Lukijat

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pikkunoitia ja pääsiäistrulleja

Kuva: Arkea 2/5 kuva, se on virpomispäivä. Minun elämän tärkeimmät lähössä virpomishommiin <3 Tänään haastan Helena Ruotsala sinut kertomaan omasta arjesta 5 päivänä ja haastamaan joka päivä uuden kaverin mukaan.                     


Pääsiäislauantaina - eikä Palmusunnuntaina kuten nykyään - pohjoisessa oli tapana, että  pieniä noita-akkoja tai trulleja kulki talosta taloon. He olivat pukeutuneet värikkäisiin, pitkiin hameisiin  ja esiliinoihin, korea huivi oli solmittu leuan alta kiinni. Mukana rekvisiittana oli luuta sekä kahvipannu, usein nokinen. Posket oli punattu ja ehkä lisätty hieman pisamia äidin tai isonsiskon kajalilla. Joillakin onnellisilla saattoi näillä reissuilla olla mukana jopa oikea kissa. Pikkunoidat kävivät toivottamassa hyvää pääsiäistä ja saattoivat saada siitä palkaksi jotain pientä. Esimerkiksi suklaamuna saattoi noitien kahvipannuihin kolahtaa, mutta vielä 1960-luvulla se oli tosi harvinaista.

Perinteet ovat metka juttu, sillä ne muuttuvat ja sekoittuvat, mutta eivät itsestään. Toisia hylätään ja toisia otetaan käyttöön yhdistellen ne vanhoihin ja tuloksena voi olla jotain ihan uutta tai uudelta näyttävää. Nyt kun jälkeen päin miettii vaikka tätä pikkunoitien asukokonaisuutta ja esimerkiksi luudan symboliikkaa, niin sehän on kuin jostakin pääsiäisperinteen kuvastosta, jonka kortteihin tai kuviin noidat kesytettiin, kun kirkko ei siihen kai aikoinaan pystynyt. Luudalla lennettiin Kyöpelinvuorelle, jonne kaikki noidat kokoontuivat ja kissa liitettiin noitiin. Mutta miksi kahvipannu? Yksi selitys on se, että 1600-luvulla Eurooppaan levinnyt kahvi oli vaarallinen ja paholaisen juoma ja juoni vääräuskoisilta. Kahvia taas puolestaan joivat erityisesti vanhat naiset, jotka olivat helposti rinnastettavissa noita-akkoihin. (Ks. vaikkapa Korhonen:  Pääsiäiskortti -artikkeli Sananjalassa 1997.)
 

Pikkunoitien kiertely pääsiäislauantaina meillä Länsi-Lapissa ja monin paikoin Länsi-Suomessa liittyy ruotsalaiseen perinteeseen, johon kuului käydä noidaksi pukeutuneena kiertelemässä naapureita ja toivottamassa hyvää pääsiäistä. Taustalla on tietysti se, että pääsiäislauantaina - Jeesuksen kuoleman jälkeen - on liikkeellä pahoja henkiä ja voimia, joilta pitää suojautua. Tällöin myös elinkeinomagian harjoittaminen oli voimallisinta eli trullit, noidat tai pääsiäisämmät - miten heitä eri puolilla Suomea on nimitetty - yrittivät tehdä taikojaan varastaen muista taloista karjaonnen itselle. Näitä trulleja pelättiin, sillä ne saattoivat vahingoittaa eläimiä. Jossakin muualla taas, kuten esimerkiksi Pohjanmaalla, on poltettu pääsiäisvalkeita noitien torjumiseksi.

