Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kenttätyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kenttätyöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Untsho gych kugu salam - Terveisiä Untshosta!



Olen viettänyt heinäkuun marilaisessa Untshon kylässä, venäjäksi Shorunzassa, joka sijaitsee aivan Tatarstanin rajalla. Kyseessä on vanha kenttätyökyläni, sillä olin täällä kenttätöissä neljänä kesänä 2000-luvun alussa ja olen käynyt täällä vielä pari kertaa myöhemminkin. Ainakin ulkoisesti kylä on kävijän silmissä muuttunut paljon. Halusinkin nyt palata kylään tutkimusmielessä ja selvittää sitä, onko ja miten tämä kylä on muuttunut 2000-luvun aikana ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet. Mitä mieltä haastateltavat ja muut kyläläiset ovat näistä muutoksista, tulee myöhemmin esille.





Tämänkertaisesta kenttätyöstä on kiittäminen Albert Hämäläistä, kansatieteilijää, joka aikoinaan teki tutkimusmatkoja suomalais-ugrilaisten kansojen pariin ja kirjoitti myöhemmin väitöskirjan mordvalaisten, tseremissien (eli nykyisten marien) ja votjakkien kosinta- ja häätavoista 1913. Raja itään sulkeutui vallankumouksen myötä ja itärajan takaisten suomalais-ugrilaisten parissa tehtävät kenttätyöt loppuivat suomalaisilta vuosikymmeniksi. Nykyäänhän näitä mahdollistaa mm. Albert Hämäläisen rahasto apurahoillaan, jura tau! Hämäläinen oli HY:n suomalais-ugrilaisen kansatieteen professorina 1931-1949. Eli Hämäläisen jalanjäljissä tietyllä tavalla olen, vaikka tutkin aivan toisia asioita kuin hän silloin Kanssatutkijani, marilaisen Larisa Kalashnikovan kanssa olimme Untshossa ja Kazanissa heinäkuussa nelisen viikkoa.


Majapaikan emäntä Nadja, jonka tunnemme entuudestaan ja jonka kotona olen aiemminkin yöpynyt, on huolehtinut siitä, että löydämme haastateltavia ja hän on käyttänyt omaa asiantuntijuuttaan hyväksi. Hänen isänsä, eläkkeellä oleva maantiedon opettaja touhuaa talon töissä ja iltaisin – palattuaan kalasta tai sienestä – kertoilee entisestä elämästä kylässä ja muutoksista. Vasta viimeistä edellisenä iltana saimme tietää, että Nadja on aika läheistä sukua Tsavaininille äitinsä kautta. Puhuimme illalla Tsavainista ja hänen kirjoittamastaan ensimmäisestä marilaisesta romaanista Elnet, jonka suomenkielisiä kappaleita olen saanut tänne mukaani Hannu Salmelta, jonka kustantamo on sen kustantanut. Kirjaa pidetään Marinmaalla suuressa arvossa.    
           

Marilaiset blinit paistuvat uunissa (uhrijuhjia varten).
Vaikka tämä kenttätöiden ajankohta valikoitui aivan käytännön syistä (Larisan opinnot päättyivät kesäkuun lopussa, ja Ilmar Talven seminaari on meillä syyskuun alussa, joten kesä- eikä elokuu sopineet kenttätöiden ajaksi), on täällä heinäkuussa paljon mielenkiintoisia tapahtumia, jotka tekevät ajankohdasta monipuolisen ja tavanomaista onnistuneemmankin. Osa tapahtumista liittyi siihen, että tämä Untsho valittiin viime vuonna suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupungiksi (vuodeksi). Untshossa oli marilaisten nuorten yleisvenäläinen leiriviikko ja sen vuoksi oli myös paljon ohjelmaa. Tässä linkissä on otteita tuolta viikolta (mariksi). Nuoret esiintyivät muissakin tilaisuuksissa. Oli alkajaisjuhlaa, haitarinsoittokilpailua jne. Heille esiteltiin kylää ja sen menneitä tapahtumia. Sketanin draamateatteri Joshkar-Olasta esiintyi Kotisetumuseon pihalla, runoilija Valentin Kolumbin tekstien lukukilpailu pidettiin, Sürem-uhrijuhla oli kylän lehdossa ja pidettiin suomalais-ugrilainen ulkoilmakonsertti, jossa esiintyi mm. virolainen yhtye. Meille on esitelty kotiseutumuseota ja kirjontapajaa, jonka hallinnossa on tapahtunut – mielestäni – hyviä muutoksia, kutsuttu kylään jne. 

Virolainen yhtye konsertissa.


