Lukijat

lauantai 12. joulukuuta 2015

Työtä ja joulumarkkinoita Hampurissa


Vaikka näiden harvojen päivitysten perusteella tuntuu siltä, että matkustan vain Saksassa, se ei suinkaan pidä paikkaansa, vaikka olinkin työ- ja joulutorimatkalla lyhytaikaisessa "kotikaupungissani" Hampurissa noin viikko sitten. Olin kaupungissa ensimmäistä kertaa sikäläisen ystäväni kuoleman jälkeen, mutta tapasin yhteisiä ystäviä. Viikonloppu Hampurissa merkitsi sopivaa katkoa töihin, vaikka olinkin liikenteessä koko sen ajan. Heti torstai-iltana kävin syömässä entisen kollegan Paulan kanssa hampurilaista keittiötä mainostavassa ravintolassa Rotherbaumschauseellä, lähellä majapaikkaa ja yliopistoa. Kiristyneet olot näkyivät joka puolella, sillä juutalaisen koulun edustalla, aivan yliopiston lähellä, vartiota piti nyt ainakin kaksi poliisia käsissään konekiväärit. Edellisellä kerran näytti riittävän tavallinen poliisivarustus.  

Perjantaiaamuna pidin sitten vierailuluennon, jonka aiheena oli transnationalismi ja monipaikkaisuus Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungissa. Jotenkin kornia aloittaa luento rauhallisesta rajasta ja kertoa miten se on kehittynyt ja jatkaa lyhyesti tämän päivän tilanteeseen yhteisine toreineen, matkakeskuksineen ja syksyn mielenosoituksineen. Samalla piti kertoa lukuja, joiden mukaan on tänä vuonna Suomeen tullut runsaat 30 000 pakolaista, kun taas Saksa on vastaanottanut heitä yli miljoonan. Luennon jälkeen kuulijat kyselivät ja olipa muutama käynyt heissä paikkakunnallakin. Vaan yhtä kysyjää tai kysymystä en oikein ymmärtänyt, mutta myöhemmin kuulin, että kysyjä oli venäläläinen. Hän halusi tietää, että onko tilastoja siitä, kuinka monet ihmiset joutuvat muuttamaan pois Tornionlaaksosta yltiönationalismin vuoksi.  Ehkä meillä on erilainen käsitys nationalismista ja se mielestäni tuli esitelmässäkin esille...

Kuva Hampurin joulumarkkinoiden sivulta. 
Hampurin joulumarkkinoille ehdin jo perjantaina, sillä ensimmäiset markkinakojut sijaitsivat yliopiston lähellä Grindelillä, josta sai ostaa syötävää ja juotavaa. Alsterin rannalla keskustassa oli iso keskittymä joulukojuja, joista sai hehkuviinin ja erilaisten herkkujen lisäksi ostaa vaikka lompakoita, myssyjä, lapasia ja lasiesineitä. Pääartikkeli näytti kuitenkin olevan mukeissa. Vapaasti ostettavan hehkuviinin lisäksi näkyvä ero suomalaisiin joulumarkkinoihin olivat useat karusellit ja vastaavat laitteet. Vähän matkan päästä Alsterista Raatihuoneen torilla sijaitsikin toinen (yli)mainostettu joulutori, jota markkinoitiin nimenomaan historiallisena joulutorina ja taivaalla poroineen lentävällä joulupukilla, joka ilmestyi sinne kolmesti päivässä. Kello 16 hän sitten “lensi” reessään, sillä kojujen ylle oli vedetty vaijeri, jota pitkin pukki porovaljakkoineen liikkui. Poroja oli kolme ja niistä viimeinen oli, yllättäen, Petteri Punakuono. Kahden ensimmäisen nimeä en valitettavasti muista, mutta pukki kertoi kyllä nekin. Hän tarinoi pitkästä jokavuotisesta matkastaan, mutta teki mielestäni kamalan virheen, sillä hän väitti tulevansa poroineen pohjoisnavalta. Eihän pohjoisnavalla ole poroille mitään syötävää! Ei siis puhettakaan Lapista tai Korvatunturista, joten kyllä Lapin matkailulla on vielä paljon tehtävää. Lentävät porot olisin vielä antanut anteeksi, mutta en tuota pohjoisnapaa.

Lauantaina kävin ensin katsomassa pakkotyöstä tehdyn erityisnäyttelyn Museum der Arbeidissa, joka on osa Hampurin museolaitosta. Näyttely pakkotyöstä, Zwangsarbeit. Die Deutschen, die Zwangsarbeiter und der Krieg, perustui melko pitkälle teksteihin ja valokuviin sekä muutamiin harvoihin esineisiin. Tämä on ensimmäinen näyttely pakkotyön historiasta Saksassa – ainakin tässä laajuudessa. Saksa käytti pakkotyöläisiä, sekä vankeja, keskitysleireille siirrettyjä juutalaisia, romaneja ja muita sekä miehittämiensä alueiden asukkaita melkein kaikessa rakentamisessa ja työssä, kuten esimerkiksi tehtaissa ja pelloilla. Osa tämän päivän teollisuuslaitosten varallisuudesta perustuu tuolle ajalle. Pakkotyöläisiä oli mukana myös mm. Lapissa ja he rakensivat esimerkiksi Järämän Sturmbock-Stellung -linnoitusta. Pakkotyö oli alusta alkaen merkittävä osa natsien hallinnon rasistista toimintaa. Näyttelyn mukaan yli 20 miljoonaan miestä, naista ja lasta oli pakkotyössä tai “vierastyöläisinä”, “Fremdenarbeiter”. Yksi osa näyttelyä kertoikin kylmää ja kovaa tarinaa Pohjois-Norjassa olleista pakkotyöläisistä. Näyttelyssä oli mukana myös pakkotyöläisten kertomuksia. Kuvat olivat osaksi aivan karmaisevia, ja alkuperäistekstien kopiot lisäsivät vielä tätä kuvaa. Näyttely on yksi tapa saksalaisten menneisyyden hallintaa, sillä pakkotyöläisiin ei suhtautuminen sodan jälkeekään ollut kovin hyvää.


