Unkarin vuoden 1848 vallankumouksen ja vapaustaistelun muistopäivän viettoa Kolosvárissa

Kun muualla Euroopassa ja maailmalla nuoret osoittivat mieltä ja marssivat ilmastonmuutoksen torjumiseksi, niin täällä Kolosvárissa myös marssittiin, mutta aiheena oli Unkarin kansallispäivä. Toki täälläkin saattoi olla ilmastomielenosoituksia, mutta tämä Kolosvárin kuplani sisältö on suomalais-unkarilaista. Tämä 15.3. on vuoden 1848 vallankumouksen ja vapaustaistelun muistopäivä. Päivää on saanut jälleen viettää Transilvaniassa, jossa on suuri unkarilaisvähemmistö. Toki unkaria kuulee muutenkin katukuvassa ja unkarinkielisiä tekstejäkin on rakennusten ja liikkeiden seinissä. Ja onhan täällä mm. unkarilainen teatteri ja unkarilainen kahvila sekä joissakin ravintoloissa ruokalista on myös unkariksi. Asumani hotellin viereisessä rakennuksessa sijaitsee Unkarin kunniakonsuli, jossa liputettiin Unkarin – ja myös EU:n – lipulla. Itse asiassa Unkarin lippu liehuu siellä muinakin päivinä.

Täältä muualtakin löytyy lisätietoa päivän historiasta ja eri aikoina vietetystä juhlapäivästä Unkarissa. Tämä 15.3. liittyy olennaisesti Unkarin ja unkarilaisten kansallisrunoilija Sándor Petőfiin. Kolosvárissa juhlintaan kuului mm. klo 11 alkanut kulkue, johon kuului messu yhdessä lukuisista keskusaukion lähellä olevista kirkoista. Lisäksi myöhemmin iltapäivällä nuoriso esiintyi Matthias Corvinuksen (Unkarin kuningas 1458-1490) syntymätalon edessä. Erilaisten puhe-, musiikki- ja lauluesitysten lisäksi siinä lausuttiin Sándor Petőfin runo Olen unkarilainen, joka kertoo silloisesta Unkarin hienosta menneisyydestä ja siitä, miten sitä tuolloin sorrettiin.   

Sentrooppa-Santran blogista olen lainannut hieman tietoa päivän vietosta ja kansallisrunoilija Sandor Petőfistä, joka vielä yli 150 vuotta kuolemansa jälkeen on aiheuttanut monenlaista draamaa Unkarissa – vastapuolella on tiedemaailma ja toisella puolella ”salaliittoteoreetikot”. 1948-49 uudistuksia ajaneet unkarilaiset julistivat maan itsenäiseksi Habsburgeista. Runoilija Sandor Petőfi oli tämän itsenäisyystaistelun alullepanijoita ja keskeisiä hahmoja. Hänen runoaan Nemzeti dal ‘Kansallislaulu’ pidetään vallankumouksen lähtölaukauksena, ja hän oli mukana laatimassa kuuluisaa 12 kohdan vaatimusluetteloa, jonka kapinalliset esittivät Wienin hoville. Tapahtumien edetessä Petőfi kuitenkin syrjäytyi johtotehtävistä. 

Petőfi taisteli silloin Unkarille kuuluneessa Transilvaniassa Unkarin kapinallisarmeijassa. Itävallan ja Venäjän keisarilliset armeijat kukistivat unkarilaiset Sighisoaran taistelussa, jossa myös Petőfi nähtiin elossa viimeisen kerran 31.7.1849. Hänen ruumista ei kuitenkaan ole löydetty ja tämä sitten on myös avannut mahdollisuuksia kaikenlaisille tarinoille hänen kohtalostaan. 

Isoäiti lupasi kuvata tämän ylpeän neljävuotiaan.

Kulkueessa liehuivat sekä Unkarin että Romanian liput ja ihmisillä oli käsissään Unkarin pienoislippuja. Lisäksi melkein kaikilla oli rinnassa Unkarin värein tehty ruusuke. Myös muutamia kansallispukuja näkyi kulkueessa.

