Mattoja mattoja mattoja

Toisen Bakun päivän teemana olivat kaukasialaiset matot, sillä aamupäivän ohjelmassa oli  tutustuminen mattomuseoon ja iltapäivällä mattokaupat, joita vanhassa kaupungissa oli runsaasti. Uusi mattomuseo ei ollu vielä auki ja vanha mattomuseo oli periaatteessa suljettu ja osa sen näyttelyistä jo purettu muuttoa varten. Yhdessä salissa oli kuitenkin kokoelma Azerbaidzanin eri osista peräisin olevia mattoja ja salin nurkassa myös puut, joilla mattoa kudottiin. Ex tempore löytyi englantia erinomaisesti puhuva opas, joka kertoi meille sekä mattojen historiasta että eri alueiden - esimerkiksi Shirvan, Dagestan, Kuba ja Kazak - malleista ja niiden eroista. Hän myös kertoi meille tarkemmin ornamenttien ja kuvioiden merkityksestä.

Jo purettua museonäyttelyä.

Osa ryhmästä oli tehnyt onnistuneita matto-ostoksia jo viime vuoden reissulla Bakussa, niinpä suunnistimme heille tuttuun kauppaan. Toki sitä ennen kävimme parissa muussa liikkeessä, jossa myyjät esittelivät mattoja ja kas, kun aina kuultuaan ryhmämme olevan Suomesta, löytyi joku, joka oli ollut töissä Viipurissa tai Pietarissa ja tunsi suomalaisia. Mattojen hinnat kuulostivat suolaisilta, joten kauppoja ryhdyttiin hieromaan tosissaan vasta siinä viime vuoden paikassa. Kymmeniä erikokoisia, erivärisiä, erimallisia ja toinen toistaan kauniimpia mattoja levitettiin eteemme. Meillä ostajilla oli myös erilaisia toiveita, kuka halusi käytävän mattoa, kuka pienempää ja kuka eri väristä. Olimme varmaan 2,5 tuntia liikkeessä, toki joimme välillä teetä, mutta lähdimme mukanamme kuusi mattoa (meitä oli vain kuusi henkilöä ja opas). Onneksi oppaamme Tiina osasi ja jaksoi tinkiä, mutta siltikin myyjä oli varmaan tyytyväinen tekemäänsä tiliin. 

Kukas se on päässyt mattokaupan seinällekin?

Nämä neljä olivat "semifinaalissa". Kolmas alhaalta on nyt minun työhuoneen matto.

"Eikö nuo jo osaa päättää minkä maton ostavat."

 

Uusia mattokauppoja tehtiin myöhemmin Georgiassa, jossa sekä tekniikka että mattojen kuviot olivat erilaisia.

Suuri Venäjän ystävä, nykyään kai myös jo maan kansalainen, näyttelijä Gerard Depardieu oli myös asioinut tässä mattoliikkeessä, sillä hänestä oli kaupan omistajan kanssa otettu valokuva. Kuvassa Depardieulla oli täsmälleen samanlainen muopussi, jollaiset mekit saimme mukaamme - sisällä oli lahjana matkamuisto, jossa pala mattoa oli  mattopuissa.

Kaukasiaa kiertämässä: ensivaikutelmia Bakusta

Liekkitornit, Baku

Olin reilun viikon kestävällä kiertomatkalla Kaukasiassa, pääkohteina olivat Baku (Azerbaidzhanin pääkaupunki) ja Tbilisi Georgiassa. Matkalla oppaana oli entinen oppilaani Tiina Ynnilä, joka toimii  nyt Itä-Suomen Venäjä-seuran toiminnanjohtajana ja on aikoinaan ollut työssä Bakussa. Yritän nyt kertoa matkakokemuksistani jotain, kuvat olen sentään saanut jo kameran muistikortilta, mutta valitettavasti kansioiden luominen kamerassa jostain syytä epäonnistui ja järjestäminen on vielä prosessissa. 

Olimme Bakussa pari päivää ja sen jälkeen lähdimme noin 600 km automatkalle kohti Georgiaa, jossa pääteasemana oli Tbilisi. Bakua luonnehditaan tuulen kaupungiksi ja tämän sai kokea jo toisena matkapäivänä, sillä tuuli oli melkein viedä mennessään hotellin oven - vähän liioittelua sallittakoon. Hotelli sijaitsi loistavalla paikalla vanhassa kaupungissa ns. Suihkulähdeaukion vieressä. Aukio on rakennettu 1800-1900-lukujen vaihteessa. Sen monet suihkulähteet vaihtoivat iltavalaistuksessa väriä - ja muutenkin Baku kylpi eri väreissä iltavalaistuksessa. Mm. yläkuvassa näkyvien liekkitornien (sisältävät lähinnä hotelleja ja toimistoja) nationalistisvaikutteista valoshowta sai illalla rantabulevardilta tuhansien paikallisten kanssa ihailla:

Azerbaidzhanissa jokainen päivä on liputuspäivä. Sekä maan lippuja, lippujen kuvia että nykyisen ja edellisen presidentin - isä ja poika - eri kokoisia potretteja ajatuksiseen on joka puolella Bakua sekä isommissa kaupungeissa, niiden tuloväylillä ja valtateiden varsilla. Ainoastaan pienet ja vaatimattomat maalaiskylät ovat tainneet jäädä ilman näitä kaunistuksia. Bakussa on myös meren rannalla sijaitseva ns. Kansallisen lipun aukio, jossa 70 x 35 metrin kokoinen lippu liehuu 162 metriä pitkässä lipputangossa; tämä on presidentin epäonneksi vasta toiseksi korkein maailmassa, sillä Tadzhikistanissa mokomat rakensivat 165 metriä pitkän lipputangon Dushanbehen jo seuraavana vuonna eli 2011. Tältä lippuaukiolta löytyy myös muita maan symboleja, kuten vaakuna, hymni ja valtion kartta. Presidentin aloitteesta sinne on myös perustettu kansallisen lipun museo. Valitettavasti me emme päässet tarkemmin ihastelemaan näitä, sillä aukio - ja sen takana oleva euroviisuja varten rakennettu Kristallipalatsi - olivat kiinni jonkin tulevan juhlapäivän vuoksi. 

Bakun vanha kaupunki on keskiajalta peräisin olevalla muurilla suojattu alue, joka ulottuu Kaspianmeren rantaan. Sekä muurien ympäröimä vanha kaupunki, että siellä sijaitsevat Neitsyttorni ja Shirvan Shahin palatsi ovat Unescon maailmanperintökohteita. Neitsyttornia korjattiin, joten sinne ei päässyt. Näiden lisäksi vanhan kaupungin alueella on lukemattomia muita historiallisia kohteita kuten moskeijoita ja hamameja  - ja lukuisia mattokauppoja ja ravintoloita, kuten Karavansarayn ravintola. Karavansaray tarkoittaa keskiaikaista, kauppareitin varrella sijainnutta majataloa. Sellaisessa Silkkitien varren karavansaraissa yövyimmekin myöhemmin Shekissä. 

Joka puolella Azerbaidzhania, mutta aivan erityisesti Bakussa huomaa sen, että öljyrahaa on. Öljyn hinta ja tuotanto nousivat 2010-luvulla ja se näkyy ennen kaikkea rakennusbuumissa, joka Bakun kohdalla taitaa olla jo melkein ohi - tosin ihan keskustassakin on vielä 1800-1900-luvun vaihteiden rakennuksia, jotka nähtävästi pistetään paremmaksi (puretaan tai ehostetaan varakkaampien käyttöön). Vuonna 2012 järjestettyjä Euroviisuja varten on useita kortteleita purettu ja asukkaat siirretty ties minne kaupungin laitamille. Muutenkin keskustan ilme oli erittäin puleerattu; ei näkynyt kerjäläisiä, köyhiä eikä humalaisia. Humalaisia ei tietysti muutenkaan muslimimaassa näy. Öljyraha näkyy myös ulkomaisina merkkiliikkeinä, joita ei suinkaan ole tarkoitettu turisteja varten, vaan ihan kotimaiselle ostajakunnalle: Hermes, Dolche & Gabbana, Gucchi vai mitä niitä nyt olikaan. Raha näkyy myös wau-arkkitehtuurina, jota toki näkyi myös Tbilisissä. Rantabulevardille rakenteilla oleva uusi mattomuseo (mattokääryn muotoinen) avataan myöhemmin tänä vuonna. 3,7 km mittainen Rantabulevardi on vasta toiseksi pisin Euroopassa, mutta se on tarkoitus pidentää yli 10 km mittaiseksi. Bulevardilla on kahviloita, huvipuistolaitteita, suihkulähteitä ja sillä voi iltaisin vain guljailla. Iltaisin se olikin täynnä eri-ikäisiä ihmisiä, lapsiperheitä, seuruselevia pareja, nuoria ja vanhoja. Hallitsijasuvun jäsenet - nykyinen presidentti Ilham Alijev, hänen puolisonsa sekä isä, joka jokseenkin testamenttasi presidentin viran pojalleen - muistavat myös kulttuurielämää, sillä heidän nimissään on rakennettu mm. kulttuurikeskus, jonka wau-arkkitehtuuria voi ihailla tarkemmin täältä. Alijevin dynastian tytär Leyla julkaisee korkealuokkaiselle paperille painettua lehteä, joka sisältää runsaiden mainosten seassa myös uutisia paikallisesta jet setistä - ja kulttuuritapahtumistakin. (Lisäys: lehti ilmestyy myös englanninkielisenä versiona.)

