Lukijat

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Arjen erikoisuuksia

Olen jo aiemmin maininnut siitä, että täällä Saksassa kaikki on korkealla tai tarkoitettu hieman pitemmille ihmisille. Tässä muutama havainto muista pienistä eroista, joihin arjessa törmää. Täkäläiset vesihanat ovat useimmiten samanlaisia kuin Suomessa, mutta myös muunlaisia löytyy, ei kuitenkaan ihan Englannin veroisia. Kesti kauan ennen kuin totuin, miten tämä yliopiston vesihana oikein toimii: oikealta puolelta se avataan ja suljetaan, mutta vasemmalta puolelta valitaan veden lämpötila:


Myös nämä auktoriteettia uhkuvat liikennevalot ovat yliopistolta, opintotoimistosta; valitettavasti niiden koko ei tulu kuvasta esille, mutta ne on sijoitettu oven päälle. Niiden pituus on noin 20 senttiä:


Täkäläiset lukot avataan ja suljetaan avaimella. On siis vaikea lukita itseään oven taakse, mutta ehkä sellaisenkin onnistun tekemään. Suorastaan modernia on se, että yliopistolla pääsen yhdellä avaimella niin ulko-ovesta sekä, toimistoon, kirjastoon ja oman laitoksen huoneisiin. Sielläkin pitää ovi lukita avaimella. Täällä yliopiston vierastalossa sen sijaan tarvitsen kolme avainta: ulko-oven avaimen, oman huoneen avaimen ja lisäksi avaimen postilokeroon.  Tämän filmin olen näyttänyt täkäläisille opiskelijoille, jotta he osaavat Suomessa avata oven ja tietävät muita arjen perusasioita Turusta:


Ovet avautuvat täällä eri suuntaan kuin Suomessa, mutta siihen olen jo tottunut. Sen sijaan tämän huoneen keittiönurkkauksen astiakaapin ovet avautuvat mielenkiintoisella tavalla. Oikeanpuoleinen, joka on samalla seinänpuoleinen ovi, avautuu huoneeseen päin ja vasemmanpuoleinen, joka on samalla huoneenpuoleinen, avautuu kohti seinää. Ne on nähtävästi asentanut henkilö, joka ei keittiötä käytä. Jos joku ei ymmärrä tätä selitystä, niin voin pyynnöstä lähettää hänelle valokuvan...

Päivän havainto: Täällä eivät kaikki osaa päättää, mitä joukkuetta kannattavat kisoissa. Toinen vaihtoehto tietysti voi olla, että auton omistaja on diplomaattinen ja kannattaa kaikkia kolmea maata:


Kuva otettu kotikadulta.


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Miten tehdään pohjoismainen etnologikongressi? Viedään yli 170 etnologia Bergeniin syömään merenherkkuja ja keskustelemaan kultuuristen erojen dynamiikasta

Olin alkuviikosta Bergenissä, jonka vuoro oli emännöidä pohjoismaista etnologi- ja folkloristikongressia, joka oli järjestyksessään 32. Edellinen oli kolme vuotta siten Helsingissä. Järjestäjänä toimi laitos, jonka nimi on vielä pitempi kuin meidän: Institutt for arkeologi, historie, kultur- og religionsforskning. Etnologia ja folkloristiikka on integroitu kulttuurintutkimukseen tai kulttuurintutkimukseksi menetyksekkäästi seminaarin avaustervehdyksen mukaan. Kongressin aiheena oli Ulikheters kulturelle dynamik - Dynamics of Cultural Differences, siis joko kulttuuristen erojen dynamiikka tai erojen kulttuurinen dynamiikka. Ajankohtaisesta aiheesta huolimatta kongressissa oli vähemmän osanottajia kuin Helsingissä, mutta toki yli 170 ilmoittautunutta. Pohjoismaiden ulkopuolisia osanottajia oli paljon ja tämä näkyi myös lisääntyneenä englannin kielen käyttönä, joka toki on lisääntynyt kongressi kongressilta. Muistan, että vuonna 1995 Turussa pidetyssä kongressisa oli vain yksi englanninkielinen esitelmä; en tosin tiedä, oliko se ensimmäinen! Osan kohdalla osallistumista saattoi rajoittaa Norjan ja kongressikaupungin Bergenin kova hintataso: osallistumismaksu 200 euroa (ns. early bird -hinta), 4 hotelliyötä 689 ja kongressi-illallinen 100 euroa! Sata euroa. Osallistumismaksu oli jälkikäteen ajateltuna kohtuullinen, sillä siihen sisältyi kaksi lounasta ja kongressitaukojen ruhtinaalliset välipalatarjoilut. Kongressin pitopaikkana oli Scandic City Bergen, vain kongressin avajaiset pidettiin yliopistolla. Oli kätevää asua kongressihotellissa. En tosin pitänyt siitä kutsumattomasta vieraasta, joka yritti tunkeutua - ja vielä keskellä päivää - ikkunasta sisälle. Tunkeutuja tai hänen lajitoverinsa on tässä kuvassa:

