Lukijat

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Torockó, transsilvanialainen kylä



Ollessani nyt työmatkalla Transsilvaniassa sain mahdollisuuden käydä yhdeksi   kauneimmista transilvanialaiskylistä luonnehditussa Torockóssa, romanialaiselta nimeltää Rimetea.  Kylä sijaitsee reilun tunnin päässä Kolosvárista ja siellä on majoitusta, viinitupia ja ravintoloita. Nyt maaliskuun alussa kylä näytti hiljaiselta ja auki oli vain yksi matkamuistomyymälä. Kylämuseokin oli kiinni. 

Torockóa markkinoidaan kylänä, jossa voi kokea auringonnousun kahdesti. Kylä sijaitsee Szekelykőn 1171 metriä korkean vuorenhuipun takana. Varhain aamulla aurinko nousee vuorenhuipun vasemmalta puolelta, piiloutuu sen jälkeen vuoren taakse ja taas hetken päästä tulee näkyville. Eteläkarpaatit ovat myös hyvää kiipeily- ja vaellusmaastoa. 




Kylä on vanha, josta todisteena on roomalaisasutuksen merkkejä ja kirjalliset maininnat 1200-luvulta. Satojen vuosien ajan se on ollut kuuluisa kaivoksestaan ja sepistä. Monista eri kansallisuuksista tulleiden, etupäässä unkarilaisten ja itävaltalaisten, perintö näkyy – kuulemma – vielä talojen arkkitehtuurissa ja ehkä siinä kiinni olleessa kylämuseossa. Vauraus on peräisin mm. rautakaivoksista ja kaupankäynnistä. Vaurautta on sitten sijoitettu mm. kansallispukuihin ja niiden koruihin.  



Kylän tuhosi tulipalo 1870 ja sen jälkeinen rakennuskanta on tehnyt kylästä kuuluisan kauneudestaan. Valkoisiksi rapatut talot vihreine ikkunaluukkuineen sijaitsevat puisten porttien takana. Joidenkin talojen kaduille päin olevissa päädyissä on myös rappauskoristeluja. Unitaarinen kirkko sijaitsee keskellä rakennuksia, toinen kirkko myös oli keskustassa. Kylän keskustorilla sijaitsee vedenottopaikka, joka laajenee kahdeksi altaaksi, joista ylemmässä pestään vaatteita ja alemmassa mattoja. Vesi oli kylmää, mutta mattoja pestiin myös käydessämme kylässä. Kylä on saanut 1999 Europa Nostran palkinnon kylän arkkitehtuurin huomioinnista restauroinnin yhteydessä. 


Tässä talossa on asunut unkarilaisen ystäväni Angelan isänpuoleista (Botár) sukua!

Kylässä oli upeita portteja, tosin ne olivat suhteellisen uusia: 







perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kevään alun perinne Romaniassa



Melkein heti tullessani Kolosváriin sain Anjalta lahjaksi mártisorin, pienen puisen perhosen, joka piti sitoa siinä kiinni olevalla punaisella ja valkoisella langalla takin kaulukseen. Nämä pienet korut – kukkaset ovat yleisiä, mutta näin myynnissä mm. Game of Throne -motiiveja – juhlistavat kevään tuloa Romaniaan ja myös Moldaviaan. Näitä mártisoreja myydään maaliskuun alusta lähtien. Nimensä se on saanut maaliskuusta, joten tämä mártisor tarkoittaakin pikku maaliskuuta.  Korun sanotaan maagisella voimallaan suojelevan sairauksilta ja huonolta onnelta. Korun antaminen on vanha tapa ja sen uskotaan tuovan kantajalleen terveyttä ja voimaa koko tulevan vuoden ajan.  


Koruun sidottu puna-valkoinen nauha symboloi elämän syntyä ja elämään liittyvää dualismia: valo/pimeys, päivä/yö, lämmin/kylmä, kesä/talvi ja elämä/kuolema – aivan kuten Yin ja Yang. Koruun liittyy paljon vanhoja selityksiä esimerkiksi sen alkuperästä. Erään tällaisen mukaan se on peräisin Rooman tasavallan ajoilta, jolloin Uutta Vuotta juhlittiin keväällä, toisen mukaan sen alkuperä liittyy romanialaisen mytologian yhteen tärkeään henkilöön, Baba Dochiaan, joka  kehrää vuoden langan keväällä vuoden alkaessa. Nauhassa olevan valkoisen värin sanotaan tarkoittavan rauhaa ja punaisen värin tarkoittavan sodissa uhrattua verta. Ainakin täältä löytyy lisätietoa.

Yhden uskomuksen mukaan mártisoria pidetään 12 päivää – tai sitten maaliskuun loppuun asti – jonka jälkeen se pitäisi sitoa nuoreen puuhun. Mikäli puu kasvaa hyvin, niin myös korun siihen sitoneelle henkilölle käy sinä vuonna hyvin. Tavallisempi tähän liitetty uskomus on se, että sitoessaan korun puuhun voi esittää toiveen, joka voi sitten vuoden aikana toteutua. 



