Hallstatt - maailmanperintökohde ja kiinalaisten kopio

 

                         

Wienin CIFU XIII:n eli fenno-ugristikongressin aikana kävin myös Hallstattissa, mikä on yksi Itävallan suuria matkailukohteita ainakin, jos tarkastelee kesäpäivittäisten turistien määrää. Hallstatt ei ole kiinnostanut minua aikaisemmin, vaikka olen jo 1980-luvulla interreilannut sen lähistöllä monena kesänä ja kesällä 2006 olin vieraana itävaltalaisen kollegani kesämökillä Wolfgangseen järvellä.

Hallstatt kiinnosti minua nyt, koska tästä maailmanperintökohteen statuksen saaneesta paikasta on Kiinassa tehty kopio. Se on vaikuttanut myös matkailijavirtaan, sillä sen jälkeen kiinalaisturistien määrä on noussut huimasti. Nyt vielä Kiina estää koronan vuoksi sikäläisten turistien saapumisen Eurooppaan, mikä kuluvana kesänä onneksi vaikutti siten, että kaupunkiin mahtui hyvin. Toki Hallstattin suosio matkailukohteena tuli esille monella tavalla. Nämä opasteet olivat – ryhmämme oppaan mukaan – ilmestyneet juuri kiinalaisturistien vuoksi. (Ks. kopioita esim. täällä)

Itse Hallstatt on tuttu jo arkeologian opinnoista, sillä Hallstattin kulttuuri on jäänyt mieleen. Se, keltit ja suola oli esitelty paikallisessa museossa, jossa ehdin onneksi käydä pikaisesti. Myös tämän pikkuruisen kaupungin kulttuuria oli esitelty. Muuten tämän turistimatkan aikataulu oli tosi tiukka, sillä matkoihin meni yhteensä reilut kahdeksan tuntia. Paikan päällä olimme vain viitisen tuntia ja siihen sisältyi vielä laivamatka järvellä.

Hallstatt sijaitsee Hallstatt-järven ja jyrkän Dachsteinin vuoriston välissä kapealla kaistaleella. Kun kaupunkia katsoo järveltä päin, niin näyttää ikään kuin talot olisi rakennettu toinen toistensa päälle. Matkaesitteiden mukaan tämä maisema onkin yksi Itävallan kuvatuimpia. Kaunis se kyllä onkin.   

Noin puoli tuntia kestäneen risteilyn jälkeen kiipesimme kapeita portaita ylös kohti yhtä pyhiinvaelluskirkkoa, jonka pihalta – yli hautausmaan – aukesi upea näköala järvelle. Kirkon yksi aarre oli myöhäisgoottilainen puuleikkauksin tehty hieno alttaritaulu.  

 

Kirkon vieressä on myös Beinhaus eli luutalo, johon en valitettavasti ehtinyt tutustua. Tilanpuutteen vuoksi vanhat haudat on kaivettu auki ja vainajien kallot (kiillotettuina ja koristeltuina) on asetettu luutaloon. Oppaan mukaan pääkalloja oli yli 1200.

Suola on tuotteistettu hyvin; myös korkeammalla – funikulaarilla tai polkua pitkin saavutettavissa – 360 metrin korkeudessa oleviin suolakaivoksiin olisi päässyt tutustumaan. Suola on nähtävästi houkutellut ensimmäisiä asukkaita tuonne jo kivikaudella. Sekä vanhoja kaivostunneleita että kaivaustekniikoita olisi ollut nähtävillä suolakaivoksessa ja olihan niitä esiteltynä myös museonäyttelyssä. Suolaa oli ostettavissa paikan lukuisissa matkamuistomyymälöissä ja tietysti myös Itävallan myymälöissä; niin myös lähellä sijaitsevassa Bad Ischlin kylpyläkaupungissa, jossa kävin aiemmin. Siellähän keisari Frans Joosefilla oli kesäpalatsi ja siellä hän tapasi Sissin.

Museossa ollut kaivoskuilu

En nähnyt Hallstattissa kuin yhden paikan, jossa – museon lisäksi – maailmanperintökohde oli mukana nimessä ja se oli Heritage Hotel Hallstatt heti rannassa. Toki joissakin paikoissa oli niin paljon muita matkailijoita, että tämä brändäys saattoi mennä ohi.

Vähän neljän jälkeen iltapäivällä bussi lähti takaisin kohti Wieniä. Samaan aikaa näytti lähtevän monia muitakin turistibusseja. Hallstattin keskustassa ei saanut ajaa autoilla, joten kaikki turistibussit kokoontuivat tiettyyn paikkaan.