Kaikki kuvat ovat kännykällä, joten niiden laatu on huono. 
Launtai-iltana meninkin yöksi ystäväni Katariinan perheen luo. Koska oli Joulupukin kaverin, Pyhän Nikolauksen aatto, niin lapset puhdistivat kenkänsä, jotta Nikolaus lahjoja tuodessaan näkisi tehdyn työn ja pitäisi lapsia kiltteinä. Aamulla Nikolaus oli tuonut minunkin puhdistamattomiin kenkiin lahjoja, mm. suklaata ja marsipaania. Koska olin kertonut miten hankalaa Hampurin raatihuoneen joulutorilla liikkuminen oli ihmispaljoudessa, niin Katariina keksi loistavan idean lähteä Lüneburgin hansakaupunkiin joulumarkkinoille. Lüneburg sijaitsee noin puolen tunnin junamatkan päässä päärautatieasemalta. Menomatkalla saattoi vielä ihailla Hampurin satama-aluetta ja peltoja, mutta syystalven auringonpaisteessa kylpevä Lüneburg vasta teki vaikutuksen.

Lüneburg on kuuluisa mm. sijainnistaan pohjoiseurooppalaisella kanervanummella. Tähän aikaan ei kanervia päässyt ihailemaan, mutta itse kaupungissa oli paljon katsottavaa. Tämä yli 1000 vuotta vanha hansakaupunki selvisi tuhoitta toisesta maailmansodasta, ja se näkyy kauniista keskiaikaisesta kaupunkikuvasta. Lüneburgin keskusta oli aivan ihana; täynnä tiiligotiikka- ja kehysrakennetaloja. Siellä on kuulemma eniten ravintoloita ja kahviloita asukasmäärää kohden, ja tämä ravintoloiden määrä kyllä näkyi.





Lüneburgin varakkuus on peräisin suolanvalmistuksesta ja siitä tuli yksi Hansaliiton rikkaimmista kaupungeista mm. Lübeckin ja Visbyn rinnalle. Kaupungissa sijaitsee mm. suolamuseo, mutta meillä ei ollut aikaa vierailla siinä. Mennessämme Pyhän Johanneksen kirkolle, jonka edessä oli myös joulumarkkinat, näimme vanhassa satamassa mm. Alte Kranin, historiallisen satamanosturin, joka aikoineen palveli satamassa suolakauppaa. Tänään se on yksi kaupungin tunnusmerkkejä. Keskustassa oli myös “satumaili” eli Grimmin veljesten satujen kuvitusta pienissä mökeissä. Ehdimme nähdä mm. Punahilkan susineen.  


Tiilibarokkisissa ja kehysrakennetaloissa sijainneet liikkeet olivat puolestaan kiinni, koska oli sunnuntai. Kaiken kaikkiaan joulumarkkinat olivat kivat ja siellä pääsi sentään hieman liikkumaan päinvastoin kuin Hampurissa. Ehdimme kierrellä keskustassa ja sen kahdella markkinapaikalla, syödä ja juoda tyypilliset joulumarkkinajutut, kuten lehtikaalta, Schmalzgebäckiä, eräänlaisia pieniä munkkeja, joita syötiin tikkujen avulla sekä poltettuja manteleita ja tietysti hehkuviiniä. Tärkeä joulumarkkinoilla onkin tavata tuttuja, syödä ja juoda, nauttia tuoksuista ja herkuista ja pistää lapset vaikka karuselliin tai pienoisjunaan. 





Junat olivat täysiä molempiin suuntiin, mutta matkustaminen on helppoa, koska niihin ei vaadita istumapaikkoja eikä niitä kukaan juuri hanki – päinvastoin kuin Suomessa. Halpaakin matkustaminen oli, sillä Katariinalla on sellainen lippu, jonka avulla viikonloppuna voi matkustaa hänen lisäkseen ilmaiseksi yksi aikuinen ja kolme lasta tietyllä alueella. VR voisi ottaa tuostakin opiksi sen sijaan että harventaa muutenkin älyttömän kalliita junavuoroja. Arki tuli sitten vastaan Hampurin asemalla, sillä täpötäyttä junaa oli vastassa vapaaehtoisia pakolaisten vastaanottajia, joilla oli mukanaan mm. pehmoeläimiä. Junassa oli tulossa pakolaislapsia. Päärautatieasemalla on koko syksyn ollut eräänlainen pakolaisten vastaanottokeskus, jossa on tarjolla mm. vaatteita, vettä ja ruokaa. Tämä telttakylä sijaitsee paikalla, jossa taksit ovat ennen odottaneet kyytiä.