Itse asiassa täällä Kolosvárissa ja muuallakin näkyy todella paljon Romanian lippuja. Kiinnitin siihen huomiota jo aikaisemmin ollessani täällä symposiumissa. Transilvanian unkarilainen ystäväni sanoi hymyillen tähän ääneen ihmettelyyni, että olisihan se, että jos kuulee kadulla unkaria ja jos ei näkisi Romanian lippuja, niin sitähän luulisi olevan Unkarissa. Enää sentään ei puistonpenkkejä ole maalattu Romanian väreihin, kuten on ollut reilut 10 vuotta sitten.  

Unkarin kunniakonsulin toimisto.

Kesämökkeilyä Balatonilla

 Olin pari viikkoa Unkarissa ja Transilvaniassa. Szegedin yliopistossa olin Erasmus-vaihdossa luennoiden raja-alueista. Transilvaniassa ja tarkemmin Kolozsvárissa eli romaniaksi Cluj-Napocassa olin symposiumissa. Väliaika sujui rattoisasti unkarilaisten ystävieni kesämökillä Balatonilla. Mökki sijaitsee Balatonfüredin ja Tihanyn niemen lähellä suhteellisen pienellä paikkakunnalla. Kylän naapurissa on sijainnut tunnettu pioneerileiri, joka tätä nykyä on yksityisen (tai kirkon) omistuksessa.

Balatonin rannat ovat täynnä toinen toistaan hienompia huviloita tai hotelleja. Välille mahtuu uimarantoja ja kahviloita. Tämä ystävieni mökki sijaitsee tontilla, joka on ostettu kylän talonpojilta vuonna 1933.  Ystäväni isoisä oli tällöin töissä pääkirjanpitäjänä ylempänä Ajkássa sijaitsevalla kaivoksella ja kuuli yhdessä tovereidensa kanssa, että kyläläiset myivät maa-aloja, jotka ulottuivat Balatonille. Silloin oli muodikasta, että keskiluokka hankki omistukseensa terveellisestä ilmastosta ja elämäntavasta kertovia mökkitontteja. Kolme kaverusta hankkivat viereiset tontit, jotka kukin olivat kolmen maakappaleen levyisiä. Tontin leveydeksi tuli 18 metriä ja pituudeksi eli rantaan oli matkaa 90 metriä. Talonpojat olivat viljelleet näillä maaplänteillä vihanneksia ja kasviksia sekä käyttäneet niitä ankkojen ja hanhien paikkoina. Tontin nykyinen nurmikko on tehty vasta paljon myöhemmin hankinnan jälkeen; aivan alkuaikoina mökkiläisetkään eivät pitäneet nurmikkoa tarpeellisena, vaan viljelivät kasviksia. 

Kuulemma Unkarin rikkaimpiin kuuluva mies rakennuttaa näin matalaa rakennusta, mutta yhden sijaan niitä tuleekin kaksi. 

Perhe rakennutti jo 1930-luvulla paikalle ns. kalastajan talon eli pienen ja matalan valkoisen majan, jossa oli yksi huone nukkumista varten ja pienehkö keittiöhuone. Taloa saattoi käyttää vain kesäisin, sillä se oli kylmä eikä sinne tietenkään tullut vettä. Osa väestä saattoi nukkua pihalla teltassa. Perhe tuli kesäisin mökille isoisän työpaikalta muutaman kymmenen kilometrin päästä yleensä polkupyörillä. 

Paikka – tämä kylä – on suosittu ja kaunis ja se sijaitsee vain vajaan kahden tunnin automatkan päässä Budapestistä. Kun tontti majoineen siirtyi kolmannelle sukupolvelle eli ystävilleni, he tekivät 1990-luvulla tontille isomman rakennuksen. Talossa on oma kaivo, mutta se on liittynyt kylän likavesijärjestelmään. Balatonia yritetään suojella, sillä se on erittäin matala järvi. 