Arktinen jää sulaa - näyttely Nordiskassa Tukholmassa

Nordiska on aina kuulunut minun suosikkimuseoihini. Nyt siellä on ajankohtainen ja erinomainen näyttely arktisesta alueesta "Arktis - medan isen smälter". Se kertoo arktisen alueen merkityksestä ja historiasta siellä asuvien ihmisten näkökulmasta sekä alueen tulevaisuudesta. Mitä tapahtuu kun jää sulaa ja mihin se vaikuttaa ja miten? Näyttely kertoo viimeiseen tutkimukseen, asiantuntijoiden tutkimuksiin, esineisiin, valokuviin ja filmeihin pohjautuen arktisesta alueesta ja sitä uhkaavasta ympäristökatastrofista.

Näyttely täyttää suuren osan alakerrasta ja sen teemaan törmää myös museon ravintolassa, sillä siellä on ostettavissa pohjoisen herkkuja. Näyttelyarkkitehtuurin näkökulmata kyseessä on myös hieno näyttely, sillä se muistuttaa isoa jäävuorta, jossa oleva halkeama erottaa menneen ja nykyisuuden toisistaan. 

Kuva on pöllitty Nordiskan sivuilta, Hendrik Zeitler/Nordiska museet.

Näyttelyn aloittaa nykyisyys: arktisen alueen ympäristönmuutokset, ympäristöuhat ja ilmastoangsti, jotka kertovat siitä, mikä uhkaa elämää. Samoin määritellään, mikä paikka arktinen on ja millaista siellä Pohjantähden alla on ollut asua. Mitä muutoksia tälle alueella on? Jään muutokset vaikuttavat myös siellä asuvien ihmisten arkeen, mutta miten? Miten kaivoskiima näyttäytyy ja mitä se voi tarkoittaa? Näihin kysymyksiin liittyvät myös näyttelyn myöhemmät osat, joissa kerrotaan, miten nämä asiat on ratkaistu aikaisemmin.

Vähitellen siirrytään kohti mennyttä siten, että näyttelyssä esille tulevat kertomukset ja esineet yhdistävät menneen ja nykyisyyden. Tutkimukset yhdistetään arktisen alueen arkipäivänä käytössä oleviin esineisiin ja myös mytologiaan, joka tulee esille monessa kohtaa. Mikä on ollut jään, lumen ja vuodenaikojen merkitys, miten on asuttu, miten on pukeuduttu ja millä elinkeinoilla elämä on turvattu alueella? Näyttelyssä tutustutaan esimerkiksi arktisella alueella asuvien vaatetukseen, poromiehen varusteisiin, islantilaisen villapuseron ”syntyyn”, liikkumisvälineisiin tai mihin on uskottu. 

Poromiehen vyö tärkeine tavaroineen (komin tai nenetsin).

Kuksa on muovista.

Mitä muutoksia tapahtuu esimerkiksi poronhoidossa eri puolilla Fennoskandinaviaa ja Siperiaa? Esineiden ja tekstien lisäksi näyttelyssä on hyödynnetty niin vanhoja kuin uusia filmejä, joissa on haastateltu mm. poromiehiä, jäätutkijoita ja arkeologeja, joiden tutkimuksiin perustuvaa uutta tietoa hyödynnetään arktisen tulevaisuudessa. Ilman menneisyyttä ei uutta voi rakentaa tulee selvästi esille mm. filmeistä. Osa niistä löytyy myös näyttelyä koskevalta sivustolta. Poronhoito on tärkeää, vaikka filmillä haastatellun poromiehen mukaan hänen aikanaan vuodenkierto on ollut kaukana normaalista, sellaisesta kuin vuodet olivat hänen lapsuudessaan. 

Näyttelyn alkuosa on hieman ahdistava, sillä se kertoo arktisen alueen ympäristönmuutoksista, niiden syistä ja seurauksista. Jos ei vielä, niin ainakin täällä joutuu ilmastoangstin valtaan. Loppua kohti näyttely menee valoisampaan suuntaan eli perinteiset elinkeinot ja niihin liittyvät esineet kuten käsityöt, vaatetus ja asuminen tai tieto eivät katoa. Sopeutumista tapahtuu, mutta missä tulee raja vastaan? Uutta tietoa syntyy ja sitä käytetään ympäristönmuutoksen torjumiseen tai pysäyttämiseen. Ilmaston lämmetessä myös kulttuurit muuttuvat ja tämä päivänä tehdyillä päätöksillä voidaan muuttaa asioita ja estää ympäristökatastrofi.

