Kun katsoo taaksepäin
tuota kulunutta koronavuotta 2020, niin tuntuu siltä, että päivät, viikot ja
kuukaudet seurasivat toisiaan aivan samanlaisina. Mutta kun tarkemmin
muistelee, niin tapahtuihan silloinkin monia asioita, mutta kun vuosi oli kokonaisuutena
niin erilainen ja huono, niin ne harvat hyvät asiatkaan eivät erotu.
Tammikuussa alkoi tulla
uutisia Wuhanista, jossa olin käynyt edellisenä vuonna työmatkalla, eivätkä ne
uutiset olleet hyviä, sillä siellä levisi outo ja uusi, helposti tarttuva sairaus,
covid-19. Ennen kiinalaista uuttavuotta sikäläinen ystäväperhe ehti –
onneksi – matkustaa anoppilaan, jossa sitten vietti monta kuukautta
sisätiloissa. Vielä joulukuussa 2020 elämä ei siellä ole normalisoitunut
kokonaan, vaikka ystäväni ovatkin pystyneet palaamaan kotiinsa ja olemaan työpaikalla
muutaman kuukauden. Matkustamista ei yhä edelleenkään suositella, mutta kohta
luulisi sen suosituksen muuttuvan.
Tammikuussa näkyi olleen muutama kokous, joissa oikeasti tapasi vielä ihmisiä. Samoin kävin Helsingissä tapaamassa Päiviä ja Jackoa sekä samalla tietysti Ullaa, Seijaa ja Reijoa. Samoin tammikuussa oli Hetan väitös ja karonkka.
Helmikuun tällä hetkellä tärkein tapahtuma oli Tukholman matka, jolloin kävin katsomassa Nordiska Museon hienon näyttelyn Arktis – medan isen smälter Anun kanssa. Illaksi ja muutamaksi päiväksi menin tapaamaan vanhaa ystävääni Katia, joka asuu Norrtäljen kunnassa. Tarkoitus oli uusia vierailu kesällä, mutta vähänpä tiesimme silloin.
Kalevalan päivänä ehdin vielä kollegojen ja muiden kanssa juhlia 100 vuotta täyttävää Turun yliopistoa Logomolla upeissa juhlissa.
Edellisenä iltana oli
ulkoilmatilaisuus Akatemiatalolta yliopiston pihalle asti hienoine lasershowneineen
ja muineen. Monet muut yliopiston juhlallisuuksiin kuuluvat esitykset
jouduttiin perumaan, kuten juhlapromootio, jonka pitopäivää ei vieläkään ole
uskallettu esittää, kun sitä on siirretty ja siirretty. En ehtinyt käydä
katsomassa edes juhlanäyttelyjä silloin keväällä.
4.3. kävin toistaiseksi
viimeisen kerran Helsingissä Muikkarien kokouksessa kuuntelemassa Ildikón
esitelmää. Maaliskuulta on huomionarvoista myös se, että peruin koronan takia Pietarin
pitkän viikonloppumatkan – joka siis oli lomamatka. Pietariin pääsee toki muulloinkin,
kun rajat sinne taas aukeavat matkailijoille. Edellissyksynä toki ehdin käydä
Pietarissa, mutta siellä ei käy koskaan liian usein, sillä niin upea kaupunki se on.
Maaliskuussa opetus ja
kokoukset muuttuivat etäilyksi etupäässä zoomilla – ja jatkuvat yhä edelleen.
19.3. tilasin ensimmäisen kerran ruokatavarat netistä kotiin ja se jatkuu
edelleen; kesällä tein ostoksia kaupasta ja torilta muutaman kerran.
Huhtikuussa en mennyt pääsiäislomalle pohjoiseen, koska koronatilanne oli Kittilässä Levin turistien
ja Itävallan koronalingon vuoksi huono. Eikä matkustamista suositeltukaan eikä
sinne olisi oikein päässytkään kuin omalla autolla. Mitään muuta kuin
etäkokouksia ja etäopetusta ei näy huhti- eikä toukokuun kalenterissa.
