Lukijat

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulukalenteri


Tämän vuoden partiokalenterin kuva täältä.


Erilaiset  joulukalenterit kuuluvat nykyään adventtiaikaan. Ne – kuten niin monet joulukoristeista – tulevat Saksasta, jossa niitä on ollut käytössä jo 1900-luvun alussa.  “Kaikki” tuntevat partiolaisten kalenterin, jotka ovat meillä Suomessakin olleet käytössä jo noin 70 vuotta.  Yksi ensimmäisten kalenterien kuva-aiheista oli talo, jonka avatuista ikkunoista tuli esille erilaisia asioita ja jouluaattona tietysti Betelehemin seimi. 


Yksi nykypäivän muunnelma joulukalenterista ovat erilaiset nettiversiot ja sellaisen facebookissa avattavan kalenterin on nyt julkaissut myös meidän humanistisen tiedekunta. Ensimmäisenä adventtina, joka kalenterin nyt aloitti, vuorossa oli Saksan kieli, joka kertoi erityisesti juuri tänään laulettavasta Hoosiannasta ja sen synnystä.  
Klikkaamalla tästä saat ensimmäisen luukun nyt näkyviin.  

PS. jostain syystä en osannut linkittää vain tätä kalenteria, vaan koko humanistisen tiedekunnan facebook-sivun, mutta hieman alempaa se 1. adventti löytyy. 

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Punkaharju, Lusto ja metsäsuomalaiset




Minulla oli mahdollisuus tutustua metsäsuomalaisnäyttelyyn toisen kerran, sillä se on tänä syksynä nähtävillä Suomen Metsämuseossa Lustossa Punkaharjulla. Luston näyttely poikkeaa viime vuonna Kansallismuseossa olleesta näyttelystä, sillä nyt näyttely oli rakennettu enemmän taustoittavaksi ja kulttuurihistorialliseksi, kun taas Kansallismuseon näyttely oli kaunis kokonaisuus, jossa sai ihailla etupäässä suomalaismetsistä peräisin olevia puuesineitä. Esineet olivat ikään kuin taideteoksia ja käytetty näyttelyarkkitehtuuri korosti sitä. Näyttelyn esillepanokin oli tehty hieman eri näkökulmasta.

Vaikka molemmissa näyttelyissä siirtolaisuus eri puolilta ja eri aikoina tuttuna ilmiönä oli tuotu esille metsäsuomalaisuuden alkuunpanijana ja nykyaikaan sitovana tekijänä, niin Luston näyttelyssä  se tuli huomattavasti selkeämmin ja paremmin esille. Sen tarkoitus oli  “nostaa esiin suomalaisuuden, metsäsuomalaisuuden ja samalla tuttuuden ja muukalaisuuden käsitteitä. Samalla se rohkaisee pohtimaan maasta- ja maahanmuuton kokemuksia, sopeutumista ja sopeutumattomuutta, kaikkialla kaikkina aikoina.




Luston näyttelyssä oli erityisesti kaksi osaa, jotka puuttuivat aiemmasta näyttelystä ja joista erityisesti toista kaipasin, sillä se toi metsäsuomalaiskulttuurin tärkeät puolet  eri tavalla esille. Tämä oli keskittyminen metsäsuomalaisten rakennuskulttuuriin, erityisesti savutupiin ja riihiin sekä saunaan, jotka he toivat Ruotsin ja Norjan rajaseuduille ja joista heidät tunnetaan yhä tänäänkin. Tämä osa pohjautui arkkitehtiopiskelijoiden työskentelyyn ja dokumentointiin metsäsuomalaisten parissa. Toinen mielenkiintoinen ja todella ainutlaatuinen näkökulma avautuu Sailon taiteilijapariskunnan työskentelyyn ja dokumentointiin metsäsuomalaisalueella 1950-luvulta lähtien. Tästä näyttelyssä oli esillä Alpo ja Nina Sailon kipsi- ja pronssiveistoksia sekä reliefejä ja pastellitöitä. Kuvana olivat mukana mm. metsäsuomalaiten ikoneiksi nousseiden - tai oikeastaan nostettujen - henkiöiden, Kaisa Vilhuisen ja Niittahon Jussin sekä tutkija Carl August Gottlundin hautamuistomerkit.   

