Lukijat

maanantai 29. elokuuta 2022

CIFU XIII Wienissä - suomalais-ugrilaisuutta sodan varjossa

 

CIFU XIII (Congressus XIII Internationalis Fenno-Ugristarum) eli 13. suomalais-ugrilainen kongressi pidettiin Wienissä ja nyt ensimmäistä kertaa maassa, jossa ei puhuta suomalais-ugrilaisia kieliä. Kongressit ovat monitieteisiä, joissa esitelmät keskittyvät suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kulttuureihin. Lingvistien lisäksi esitelmät kertovat niin kulttuurista (etnologia ja folkloristiikka), kirjallisuudesta kuin kielistä.  Ensimmäinen kongressi pidettiin kylmän sodan aikana 1960 Budapestissä ja sen kutsui koolle perustettu kansainvälinen komitea, jossa taisi olla mukana myös vaikutusvaltainen kansatieteilijä Kustaa Vilkuna. Sen jälkeen kongressi on kiertänyt viiden vuoden välein Unkarissa, Suomessa ja Venäjällä sekä myöhemmin myös itsenäisessä Virossa. Tämä kongressi jouduttiin siirtämään kaksi kertaa Covid-19:n vuoksi ja seuraava pidetään Virossa jo vuonna 2025.

Wienissä unkarin kielen tutkimus on ollut tärkeässä osassa jo ennen kuin laitos perustettiin sinne 1970. Wien on tietyllä tavalla suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen kehto ja tästä kertoo tarkemmin Wienin professori Johanna Laakso Kielen päällä -ohjelmassa.

Johanna Laakso toivottamassa tervetulleiksi.

Kongressilla ei ollut varsinaista teemaa ja se koostui mm. erilaisista symposiumeista ja esitelmistä. Kielinä olivat ainakin englanti, venäjä, unkari ja suomi. Päivän aloitti yleensä pääesitelmä, joista suurin osa oli lingvistisiä, mutta kaksi oli nyt etnologian edustajilla. Itse puhuin ylirajaisuudesta suomalais-ugrilaisilla (esimerkkeinä Tornionlaakso ja marit, vaikka marit eivät välttämättä ole hyvä esimerkki ylirajaisuudesta) ja tartolainen kollega Art Leete puhui animismista suomalais-ugrilaisuudessa. On tärkeää, että niin pääesitelmissä kuin symposiumeissa ja muissa esitelmissä tulee esille myös suomalais-ugrilaista kulttuuria koskevia esitelmiä.

Tärkeä teema näissä on aina ollut kansainvälisyys ja nyt sen teki erittäin ajankohtaiseksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Millä millä edellytyksillä voidaan tehdä kansainvälistä yhteistyötä jatkossa, sillä Venäjällä asuvat monet suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvat (ja kulttuuria edustavat) kansat ja yhteisöt. Yksityishenkilöinä heitä oli päässyt paikalle, mutta miten toimitaan jatkossa? Tästä järjestettiin heti maanantai-iltana keskustelutilaisuus: Research cooperation in time of war.

vasemmalta: Sampsa Holopainen, Jeremy Bradley, Esa-Jussi Salminen, Karina Lukin ja Ksenia Shagal. Puhetta johti Johanna Laakso.
 


Keskustelutilaisuuden yleisöä. Kuvat: Finno-Ugristik an der Universität Wien.

Koska monet esitelmät eivät ei-lingvistiä aina kiinnostaneet, niin Wien tarjosi runsaasta nähtävää sen lukuisissa mielenkiintoisissa museoissa. Yhtenä päivänä osallistuin myös Hallstattiin suuntautuvalle retkelle, josta tulee (toivottavasti) oma postaus. Vapaa-ajan ohjelmaan kuului myös Wienin kaupungin tarjoama Heuriger-ilta sekä Unkarin, Viron ja Suomen järjestämä banketti Viron suurlähetystön upeassa palatsissa.



Ukraina näkyi myös esitelmissä, vaikka sen aihe käsittelikin tässä tapauksessa kenttätöitä Kihnun saarella. 


