Eräs ohjattavani tekee gradua
siitä, onko ja miten korona-aika on muuttanut kirjojen lukemista ja yleensäkin
lukutottumuksia. Lukutottumuksien muutoksesta voin sanoa nyt vain sen, että
kirjojen kuuntelemisesta on tullut todella suosittua viime kuukausien aikana. Yksi
syy kirjojen kuuntelemisen helppouteen on niiden saatavuus, sillä on useita mobiilisovelluksia,
joiden kautta kirjat saa suoratoistopalveluna. Nämä ovat kuukausimaksullisina,
mutta äänikirjoja löytää myös muilta tarjoajilta ja ilmaiseksi. Itse olen yhden
näistä suurista firmoista asiakas ja voin kuunnella pienellä kuukausimaksulla
rajattomasti kirjoja, jopa ihan uusia sekä monilla kielillä.
Tällä äänikirjojen suosiolla on
kuitenkin puolensa, sillä kirjailijat eivät saa kuuntelemisesta samankokoista
korvausta kuin printtikirjoista. Toisaalta suosituimpia uutuuskirjoja jonotetaan
kirjastoissa viikko- tai jopa kuukausikaupalla ja nyt monet uutuudet tulevat
suhteellisen nopeasti sähköisinä tai äänikirjoina jakoon.
Kuitenkin mielestäni äänikirjan
kuunteleminen ei ole sama kuin fyysisen kirjan lukeminen – sähköisiä kirjoja en
lue, sillä en kestä ruudulta lukemista. Kirjaan voi palata, sen voi lukea
nopeasti tai hitaasti. On myös puhuttu kirjasta esineenä, sen tuoksusta ja
siltä, miltä se tuntuu kädessä. Toiset kirjat voi harppoa, toiset lukea viipyillen.
Kaikki kirjat eivät sovi kuunneltavaksi ja tämän reilun puolen vuoden aikana,
jolloin olen äänikirjoja käyttänyt, tiedän mitä voin kuunnella ja mitä en. Toki
kuuntelemisessa hienoa on se, että kirja kulkee luureissa mukana minne vain ja
mihin vain. Olen nyt oppinut, että kuuntelen vain tietokirjoja ja dekkareita,
en juurikaan romaaneja. Dekkarit ovat hyvää unenodottamiskirjallisuutta, sillä
kuuntelen niitä ennen nukahtamista ja käyttämässäni palvelussa on unikytkin.
Jos uni ei tule, niin kuunteluaikaa voi lisätä.
Olen kuunnellut vain muutaman
romaanin, sillä niiden kuunteleminen ei toimi. Yksi poikkeus on Rosa Liksomin
Väylä, jonka luin ensin fyysisenä kirjana, ja kun siitä tuli äänikirja, niin
olen kuunnellut sen. Yritin myös serkkuni kehotuksesta kuunnella yhtä pohjoisen
uutuuskirjaa, kolarilaisen Ville Jaakon Länsikairan koltiaiset (2021) mutta se
ei toiminut minulle äänikirjana. Kirja on toki hauskan tuntuinen, mutta sen voisi
lukea harppoen. Mainoksen mukaan kyseessä on ”hykerryttävän hauska” kuvaus
syrjäkylien miehistä, joilla onni on harvemmin myötä niin nais- kuin muissakaan
asioissa. Ja siltä se tuntuu, mutta ehkä olen myös väärää kohderyhmää tälle, vaikka
mielelläni luenkin pohjoista koskevat romaaniuutuudet.
En osaa sanoa, ketkä lukijoista
olisivat suosikkejani, mutta yksi asia näissä äänikirjoissa ottaa korviin,
sillä niin usein ihmisten- ja paikkojen nimet – erityisesti jos ne ovat
esimerkiksi venäläisiä tai muita vieraskielisiä – äännetään väärin tai ne
äännetään englannintyyppisesti. Eikö nimiä voisi hieman harjoitella etukäteen
tai ainakin miettiä, miten ne äännetään.
Äänikirjat eivät mielestäni
korvaa kirjoja, mutta ne täydentävät valikoimaa Mutta seuraavaksi yritän
kuunnella Sinun, Margot, jonka on kirjoittanut Mari Valkama.