Mutta nykyään nämä pikkunoidat kulkevat virpomassa Palmusunnuntaina, eivät yksin Lapissa, vaan koko Suomessa. Pajunoksat on koristeltu ja virpomalorut on opeteltu ja palkkaa varten mukana on tyhjä kori tai se kahvipannu. Tässä uudessa tavassa on yhdistyneenä sekä läntinen noituuteen tai trulleihin liittyvä pukeutuminen että ortodoksien virpominen. Lisämausteena erilaisiin naamiaisiin tai karnevaaleihin liittyvät pukeutumiset ja uutuutena vielä Halloweeniin liityvä karkkien kerjääminen. Ainakin omassa lähiössäni samat "Harri Potter -velhot" kulkevat niin Halloweenina kuin Palmusunnuntaina - hieman epävarmaa vielä tosin on se Halloweenin ajankohta näillä kulkijoilla. Tälläinen erilaisten ja eri puolilta tulevien tapojen "suruton" yhdisteleminen herättää aina pääsiäisen tienoilla keskustelua ja aiemmin jopa "perinnepoliisien" esiin tuloa medioissa. Toisia loukkaa erityisesti se, kun kristilliseen perinteeseen sekoitetaan "noituutta", vaikka nämä noidatkin kuuluvat tietyllä tavalla läntisen kirkon vaikutuspiiriin. Kun aiemmin virvottiin sukulaisia pyhävaatteissa varhain sunnuntaiaamuna, niin nyt pikkunoidat, kissat, jänikset, tiput tms. kulkevat iltapäivästä vaatien palkan heti. Aiemmin se saatiin vasta pääsiäisenä. Tätä virpovien pikkunoitien kasvavaa joukkoa ovat omalta osaltaan auttaneet koulut ja päiväkodit - tai lapsirikkaat lähiöt, joissa tapa omaksuttiin virpovilta kavereilta, kuten eräs kollegani arveli. Ja se mikä tässä eniten ihmisiä - erityisesti ortodokseja ja karjalaistaustaisia - loukkaa tai ärsyttää on se, että yhdistellään osia eri tavoista ja kulttuureista tuntematta niiden historiaa tai taustaa (yksi esimerkki täällä). Virpomisesta voi lukea tarkemmin esimerkiksi täältä ja täältä. Monet myös odottavat ja kaipaavat pikkunoitien vierailua ja valmistautuvat, vaikka heidän tuttavapiirissään ei olisikaan virpojaikäisiä lapsia.

Nämä kuvan pienet pääsiäisnoidat ovat virponeet sunnuntaina Torniossa. Minutkin on tänään virvottu Skypen avustuksella, joka sekin osoittaa osaltaan sitä, miten tavat muuttuvat. Tässä tapauksessa virpoja saa palkan pääsiäisenä, kuten virpomalorussakin sanottiin, että  "viikoks velkaa". Virpomisen tavallisin palkka oli muna, joka on ylösnousemuksen vertauskuva, niinpä virpojani saa palkaksi suklaamunan. 

Kilttejä noitia on ollut muuallakin liikenteessä, sillä eräs sukulaiseni asuu omakotitaloalueella lähellä suurehkoa kaupunkia. Hän lähti perheineen sunnuntaina uimaan, mutta ei halunneet jättää noitia palkkiotta. Ratkaisuksi hän kirjoitti noidille viestin:  "Arvoisa noita! Valitettavasti emme ole kotona, mutta jätä oksa maljakkoon ja ota palkka 
(2/nenä) korista." Koria ei oltu tyhjennetty kokonaan ja maljakkoon oli jätetty runsaasti oksia. 


torstai 3. huhtikuuta 2014

Poropäivillä




Raattamassa järjestettiin tänään 10. poropäivät ja olihan sinne päästävä, kun olin jo muutenkin niin lähellä kylää. Päivillä on myytävänä paikallisia tuotteita niin elintarvikkeita kuin käsitöitä. Pääosassa oli poro, jota sai syödä monella tavalla valmistettuna. Myös kokonaisena grillattuna. 


Tarkkasilmäiset ohikulkijat tunnistavat Raattaman poronhoitokyläksi. Poro on näytellyt tärkeää osaa kyläläisten elämässä jo vuosisatojen ajan ja yhä edelleen poronhoito on tärkeä elinkeino ja osa ihmisten elämäntapaa ja identiteettiä. Poro ja poronhoito ovat läsnä koko vuoden, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Ideaalitilanne on ollut, että lapset kasvavat poronhoitovuoden eri tehtäviin vähitellen, osallistuvat kesämerkityksiin ja talvella erotuksiin, ruokkivat kotiporoja jne. Ehkä joku heistä vielä valitsee poronhoidon ammatikseen, vaikka se ei taloudellisesti olisikaan tuottavaa eikä ihan stressitöntä, kun ottaa huomioon nykyporonhoidon haasteellisen toimintaympäristön. Muuttuvat palkiset olisi hyvä kirjan nimi tänäänkin kuten se oli 2002.

