Lukijat

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Arktinen jää sulaa - näyttely Nordiskassa Tukholmassa




Nordiska on aina kuulunut minun suosikkimuseoihini. Nyt siellä on ajankohtainen ja erinomainen näyttely arktisesta alueesta "Arktis - medan isen smälter". Se kertoo arktisen alueen merkityksestä ja historiasta siellä asuvien ihmisten näkökulmasta sekä alueen tulevaisuudesta. Mitä tapahtuu kun jää sulaa ja mihin se vaikuttaa ja miten? Näyttely kertoo viimeiseen tutkimukseen, asiantuntijoiden tutkimuksiin, esineisiin, valokuviin ja filmeihin pohjautuen arktisesta alueesta ja sitä uhkaavasta ympäristökatastrofista.

Näyttely täyttää suuren osan alakerrasta ja sen teemaan törmää myös museon ravintolassa, sillä siellä on ostettavissa pohjoisen herkkuja. Näyttelyarkkitehtuurin näkökulmata kyseessä on myös hieno näyttely, sillä se muistuttaa isoa jäävuorta, jossa oleva halkeama erottaa menneen ja nykyisuuden toisistaan. 

Kuva on pöllitty Nordiskan sivuilta, Hendrik Zeitler/Nordiska museet.

Näyttelyn aloittaa nykyisyys: arktisen alueen ympäristönmuutokset, ympäristöuhat ja ilmastoangsti, jotka kertovat siitä, mikä uhkaa elämää. Samoin määritellään, mikä paikka arktinen on ja millaista siellä Pohjantähden alla on ollut asua. Mitä muutoksia tälle alueella on? Jään muutokset vaikuttavat myös siellä asuvien ihmisten arkeen, mutta miten? Miten kaivoskiima näyttäytyy ja mitä se voi tarkoittaa? Näihin kysymyksiin liittyvät myös näyttelyn myöhemmät osat, joissa kerrotaan, miten nämä asiat on ratkaistu aikaisemmin.

Vähitellen siirrytään kohti mennyttä siten, että näyttelyssä esille tulevat kertomukset ja esineet yhdistävät menneen ja nykyisyyden. Tutkimukset yhdistetään arktisen alueen arkipäivänä käytössä oleviin esineisiin ja myös mytologiaan, joka tulee esille monessa kohtaa. Mikä on ollut jään, lumen ja vuodenaikojen merkitys, miten on asuttu, miten on pukeuduttu ja millä elinkeinoilla elämä on turvattu alueella? Näyttelyssä tutustutaan esimerkiksi arktisella alueella asuvien vaatetukseen, poromiehen varusteisiin, islantilaisen villapuseron ”syntyyn”, liikkumisvälineisiin tai mihin on uskottu. 

Poromiehen vyö tärkeine tavaroineen (komin tai nenetsin).

Kuksa on muovista.
Mitä muutoksia tapahtuu esimerkiksi poronhoidossa eri puolilla Fennoskandinaviaa ja Siperiaa? Esineiden ja tekstien lisäksi näyttelyssä on hyödynnetty niin vanhoja kuin uusia filmejä, joissa on haastateltu mm. poromiehiä, jäätutkijoita ja arkeologeja, joiden tutkimuksiin perustuvaa uutta tietoa hyödynnetään arktisen tulevaisuudessa. Ilman menneisyyttä ei uutta voi rakentaa tulee selvästi esille mm. filmeistä. Osa niistä löytyy myös näyttelyä koskevalta sivustolta. Poronhoito on tärkeää, vaikka filmillä haastatellun poromiehen mukaan hänen aikanaan vuodenkierto on ollut kaukana normaalista, sellaisesta kuin vuodet olivat hänen lapsuudessaan. 



Näyttelyn alkuosa on hieman ahdistava, sillä se kertoo arktisen alueen ympäristönmuutoksista, niiden syistä ja seurauksista. Jos ei vielä, niin ainakin täällä joutuu ilmastoangstin valtaan. Loppua kohti näyttely menee valoisampaan suuntaan eli perinteiset elinkeinot ja niihin liittyvät esineet kuten käsityöt, vaatetus ja asuminen tai tieto eivät katoa. Sopeutumista tapahtuu, mutta missä tulee raja vastaan? Uutta tietoa syntyy ja sitä käytetään ympäristönmuutoksen torjumiseen tai pysäyttämiseen. Ilmaston lämmetessä myös kulttuurit muuttuvat ja tämä päivänä tehdyillä päätöksillä voidaan muuttaa asioita ja estää ympäristökatastrofi.


Mitä me voimme tehdä vaikuttaaksemme ilmastonmuutokseen? Jokainen voi tehdä näyttelyn lopuksi oman ympäristölupauksen. Sen voi tehdä myös netissä.  

Näyttelyssä oli erityisiä osia lapsia ajatellen. Sickis-koiran avustuksella he voivat kulkea jäävuoren läpi ja kerätä tietoa siitä, minkälaista on asua arktisella alueella. Näyttelyyn voi lainata audioguiden – tai ladata sen netissä. Näyttelyä käsittelevä teos ilmestyy vasta keväällä 2020. 


Nordiska museon näyttely on hieno ja ajankohtainen näyte eri alojen tutkijoiden viimeisimmästä arktisia alueita koskevasta tiedosta ja sen soveltamisesta ympäristönmuutoksen torjumiseksi. Sekä luonnon- että humanististen tieteiden eri alat on näyttelyssä katettu hyvin. Se sopii niin aikuisille kuin lapsille – ja välillä voi käydä ravintolassa, sillä näyttelyssä voi vierähtää paljon aikaa. Me olimme museossa melkein neljä tuntia ja katsoimme vain tämän näyttelyn. Kiitos Anu seurasta!  


























2 kommenttia:

  1. Ja taas löytyi aukko yleissivistyksessä, sillä en ole koskaan käynyt Nordiskassa. Ilmastoangstiakin olen onnistunut välttelemään, vaikka tiedostan kyllä, että tekemistä olisi ja paljon sillä saralla. No mutta ainakin meidän lentelyt ovat nyt loppuneet. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne pääsee laivallakin ja Hesan laiva on Tukholmassa järkevään aikaan; Turun laivat jo 6.30 aamulla, sikavarhain! Olen aina tykännyt Nordiskasta ja onhan Tukholmassa paljon muutakin nähtävää, jos ei siellä halua käydä. Paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita.

      Poista