Nuoria Kotiseutumuseoon tutustumassa.
Valentin Kolumbin runjen lukukilpailussa saatu diplomi.
Albert Hämäläiselle – jos hän jotenkin saa tämän tietää – voisin kertoa vielä sen, että vaikka kaikki eivät pidäkään täällä marilaisia häitä, sellaiset ovat tässä naapurustossa elokuun alussa. Valitettavasti olen silloin jo Suomessa. Myös Nadja poika vihitään elokuun alussa Kazanissa, mutta nekään häät eivät ole marilaiset. Sen sijaan marilaisia nimiä kuten Arslan annetaan lapsille – ainakin joissakin perheissä ja heille puhutaan maria, vaikka asuttaisiin Kazanissa. 






Museossa töissä olevat Ljuda ja Zinaida.
 Lainaan tähän loppuun yhtä nuorta, pohjoisessa kaasukentillä työssä käyvää marilaista: "olen marilainen, sielu on marin."






torstai 31. tammikuuta 2019

Vanhustenhoitoa Untshossa - muistikuvia matkalta

Roza ja Marusia (keskimmäisen nimeä en tiedä) Untshon museon pihalla.


Olisin lukenut Lapparista, siis Lapin Kansasta Petteri Holman kolumnin Tällaista oli ikäihmisten hoiva 20 vuotta sitten, mutta koska se on maksumuurin takana enkä tilaa ko. lehteä, niin en tiedä mitä hän siinä kirjoitti. Ainakin ne kolumnit, joita olen Holmalta lukenut,  ovat hyviä.  Tämä kolumni alkoi samalla tavalla kuin ne viime päivien lukuisat vanhusten ja kehitysvammaisten (surkeasta)  hoidosta ja hoivasta hoitolaitoksissa kertovat kirjoitukset:  “Ikäihmishoivan tila on kestämätön. Hoitajat ovat väsyneitä, jos heitä ylipäätään on. Lääkkeet jäävät antamatta tai jos niitä annetaankin, väärille ihmisille vääriä määriä väärään aikaan.” Nyt on täysi syy olla kiitollinen siitä todella tapahtumahetkellä maailmanlopulta tuntuneesta asiasta, että molemmat vanhemmat kuolivat melkein suorilta jaloilta ja isä oli ennen kuolemaansa sairaalassa vain viikon (vieläkin muista kiitollisena Lapin keskussairaalan loistavan henkilökunnan). 

Haluankin nyt muistella Marinmaata ja Untshoa sekä ensimmäistä käyntiä jossakin kylän talossa kesällä 2002. Tai eihän se ollut mikä tahansa talo, vaan tiedän talon ja sen silloiset asukkaat. Olin ensimmäistä kenttätyöpäivää Untshossa ja kuljeskelin kylän teillä ja kujilla, kaduiksi niitä on hieman turha nimittää. Tapasin erään sinisen talon portin ulkopuolella keskustelemassa kaksi vanhempaa naista, jotka tiesivät mihin ryhmään kuulun. Hetken keskusteltuamme he pyysivät minua sisälle teelle - aivan kuten silloinen kolhoosinjohtaja oli kolhoosiradiossa kyläläisiä kehoittanut. 

Ilman Rozaa ja Marusiaa ei mikään juhla Unthossa tapahtu!

Talossa oli monta huonetta, mutta eteisestä kulku johti isohkoon pirttiin, jossa katseenvangitsijana oli iso valkoinen muuri. Muurin sivustalla oli sänky, jossa selällään makasi vanhus. Ensivilkaisulla luulin ensin kauhuissani, että vanhus oli kuollut, mutta ei. Hän nukkui tai oli muissa maailmoissa ja emäntä suhtautui häneen aivan luotevasti. Paikka oli lämmin siinä uunin vieressä. Istuimme pirtissä ja talon emäntä kattoi teepöydän, nautimme teet ja muita pöydänantimia ja keskustelimme kylän elämästä.  

Pöytäkeskustelussa kuulin, että talossa asui vakinaisesti emäntä, vanhaemäntä (hän joka oli sängyssä) ja noin 40-vuotias poika. Oli luonnollista, että vanhukset hoidettiin kotona, sillä ei ollut muuta tapaa. Lähin sairaala oli Morkissa ja sitten Joshark-Olassa. Vanhuus sinällään ei ollut sairaus. Ensi kesänä kenttätöissä kuulen, hoidetaanko vanhukset vielä tähän tapaan kotona vai onko sekin muuttunut. 

Untshon kylän koululaisia Kulttuuritalolla esiintymässä.