Evakkojen päivä

 

SA-kuva; taustalla Kittilän kirkko ja poltettu Kirkkokangas, syksy 1944.

Tänään 20.4. vietetään Evakkojen päivää jo toista kertaa. Sen on alkuunpannut Karjalaisten säätiö. Monet – erityisesti puolueiden päiväykset - näyttävät keskittyvän karjalaisten evakkoon. Heidän evakkotiensä on ollut pitkä ja monivaiheinen ja siirtokarjalaisia onkin suurin osa evakoista. Vähemmän julkisuudessa ovat olleet Lapin sodan evakot, joista suurin osa eli yli 56 000 Ruotsiin. Pohjanmaalle heitä lähti vajaat 47 500. Kaikki eivät palanneet, sillä evakkopaikkakuntien hautausmailla lepää satoja lappilaisia. Ruotsissa evakkoja kuoli yli 500, joista eniten oli Rovaniemeltä (279) ja Kittilästä (148).

Osa asukkaista palasi poltettuun ja hävitettyyn Lappiin, mutta osan kotiseutu oli säästynyt vetäytyvien saksalais-itävaltalaisten joukkojen tuhotöiltä. Muistutus vielä siitä, että esimerkiksi Sallan ja Petsamon asukkaat eivät päässeet kotiseudulleen evakon jälkeen ja osa sallalaisista evakoista sai uuden kodin noin viiden vuoden evakon jälkeen. Evakon jälkeen alkoi jälleenrakennusaika, jolloin modernisaatio alkoi voimalla vaikuttaa sodan jäljiltä tuhottuun Lappiin. Sen on sanottu myös aloittaneen uuden ajanjakson, kuten monet haastattelemani ja tekemääni teemakyselyyn vastanneet kertoivat.

Onneksi Lapin sodasta ja sen jälkeisistä ajoista on jo julkaistu monia teoksia. Nyt keväällä huhtikuussa ilmestyy myös Suomen Kirjallisuuden Seuran kustantamana teos Sota meissä. Sodan kokemushistoriaa Lapissa, jonka ovat toimittaneet Outi Autti, Hanna-Leena Määttä, Päivi Magga, Saara Intonen ja Ilmari Leppihalme. Se sisältää nimensä mukaisesti erilaisia näkemyksiä Lapin sodan kokemushistoriasta, joissa kirjoittajat edustavat myös monia eri tieteenaloja.

Kuten tuo kohta ilmestyvä teos, niin muutenkaan ei Lapin sodasta, evakosta ja jälleenrakennusajasta voi muodostaa vain yhtä kuvaa, sillä kuva muistuttaa ikään kuin kaleidoskooppia muuttuen vastaajien ja vuosien mittaan. Yhden sellaisen kuvan sain osallistuessani lokakuussa Kittilässä järjestettyyn matkaan evakkopaikkakunnille Ruotsiin.

 

Jäätiellä kotiseutukirjallisuutta

 

Ei tämä blogi ole sentään vielä kuollut, vaikka pakkasia onkin pidellyt myös täällä Turussa. Viime päivien tai viikkojen pakkaset ovat mahdollistaneet sen, että vihdoin Aurajoesta on taas tullut kulkuväylä. Sadat jos ei tuhannet ihmiset ovat kävelleet, juosseet, hiihtäneet, potkukelkkailleet tai pyöräilleet pitkin jokea sekä kaupungin kohdalla että täällä Halisten padon yläjuoksulla. Keskustaan on tehty myös puinen silta joen ylittämistä varten, sillä Föri ei enää oikein pääse kulkemaan jäiden vuoksi. Muistan, että joskus muinoin oli myös napakelkka tms. Aurajoella.

Täällä Halisten puolella jään pinta on suht tasaista, sillä meriveden pinnan lasku ei näy kuten lähempänä merta. Toki jokeen laskevien ojien suut ovat sulia tai jää on niissä heikkoa. Kävely joella onnistuu hienosti, sillä lunta on vain muutama hassu sentti, vaikka ei käyttäisi edes jäälle tallattuja polkuja. Hiihtämien onnistuu myös, vaikka perinteistä helpompi on edetä vapaalla. Olivatpa jotkut tuoneet Kuralan sillan luo myös soittovehkeet ja videokuvaajan. Sama porukka näytti olevan seuraavana päivänä kaupungin kohdalla.

Oli jotenkin hauskaa kävellä joella ja kuunnella samalla kotiseutukirjallisuutta, jossa kirjan tapahtumat ovat sidottu johonkin tiettyyn paikkaan tai paikkakuntaan.  Nyt on ilmestynyt taas Lappia koskevia dekkareita, jotka luen tai kuuntelen vaikka en muuten dekkareista niin välittäisi. Toki ollessani Sveitsissä paransin saksan kielen taitoani ja samalla tutustuin väliaikaiseen asuinpaikkaani ja Elsassiin lukemalla sikäläisen baselilaisen Hansjörg Schneiderin sarjaa komisario Hunkeleristä. Kotiseutukirjallisuutta löytyy saksankielisistä maista varmaan jokaisesta kaupungista ja olen odottanut, että niitä ilmestyisi enemmän nykyään myös Lapista. Tämä Schneider kirjoitti hyvää saksaa ja kollegani mukaan hän oli myös opiskellut saksan kieltä, historiaa ja psykologiaa. Kirjat olivat hyviä ja samaa odottaisin kyllä myös Lappiin sijoittuvilta dekkareilta. Osa onnistuu, osa ei.

Nyt on ilmestynyt Noora Mustajoen ja Bosse Helstenin Leville sijoittuva Turisti, jonka tapahtumat ja juonenkäänteet olivat todellisuuttakin ihmeellisempiä. Tapahtumilla eikä henkilöillä ollut tietenkään vastaavuutta, vaikka osa saattoikin vaikuttaa etäisesti tai osittain hieman tutuilta. Mutta kirjoissahan kaikki on mahdollista ja seuraavaa kirjaa nyt sitten odotetaan, sillä jatkoa on kai luvassa. Mutta miksi näissä dekkareissa lukijoihin (tai ääniin) ei ole kiinnitetty huomiota? Kun lukijan ääni ei minulle sopinut, niin luin kirjan loppuun.

Toinen Lappiin sijoittunut dekkaria oli Joen Kankaan Kaltio, joka sijoittui Inariin ja Vuoreijaan. Se on jatkoa Kankaan aiemmin julkaisemalle Kaamokselle.