Mitä me voimme tehdä vaikuttaaksemme ilmastonmuutokseen? Jokainen voi tehdä näyttelyn lopuksi oman ympäristölupauksen. Sen voi tehdä myös netissä.  

Näyttelyssä oli erityisiä osia lapsia ajatellen. Sickis-koiran avustuksella he voivat kulkea jäävuoren läpi ja kerätä tietoa siitä, minkälaista on asua arktisella alueella. Näyttelyyn voi lainata audioguiden – tai ladata sen netissä. Näyttelyä käsittelevä teos ilmestyy vasta keväällä 2020. 

Nordiska museon näyttely on hieno ja ajankohtainen näyte eri alojen tutkijoiden viimeisimmästä arktisia alueita koskevasta tiedosta ja sen soveltamisesta ympäristönmuutoksen torjumiseksi. Sekä luonnon- että humanististen tieteiden eri alat on näyttelyssä katettu hyvin. Se sopii niin aikuisille kuin lapsille – ja välillä voi käydä ravintolassa, sillä näyttelyssä voi vierähtää paljon aikaa. Me olimme museossa melkein neljä tuntia ja katsoimme vain tämän näyttelyn. Kiitos Anu seurasta!  

Työmatka Wuhaniin

Viimeinen matkakohteenne oli Keski-Kiinassa oleva Wuhan. Se on oikeastaan kolmen suuren kaupungin muodostama paikka, jossa myös välimatkat olivat pitkiä. Ehdimme nähdä siitä oikeastaan vain Central China Normal Universityn kampuksen ja sen lähellä olevan kauppakadun hotelleineen ja liikkeineen sekä muutaman kilometrin päässä olevan Hubeinin alueen museon sekä viimeisenä päivänä yhden temppelin sekä yksityisen torin, jossa myytiin mm. kiviä, koruja ja käytettyä vanhaa tavaraa. Niin ja tietysti siinä välissä monia ravintoloita ja kahvilan, josta sai hyvää kahvia – ja varmaan teetäkin, mutta tiedän vain kahvista. 

Matkalla rautatieasemalta kohti majapaikkaa. 

Wuhan on Hubein maakunnan pääkaupunki keskisessä Kiinassa. Kaupunki sijaitsee Jangtse- ja Han-jokien yhtymäkohdassa. Kaupunki on kärsinyt useasti tulvista. Kolmen solan padon pitäisi tulevaisuudessa hillitä tulvia. Kaupungissa on ainakin kaksi yliopistoa ja monia eri asteisia kouluja. Olimme työvierailulla  Keskeisen Kiinan normaaliyliopiston ”National Research Center of Cultural Industries” –laitoksella, jossa kokoustimme ja pidin vierailuluennon. Opiskelijat – kuten myös opettajat – olivat kiinnostuneita yliopistojemme välisestä vaihdosta.  Suomalaisille tämä olisi myös mielenkiintoinen paikka olla vaihdossa. 

Vasemallta: Chuanming Sun, Liang Xia, Yihong Zhan, Maija, Helena, Yonglin Huang, Guoxin Tan, Yuchen Xia.

Luennolla kerroin oman oppiaineen profiilista, tehdyistä tutkimuksista sekä yliopiston tarjonnasta vaihto-opiskelijoille. Erityisesti jatko-opinnot kiinnostivat sikäläisiä opiskelijoita, sillä yliopisto ja tulevaisuuden työmahdollisuudet houkuttelevat lähtemään vaihtoon ulkomaille. Heille on myös hyvä esimerkki, kesällä kauppakorkeassa väitellyt wuhanilainen Ping Wang. 

PhD Chuanming Sun.

Kampukselta.

Videopuhelu kotiin kampuksella (Maija Mäki).

Laitoksessa tehdään paljon yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen/laitosten kanssa. Kateellisina olemme jo aiemmin katsoneet laitoksen henkilökunnan filmaamia dokumentteja kiinalaisesta kulttuuriperinnöstä. Meillä post doc -tutkijana ollut Chuanming Sun on näyttänyt niitä eri tilaisuuksissa – ja juuri hänen ansiostaan olimme nyt tutustumassa hänen laitokseensa Kiinassa, mistä monet kiitokset hänelle. Hän auttoi meitä myös monissa matkan järjestelyissä ja tietysti paikan päällä Kiinassa ja ilman Chuanmingia emme tuskin olisi lähteneet koko reissuun. Wuhanissa saimme tutustua myös muuhun laitoksessa tehtävään tutkimukseen ja julkaisuihin.