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.
Hotellihuoneeni minibaari.
Kongressin avasi tämän AHKR:n laitoksen johtaja. Kunniaesitelmän piti professori emerita Barbro Klein Tukholmasta. Hän keskittyi esitelmässään Our World and Its Infinite Variations – On Differences, Similarities, Ethnology, and Folkloristics käsittelemään erityisesti etnologian ja folkloristiikan asemaa ja tulevaisuutta. Kleinin mukaan etnologian ja folkloristiikan tulee olla tulevaisuudessa erillisiä oppiaineita/tieteenaloja ja pitää kiinni erilaisuudestaan ja eroavaisuuksistaan. Etnologian ja folkloristiikan on käytävä enemmän keskustelua ja tunnustettava erojen olemassaolo. Kleinin mukaan dialogia tarvitaan, mutta ei tieteiden välisiä taisteluita ja toisen osapuolen huomiotta jättämistä. Hän myös pahoitteli sitä, että ainakaan Ruotsissa folkloristit eivät ole juurikaan tutkineet maahanmuuttajia. Tuntematta tarpeeksi hyvin Ruotsin tilannetta Kleinin taitavasti rakennettun metodologisen kannanoton tarkka kohde jäi hieman epäselväksi. Valitettavasti ei tämän - kuten ei muidenkaan plenumesitelmien tiivistelmiä saati koko esitelmiä - ollut missään saatavilla kuten tavallisesti.

Helsingin yliopiston kansatieteen vastanimitetty professori Hanna Snellman piti ensimmäisen keynote -esitelmän Toxic Waste or Accidental Happy Endings? Reflections on Ethnology's Impact on Cultural Diversity. Hän lähti esitelmässään liikkeelle Patrick J. Gearyn teoksesta The Myth of Nations: The Medieval Origins of Europe, jossa tämä käsittelee mm. "etnisen nationalismin myrkkyä", jota tutkimuksissa voidaan tuottaa. Tuleeko tutkimuksista myrkyllistä jätettä vai saavatko ne onnellisen lopun? Snellman otti esimerkit omista tutkimuksistaan, joissa hän on käyttänyt omien kenttätöiden lisäksi myös aiemmin, erilaisin menetelmin ja erilaisiin tarkoituksiin kerättyjä aineistoja. Hänen mukaansa aimmin kerättyä arkisto- tai oral history -aineistoa voidaan käyttää onnistuneesti myöhemmin myös erilaiseen kuin alkuperäiseen kysymyksenasetteluun. Lopuksi hän muistutti siitä, että monien maiden tutkimuseettiset ohjeet eivät anna enää siihen mahdollisuutta, sillä niiden mukaan tutkimusaineisto tulee tuhota käytön jälkeen. Hän viittasi mm. American Folklore Societyssä käytyyn keskusteluun.

Nämä kaksi avausesitemää pidettiin yliopistolla, josta siirryimme jalan kauempana keskustassa olevaan Håkonshalleniin kaupungin vastaanotolle. Rakennus on 750 vuotta vanha ja rakennettu Kuningas Håkan Håkonssonin asunnoksija juhlatilaksi. Rakennusta on korjattu moneen kertaan ja nykyään sitä käytetään juhlatilana arvovieraille. Upeat puitteet hyvälle tarjoilulle!

Kuva täältä.
Toisen kongressipäivän aloitti apulaisprofessori Marie Sandberg Kööpenhaminan yliopistosta keynote -esitelmällään Mobility Across Borders. Polish Working Migrants On/Off the Danish Labour Market. An Ethnographic Study of Border Work amongst Polish Circular Migrants in Denmark. Kyseessä oli deskriptiivinen esitys kenttätöistä, joita hän on tehnyt yhdessä muiden tanskalaisten kanssa Kööpenhaminan lähistöllä olevalla rakennustyömaalla. Hänen mukaansa kyse on uudenlaisesta rajan ylityksestä. Border work -käsitteen avulla hän tarkasteli eri käytäntöjä, ts. minkälaisia työmuuttajia puolalaiset ovat Tanskassa. Sandberg esitteli meille kahden työmuuttajan profiilit ja niiden avulla hän antoi erittäin positiivisen ja kritiikittömän kuvan tästä maahanmuutosta tai Tanskassa työssäkävijöistä. Jonkinlaisena teoreettisena näkemyksenä hän käytti Joseph Beysesin näkemystä "Jeder ist ein Künstler", joka oli muotoiltu muotoon "Jeder ist ein (Grenz)Künstler:  mutta hanen ei ole aina mahdollista tehdä valintoja". Tämä kenttätöiden ja kahden erilaisen puolalaisen työntekijän esittely ei mitenkään ollut keynote -esitelmän tasoinen esitys, sillä tämän vasta-aloitetun tutkimushankkeen esittely herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Minne jäivät esimerkiksi EU-orvot ja lesket, joiden tilanteesta on paljon ollut dokumentteja esimerkiksi Saksan televisiossa? Ilmiön laajuus ja muutokset? Mitkä ovat rajatyöläisen mahdollisuudet tehdä päätöksiä jne.? Miten olikaan tilanne rajatyöläisten oikeuksien ja taloudellisen vapauden välillä? Hyvän border work -casen esittely ei riitä.

