Viimeinen kirjoitukseni elokuisesta
Marinmaan matkasta käsittelee päivän kestänyttä retkeä, jolloin tutustuimme
marilaisille tärkeisiin luonnonlähteisiin Edvedovon, Novo-Torjalin ja Kuzhnerin
raionien alueella. Myöhemmin vierailimme vielä Vizimbirin kylässä, jossa
kävimme lyhyesti kotiseutumuseossa, söimme perinneruokia ja saunoimme pienessä
paikallisessa matkailuyrityksessä. Päivä oli pitkä, sillä lähdimme kello
kahdeksalta Joshkar-Olasta ja palasimme sinne iltayhdeksän jälkeen. Päivän
pituudesta osansa oli myös huonoilla teillä, mutta myös ohjelmalla. Paluumatkan
aikana oli jo ehtinyt tulla pimeä. Ohjelman oli järjestänyt paikallinen
naisjärjestö Saskavi ja mukana retkellä oli myös useita marilaisia naisia. Oppaana
meillä oli paikallinen toimittaja ja marilaisaktiivi, jolla on myös oma marilaisia
tavaroita myyvä kauppa Joshkar-Olan keskustassa. Kaupassa oli oikein hyvä
valikoima tuliaisiksi ja muuten vain ostettavaksi sopivia tavaroita kuten mm. levyjä.
Ensimmäinen lähde sijaitsi Jezhovon
naisluostarin kupeessa. Se oli – muistaakseni – erityisesti silmäsairauksien
parantamiseen sopiva lähde, joten kaikki huuhtelivat siellä silmiään ja osa joi
myös lähteen kylmää ja parantavaa vettä. Lähteen vieressä aidattuna oli myös
pyhä puu.
Kävimme päivän aikana niin monella
lähteellä, että minulla nämä alkoivat jo mennä sekaisin. Yksi lähde oli erityisesti jalkojen
terveydelle; vesi oli kylmää, mutta mitäpä sitä ei tekisi jalkojensa
parantamiseksi ja mahdollisesti kipujen hävittämiseksi. Ja kuumalla ilmalla oli
ihan mukavaa pitää jalkoja kylmässä vedessä. Parilla lähteellä sai huljuttaa
saatuja nauhoja lähteen vedessä, toki pestä samalla myös kasvot, ja toivoa
jotain terveyteen liittyvää ja sitten sitoa nauha puuhun.
Mielenkiintoinen oli ns. Stjopa-sedän lähde
tai lähteitä oli tässä paikassa pari ja hieman ylempää kurussa maja, jossa Stjopa-setä
otti parina päivänä viikossa vastaan potilaita. Ennen kuin polku laskeutui –
aivan älyttömän jyrkkä – lähteille ja parantajan mökille, puissa oli runsaasti
asusteita, huiveja, sukkia tms., joita oli sidottu nauhaan, jotta lähteen vesi
toimisi paremmin parantamisessa. Sinnekin me sidoimme saamamme nauhat, joita
oli ensin huuhdeltu lähteissä.
Iltapäivän vietimme Vizimbirin
kylässä, jossa ensin tutustuimme vanhaan kouluun rakennettuun kotiseutu- ja
kirjallisuusmuseoon. Museon oli alkuunpannut yksi koulun opettaja kunnioituksena
kylästä kotoisin olevalle kirjailijalle. Valitettavasti kirjallisuusmuseon puoleen emme ehtineet
tutustua, sillä emännillä olikin sitten yhtäkkiä hirveä kiire kylän toisella
puolella olevaan talon, jonne meille oli järjestetty marilainen pitopöytä.
Samat ihmiset, jotka myöhemmin osoittautuivat sukulaisiksi, olivat sekä
kotiseutumuseolla meitä vastaanottamassa että ruokapaikassa vastasivat
musiikista ja ohjelmasta. Olimme toki syöneet puolen päivän tienoilla
kenttälounaan yhden uhrilehdon viereen rakennetussa katoksessa, mutta tämä Vizimbirin
kylän tarjoilu kertoi taas marilaisesta vieraanvaraisuudesta, sillä pöydät
notkuivat erilaisia herkkuja.
Ruokailun sekä marilaisten laulujen
ja tanssien jälkeen kävelimme lähellä sijaitsevaan matkailuyritykseen, jossa
meille oli lämmitetty sauna. Saunan vieressä oli lähteestä johdettu vesiallas,
jonka kylmä vesi kuulemma nuorensi kylpijää kymmenellä vuodella. Paikalle oli
rakennettu toinenkin sauna, erillisiä tiloja ruokailua varten sekä pari mökkiä
hieman korkeammalle mäelle. Kylän maasto oli kumpuilevaa ja kaunista. Ennen
lähtöä saimme vielä todistaa auringon laskun ja paimenesta palaavan karjan saapumisen
kylään.
Mielenkiintoinen päivä, mutta ehkä
pari, korkeintaan kolme lähdettä olisi riittänyt kertomaan niiden tärkeydestä
mareille. Kävelyt metsässä olivat mukavia, mutta eivät joka paikassa kovin
esteettömiä.
