Lukijat

perjantai 21. syyskuuta 2018

西湖 Westlake



Kongressit eivät ole vain tieteellisiä esitelmiä ja keskustelua varten, vaan niissä pitää tutustua myös ympäristöön – ainakin lääkärini muistutti minua siitä, ettei saa istua vain kongressissa vaan pitää tutustua ympäristöön. Kun matkustaa Hangzhouhun on nähtävä ainakin Westlake, kiinaksi 西湖,  Xī Hú,  Lääkäriä täytyy tietenkään totella, joten hyppäsimme keskiviikkoaamupäivällä taksiin heti oman esitelmäsession jälkeen. Matka kampukselta Westlakelle kesti vain puolisen tuntia ja kiinalaisen wechatin avulla saattoi seurata mistä isännät löytävät meidät, sillä Westlaken alue  suuri.  


Suosittuna matkakohteena Westlake on esitelty kaikissa mahdollisissa matkaesitteissä ja sillä on suuri merkitys Kiinan historiassa ja taiteissa. Westlake on innoittanut niin runoilijoita kuin taiteilijoita pitkän historian ajan. Lisäksi järvi, sen ympäröivä luonto ja historialliset rakennukset, temppelit, pagodit, tekosaaret ja puutarhat, ovat merkinneet puutarhansuunnittelijoille inspiraation lähteitä. Ja kaunista siellä olikin ja aikaa olisi voinut viettää vaikka kuinka kauan. Alueen lukuisissa historiallisissa puutarhoissa näkyy erityisesti ihmisen ja luonnon yhdistäminen.  Westlake onkin vuodesta 2011 lähtien Unescon maailmanperintökohde. Alueen kartta löytyy täältä.  




Itse järven säilyttämiseksi ja sen hyödyntämiseksi on esitteiden mukaan tehty paljon töitä satojen vuosien aikana. Ympäristön rakennukset ja puutarhat sekä tekosaaret polkuineen ja teineen ovat entisöity ja hoidettu.  Polkujen kiveystä pestiin ja korjattiin nytkin ihan käsipelillä. Järven alue on laaja – itse järvi on noin 6,5 neliökilometrin laajuinen – ja sen voi kiertää vaikka polkupyörällä.  Lisäksi voi vuokrata veneen ja soutajia tai matkustaa isommalla aluksilla järven hotelleja ja kauppoja sijaitsevaan päähän. Satojen yksityisten vuokrattavien soutuveneiden lisäksi laiturissa näkyi mm. poliisivene. 




Järvi on sekä kotimaisten että ulkomaalaisten matkailijoiden suosima käyntikohde. Kesällä se nähtävästi kuhisee väkeä, jota oli kyllä nytkin syyskuun helteissä runsaasti paikalla. Yksi alueen käyntikohteista on Leifengin pagoda, joka on rakennettu vuonna 2002 alkuperäisen, vuonna 975 rakennetun ja 1924 romahtaneen temppelin raunioiden päälle.  



Leifengin korkeuksista avautui hieno näköala järvelle, jota yhdeltä puolelta reunusti kaupunkimainen asutus ja muilta sivuilta ”luonnonmukaisemmat osat” puutarhoineen, puineen, polkuineen ja rakennuksineen. Alueella esitetään matkailijoille iltaisin valo- ja musiikkiesityksiä. Lisäksi siellä on museoita, ravintoloita ja temppeleitä. 




Järveä sanotaan myös yhdeksi kauneimmista paikoista Kiinassa ihailla auringonlaskua – ja varmaan myös auringonnousua ja kuutamoa. Yksi paikoista on nimetty runollisesti: ”Three Poles Mirroring the Moon”. Auringonlaskuakaan me emme kyllä ehtineet näkemään, vaan menimme järven toiselle puolelle silkki- ja teeostoksille. 




Wuhanilainen isäntämme Chuaming, joka perheineen tuli pariksi päiväksi lomailemaan Westlakelle,  oli järjestänyt meille hienon päivän. Näimme alueen tärkeimpiä nähtävyyksiä, lounastimme yhdessä ravintolassa, risteilimme vanhan näköiseksi tehdyllä risteilyaluksella yhteen tekosaareen, jonka puutarhoja ja rakennelmia ihailimme ja lopuksi risteilimme hotelli- ja kauppa-alueelle ostoksille. Huvittavaa oli vielä se, että illalla avatessani television, sieltä tuli sattumalta Pekingin ooppera, jossa esitettiin Valkoista ladya, tarinaa, joka liittyy juuri Leifengiin Westlakessa ja josta meille Ping kertoi. Täällä on legendasta enemmän tietoa ja täällä yksi versio oopperasta: 


Lounaan jälkeen ajanviettoa kiinalaisittain:


Olimme teeostoksilla Westlaken kaupoissa, sillä siellä oli myynnissä erityisesti paikallista tuotantoa. Myynnissä oli toki teetä muualtakin Kiinasta. Kaupanteko kävi meiltä helposti, sillä Chuanming hoiti tinkaamisen ja saimmekin alennuksen ja esimerkiksi tässä teekaupassa vielä kaupan päälle teepaketit. 



Lopuksi vielä sisäkuva Leifengin pagodasta: 


























torstai 13. syyskuuta 2018

Kongressissa Kiinassa

Kampuksen teatterin edustalta. 