   

Stein R. Mathisen (Finnmark Univeristy College, Alta) keynote -esitelmä Ethnic Heritage and the Branding/Politization of Cultural Difference sen sijaan - tutusta aiheesta ja sisällöstä huolimatta - oli ehdottomasti näistä keynote -esitelmistä parhaasta päästä. En tosin valitettavasti ehtinyt kuulla kongressin päättäneen apulaisprofessori Oscar Prippin (Södertörnin yliopisto) esitelmää Kulturell dynamik och social stagnation? Om hybrida möjligheter och vardagens villkor. Mathisenin esimerkit olivat saamelaiskulttuurista. Erilaisten ja eri-ikäisten esimerkkien avulla hän näytti miten saamelaisia on esitetty kulttuurisesti erilaisia esimerkiksi ensimmäisissä museonäyttelyissä ja maailmannäyttelyissä ja toisaalta miten saamelaiset itse ovat ottaneet tilanteen haltuun ja miten saamelaiskulttuuria ja sen symboleja käytetään brändinä (esimerkiksi Sami Duoddji ja muut yritykset, kuten Visit Sápmi) tai poliittisesti. Altajoen valjastamisen vastustamiskampanja oli tässä(kin) käänteentekevä ja Oslon Parlamenttitalon edustalle pystytetty laavu sai erilaisen merkityksen kuin aiemmissa museonäyttelyissä. Muutama Mathisen esimerkki herätti keskustelua autenttisuudesta ja strategisesta autenttisuudesta, josta mm. Regina Bendix on kirjoittanut.

Kuva täältä.
Saamelaisnuorten järjestämä mielenosoitus saamenpuvun kaupallista hyväksikäyttöä vastaan Rovaniemellä lokakuussa 2008. Kuva minun ottama, mutta Stein käytti myös tätä mielenosoitusta esimerkkinä.
Tärkeä osa kongressia olivat tietysti 17 eri työryhmässä pidetyt esitelmät ja kongressin tauoilla käyty keskustelu. Kuulin monia hyviä, puhuttelevia ja ajakohtaisia esitelmiä, joista ilahduttavan moni oli jatko-opiskelijoiden pitämiä. Kongressien huono puoli on se valinnan vaikeus, sillä niin monet mielenkiintoiset työryhmät ja esitelmät ovat päällekkäin. Oma, Tiina-Riitta Lapin kanssa yhdessä pitämäni työryhmä oli keskiviikkoiltapäivänä. Meidät oli sijoitettu niin pieneen huoneeseen, että kaikki eivät mahtuneet edes sisään, vaan kuulijoita istui lattialla ja ulkopuolella käytävällä. Kongressin käytännön järjestelyistä huolehtinut paikallinen kongressitoimisto ja hotellin kongresityöntekijä pahoitteli tätä tilannetta, mutta luonnollisesti on hankala ennustaa minkälaisen yleisön mikäkin työryhmä saa.  Joka tapauksessa työryhmän esitelmissä käsiteltiin monella tavoin sitä miten eri kulttuurien edustajien väliset tapaamiset muovaavat tiloja. Miten ihmiset ovat kiinnittyneet omaan ympäristöönsä? Miten he kokevat kulttuurisia kohtaamisia, muutoksia ja vaihteluita? Miten heidän kokemukset puolestaan muovaavat urbaaneja tiloja, tilallisia käytänteitä ja arkipäivän ymmärtämistä suhteessa urbaaniin spatiaalisuuteen? Esitelmien aiheet vaihtelivat mm. kaupunkitilan valoista arjen kokemuksina toisen polven Ruotsin chileläisten pakolaisten paluumuuton kokemuksiin ja siihen, miten kunnioitusta esitetään ja näytetään yhden tukholmalaisen moskeijan opastetuilla kierroksilla. Alueellisesti liikuttiin Sallasta Shutzoon käyden välillä sekä Turussa, Tokiossa, Chilessä, Ruotsissa ja Tornionlaaksossa. Kiitos hyvistä esityksistä ja keskustelusta (aakkosjärjestyksessä) David Gunnarsson, Ella Johansson, Loretto Linusson, Tiina-Riitta Lappi, Kensuke Shimizu ja Eeva Uusitalo! 

Kongressin retki suuntautui tiistai-iltana Lygran kanervanummille ja sinne perustettuun keskukseen, jonka taustalla on monitieteinen (luonnontieteet, historia, etnologia ja arkeologia) tutkimushanke kanervanummien säilyttämiseksi. Nyt osa alueen maanviljeliöistä harjoittaa ekologista maataloutta, osa "tavallista" ja on sitoutunut kanervanummien säilyttämiseen, ts. niiden käyttöön eläinten ravintona. Upeissa maisemissa saimme tutustua tähän perinnemaisemaan ja lyhyen retken jälkeen nautimme herkullisesta lähiruoasta keskuksen ravintolassa. 

Professori emeritus Peter Emil Kaland esitteli meille Lygraa.  Hän on johtanut keskuksen perustamista ja tutkimustoimintaa.