Mártisoreja oli myynnissä nyt maaliskuun alkupuolella ja esimerkiksi Kolosvárin – siis romaniaksi Cluj Napocan – keskustorilla pidetyillä kevätmarkkinoilla myytiin käsintehtyjä tuotteita, kuten näitä mártisoreja, käsitöitä, koruja ja leipomuksia. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Unkarin vuoden 1848 vallankumouksen ja vapaustaistelun muistopäivän viettoa Kolosvárissa





Kun muualla Euroopassa ja maailmalla nuoret osoittivat mieltä ja marssivat ilmastonmuutoksen torjumiseksi, niin täällä Kolosvárissa myös marssittiin, mutta aiheena oli Unkarin kansallispäivä. Toki täälläkin saattoi olla ilmastomielenosoituksia, mutta tämä Kolosvárin kuplani sisältö on suomalais-unkarilaista. Tämä 15.3. on vuoden 1848 vallankumouksen ja vapaustaistelun muistopäivä. Päivää on saanut jälleen viettää Transilvaniassa, jossa on suuri unkarilaisvähemmistö. Toki unkaria kuulee muutenkin katukuvassa ja unkarinkielisiä tekstejäkin on rakennusten ja liikkeiden seinissä. Ja onhan täällä mm. unkarilainen teatteri ja unkarilainen kahvila sekä joissakin ravintoloissa ruokalista on myös unkariksi. Asumani hotellin viereisessä rakennuksessa sijaitsee Unkarin kunniakonsuli, jossa liputettiin Unkarin – ja myös EU:n – lipulla. Itse asiassa Unkarin lippu liehuu siellä muinakin päivinä.

Täältä muualtakin löytyy lisätietoa päivän historiasta ja eri aikoina vietetystä juhlapäivästä Unkarissa. Tämä 15.3. liittyy olennaisesti Unkarin ja unkarilaisten kansallisrunoilija Sándor Petőfiin. Kolosvárissa juhlintaan kuului mm. klo 11 alkanut kulkue, johon kuului messu yhdessä lukuisista keskusaukion lähellä olevista kirkoista. Lisäksi myöhemmin iltapäivällä nuoriso esiintyi Matthias Corvinuksen (Unkarin kuningas 1458-1490) syntymätalon edessä. Erilaisten puhe-, musiikki- ja lauluesitysten lisäksi siinä lausuttiin Sándor Petőfin runo Olen unkarilainen, joka kertoo silloisesta Unkarin hienosta menneisyydestä ja siitä, miten sitä tuolloin sorrettiin.   



Sentrooppa-Santran blogista olen lainannut hieman tietoa päivän vietosta ja kansallisrunoilija Sandor Petőfistä, joka vielä yli 150 vuotta kuolemansa jälkeen on aiheuttanut monenlaista draamaa Unkarissa – vastapuolella on tiedemaailma ja toisella puolella ”salaliittoteoreetikot”. 1948-49 uudistuksia ajaneet unkarilaiset julistivat maan itsenäiseksi Habsburgeista. Runoilija Sandor Petőfi oli tämän itsenäisyystaistelun alullepanijoita ja keskeisiä hahmoja. Hänen runoaan Nemzeti dal ‘Kansallislaulu’ pidetään vallankumouksen lähtölaukauksena, ja hän oli mukana laatimassa kuuluisaa 12 kohdan vaatimusluetteloa, jonka kapinalliset esittivät Wienin hoville. Tapahtumien edetessä Petőfi kuitenkin syrjäytyi johtotehtävistä. 


Petőfi taisteli silloin Unkarille kuuluneessa Transilvaniassa Unkarin kapinallisarmeijassa. Itävallan ja Venäjän keisarilliset armeijat kukistivat unkarilaiset Sighisoaran taistelussa, jossa myös Petőfi nähtiin elossa viimeisen kerran 31.7.1849. Hänen ruumista ei kuitenkaan ole löydetty ja tämä sitten on myös avannut mahdollisuuksia kaikenlaisille tarinoille hänen kohtalostaan

Isoäiti lupasi kuvata tämän ylpeän neljävuotiaan.

Kulkueessa liehuivat sekä Unkarin että Romanian liput ja ihmisillä oli käsissään Unkarin pienoislippuja. Lisäksi melkein kaikilla oli rinnassa Unkarin värein tehty ruusuke. Myös muutamia kansallispukuja näkyi kulkueessa.

Itse asiassa täällä Kolosvárissa ja muuallakin näkyy todella paljon Romanian lippuja. Kiinnitin siihen huomiota jo aikaisemmin ollessani täällä symposiumissa. Transilvanian unkarilainen ystäväni sanoi hymyillen tähän ääneen ihmettelyyni, että olisihan se, että jos kuulee kadulla unkaria ja jos ei näkisi Romanian lippuja, niin sitähän luulisi olevan Unkarissa. Enää sentään ei puistonpenkkejä ole maalattu Romanian väreihin, kuten on ollut reilut 10 vuotta sitten.  


Unkarin kunniakonsulin toimisto.