Kävin Kiinassa – tai oikeastaan vain parissa paikassa, vaikka välillä tuntui siltä, että matkavalmistelujen ollessa hieman hankalia olisi parempi pysyä kotona. Mutta Hangzhoussa Zhejiangin yliopistossa pidetty Kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen yhdistyksen 4. konferenssi vei voiton ja matkasimme ensin Shanghaihin, josta luotijunalla Hangzhouhun. Kongressin nimi oli Heritage across bordersja se kokosi monta sataa kuulijaa; esitelmiä oli ohjelman 84 sessiossa 520. Lisäksi kuulimme kuusi key-note luentoa, joiden pitäjät olivat kaikki miehiä, osa vielä emerituksia. Tervetulotoivotuksen pitäjä oli sentään nainen, yhdistyksen puheenjohtaja. 

Kongressin vapaaehtoisia, taustalla teatterirakennus.Kon
Koska meidän (siis minun ja matkakumppanini Maijan) tarkoitus on kirjoittaa tieteellisempi selostus kongressista, niin jätän esitelmien käsittelyn tästä pois. Kongressin teemana oli laajempi rajojen käsittely ja aika monissa sessiossa käsiteltiinkin kulttuuriperintöä ja rajoja tai raja-alueita sekä nationalismia. Rajojen ottaminen teemaan mukaan tarkoitti käsitellä syvemmin sitä, miten kulttuuriperintöä arvostetaan, suojellaan, politisoidaan, rahoitetaan, suunnitellaan tai tuhotaan. Aasiaa käsitteleviä esitelmiä ja kokonaisia sessioita olikin useita. Kulttuuriperinnön teoreettinen käsittely jäi monissa sessioissa ja esitelmissä empiirisempien esitelmien varjoon, mutta mielenkiintoista oli myös seurata esimerkkejä eri puolilta maapalloa kuten Kiirunan kaupungin siirtämisestä Antarktiksen kulttuuriperinnöstä käytävään kamppailuun tai miten kulttuuriperintöä käytetään erilaisissa festivaaleissa tai matkailussa tai museoissa taikka miten kulttuuriperintö tulee esille kaupunkisuunnittelussa.

Ainakin yhtä tärkeä kuin oman esitelmän pitäminen, jos ei peräti tärkeämpi, on tietysti kongressin sosiaalinen puoli, kontaktit ja käytäväkeskustelut. Myös ruokailu- ja kahvitauot tarjosivat mahdollisuuksia satunnaisille keskusteluille, mutta ”perinteinen” avajaisvastaanotto oli pelkkä ruokailu pöydissä. Tosin oudolta tuntui, että kulttuuriperintökongressin avajaisissa ohjelmassa oli vain yksi tanssi, Ink Dance, jota eikä sen esiintyjiä eikä tanssia mitenkään esitelty. Onneksi myöhemmin Wuhanissa saatoimme nauttia paikallisesta kansanmusiikista ja -tanssista. 

Hotellihuoneen ikkunasta.
Kongressi oli kyllä hyvin järjestetty; tosin yli 30 asteen helle vähensi haluja viettää aikaa kampuksen ulkopuolella. Zhejiangin yliopiston kampus oli laaja ja viihtyisän näköinen, joskin matka lounasravintolaan sekä teatteriin, jossa key-note luennot olivat ja kongressisalien välillä tuntui yli 30 asteen helteessä aika pitkältä. Tosin yhtenä päivänä oli niin kuumaa, että meille oli järjestetty bussikuljetus. Sama lämpötila oli kyllä muinakin päivinä, mutta silloin busseja ei ollut... 

Itse Zhejiangin yliopisto on suuri ainakin Suomen mittakaavassa: 53 673 opiskelijaa, joista yli 50 % on post-doc’eja. Tiedekuntia on seitsemän ja 36 ”schoolia”, 3611 henkilökunnan jäsentä. 


Näissä tiloissa olivat sessiot.

Matkalla yliopistolle.
Hotellimme – nimen mukaan kansainvälinen, joskin henkilökunnan englannin taito oli lähellä nollaa, mutta kännykän käännösohjelma toimi – sijaitsi myös kampusalueella. Kampuksella saattoi katsella aamuin ja illoin ensimmäisen vuoden opiskelijoita, jotka marssivat, voimistelivat ja harjoittelivat jotain äkseeräyksen kaltaista. Vapaaehtoiset ohjasivat kongressivieraita katujen risteyksissäkin kongressipaikkoihin. Ja suurin huolenaiheeni, ilma, oli melkein koko kongressin ajan sellainen, että taivas oli sininen.   

Vielä näkyi illalla ihmisiä kävelyllä yöpuvuissaan kuten tämä vanha pariskunta.

Viimeiseksi päiväksi oli järjestetty tutustuminen suhteellisen lähellä sijaitsevaan Liagzhun museoon, mutta me matkustimme silloin luotijunalla kohti Wuhania. Siitä ja Westlakella käynnistä kirjoitan myöhemmin. 

Kulkeminen kampuksella oli mielenkiintoista, sillä liikenne oli hiljaista: sähköpyörät ja -mopot sekä hybridiautot olivat äänettömiä ja niitä saikin varoa.