Kongressipäivällinen nautittiin Bergenin yläpuolella sijaitsevassa historiallisenssa Fløien kansanravintolassa, jonne mentiin funikulaarilla. Puitteet olivat hienot, kolmen ruokalajien illallinen, johon sisältyi tervetulomaljan (toivottiko meitä kukaan tervetulleiksi?) lisäksi kolme lasia viiniä, oli hyvä. Saimme nauttia myös musiikkiesityksestä. Satasen maksanut illallinen päättyi turhan äkkiä jättäen hieman huonon maun suuhun, sillä juuri kun viimeiset olivat saaneet eteensä jälkiruuan ja kahvin, yksi järjestäjistä ilmoitti, että viimeinen juna alas lähtee juuri ja hän lähtee sillä. Kaikki ryntäsivät hakemaan päällysvaatteita ja kiirehtivät funikulaarin yläasemalle, josta viimeinen aikataulunmukainen juna lähti meidän nenän edestä. Vain parikymmentä ensimmäistä ehti siihen. Onneksi junan henkilökunta ajoi pari ylimääräistä kierrosta ja toi meidät kaikki - sekä ravintolan tarjoilijat - alas kaupunkiin. Olisihan sieltä päässyt kävellenkin kaupunkiin, mutta ei niillä kengillä...


Illallisilla seuraavan kongressin järjestäjät esittivät kutsun tulevaan kongressiin. Sen järjestävät  Köpenhaminan yliopiston etnologit yhdessä Lundin yliopiston etnologien kanssa. Tämän "Juutinrauman kongressin" aiheena on Morse, Mord and Mobility - ehkä osaksi Sven-Erik Klinkmanin juhlapuheen innottamana; Klinkman aloitti puheen pitämiensä ulkomaalaisten krimisarjojen ja niiden esittämispaikkojen esittelyllä. Tanskankielisestä kutsusta en puolestaan saanut yhtään selvää. Toisaalta on hyvä, että kongressissa käytetään yhä enemmän englantia, jolloin suomalaiset ovat hieman tasa-arvoisemmassa asemassa muihin pohjoismaalaisiin nähden, sillä käsittääkseni erittäin harva suomalaisista ymmärtää norjaa tanskasta puhumattakaan. Toisaalta mielestäni on erittäin ikävää, että pohjoismaista yhteistyötä tehdään englanniksi. Englanti on kuitenkin välttämätöntä, kun yhä enemän osallistujia tulee pohjoimaiden ulkopuolelta. Lisäksi tanskalaiset ovat näköjään yhä erittäin huonoja ottamaan huomioon sen, että heidän kieltään ei osa osanottajista ymmärrä lainkaan [puhuttuna].

Täällä Bergenissä ei kuitenkaan ongelmana ollut kieli, vaan tiedottamisen vähäisyys tai sen ristiriitaisuus. Ehkä Norjassa on tapana, että jokainen ottaa asioista selvää yksitellen tai siellä vain yksinkertaisesti "kaikki ei toimi, mutta kaikki silti järjestyy". Muistan aiemmilta Norjan vuosilta sanonnan "ikke så nøie, ei niin nuukaa" ja se pitää näköjään yhä paikkansa. Harvassa kongressisa on ollut näin loistavat ruokatarjoilut, jotka kompensoivat osaksi tiedottamisen puutteita ja pieniä järjestelyn kömpelyyksiä. Kyllä lohta, katkarapuja ja simpukoita syö mielellään vaikka joka päivä ja keskiviikkona söimme niitä jopa kaksi kertaa. Emme siis syöneet lounaaksi vain voileipiä, kuten norjalaisilla on tapana...

Bergenin kalatorin herkkuja, alakuvassa valmistuu meidän avajaispäivän [omakustanteinen] lounas.
Kyllä Bergenissä olisi viihtynyt pitempäänkin, sillä säätiedotuksista huolimatta siellä paistoi miltei koko ajan aurinko. Nyt kaupunkiin tutustuminen jäi vähäiseksi. Paikallisessa urheilupubissa seurasimme sunnuntai-iltana Saksan ottelua ja maanantaina vastaanoton jälkeen kurkistelimme Bryggen sisäpihoille. Ne ovat päässeet Unescon maailmanperintökohteeksi. 


Päivän havainto (Bergenistä): Miten paljon ja miten kauniita alppiruusuja kasvaakaan Bergenissä ja sen ympäristössä.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Finnische Salat ja Kaikkialla

Wie Finnen sind... -kurssin opiskelijoiden on pitänyt seurata mitä Suomea, suomalaisia tai suomalaista kulttuuria koskevaa he kohtaavat tai näkevät Hampurissa, kaupungilla tai mediassa. Jotkut olivat ottaneet tämän kenttätyön myös siten, että olivat haastatelleet esimerkiksi perheenjäseniään, kämppiksiään tai tuttaviaan. Viime perjantain luennolla opiskelijat esittelivät näitä pienimuotoisten kenttätöiden tuloksia.

