat olivat omalta osaltaan lisäämässä Petsamon matkailullista vetovoimaa. 

Näissä suhteellisen lyhyissä artikkeleissa petsamolainen arkielämä jää vähälle huomiolle, mutta sen osuus tulee paremmin esille näyttelyssä ja kirjan sisältämissä näyttelyteksteissä. Näyttelyn voi jakaa kuuteen osaan, jotka kaikki on käsitelty erillisinä tässä teoksessa. ”Suomen itäinen käsivarsi” -osuudessa käydään läpi väestökehitys, asutushistoria sekä Petsamon kylien erityispiirteet. Asutushistoriasta ja kylien esittelyssä tulee esille se, miten monikulttuurinen ja -kielinen Petsamo oli ja miten nopeaa sen suomalaistuminen tuona aikana oli; vuonna 1921 osuus oli 40,5 %, mutta 1939 jo 72,6 %.

”Ankara mutta antoisa meri” kertoo nimensä mukaisesti merestä ja sen resursseista sekä kalastusvälineistä antaen tilaa myös monikulttuuriselle Rasmussenin kalastajaperheelle, jonka esineistöä on myös näyttelyssä. ”Luonnonolot” kertoo vuodenajoista, pitkästä kaamoksesta ja yöttömästä yöstä sekä Jäämerestä. Tilaa saavat myös luonnonsuojelualueet kuten esimerkiksi Heinäsaaret linnustoineen sekä Veikko Salkio, joka työskenteli rajavartijana ja myöhemmin luonnonsuojeluvartijana alueella. Salkio on myöhemmin lahjoittanut keräämäänsä aineistoa mm. Lapin Maakuntamuseolle.    

Petsamon arkea tarkastellaan enemmän ”Nopeaa kehitystä Suomen aikana” -osassa, jossa käydään läpi miten Petsamoa alettiin rakentaa suomalaisen yhteiskunnan mallin mukaisesti. Yksi näistä oli rajavartiolaitos ja toinen sairaanhoito. Talouden kehitystä, suomalaisen väestön kasvua ja arkielämää käsitellään myös tässä osassa käyttäen esimerkkeinä perheitä tai tunnettuja petsamolaisia.

Petsamon tiestöstä kertominen jatkuu Jäämerentietä kuvaavassa osiossa. Petsamo houkutteli monenlaisia matkailijoita, niin perheitä kuin uuden alueen valloittajia ja urheilukalastusturisteja. Luostaria tarkasteltiin tässä lähinnä matkailun resurssina, sillä siitä tuli suosittu turistikohde. 

Viimeinen osa keskittyy sekä talvi- että jatkosotaan ja Petsamon menetykseen. Aselevon tultua voimaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä 4.9.1944 alkoi petsamolaisten evakuointi ja heidän muutaman vuoden mittainen vaellus. Sitä kesti, kunnes petsamolaiset asutettiin Varejoelle vuoden 1946 jälkeen ja kolttasaamelaiset vasta myöhemmin Inariin Näätämöön, Sevettijärvelle, Nellimiin ja Kevätjärvelle.  

Teoksen lopussa esitellään vielä Petsamon kylät, niiden erityispiirteet, asukkaat ja kielelliset olot. Kylät kuvineen ovat mukana myös näyttelyssä. Tässä julkaisussakin olevat näyttelytekstit on laatinut Lapin Maakuntamuseon henkilökunta: Tuija Alariesto, Suvi Harju, Hanna Kyläniemi, Hannu Kotivuori, Heidi Pelkonen ja Jukka Salmela. Apuna näyttelyssä on ollut myös Petsamo-seura.

Petsamosta on muihin sodassa luovutettuihin alueisiin verrattuna julkaistu vähän kirjallisuutta, joten tämä teos avaa osaltaan uusia, tosin melko suppeita näkökulmia Petsamoon. Teos on runsaasti kuvitettu käyttäen sekä vanhoja petsamolaisia kuvia että tätä teosta ja näyttelyä varten otettuja kuvia. Se on tarkoitettu suurelle yleisölle ja tällaisena näyttelyoppaana se on ansiokas lisä Petsamoa koskevaan, suhteellisen vähäiseen kirjallisuuteen. Tämän päivän Petsamoon voi matkustaa, mutta sekä julkaisu että näyttely kertovat aivan toisesta Petsamosta. Niissä esille tuleva kaipaus kohdistuu siihen Petsamoon, jota ei enää ole.    

Petsamo 1920-1944. Suomi Jäämeren rannalla. Toimituskunta: Tuija Alariesto, Hanna Kyläniemi, Hannu Kotivuori ja Heidi Pelkonen. Lapin maakuntamuseon julkaisuja 19. Rovaniemi: Lapin Maakuntamuseo 2018, 194 s., kuvitettu. 242 sivua. ISBN 978-951-98439-8-8.