Poronhoidon lisäksi matkailu on tärkeä elinkeino Raattamassa, sillä sijaitseehan kylä Pallastuntureiden välittömässä läheisyydessä. Matkailu on alkanut kylässä pienimuotoisena kotimajoituksena ja tätä traditiota jatkaa myös poropäivien pitopaikka, Autton Porotilamajoitus, jonka täpötäydessä päärakennuksessa Tapio Sointu kertoili pororuokatrendeistä sekä siitä, miten pororuokia on kehitetty eri ravintoloiden brändeihin sopiviksi. Hän säesti jutteluaan mm. Kekkosen ruokavalinnoista kertovillla muisteloilla. Kylässä toimii myös paikallista raaka-ainetta - tietysti poronlihaa - käyttävä perheyritys ArctiFood, jonka tuotteita oli täällä myynnissä ja joka oli yksi järjestäjistä. Mutta minusta olisi mukavaa, että erilaisia porotuotteita saisi ostaa suoraan tuottajilta hieman laajemmin, mutta sitähän ei lainsäädäntö ja byrokratia salli. Onneksi sentään kuivalihaa sai ostaa juuri tältä paikalliselta yritykseltä - samoin kuin poronlihaa monessa eri muodossa. Tämä ei ole maksettu mainos: tämän firman poronkäristys on parasta kaupasta ostettavista.

Myynnissä oli myös arpoja koulun hyväksi sekä paikallisia käsitöitä kylästä ja hieman kauempaakin.  Ja olihan siellä myynnissä myös leipomuksia, kastikkeita, hilloja ja mm. pakurikääpäteetä. Metrilakua ei onneksi ollut myynnissä, mutta kaikkien myyntipöytien tuotteet eivät ihan esteettistä silmää tyydyttäneet...


Yhtä tärkeää kuin ostokset tai ehkä jopa tärkeämpää näillä päivillä on tuttujen tapaaminen ja kuulumisien vaihto. Ja eläviä porojakin oli nähtävillä ja mahdollisuus porolla ajoon. Poropäivät on mukavan pienimuotoinen paikallinen tapahtuma, joka houkuttelee myös matkailijoita. Raattamasta löytyy lisätietoja mm. täältä ja Juhanin kaupasta sekä sen ilmoitustaululta.




keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vahva ote? Kansatieteen päivillä maaliskuussa





 (kuva: http://blogs.helsinki.fi/kansatieteenpaivat2014/)

Maaliskuiseen työkalenteriin kuuluvat kansatieteen päivät joka toinen vuosi, joka toinen vuosi pienempi seminaari. Nyt oli vuorossa jo järjestyksessään peräti VIII, nyt Helsingin yliopistossa pidettävät kansatieteen päivät, joiden ajankohtaisiksi teemoiksi oli valittu analyysi ja tulkinta, sillä kysymykset näistä koskettavat kaikkia tutkijoita ja myös erilaisissa kulttuuriorganisaatioissa toimivia kollegoja. Monissa esitelmissä käytiin tuli erilaisia esimerkkejä siitä, miten kulttuurin tutkija tulkitsee aineistojaan ja käy keskustelua niiden kanssa ja mitkä käsitteet ovat käytössä. Entä miten tähän sopivat tutkittavien omat käsitteet ja tutkimustiedon palauttaminen?  Myös eettisiä tulkintoja ja kysymyksiä käsiteltiin joissakin esitelmissä. Kaiken kaikkiaan päivillä oli 10 eri työryhmää, joista monet jatkuivat molempina päivinä. En valitettavasti pystynyt olemaan paikalla kuin ensimmäisenä päivänä, joten minulta jäi kuulematta mm. lundilaisen professori Thomas O’Dellin key-note esitelmä ja monia erittäin ajankohtaisia ja mielenkiintoisia työryhmiä. Ohjelma löytyy täältä.

Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professori Anu Koivusen key-note esitelmä käsitteli Virpi Suutarin (2010) ohjaamaa Auf Wiedersehen Finnland -elokuvaa ns. affektiivisen käänteen näkökulmasta. Miten tunteita rakennetaan kulttuurisesti olikin oiva kysymys tämän elokuvan kohdalla, sillä tämä esitelmä avasi elokuvan eri tavalla kuin mitä olen sen aiemmin nähnyt tai miten tähän asetelmaan en ollut kiinnittänyt huomiota. Elokuvassa haastellut naiset eivät suinkaan tyytyneet heille annettuun rooliin, vaan pitivät oman mielensä. Harva tuolloin sodan jälkeen Saksaan (osa saksalaisten sotilaiden mukana lähteneinä) on puhunut kokemuksistaan. Vielä nytkään yksi naisista ei halunnut kertoa pojalleen saksalaisesta isästä mitään pojan toiveista huolimatta. Tällaiset "häpeälliset" tapahtumat eivät ole sopineet kansalliseen muistiin, mutta dokumentissa on esimerkkejä siitä, miten naiset eivät ole suostuneet kantamaan ulkopuolisten ja jopa oman äidin heille määrittelemää häpeää. Suosittelen kaikkia - erityisesti tuon esitelmän kuulijoita - katsomaan dokumentin uudestaan! Itsekin aion sen tehdä. Toisen key-noten piti Jörg Niewöhner (Humboldt Universität) Co-laborative anthropology - how should we be analysing-with, joka ei valitettavasti jättänyt kovin vahvoja muistijälkiä näin reilun kolmen viikon jälkeen.

Ennen iltapäivän pienryhmiä julkistettiin edellisten kansatieteen päivien esitelmien pohjalta tehty Moniulotteinen etnografia-kirja, jonka ovat toimittaneet Eerika Koskinen-Koivisto ja Pilvi Hämeenaho. Monet kirjan artikkeleista sopivat mm. opinnäytteitä tekevien käyttöön. Ehdin kuunnella peräti kolmen eri pienryhmän esitelmiä. Niiden teemat tai kysymykset liikkuivat etupäässä monenlaisissa tutkimuskohteen jäsenten kohtaamiseen liittyvissä kysymyksissä, niin eettisissä kuin tiedon hankintaan tai tulkintaan liittyvissä. Jotenkin inhimillistä on se, että etnologiseen/kansatieteelliseen seminaariin tullaan innoissaan pitämään esitelmää siitä, miten on ratkaissut subjektiivisuuden ongelman eli keksinyt pyörän uudelleen...

Oli hienoa, että perjantain loppuhuipentumaa, debattia ”Ethnology Meets Technology” saattoi seurata verkon kautta. Keskustelun tarkoituksena oli herättää ja inspiroida keskustelua etnologian suhteesta teknologiaan. Sitä saattoi myös kommentoida Twitterin kautta. Keskustelua voi seurata vielä arkistoituna. (En saanut linkkiä toimimaan tämän mökillä käytössä olevan hitaan yhteyden vuoksi.) Keskustelijoina olivat Museoviraston kehittämisjohtaja Carina Jaatinen ja dosentti Jukka Jouhki Jyväskylän yliopistosta. Puheenjohtajana toimi digitaalisen kulttuurin jatko-opiskelija Anna Haverinen Turun yliopistosta. Lisää tällaisia! Ehkä tämä myös innosti meitä etnologeja lisäämään tekniikan tutkimusta.

Yksi päivien tärkeä anti on tietysti keskustelut kollegojen kanssa ja verkottuminen. Siihen oli tilaisuus mm. Helsingin yliopiston rehtorin vastaanotolla, jota emännöi varadekaani, kansatieteen professori Hanna Snellman. Seuraavat kansatieteen päivät pidetään meillä Turussa yhteistyössä Åbo Akademin kanssa. Teema on vielä salaisuus. Tervetuloa maaliskuussa 2016 Turkuun!

Päivien pääjärjestäjä, Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry löytyy täältä.