Suomea koskevia uutisia ei ollut juuri tullut opiskelijoiden silmiin tai korviin. Pääministeri Kataisen äskeistä Berliinin visiittiä ei oltu noteerattu saksalaisissa lehdissä, mutta Nokian 10 000 ihmiselle antamat potkut toki oli noteerattu; koskivathan ne myös Ulmia. Ehkä talous ja politiikka eivät opiskelijoita kiinnostaneet, sillä kulttuuri- ja matkailu-uutisia he olivat toki bonganneet lehdistä, mutta niitäkin aika vähän. Esimerkiksi kirjailija Riitta Pulkkista oli haastateltu uuden käännöksen johdosta ja paikallisessa lehdessä oli myös viime viikon torstaina Hampurissa NRK:n sinfoniaorkesteria johtaneen Esa-Pekka Salosen haastattelu. Haastattelun lopussa toimittaja kysyy - tietysti - Saloselta suomalaisiin leimatusta vähäpuheisuudesta:
Die Leute spotten ja gern über die Finnen, die angeblich kein Wort über die Lippen bringen. Ärgert Sie das?
Salonen:
Ich bin stolz darauf! Ich habe 17 Jahre in einer sehr geschwätzigen Kultur gelebt. Als ich in L.A. ankam, war ich verschlossen wie eine Muschel. In Amerika muss man aber viele Worte benutzen. Wenn man nur sagt, etwas war gut, fragen die Leute fast besorgt, was ist los? Man muss schon sagen: Es war unglaublich! Dann sind sie zufrieden.
Lisäksi suomalaisen sarjakuvataiteilijan näyttely, eri konsertteja ja näyttelyitä oli sattunut opiskelijoiden silmiin. Suomalainen musiikki on se, mikä kiinnostaa opiskelijoita ja muutama on jopa sen takia kiinnostunut suomen kielen opiskelusta. Opiskelijoiden suosikeista voi mainita mm. HIM, Nightwish, Amorphis, Apocalyptica ja Kotiteollisuus Eläkeläisiä unohtamatta. Nyt sentään itsekin jo tiedän jotain - toki vain vähän - metallimusiikista, sillä opin pari vuotta sitten Unkarissa unkarilais-suomalaisessa kansatieteen symposiumissa genrestä nimeltä Kalevala metalli. Kiitos Timea siitä! Olen myös pitänyt tällä kurssilla aiemmin yhden luennon Kalevalasta ja musikista, jonka musiikkinäytteisiin sain paljon apua kavereiltani FB:n kautta. Kiitos!

Oli kiinnostavaa kuunnella, mitä Suomea tai suomalaisuutta koskevaa opiskelijat olivat löytäneet kaupungilta. Suomalaisia tuotteita myyvät liikkeet olivat hyvin tiedossa (mm. Marimerkkoa, Iittalaa ja Annikki Karvista), mutta kaupungista löytyy myös suomalaisia kirjoja ja elintarvikkeita. Aiemmin täällä on ollut myös suomalaisia baareja, mutta nyt ne ovat muuttuneet "yleisbaareiksi", toki nimet ovat entiset ja sijaintipaikka edelleen St. Paulissa. Maamerkki Suomi-talo historioineen oli suurimmalle osalle tuttu. 

Opiskelijoiden haastattelemien ihmisten tietämys Suomesta oli kovin pinnallista. Se ihmetytti ennen kaikkea heitä itseään, sillä he olivat haastatelleet omia perheenjäseniään ja tuttaviaan. Parhaiten tiedossa olivat erilaisten (mies)urheilijoiden nimet.


Saunaa ja sisua ei oltu unohdettu, mutta Sibelius sen sijaan oli. En käy tässä luettelemaan kaikkia niitä nimiä, tuotteita tai ilmiöitä, vaan nostan esille vain yhden tuotemerkin, jonka nimi herätti keskustelua. Kaikkialla on ulkoiluvaatemerkki, jonka tuotteiden nimet on otettu suomalaisista etunimistä. Mm. Pihla ja Raita housuja, Alli, Ansa, Elisa ja Hanna paitoja tai Heikki ja Lare lakkeja on saatavilla. Onko suomalaisten nimien käyttö vain ylimääräisen eksotiikan avulla myymistä vai sitä, että näin tuote halutaan kiinnittää  pohjoisen koskemattomaan luontoon ja sen avulla brändätä se; tästä ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Vastaavanlainen esimerkkihän on Napapirji, joka on myös ulkoiluvaatemerkki. Se käyttää tosin tuotteissaan Norjan lippua ja usein myös kuvaa Antarktiksesta.
 
Yksi opiskelija oli kuvannut sen, mitä suomalaista hänen silmiin oli kaupungilla sattunut. "Klassisten" Iittala-myymälän ja muiden lisäksi mm. suomalaisia kirjoja löytyy kaupungin kirjakaupoista. Mitä sen sijaan on Finnische Salat jäi meille hieman epäselväksi, mutta sitäkin saa ostaa Hampurista. Aika tavalla se muistuttaa sitä salaattia, jota meillä [siis Suomessa] myydään italialaisena salaattina...

Mutta miten ja koska päästään eroon siitä "vaikenevan tai puhumattoman suomalaisen" stereotypiasta? Niin, siitä huolimatta, että esimerkiksi Salonen on siitä ylpeä...

Päivän havainto: olen oppinut paljon tärkeitä ja ajankohtaisia neudeutschin sanoja, kuten Public Viewing. 

Edit: Tänään Bergenissä olin paikallisella kalatorilla ostamassa lounasta ja minulla oli päällä Napapirjin ulkoilutakki.  Arvatkaas minkä maalaiseksi minua luultiin, myyjä katsoi nimenomaan takin logoa. Saksalaiseksi. Olin suomalaisen kollegan kanssa liikenteessä...