Yliopiston kampuksella sijaitsi tuollakin nähtävästi kaikki tarvittava: asunnot niin opiskelijoille kuin opettajillekin, lastentarha, sairaala, kirjasto, kauppoja, baareja, hotelli, ravintoloita ja tietysti runsaasti opetustiloja. Emme asuneet kampuksen hotellissa, vaan aivan sen lähistöllä olevassa hotellissa, jonka ala-aulassa tulijoita tervehti robotti – valitettavasti se puhui ainoastaan mandariinikiinaa.  

Täällä kävimme alueen keskusmuseossa, Hubein alueen museossa. Katsoimme siellä osan näyttelyistä, Silkkitiestä ja keramiikasta kertovia näyttelyitä sekä näyttelyn, jossa oli aatelismies (?) Zeng Hou Yi:n haudasta löydetty esineistö, jota pidetään ainutlaatuisena. Yksi näistä on valtava pronssinen kelloinstrumentti, joka on noin 2500 vuotta vanha ja painaa viisi tonnia  (Warring States Period -aikakaudelta). Siitä kuva alempana. 

Kuva: Wikipedia commons.

Museoon kuuluu myös teatteri, jossa nautimme noin puolen tunnin musiikki- ja tanssiesityksen. Sellaisia olisi voinut olla myös konferenssissa. Museossa oli myös kaksi pientä museokauppaa, jotka olivat menneet kiinni ennen museon sulkemista. Ulkomaalaisina pääsimme kuitenkin tekemään vielä pikaiset ostokset, kuten tuosta alhaalla olevasta kuvasta näkee.  

Meille myös kerrottiin, että museolla oli käynyt muitakin tärkeitä vieraita; nimittäin Kiinan presidentti oli kunnioittanut museota käynnillään pari kuukautta ennen meitä. 

Kännyköitä käytetään paljon enemmän kuin täällä...

Temppeli oli käytössä ja osuimme paikalle kesken menojen, joten temppelistä ei ole julkisia yleiskuvia. 

Käsitöitä ja vanhoja tavaroita myynnissä olevan torin vieressä oli myös ruokatori, jossa paikallinen poppi soi ja tarjolla oli maistiaisia. 

Ruoka Wuhanissa oli terästetty chilillä ja sitä chiliä riitti: 

P.S. Juuri nyt Wuhanin ilmanlaatu on "moderate" eli kohtalainen. Tätä ilmanlaadusta kertovaa sivustoa ei sitten Kiinassa päässyt avaamaan - ehkä V.P.N:n avulla sen olisi saanut auki. 

P.S2: Lisätty nimet Wuhanin yliopistolla otettuun kuvaan. Kiitos Chuanming Sun.

Paluu Untshoon

Pääsin käymään taas pikavierailulla Untshossa, jossa olen ollut useana kesänä kenttätöissä ja jossa kävin viimeksi pari vuotta sitten. Ensimmäisen kerran kävin kylässä vuonna 2001, jolloin silloisen dosenttimme ja nykyisen Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja Ildikó Lehtisen kanssa kävimme tutustumassa mahdolliseen kenttätyökohteeseen. Sen jälkeen olimme kahtena kesänä kylässä opiskelijaryhmän kanssa. Kenttätöihin perustuvan tutkimushankkeemme nimi oli “Marilainen nainen ja modernisaatio”.  Oma tutkimukseni keskittyi tähän sukupuolittuneisiin tiloihin ja paikkoihin, jonka merkeissä pääsin käymään kentällä myös 2004 ja 2005.

Nyt kyseessä oli Kalevalaisten Naisten Liito retki ja matkanjohtajana kukas muu kuin Ildikó Lehtinen, jolle tämä kylä ja koko Marinmaa on tuttu monien vuosien ajalta. Ildikó on myös tuttu koko Marinmaassa ja hän on saanut myös Marin tasavallan kunniakansalaisen arvonimen.