Kahden arkkitehdin suunnittelema kaksikerroksinen rakennus piiloutuu  kasvillisuuden keskelle eikä pistä silmään, kuten niin monet Balatonin rantojen uudet huvilat. Mökki on talviasuttava ja sähkön lisäksi lämpöä tuo talon keskellä oleva takka. Uutta taloa rakennettaessa vanhaa käytettiin mahdollisimman paljon hyväksi.  Jälkiä vanhasta talosta on näkyvillä, kuten tietyt katto- ja uunipalkit sekä osa ikkunakehyksistä.  Sisustuksessa on käytetty paljon kansanomaista keramiikkaa sekä tekstiilejä Transilvaniasta, sillä molempien suvut tulevat sieltä. Nykyisen mökin seinillä on myös kuvia kertomassa entisestä mökkielämästä ja ajasta ennen toista maailmansotaa kuten ihmisiä rannalla tai kalastamassa. Taloa on myös esitelty unkarilaisissa lehdissä. 

Mutta tärkeää – jos ei tärkeintä – tässäkin kesämökissä on näköala ja ranta, jonka laiturilla istuminen on mitä parasta lepoa. Kalansaalis ei ole niin tärkeää, vaikka onkivavat löytyvät tästäkin talosta kuten naapureista; niissä ne usein odottavat jo laiturilla. Nykypäivän mökkeily ei täällä ole työleirimäistä, sillä ison tontin nurmikon leikkaa ja pitää kunnossa kylässä asuva huolitsija, samoin esimerkiksi laiturin nostavat syksyllä ja laittavat taas keväällä paikoilleen erityiset työntekijät. Lyhyen matkan päästä voi ostaa mm. juustoa, leipää, vihanneksia ja viiniä suoraan tuottajilta – jos haluaa. Sunnuntainen tori on oiva tuttujen kohtauspaikka. 

Torin "ravintolasta". 

Loistoseurassa Loistokarilla

                               

Viime viikko on ollu tosi kiireinen, sillä meillä Turussa - tarkoittaa sekä omaa oppiainettamme että Åbo Akademin etnologiaa - järjestettiin kansainvälinen etnologinen symposium Landscape, Place, Locality and Space. Pääjärjestänä toimi, kuten aiemminssa symposiumeissa, alamme tieteellinen järjestö, Ethnos ry.

Symposiumit aloitettiin vuonna 1984 ja silloin niiden tarkoituksena oli avata kontakteja silloisen rautaesiripun takana toimiviin kollegoihin ja ensimmäiset symposiumit olivatkin tästä näkökulmasta tärkeitä. Vähitellen Euroopan kartan muuttuessa matkustamienn vapautui ja eikä tämä kapea, mutta aikanaan tärkeä näkökulma enää mahdollista symposiumien rahoitusta. Nämä aiemmat suomalais-unkarilaiset kansatieteen symposiumit on järjestetty yhteistyössä Unkarin kansatieteilijöiden tieteellisen seuran kanssa kolmen vuoden välein, vuorottain kummassakin maassa. Ne ovat olleet kahdenkeskisiä ja pienimuotoisia, kutsut on esitetty lähinnä seurojen keskuudesta. Viimeinen kahdenkeskinen järjestettiin Unkarissa vuonna 2009.

Tämä nyt Turussa järjestetty symposium noudattelee tieteellisen seuran, Ethnoksen äskettäin valitsemaa kansainvälisen toiminnan painospisteluetta. Sen mukaan yhteistyötä tehdään erityisesti ns. Väli-Euroopan, Euroopassa idän ja lännen välillä pohjoisesta etelään sijoittuvan alueen kanssa. Nyt ulkomaiset osanottajat tulivat Unkarista ja Virosta, mutta jatkossa heitä varmaan tulee laajemmalta alueelta. 

Symposium keräsi noin 40 osanottajaa ja yli 30 esitelmää pidettiin neljän päivän aikana. Keskustelu oli vilkasta ja inspiroivaa. Raportteja symposiumin tieteellisestä puolesta ilmestyy seuraavissa alan julkaisuissa. Symposiumin toiseksi viimeisenä päivänä osallistuimme illallisristeiluun Loistokarille. Sää ja seura olivat myös loistavia. Toivottavasti symposiumit jatkuvat ja epävirallisissa loppukeskusteluissa suunniteltiin seuraavan symposiumin pitopaikaksi Transsilvaniaa. Näissä solmitut kontakti ja yhteydet kantavat pitkälle.