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vieraita Kalamarkkinoilla - Fischmarkt


Yksi Hampurin legendaarisimmista ja suosituimmista matkailukohteista on sunnuntaiaamuiset kalamarkkinat St. Paulin kaupunginosan rannassa. Markkinat alkavat kesäaamuisin jo klo 5 ja päättyvät klo 9.30, talvella alkavat vasta klo 7. Olin päättänyt, että raahaan markkinoille vieraani – toki kysyin ensin paikallisilta ystäviltäni, että kannattaako nousta ennen kukonlaulua ja raahautua sinne. Kannattaa ehdottomasti – he sanovat – ja todella kannatti. Sekä kaukaa pohjoisesta tulleilla vieraillani ja minulla oli hauskaa. 


Markkinoita on pidetty vuodesta 1703 lähtien ja pääasiana on yhä edelleen mahdollisimman hyvällä hinnalla myyminen ja ostaminen, mutta sen lisäksi myös hauskanpito. Kalojen lisäksi markkinoilta voi ostaa mitä tahansa: hedelmistä juustoon ja makkaroihin, pastasta suklaaseen sekä vaatteista ja laukuista etno-rihkamaan ja kukkasiin. Toki kalaakin voi edelleen ostaa, mutta entisessä kalahuutokauppahallissa kalaa on nykyään vain ruokalistalla. Myös matkamuistoja, astioita ja nyt ajankohtaisia Saksan ja muiden maiden lippuja oli mahdollisuus hankkia. Paikalliset olivatkin varustautuneet vedettävien ostoskärryjen kanssa, sillä esimerkiksi hedelmiä sai ostaa todella edullisesti. Eräs vieraistani kysyi minulta, että osaanko mennä Kalamarkkinoille? Sanoin, että en ole siellä koskaan käynyt, mutta eiköhän riitä, kun seuraamme muuta väkeä. 


Sunnuntaiaamuinen kaupunki oli tyhjä, Reeperbahnille menevässä metrossa oli jo jonkin verran väkeä, mutta Kalamarkkinoilla sitäkin enemmän. Koko rantakatu ja kävelykatu pullistelivat väenpaljoudesta. Arviolta 70 000 ihmistä käy siellä sunnuntaiaamuisin. Entinen kalahuutokauppahalli oli myös täynnä väkeä. Sen yläkerrassa tarjottiin tukevaa brunssia, alakerrassa bändi soitti ja ihmiset tanssivat ja nauttivat virvokkeista. Seuraavien vieraiden kanssa sitten brunssille! 


Yksi markkinoiden viehätyksestä on tietysti Helppo-Heikit, jotka kilpailevat keskenään parhaimmista lohkaisuista ja katsojien suosiosta. Valitettavasti en ymmärtänyt niistä hienoista ivahuudosta juuri mitään, mutta yleisö nauroi. Tästä voitte seurata kalakauppiaita: 


Suosituimmat tuona aamuna näyttivät olevan kaksi kukkakauppiasta. Yksi bonzaipuu maksoi viisi euroa, kaksi sai viidellätoista eurolla – tämä oli helpoimmasta päästä.  

Kalamarkkinat ovat oiva jatkopaikka, kun on ensin juhlinut Reeperbahnilla tai muualla niin tänne voi tulla aamiaiselle: joko kunnon brunssi hallissa, suolainen kalaleipä oluen kera, hedelmäsalaattia tai vaikkapa maitokahvia ulkona laiturilla. Näkyipä siellä polttariporukoitakin olevan sekä tietysti jalkapallofaneja, jotka olivat juhlineet läpi yön Saksan voittoa Portugalista. Huonomminkin voisi sunnuntaiaamun aloittaa. 

Päivän havainto: Nähtävästi hampurilaiset hankkivat isot huonekasvinsa kalamarkkinoilta. :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Jalkapallokulttuuria - EURO2012

Eilen alkoivat jalkapallon EM-kisat ja tänä iltana on Saksan ensimmäinen peli ja siinä vastassa on Portugal. Ravintolat mainostavat kisakatsomoilla ja kauppojen näyteikkunat on koristeltu EURO12-teemalla. Myös monissa kaupoissa on tarjolla mustakeltapuna-krääsää, jotta pääsee paremmin ottelun tunnelmaan. Saksan joukkueen kuulumisista on voinut lukea lehdistöstä jo useamman päivän ajan. Milloin he ovat tutustuneet Auschwitzin keskitysleiriin, milloin Angela Merker on tavannut heidät.

Kuva Der Spiegelin Fussball-EM blogista.
Tässä on sitä  rotschwarzGOLD- krääsää, ei siis punamustakelta-....Eihän tällainen tottumaton fani nyansseja heti erota... Kiitos Allu!


Lähiapteekkini näyteikkuna. Onkohan tässä tapahtunut pieni virhe, sillä eihän Suomi pelaa näissä kisossa, vaan Ruotsi? Mitäs pienistä, ristilippu kuitenkin. Toki Tanskan lippu oli kuten pitikin.

Seurasin vuonna 2006 - tosin Itävallan Tirolista käsin - Saksassa pelattuja jalkapallon MM-kisoja, jotka - jalkapallon maailmanmestaruuskisojen lisäksi - olivat täällä oikeastaan miljoonien ihmisten bailut. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen saksalaiset saattoivat vapaasti iloita ja juhlia oman lippunsa kanssa ja tsempata omaa joukkuettaan [Saksan] lipuilla. Tirolilaiset tätä hieman säikkyivät ja ihmettelivät, ja joskus tuntui siltä, että se Saksan vastustaja oli suosikkina. Ehkä vähän samaan tapaan kuin Suomi-Ruotsi -ottelut.

Saksa pelasi hienosti, mutta ei päässyt finaaliin. Toki voitti pronssiottelussa Portugalin, tämän illan vastustajan. Tärkeämpää kuin voitto mielestäni oli kuitenkin se ilo ja yhteenkuuluvuuden tunne, mikä pelejä seuranneessa yleisössä oli. Sitä analysoitiin myös lukuisissa televisiokeskusteluissa, joissa mukana oli kulttuurintutkijoita. Näitä keskusteluja oli mielenkiintoista seurata. Mukavaa oli tietysti myös olla yleisön joukossa kylien, kuten Telfsin raatihuoneen aukion katsomossa, jossa pelejä saattoi seurata jättiskriiniltä.

Paikalliset - siis hampurilaiset - ovat valmistautuneet hyvin kisoihin ja HVV eli paikallinen liikennelaitos muistuttaa käyttäjiään, että eivät vain unohda sitä, milloin Saksan ensimmäinen peli alkaa.


Saksan puolesta liputetaan kaikissa kulkuneuvoissa ja kaupoista voi ostaa mm. autojen sivupeileihin omat lippusuojat.



Pahoittelen kuvien törkeän huonoa tasoa, sillä ne on näpätty kännykkäkameralla. Pääasia tässä on kuitenkin dokumentointi ja kenttätyö. :)

Päivän havainto: mikä on tärkeämpää kuin jalkapallo?

EDIT: HVV informoi eilen aamulla pelin tuloksesta ja myöhemmin iltapäivällä mm. Italian ja Espanjan pelin tuloksesta. Lisäsin myös yhden kuvan ja korjauksen tekstiin...

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kulttuuria

Kun tänne on - kuten kesäkuun alussa kai kuuluukin - tulleet ne lammaskylmät, Schafskälte, niin kesää pitää hakea muulla tavoin. Olin eilen nauttimassa kesästä, sillä Walddörfer Kammerorchester piti konsertin St. Peterin kirkossa melkein naapurilähiössä. Ohjelmassa oli Vivaldin Kevään ja kesän lisäksi Rautavaaran Pelimannit sekä täkäläiselle yleisölle ehkä tätä tutummat  Camille Saint-Saensin  Havanaise für Violine und Streichorchester, op. 83 ja Claude Debussyn Petite Suite für Streichorchester.  On toki orkesterin ohjelmistossa muutakin modernimpaa musikkia. Eräs täkäläinen tuttavani (suomalainen) on yhtyeen konserttimestari ja kiitos hänelle, että osasin lähteä tähän konserttiin. Näin isossa kaupungissa kulttuuritarjontaa on vaikka miten paljon, jokaisena iltana useita erilaisia tapahtumia.



Viime viikollakin olin nauttimassa musiikista, sillä käydessäni Dresdenissä sain Semper-oopperan iltakassalta ostettua (alennus)lipun Don Giovannin esitykseen. Valinnanvaraa ei ollut, sillä sunnuntaiseen Marinskin orkesterin konserttiin ei lippuja saanut (ja ne olisivat maksaneet satoja euroja). Silti halukkaita ostajia vartoili oopperan edustalla pitkä jono tunteja ennen konserttia.


Saksan yhdeksi kauneimmista - jos ei sitten kauneimmaksi - oopperataloksi sanottu Semper-ooppera on rakennut kolme kertaa. Myös aukio,Theaterplatz, jolla ooppera sijaitsee on kaunis. Arkkitehti Gottfried Semperin vuosina 1838-1841 rakennuttama talo paloi 1869, jonka jälkeen se rakennettiin uudestaan vuosina 1871-1878. Toisen maailmansodan lopussa liittoutuneiden Dresdenin tuhonneet pommitukset tuhosivat myös oopperatalon, jonka DDR korjasi tai oikeammin rakensi uudelleen Semperin piirustusten mukaan entiseen loistoonsa. Tämän viimeisen uudisrakentamisen valmistumista voitiin juhlia vuonna 1985, vajaat 10 vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen.

Ns. kolmas Semper-ooppera. Kuva täältä.

Semper-oopperan maine perustuu rakennuksen kauneuden ja loistokkuuden lisäksi myös historiallisiin ensi-iltoihin ja ohjelmistoon. Mikäli ooppera tai baletti ei kiinnosta, niin taloon voi tutustua päivittäisillä opastetuilla kierroksilla. En tiedä kuinka moni muistaa tai ymmärtää sisätiloja ihaillessaan, että ne on rakennettu uudestaan vuonna 1985 ja onko sillä väliäkään? Illuusio säilyköön. Sisäkuvat on otettu kännykällä.




