Kotitunturilla

 

Päinvastoin kuin monet arvelevat, niin minun kotitunturini ei suinkaan ole ikkunasta näkyvät Pallastunturit, vaikka olen ollut siellä useina keväinä ja kesinä töissä, opiskeluaikana myös pääsiäisen aikoihin. Pallastunturit ovat tärkeä osa Kittilää ja ne ovat tätä varsinaista kotitunturiani huomattavasti tunnetumpia ja kulttuurihistoriallisestikin tärkeämpiä. Tämä Pallastunturien tunturiketju kohoaa Metsä-Lapin maisemassa satojen metrien korkeuteen. Maisemasta hyvin erottuvana Pallastunturien jono on erittäin edustava esimerkki tunturimatkailun alkuvaiheesta Lapissa. Vaikka Pallas oli ilman liikenneyhteyksiä vielä pitkään 1900-luvun alussa, niin sinne tultiin jo silloin nauttimaan ulkoilumahdollisuuksista ja erityisesti tunturihiihdosta. Talvilomailu oli muodikasta 1930-luvulla, mutta sitä saattoivat harrastaa vain varakkaimmat. Pallastunturien suosio monipuolisena retkeilyalueena on tunnettu myös kauan, sillä Suomen vanhin kansallispuisto perustettiin sinne jo vuonna 1938. Pallastunturin matkailuhistoria kertoo Lapin matkailurakentamisen historiasta 1930-luvulta alkaen.

                               

Pallaksille on kotipaikastani linnuntietä matkaa noin 50 kilometriä ja kotitunturini sijaitsee 20 kilometrin päässä eli aivan naapurissa. Kyseessä on yksi Kittilän pohjoisimpia tuntureita eli Puljutunturi, jonka korkeus on 470 metriä. Ympäristöstään se kohoaa vain 150 metrin korkeuteen. 

Puljutarkoittaa meidän paikallisella murteella harjua ja Puljutunturi sijaitsee Puljun kylän lähellä. Tunturiin on helppo nousta, sillä Puljun ja Nunnasen välinen maantie kulkee tunturin juurella ja kesämaan aikana sinne voi kiivetä myös huoltotietä pitkin. Opastettu reitti vie ensin Varkaanvaaranjärven luona olevalle laavulle ja sen tulistelupaikalle. Sieltä voi kiivetä vielä ylemmäs tunturiin. Sen laella on vanha palovartijan maja, jossa aiemmin, muutama vuosikymmen sitten, paikalliset nuoret kesätöinä vahtivat metsäpaloja.

Osa polkua kulkee pitkin kivialustaa, jolla on varmaan joku geologinen nimi, mutta sitä en tiedä.

Tunturin laelta avautuu näköala moneen ilmansuuntaan ja Puljutunturia korkeampiin tuntureihin, kuten idempänä oleviin Korsa- ja Kätkätuntureihin sekä lännessä siintäviin Ounas- ja Pallastuntureihin. Tunturi kuuluu Puljun erämaa-alueeseen, jolle luonteenomaisia ovat vaarojen ja tuntureiden lisäksi myös laajat uomat ja jänkät.

Laavulle on matkaa maantieltä vain alle kaksi kilometriä, parkkipaikalta huipulle noin kuusi kilometriä edestakaisin. Polttopuista huolehtii Puljun kyläyhdistys vapaaehtoisesti. Mukaan kannattaa ottaa silti ottaa ainakin kuivia sytykkeitä, jotta tulen saa varmasti syttymään.

                                           

Tämä kotitunturini on saanut sijaita suhteellisen rauhassa, kaukana muiden tuntureiden väenpaljoudesta laskettelu- tai ruska-aikana. Viime vuosina sinne on alkanut tulla yhä enemmän retkeilijöitä, sillä tunturi on helppo saavuttaa maantieltä.  Erityisesti syksyn maaruskan aikana tunturin riekonmarjamättäät hehkuvat kirkkaanpunaisina. Silti siellä löytää hyvin luonnonrauhaa, kuten taas nytkin alkuviikosta. Parkkipaikalla oli yksi auto meidän tullessamme, mutta tunturissa meidän polut eivät kohdanneet.

Varkaanvaaranjärvi, jonka rannalla on laavu.

(Osa juttua on julkaistu keväällä Kittilä-lehdessä)

Kolmen valtakunnan rajalla

Pohjoisessa pääsee helposti käymään kolmessa eri valtiossa, kun matkustaa kolmen valtakunnan rajapyykille. Kävely käy helposti Kilpisjärvellä sijaitsevan rajapyykin ympäri – toinen mahdollinen olisi Norjan, Suomen ja Venäjän rajalla Muotkavaarassa, mutta sen kiertäminen on kielletty.

Tässä kuvassa oleva treriksröset, treriksrøysa, golmma riikka rádjemearka on Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen betoninen rajapyykki Koltajärvessä. Tänne pääsee sekä kävelemällä Kilpisjärveltä Mallan luonnonpuiston kautta noin 11 kilometrin matkan tai kesäaikaan laivalla. Rajapyykki on tuttu ainakin Lapin sodan loppumisen kunniaksi otetuista valokuvista, sillä sodan päättyessä 27. huhtikuuta vuonna 1945 suomalaiset sotilaat pystyttivät Suomen lipun tänne kolmen valtakunnan rajapyykille viimeisten saksalaisten yksikköjen poistuttua maasta. Totuus tämän ikoniseksi tulleen kuvan ottamisesta ei olekaan ihan niin varmasti juuri 27.4. Täällä pidetään nykyään 27.4. juhlallinen lipunnosto, johon osallistuu mm. paikallisia koululaisia.  

Kävimme kesällä tällä ”laivaristeilyllä”, joka kestää noin puoli tuntia Ruotsin puolen Koltalahteen. Laiva odottaa satamassa pari tuntia ja sinä aikana ehtii hyvin kävellä kolmen kilometrin päässä olevalle rajapyykille ja takaisin. Valitettavasti laivalla ei ole tax free -myyntiä eikä tarjoilua, vaikka se meneekin Ruotsin puolelle. 😊

Rajapyykki näkyy hyvin myös Kuohkimajärven rannalla olevalta kämpältä, jossa olen aiemmin yöpynyt. Tuolta voi myös kävellä takaisin Kilpisjärvelle ja ohittaa Kitsiputouksen, jota kutsutaan myös Mallan kyyneleiksi. Nimitys liittyy paikallisiin tarinoihin. Siitä on tehty myös laulu ”Haltin häät”, jonka esittää Taiska. Laulua kuulee usein vieläkin, ainakin joidenkin Lappi-romantikkojen toivomana radiosta.

Vuonna 1993 Suomen presidenttipari (Tellervo ja Mauno Koivisto) sekä Ruotsin ja Norjan kuninkaalliset vihkivät 800 km pitkän Kalottireitin juuri täällä kolmen valtakunnan rajapyykillä.