Metsäsuomalaisrenesanssi oli tärkeä asia, joka tässä näyttelyssä tuli selkeästi esille. Metsäsuomalaisten tarinat ja historia ovat olleet pitkään unohdettuina, mutta viime vuosina metsäsuomalaissukujuuret ovat ylpeyden aihe ja esimerkiksi Norjassa metsäsuomalaiset on yksi kansallinen vähemmistö. Kieli toki näkyy tänään enää vain nimistössä ja arkistoissa. Metsäsuomalaisrenesanssin myötä aihetta on viime vuosina tutkittu ja siitä on julkaistu paljon. Täältä näyttely siirtynee Norjan Metsämuseoon. 


                                                          --
Olin käynyt Lustossa aiemmin, jolloin museon lisärakennusta ei vielä ollut olemassa. Lisärakennuksessa oli Koneajaksi nimetty näyttely, joka keskittyi puunkorjuun koneistumiseen ja metsätalouden ja -teollisuuden kehittymiseen ensimmäisistä konekokeiluista aivan viime aikojen kehitykseen. Hallissa oli hervottoman suurten koneiden lisäksi näytteillä mm. moottorisahatorni, jossa oli 120 erilaista moottorisahaa sekä esimerkiksi metsäkonesimulaattori, jonka avulla saattoi kokeilla miten pölkyt siirtyvät.



Lustossa oli perusnäyttelyiden lisäksi monia kulttuurihistoriallisia sekä taidenäyttelyitä, joiden parissa saa kyllä monta tuntia kulumaan. Erikoisnäyttelyiden avulla metsää oli käsitelty monipuolisesti ja monenlaisista näkökulmista, jotka eivät aina suhtaudu “perinteisten” metsätoimijoiden työskentelyyn niin positiivisesti. Metsä on niin tärkeä, että konflikteja ja erilaisia näkemyksiä metsästä ei saa jättää pois, joten siitäkin näkökulmasta museo täyttää hyvin tehtävänsä. Näin museon tuottama kuva metsästä on monipuolinen, eikä siinä kaihdeta erilaisia mielipiteitä.


Kiitos Leenalle ja muille lustolaisille ajasta, esittelyistä ja ajatusten vaihdosta sekä haastatteluista, jotka eivät käsitelleet metsää.   

Lisäys: Tästä linkistä löytyy Ruotsin radion UR:n ohjelma metsäsuomalaisista:  http://urskola.se/Produkter/196557-Lagom-mycket-finsk-Skogsfinnarna 


'

torstai 27. lokakuuta 2016

Erilaisia maaseutuja....





Viikonlopun Helsingin Sanomissa oli artikkeli, jossa kerrottiin pienistä kunnista. Se suuri kuntauudistushan on nyt jäänyt Sote-uudistuksen alle. Mutta tuossa artikkelissa oli puhetta näivettyvistä kunnista, joissa oli vain yksi laatikkomyymälä. Jutussa itkettiin sitä, kun jossain keskisuomalaisessa pienessä 700 asukkaan kunnassa oli vain yksi  päivittäistavarakauppa. Jos tämä kauppa lopettaisi, niin matkaa naapurikunnassa olevaan kauppaan tulisi peräiti 35 kilometriä ja se on autottomille ihmisille hankalaa. Tämän pikkukunnan nimi löytyy kyllä artikkelista, mutta kunnan nimelle on aivan sama, sillä vastaavia pieniä kuntia löytyy useita maan näistä osista. Artikkeli käsitteli kuntia, joissa väestö ja palvelut kaikkoavat pois: “Syrjäiset ja pienet kunnat kärsivät väestö- ja palvelukadosta, mutta jäljelle jäävistä lähikaupoista povataan yhä monipuolisempia palvelukeskuksia.”

Palvelukato; niin mitähän se tarkoittaakaan, kun täällä Suomen eteläisissä osissa (en tarkoita vain Etelä-Suomea, vaan monia muita alueita) välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä verrattuna pohjoisen välimatkoihin. Kuinka paljon poliisittomalla Utsjoella on nyt matkaa lähimpään poliisiin eli naapurikuntaan Inariin, jossa poliisiasema on Ivalossa? “Poliisiton Utsjoki perää valtiolta turvallista arkielämää”, kuten Lapin Kansa otsikoi kirjoituksensa 26.10. Poliisittomuus Utsjoella – jonka välimatkatkin ovat aika suuria – tekee tästä alueesta rikollisille avoimen toimintakentän, Lapin Kansan artikkeli jatkui. Koska Lapin Kansa on minulla maksumuurin takana, linkkaan Ylen vastaavan uutisen. Suhteellisia ovat välimatkakin ja palvelut – tai niiden puute. Lapissa on hienoa lomailla, mutta minkälaista se arkielämä siellä asuville on? (Kuvat ovat minun lomamaisemasta.)