Toukokuussa muutimme –
käsittämätöntä tehdä muutto korona-aikana – Sirkkalasta Arcanumiin. Toisin
sanoen tyhjensimme työhuoneemme laatikoihin ja muuttofirma vei ne uuteen
työhuoneeseen, jonka olen ristinyt akvaarioksi. Huonoin työhuone, joka minulla
on ikinä ollut. Jopa Baselin yliopistossa, jossa jaoin työhuoneen toisen
tutkijan kanssa, oli miellyttävämpi ja kätevämpi työhuone. Erityisesti kirjoja
on pitänyt karsia. Toki kuolinsiivous oli tarpeen, sillä roskiin meni paljon
edellisten kollegojen säästämiä papereita. Samalla todella tuli mietittyä, että
mitä tapahtuu muistille ja muistoille, kun niin paljon on pitänyt hävittää. Niin, ja Sirkkala on nyt kai tyhjänä.
Melkein sukupolvikokemuksena voidaan pitää äkkiä suunniteltuja digipääsykokeita, joita varten kollegat tekivät paljon töitä. Saatiin uudet opiskelijat valittua ja itsekin olin mukana varmistamassa pääsykokeita ihan tuon sukupolvikokemuksen vuoksi.
Kesäkuussa
lähdin sitten heti kun yöjunat alkoivat kulkea pohjoiseen ja olin siellä melkein
kaksi kuukautta. Kesä-heinäkuussa lähimatkailua mm. Pallakselle, Hietajärvelle,
Särkitunturiin, Särestöön ja Kolariin, mutta ei ulkomaille, ei edes Lahden kaupassa
käyty Kolarista Ruotsin puolella. Onneksi kesällä ehti nähdä ystäviä pohjoisessa. Ja toiset kävivät
hillassa ja saivat hilloja. Ihan kivat ilmat olivat myös kesän ajan ja ne
jatkuivat elokuussa, kun jouduin palaamaan Turkuun. Kyllä Turussa saattoi olla
ja kulkea, mikäli omisti oman auton (ja ajokortin); kesällä uskalsi kulkea myös
yleisillä, mutta myöhemmin syksyllä ne alkoivat olla aika pelottavia koronan vuoksi.
Perjantaina 14.8. ja maanantaina 17.8. pidin ensimmäiset nettiesitelmät; maanantain esitelmä oli Fennougristikongressin keynote Wienissä aiheena korona Tornionlaaksossa, jota varten keräsin aineistoa. Kongressi on siirretty ensi elokuulle lukuunottamatta tätä nettikongressia. Tavoitteena on päästä silloin taas Wieniin ja ehkä käydä Budapestissä. Koska ilmaisia lounaita ei ole, esitelmän aiheena on transnationalismi suomalais-ugrilaisilla.
Elo-, syys- ja lokakuussa oli näköjään muutama väitös etänä, kahdessa olin esitarkastajana ja pari muuta olivat muuten vain kiinnostavia. Meillä oli myös Maija Mäen väitös marraskuussa, se vielä hybridinä, mutta itse kustoksena olin toisessa tilassa. Väitös meni ihan hyvin ja juhlat ovat vielä edessä.
Kalenterin mukaan marras-
eikä joulukuussa ollut mitään muita kuin tavallisiksi tulleita etäkokouksia ja
etäopetuksia. Koronaa vastaan on odotettu rokotuksia ja ne toivottavasti
vihdoin kunnolla realisoituvat nyt alkuvuodesta 2021 ja samalla elämä
vähitellen normalisoituisi. Opetus on ainakin III periodin vielä etänä.
Koronan lisäksi viime
vuonna myös oma terveys reistaili ja kuolema vieraili erityisesti täällä pohjoisessa.
Moniin hautajaisiin olemme lähettäneet adressin. Myös emeritusprofessori Matti Räsänen kuoli joulukuun puolivälissä.
Tästä vuodesta 2021 toivoisi
tulevan monin verroin paremman kuin edellisvuodesta ja toivoisi, että ne
peruutetut ja siirretyt asiat toteutuisivat. Olen mm. siirtänyt kahdesti Villa Tammekanin
kirjoitusviikkoja, joiden toivon hartaasti toteutuvan nyt touko-kesäkuussa,
jolloin asuntoni sisäremontti on teon alla. Myös Kittilän historiaa varten
toivoisin pääseväni tekemään haastatteluja tai ainakin työskentelemään parissa arkistossa
sitä varten. Muuten aika loppuu kesken.
P.S. Paras ja ilahduttavin asia jäi pois: Pikku-Manu, naapurin serkun perheen adoptiolapsi Filippiineiltä saapui ikäänkuin joululahjana tänne lumen keskelle, juuri ennen jouluaattoa.