Aurinko oli jo ehtinyt nousta, kun meidät otti aamuvarhaisella vastaan kansanpukuun pukeutuneiden kyläläisten ryhmä laulaen ja tanssien sekä tarjoten blinejä, leipää, tuara-juustoa ja kvassia eli kotikaljaa. Kulttuuritalon johtaja soitti haitaria ja meille entuudestaan tutut kyläläiset olivat mukana. Vastaanoton jälkeen meidät jaettiin kylän taloihin; itse yövyin entuudestaan tutun Nadjan luona, joka tuli minua vastaan serkkunsa Marinan kanssa. Talossa minua odotti katettu ruokapöytä ja sauna. Samanlaisesta  sydämellisestä vieraanvaraisuudesta nauttivat myös muut ryhmän jäsenet.

Näistä kenttätyöajoista kylä on muuttunut, mutta ulkoapäin täysin tunnistettavissa. Onko se muuttunut paljon vai vähän, riippuu tietysti siitä, mihin asioihin kiinnittää huomionsa, mitä kuulee ja näkee ja mistä kyläläiset kertovat. Kännykkäverkko saavutti kylän jo vuonna 2004, pari vuotta sitte kylässä toimi internet – toki lähinnä puhelinverkon avulla – ja kestävän matkailun merkkejä näkyi siellä täällä kylässä. Kotiseutumuseo oli rakennettu kylän keskelle sivukujalle. Rakennukset ovat uudet, mutta sinne lahjoitetut ja siirretyt esineet ovat vanhoja ja käytössä olleita. Kotiseutumuseon aktiivit esittelivät toimintaansa työnäytöksin kertoen samalla kyseessä olevan elävä museo. Se tarkoitti mm sitä, että esineitä ja vaatteita saattoi käyttää näissä esityksissä. Kaksikerroksisen päärakennuksen lisäksi museopihan ympärillä oli erilaisia ulkorakennuksia, joihin oli koottu maataloutta, kalastusta ja karjanpitoa esittelevää esineistöä.

Tutustuimme myös kylän kirjontapajaan, jonka johdossa on Ljuba. Saimme nauttia lisää paikallisesta kulttuuritarjonnasta sekä kirjaston edustalla että myöhemmin Kulttuuritalossa. Kylän kirjastoon meille oli järjestetty paikallisia herkkuja, jonka jälkeen menimme syömään lounasta Schlaaniin, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Untshon keskustasta. Siellä meille oli valmistettu mm. marien tärkeä kansallisruoka balsh, jonka rituaalisesti leikkasi kylän hallintopäällikkö Ivan, joka on myös yksi paikallisista uhripapeista. Schlaanissa oli esillä punottuja esineitä ja kirjottuja tekstiilejä, joita saattoi ostaa mukaan. Ennen Kulttuuritalolla järjestettyjä esityksiä kävimme vielä Utshon koulun marin luokassa, jossa marinkielen opettaja kertoi koululaisten saavutuksista ja suomalaisen avun tärkeydestä – kyseessä on myös  M.A. Castrenin seuran kummikoulu. Kulttuuritalossa, entisessä kirkossa, kyläläiset, sekä koululaiset että vanhemmat olivat järjestäneet monipuolista lausuntaa, laulua, ja soittoa käsittävän ohjelman. Matkalaiset myös esittäytyivät kyläläisille, jotka olivat runsaslukuisesti tulleet seuraamaan ohjelmaa – ja tutustumaan vieraisiin.

Ildikó Lehtinen ja Ivan Ivannov.

Toisena päivänä tutustuimme kahteen myllyyn, joita esitellään matkailijoille. Peredovikille, jota edellee kutsutaan kolhoosiksi, kuuluva ja käytössä oleva mylly sijaitsee kylän keskustassa. Sama mylläri tule esittelemään meille myös muutaman kilometrin päässä olevaa tuulimyllyä, jonka viereen on pystytetty paja. Näiden tarkoitusta on toimia kestävän matkailun palveluksessa. Paikalla on tehty aiemmin arkeologisia kaivauksia ja tehty rautakautisia löytöjä.

Kentälle paluu ja sieltä taas lähteminen on tuttua meille etnologeille. Aina se on yhtä raskasta, ainakin silloin kun tuntee jättävänsä taakseen ystäviä eikä tiedä tapaako heitä enää koskaan. Enää en tavannut Elisavetaa...  Aika Untshossa oli taas aivan liian lyhyt tavatakseni kaikkia vanhoja tuttuja ja nauttiakseni kylän rauhasta. Yhteiset muistot eivät kuitenkaan unohdu ja niitä voi aina verestää katsomalla yhteisiä valokuvia.  

Nadjan minulle tekemä - neljä tuntia paistettu - balsh ja blinit.