 







lauantai 13. elokuuta 2022

Kesällä Aidalla


 



Kesäloma ja melkein kesäkin meni, mutta mihin, voi nyt elokuussa jo kysyä? Pohjoisessa ilmat olivat kesä-heinäkuun vaihteen helteiden jälkeen aika sateiset ja koleat. Tein sentään pari ”maakuntamatkaa”, joista ensimmäinen suuntautui Enontekiölle ja Muonioon ja toinen Rovaniemelle Arktikumiin katsomaan Aidalla -valokuvanäyttelyä, joka koostui kittiläläisen Katri Alatalon valokuvista, Tuija-Noora Autton nahkavaatteista ja Miro Mantereen ääniteoksesta. Näyttelyn kuvat on otettu Kyrön paliskunnan merkitysaidoilta parin vuosikymmenen ajalta. Toki samalla kerralla vilkaisimme myös muita museon puolen näyttelyitä, vaikka olin nähnyt ne aikaisemminkin. Viimeksi muun muassa Kotiseutuliiton valtuuston kokouksen yhteydessä, sillä seuraavat Kotiseutupäivät ovat Rovaniemellä vajaan kuukauden kuluttua. Yksi päivien retkistä suuntautuu myös Kittilään, jossa kohteina ovat ainakin Särestöniemen taidemuseo ja Palsa-museo.

Aidalla -näyttelyn kuvat ja ääniteos porojen roukumisineen toivat elävästi mieleen oman jo 20 vuotta vanhan väitöskirjani Muuttuvat palkiset, joka kertoi Kittilälle tärkeän elinkeinon poronhoidon muuttumisesta luontaiselinkeinosta EU:n ja muiden elinkeinojen ehdoilla harjoitettavaksi rahaa tuottavaksi talousmuodoksi. Poronhoito on suurista muutoksista huolimatta yhä edelleen tärkeä elinkeino täällä Lapissa. Sen merkitys esimerkiksi toiselle Kittilässä tärkeälle elinkeinolle eli matkailulle on monella tavalla merkittävä.  



Näyttelyssä näkyy myös vastaus jo väitöskirja-aikana haastateltavianikin huolestuttaviin asioihin eli onko poronhoidon jälkikasvu turvattu, sillä jo näyttelyn kansikuvaksi oli valittu nuori poromies. Tulevaisuus näyttää Kyrössä elinvoimaiselta, sillä useissa muissakin kuvissa oli nuoria poikia ja miehiä. Toivottavasti myös tyttöjä tulee täälläkin mukaan poronhoitoon.

Suurin osa kuvista on Puksuvaaran kaarteelta, mutta mukana on myös Kapperapalon ja Pallaksen aidoilta otettuja lumisia kuvia, joissa porot kuljetettiin muualle. Äänimaisema oli tallennettu Kyrön aidoilla ja äänet sopivatkin hienosti näyttelyyn. Myös Tuija-Nooran valmistamat työvaatteet kertoivat osaltaan elinkeinon merkityksestä. Niistä vaatteista en saanut kuvaa, sillä lasi heijasti niin paljon!



Kuvissa näkyy arvostus niin ammattia kuin sen harjoittajia kohtaan. Muutamat kuvissa esiintyvistä poromiehistä eivät enää ole joukossamme, mutta elävät esimerkiksi näissä valokuvissa tai muistoissa. Onneksi ehdin haastatella väitöskirjaani jopa 1960-luvun poromiehiä. Valitettavasti monet heistä eivät ehtineet nähdä työtäni valmiina.

Näyttely on kunnianosoitus poronhoidolle ja sen harjoittajille. Hienoa, että Katri Alatalo on seurannut poronhoitoa ja dokumentoi sitä edelleen. Ehkä nyt olisi aika myös uudelle tutkimukselle, sillä poronhoito on 20 vuodessa muuttunut paljon. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää seurata tämän vanhan, perinteisen ja kulttuuriperintöä säilyttävän elinkeinon elinvoimaisuutta nykypäivän muutospaineissa. Poronhoito herättää esimerkiksi tänään niin paljon ja monenlaisia tunteita, joita olisi myös hyvä tutkia.

Näyttely on auki enää 14.8. asti, mutta toki muut Arktikumin näyttelyt ovat auki. Ja on Rovaniemellä paljon muutakin nähtävää.

PS. Kirjoitin tästä näyttelystä myös Kittilälehden kolumnissa elokuun alussa, mutta se on maksumuurin takana. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat näyttelyssä ottamiani kuvia, joista toivottavasti välittyy kuvien tunnelma, vaikka niissä on heijastuksia ym. Tämä allaoleva kuva oli suosikkini näyttelyn kuvista!