Keimiöniemen kalamajat

Olen hiihtelemässä vieropalkisilla, tarkemmin Jerisjärven rannalla. Yksi järven nähtävyyksistä on ehdottomasti Keimiöniemen kalakenttä kalamajoineen. Kentän rakennuskanta on suurelta osin 1800-luvulta, osa on muualta tuotuja tuhotuneiden sijalle, mutta muutama ihan uuden näköinenkin, korjattu maja näkyy. Hirsirakenteiset pirtit kala-aittoineen on sijoitettu pitkiksi, rannan suuntaisiksi  rakennusriveiksi. Majoja on toistakymmentä, osalla on myös asiaankuuluvia ulkorakennuksia. Keimiön kalakenttä on ainutlaatuinen ja arvokas esimerkki Lapin kulttuurihistoriasta, joka periytyy suomalaisen uudisasutuksen ja kaukonautinnan ajoista lapinmailla aina keskiajalta lähtien. Se on myös yksi valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä.   

Erityisen merkittävän tästä kalakentästä tekee se, että ne ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa käytössä, ts. sesonkikalastajien käytössä. Pirtit aittoineen sijaitsevat kentällä neljässä ryhmässä ja kapea kujat liittävät ryhmien ympäristön avoimet tilat toisiinsa.Kentän taustalla on metää ja kauempana kohoaa Keimiötunturi. Rannan puolella on verkonkuivaustelineitä. Aittojen seinille on kaiverrettu nimiä ja vuosilukuja. 

Majat ovat yksityisomistuksessa. Tietyillä taloilla on ollut ikimuistoinen nautintaoikeus Jerisjärveen ja tähän kuului myös oikeus rakentaa kalamaja. Isonjaon jälkeen perustetuilla tiloilla ei tätä kalastusoiekutta enää ole. Järvestä on kalastettu etupäässä siikaa ja muikkua. Kentän edustalla ovat sijainneet parhaat apajapaikat.  

Kentän historiasta kerrotaan RKY:n mukaan seuraavasti: 

Tornion seudun asukkaat kalastivat Muonion järvillä jo ennen seudun asuttamista. Vuoden 1553 veroluettelojen mukaan Ylitornion armassaarelaisten kalastusalueeseen kuuluvan Jerisjärven mainittiin olevan yksi kalaisimmista. Ylitorniolaiset kalastivat Jerisjärvellä 1800-luvulle saakka eli suorittivat kruunulle veroa oikeudestaan 1553-1801.

Vanhin näistä kalapirteistä on nähtävästi ollut vuonna 1991 tulipalossa tuhoutunut ns. Hurulan pirtti, jonka oletettu rakennusvuosi oli 1608. Sen seinään on sanottu myös Giuseppe Acerbin raapustaneen nimikirjaimensa. Hurulan pirtistä on Teppo Korhonen kirjoittanut artikkelin.

P.S. tällä hitaalla yhteydellä en pystynyt varmistamaan minkälainen suojelu tällä on.

Joukkovoimaa

Sosiaalisessa mediassa kuten facebookissa ystävien seinillä liikkuvat usein samat uutiset ja asiat. Viime viikolla juhlittiin Kalevalan päivää ja juuri ennen sitä Suomen Kulttuurirahasto juhli 75-vuotisjuhlaansa julkaisemalla vuonna 1938 perustamiskeräykseen osallistuneiden nimet, kotipaikat ja summat. Yhteensä 30 000 kansakoululaista kiersi eri puolilla maata ovelta ovelle pyytämässä tukea perustettavalle Suomen Kulttuurirahastolle ja tähän perustamiskirjaan kirjoitti nimensä  kaikkiaan 170 000 suomalaista. Joukkovoima ja siitä kertova tarina on ainutlaatuinen koko maailmassa.

Tämä kulttuurirahaston sivuillaan julkistama hakemisto oli viime viikon suosikki, sillä lahjoittajien hakemistosta saattoi etsiä sukulaisten nimiä. Ilahduttavan - tai kadehdittavan - monet ystävistäni luettelivat monesta sukupolvesta sukulaisiaan, jopa koululaisia, jotka olivat vaikkapa 10 silloisella markalla osallistuneet keräykseen. Itsekin tietysti heti katsoin kotikuntani Kittilän lahjoittajat enkä löytänyt listalta sukulaisiani. Se ei minulle ollut mikään yllätys, sillä kuka koululainen olisi kävellyt silloin syyspimeässä tiettömiin erämaakyliin, joissa ei tuolloin ollut edes kansakouluja. Toki kirkonkylästä ja kunnan eteläosista löytyi nimiä, joista osan tunnistin. 

Kulttuurirahasto sai alkunsa palavasta halusta parantaa maailmaa. Sama aate on kantanut sitä 75 vuotta. Rahasto lisää suomalaisten elämän laatua myöntämällä tukea tieteelle ja taiteelle joka vuosi suhdanteista riippumatta kymmenillä miljoonilla euroilla. Monet hankkeista koskevat lapsia ja heidän hyvinvointiaan.

Sivuilta löytyy sekä lahjoittajien että apurahan saajien tarinoita. 
 
Vaikka minun sukulaisistani ei nähtävästi kukaan ole pystynyt vuonna 1938 rahastoa tukemaan, niin minulle Suomen Kulttuurirahastolla on ollut sitäkin suurempi merkitys, sillä olen saanut nauttia sen tuesta - sekä Lapin Maakuntarahaston että päärahaston avustamana. Kiitos siitä. 

Yhä tänään Suomen Kulttuurirahasto ottaa vastaan lahjoituksia yksityisiltä käytettäväksi suomalaisen kulttuurin, tieteen ja taiteen tukemiseen. Ja onhan se minunkin työpaikkani ja entinen opinahjo perustettu lahjoitusvaroin kansalta ja siitä lukee yliopiston seinässä "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle" ikään kuin muistuttamassa myös siitä vapaasta tieteestä, jota silloin 22 040 lahjoittajaa halusivat tukea. Myös tämän keräyksen lahjoittajalistaa voi selata täällä.

Tänään seinilä liikkuvat surulliset asiat, joihin liittyy mm. tämä kappale, joka taisi olla tänään aika monella korvamatona: