Lukijat

perjantai 22. helmikuuta 2019

Itävallan rannikko - Volkskundemuseum Wien ja sen näyttelyt



Museo sijaitsee yliopiston lähellä Schönborningin barokkipalatsissa, jossa on upea puutarha. Tammikuun alussa puutarhaa ei voinut valitettavasti oikein ihailla.  Tarkoituksemme oli suhteellisen pikaisesti käydä museossa ja tutustuimme vain osaan alakerran näyttelyjä. Heti tuloaulan eteis- ja käytävätilassa on ns. vitriininäyttely, joka esittelee erilaisia onnentuojia museon kokoelmista. Niistä suuri osa oli erilaisia onnea tuovia sikoja. Esitteessä pyrittiin kertomaan, miksi siasta oli tullut onneatuovasymboli. Sialla on ollut tärkeä merkitys toimeentulossa, sillä jo keskiajalla sikojen omistaminen on tarkoittanut vaurautta. Pienten possujen lisäksi näyttelyssä oli mm. useita säästöpossuja.  



Alakerran näyttelyhuoneissa oli mm. erilaisia maatalojen pienoismalleja sekä esineistöä, joka liittyi ruoka- ja maatalouteen. Yhteen huoneista oli katettu ruokapöytä, joissakin esiteltiin säilytyshuonekaluja ja kansanomaista maalaustaidetta.




Ihmettelimme edellispäivänä museon netissä olevasta esittelystä, että mikä ihme on näyttely, jonka nimi on Itävallan rannikko? Kyseessähän on sisämaa, joten mitä tämä tarkoittaa? Museossa selvisi, että kyseessä on museon uusi näyttely sen vastakerätyistä kokoelmista, jotka keskittyivät 2015 pakolaisaaltoon. Näyttely käsittelee Euroopan ulko- ja sisärajoja ja sitä mitä ja miten pakolaisuus näkyi ja merkitsi tavalla jota ei välttämättä aina ole totuttu näkemään.  Näyttelyssä kysyttiin mm. miten pakolaisten maailmattomuutta (Weltlosigkeit) voi kerätä museokokoelmiin? Se näkyi näyttelyssä mm. kuvina pelastusliivikasoista. Näyttely on puhutteleva ja se teki varastonäyttelymäisestä museosta mielenkiintoisemman ja ajankohtaisen. Muuten näyttelyn läpikävelemisessä ei mene kauaa aikaa.






Kuva näyttelystä: Die Küsten Österreichs © Julia Gaisbacher (Foto) / Christoph Höbart, dform (Bildbearbeitung)

Kesällä käydessäni museossa oli auki mukava ravintola, joka laajeni myös puutarhaan. Museokaupassa oli etupäässä museon ja Itävallan kansatieteen laitosten sekä joidenkin saksalaisten sarjojen julkaisemaa kirjallisuutta. Tämän jälkeen osa meistä kävi katsomassa Willendorfin Venusta ja osa vietti pitemmän aikaa Leopold-museossa, jossa oli Egon Schielen juhlanäyttely (100 vuotta hänen kuolemasta) sekä Gustav Klimtiä museon kokoelmista.