Kolmannen kerran pääsen nauttimaan musiikista ensi viikolla, sillä minulla on lippu  NDR:n sinfoniaorkesterin konserttiin, ohjelmassa on mm. Salosta ja konsertin johtaa Esa-Pekka Salonen.

Päivän - tai oopperaillan - havainto: Semper-oopperassa alussa soi ensin Nokian soittoääni ja sen jälkeen kerrottin, että olette nyt yhdistetty kulttuuriin, joten sulkekaa matkapuhelimenne, bitte. 





lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kielissä käymässä: etnologiaa ja juhlia


Kävin Kielissä toukokuussa syömässä yhtä sikäläistä sesonkiherkkua, Maischollea. Maischolle on pieni keväinen kampela, jota pyydetään Pohjan- ja/tai Itämereltä toukokuussa. Koska tämä ei edelleenkään ole ruokablogi ja kaikki eivät uskoa tällaista herkkua olevankaan, niin he voivat löytää reseptin täältä. Paikkana oli mukava ulkoilmaravintola, josta oli upea näköala merelle, jossa saattoi tuolloin ihailla mm. Osloon menevää vuorolaivaa. Korjaus: Paikka on Der Foerdeblick, kaikin puolin suositeltava eikä vähiten sen näköalan vuoksi. 



Mutta koska ilmaisia lounaita ei ole, pidin ensin aamupäivällä vierailuluennon Kielin Christian-Albrechts yliopiston eurooppalaisen etnologian kollokviossa. Luennon jälkeisessä keskustelussa sain oikein hyviä vinkkejä ja kysymyksiä jatkoa varten. Aiheena oli Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungin arkinen ylirajaisuus. Vielen Danke Silke, Markus et al.

Perjantaina 1.6. pidettiin samaisessa Kielin yliopistossa juhlakollokvio professori Silke Göttsch-Eltenin 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Seminaari oli onnistuttu suunnittelemaan juhlinnan kohteelta salaa, hänelle oli aiemmin vain kerrottu, että 1.6. klo 15 jälkeen pitää varata kalenteriin aikaa yhtä tapahtumaa varten ja varsinaisena syntymäpäivänä pari viikkoa sitten hän oli saanut lahjaksi painettuna kollokvion ohjelman.

Seminaarin aiheena oli "Historizität und die Zirkulation von Wissen über historische Lebenswelten". Aihe liittyi erityisesti juhlinnan kohteena olevan päivänsankarin olevan tutkimusprofiilin ja -vahvuuksiin ja puhujiksi oli kutsuttu hänen uran kannalta tärkeitä henkilöitä ja yhteistyökumppaneita. Seminaaripaikkana oli yliopistolle kuuluva Kieler Kunsthalle. Ohjelma löytyy täältä, mutta jos ohjelma poistetaan etnologian kotisivulta, niin tässä lyhyesti ohjelma, esityksiä en pysty tässä referoimaan; toivottavasti ne julkaistaan myöhemmin:  

Prof. Dr. Bernhard Tschofen, (Tübingen): Lots Weib in der Welt der Gleichzeitigkeiten. Über Blickrichtungen der Geschichtskultur
Prof. Dr. Konrad Köstlin (Wien): Der große Singular. Historische Lebenswelten
und die Anmutung von Kontinuität
Prof. Dr. Sabine Kienitz (Hamburg): Geschichte machen. Nähe und Distanz als
methodisches Problem
Dr. des. Jenni Boie, Claudia Ohlsen M.A. (Hamburg, Kiel): Von Landschaften und
Menschen. Theodor Möller (1873 bis 1953) – Gedanken zu einem Fotografen und
Heimatforscher aus Schleswig-Holstein

Lisäksi professori Wolfgang Kaschuba Berliinistä piti juhlaesitelmän "'Turns‘ und ‘Tunes‘: Zur Historizität ethnologischen Wissens", jossa hän tarkasteli mm. sitä miksi etnologia on tärkeä tiede nykypäivän yhteiskunnassa ja mitä etnologian pitäisi edelleen tehdä (erityisesti koska esimerkiksi yhteiskuntatieteet ja historia ovat etnologisoituneet). Esitelmä oli tiivissisältöinen eikä päästänyt kuulijoitaan helpolla, saati sellaista, jonka äidinkieli ei ole saksa. Päävastuu juhlakollokvion suunnittelussa ja toteutuksessa oli professori  Markus Tauschekilla ja tietysti myös muilla oppiaineen henkilökunnalla jäsenillä ja jatko-opiskelijoilla, jotka olivat myös järjestäneet kollokvion lopuksi ohjelmaa.

Paljastan tässä yhden seminaarissa esille tulleen salaisuuden eli miten Silkestä tuli kansatieteilijä/etnologi. Hän opiskeli kansatieteen lisäksi monia muita oppiaineita, mm. skandinaavisia kieliä. Norjaan suuntautuneella ekskursiolla hänen silloinen professorinsa Konrad Köstlin oli kysynyt Silkeltä: Tuletteko proseminaariini? Vastaus oli ollut myönteinen ja seuraukset me tiedämmekin.


Päivän havainto: 4500 poliisia tänään Hampurissa.
EDIT: 10 000 kaupunkilaista osallistui toisessa paikassa eli Raatihuoneentorilla rauhanomaiseen mielenosoitukseen uusnatseja vastaan.