Loistava opastus jo suljetussa vanhassa mattomuseossa, jonne pääsimme ilmaiseksi.

Uusi mattomuseo avataan myöhemmin tänä vuonna.

Rantabulevardi on nähtävästi yksi nykyisen hallinnon ylpeydenaiheita ja käyntikortteja, sillä sieltä meidän ryhmän bongasi paikallisen matkailudokumentin tekijäryhmä, joka halusi meidän kertovan filmillä kuinka hieno tämä bulevardi on. Tiina azeria taitavana puhui pitkään ja me muut lyhyemmin. Minut pyydettiin tähtäilemään kameralla bulevardin rakennelmia ja ennen kaikkea läheistä Azerbaidzhanin lippua, sillä toki sellainenkin pitää bulevardilla olla.

Azerbaidzhan on 139. sijalla 176 maasta Transparency International -järjestön korruptioindeksissä.  Maa on maailman vanhimpia öljyntuottajia, sillä öljyä on pumpattu jo reilusti yli 100 vuotta. Tästä historiasta kertovat huvilat, kuten Villa Petrolea, sijaitsevat hieman kaupungin ulkopuolella enkä valitettavasti ehtinyt käydä siellä(kään) (tästä oli Ylen femmalla keväällä mielenkiintoinen dokumentti). Nyt Azerbaidzhan tuottaa öljyä miljoonan tynnyrin päivävauhdilla, mutta on vasta 20. suurin öljyntuottajamaa. Tuotanto on kansainvälisten yhtiöiden kuten British Petroleumin ja venäläisten yritysten käsissä. Öljysektorin osuus bruttokansantuotteesta on yli 60 % ja viennistä öljyn osuus on yli 90 %. 

Kaikille öljy ei ole tuonut vaurattua tai loisteliasta elämää, vaikka tavallisetkin ihmiset ovat hyötyneet maan vaurastumisesta ja kehityksestä, sillä keskipalkat ovat kohonneet ja työtä riittää. Infrastruktuuriin, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan on investoitu, samoin matkailuun halutaan panostaa. Silti esimerkiksi lääkäriin ja hoitoon pääsy vaatii maksamista monille käsille; esimerkiksi kesäkuussa pikkutytön käden kipsaaminen maksoi yhteensä noin 100 euroa kynnysrahaa eri toimijoille, vaikka terveydenhuolto on teoriassa ilmaista. Tämä on kuitenkin pientä sen rinnalla, miten öljyrahoja virtaa veroparatiisiyhtöihin ja miten omat ja valtion rahat menevät helposti sekaisin. Osa öljyrahoista kuuluu nykyisen presidentin Ilham Alijevin perheelle; Alijev itse on hankkinut parlamentilta itselleen elinikäisen suojan rikossyytteitä vastaan.  (Ks. lisää juuri ilmestyneen Kehitys-Utveckling -lehden artikkelista täältä.)

Sisääntulo Gancan kaupunkiin.

Kontrasti Bakun katumaastureiden, muotiliikkeiden ja hienostohotellien sekä maaseutuelämän, esimerkiksi majapaikkamme Mirzälibäylin kylän, välillä on valtava. Toki Mirzäbäylin kyläläiset ovat sikäläisen mittapuun mukaan hyvintoimeentulevia suurine taloineen, sähkölaitteineen, lasten leluineen ja kertakäyttövaippoineen ja tietysti kotieläimineen ja puutarhoineen. Siellä ei näkynyt ainuttakaan presidentin kuvaa tai muistomerkkiä, mutta läheisen taajaman Bärdän pääkatu oli erittäin puleerattu ja ehostettu useine presidentin kuvineen ja musiikkikouluineen ja puistikkoineen. Sen lukuisia kukkaistutuksia hoidettiin ja kasteltiin hellepäivän iltana. Ajaessamme muutaman tällaisen taajaman läpi näimme niiden ruusu- ja muita tienvarsi-istutuksia hoitamassa muutaman kymmenen hengen porukoita, joiden jäsenten meidän paikallisopas Ibrahim kertoi olevan opettajia, joiden on pakko osallistua tähän "talkootyöhön". Jokaiselle koululle on jaettu omat alueet, jotka täytyy pitää kunnossa.