lauantai 3. syyskuuta 2016

Joppausta 100 vuotta sitten - Maailman neulansilmätapahtumat Haaparannalla elokuussa 2016





Sekä Haaparanta että Tornio muodostivat sata vuotta sitten varsinaisen neulansilmän, sillä vaikka Ruotsi olikin julistautunut jo silloin neutraaliksi, sijaitsi se Suomen rajalla ja Suomihan oli silloin vielä osa Venäjän keisarikuntaa. Tätä kulttuuriperinnön ja historian tuotteistamista, joka oli nimetty Maailman neulansilmä -tapahtumaksi vietettiin nyt jo kolmatta kertaa; tosin valitettavasti kaikki tapahtui tällä kertaa vain Haaparannan puolella ja ruotsiksi.

Tänä vuonna teemana oli salakuljetus ja kaikki siihen liittyvä, sillä sata vuotta sitten tällä alueella suorastaan vilisi joppareita, salakuljettajia, suuria ja pieniä “liikemiehiä”, toimittajia, vakoojia, agentteja, taiteilijoita, ilotyttöjä ja kaikenlaisia seikkailijoita. Haaparannan puolella keskuspaikkana oli muutama vuosi sitten valmistunut Haaparannan kaupunginhotelli, jonka palveluja ja erityisesti myös puhelinta he saattoivat käyttää. Joppareilla toimisto oli taskussa ja kaikki sopimukset tehtiin suullisesti.



Nämä ensimmäisen maailmansodan ympärille muodostuneet vuodet oikeastaan muodostavat ensimmäisen suuren joppausepokin tällä alueella. Joppaus eli salakuljetus tapahtui tuolloin suurelta osin Suomen puolelta Ruotsiin, osaksi hintojen, mutta myös tavaran saannin vuoksi. Joppauksen kannattavuus riippui tietysti kysynnästä ja tarjonnasta; mitä oli saatavilla ja mihin hintaan. Tavaroita ostettiin sieltä mistä niitä saatiin ja myytiin siellä, missä niistä oli pulaa ja saatiin hyvä hinta. Tavarapula, hintaerot ja valuuttakurssien erot mahdollistivat suurten voittojen saamisen.  

Näitä asioita, jotka ovat tärkeä osa sekä Haaparannan että myös Tornion historiaa esitettiin teatterin, esitelmien, ruuan ja musiikin avulla etupäässä Haaparannan kaupunginhotellissa, mutta myös Suomalais-ruotsalaisella kansankorkeakoululla ja Hermanssonin kauppahuoneessa. Vielä maanantaina suunnattiin merelle ns. joppausretkellä, mutta en pystynyt olemaan siellä mukana. Valitettavasti sää ei tänä vuonna suosinut, joten Fru Strömin kahvilanäytös piti siirtää sisätiloihin. Harrastajapohjalta esitetyt näytelmät sopivat hyvin teemaan. Näytelmien ja koko Neulansilmän idea oli Haaparannalla syntyneen Sara Frykmanin kynästä.

Tämän kesän tapahtumat keskittyivät siis Haaparannan puolelle, vaikka Haaparantaa ei olisi edes olemassa ilman rajaa ja Torniota. Myös näytelmien roolit olivat etupäässä Haaparannan ruotsia puhuvalle pikkuporvaristolle. Toivottavasti ensi vuonna, jolloin teemana ovat myös Suomen puolen tapahtumat – Suomihan itsenäistyi vuonna 1917 kuten kaikki tietysti muistavat –   Suomi on paremmin mukana. Esimerkiksi minulta eräs suomalainen nainen tuli kysymään ruotsiksi pitämästäni esitelmästä; hän ei ollut ymmärtänyt siitä paljoakaan eikä sitä, miksi kaikki tapahtui nyt Haaparannan puolella ja miksi Suomen tapahtumia ei ollut mukana. Mutta kerta kaikkiaan loistava aihe ja tapa tuotteistaa alueen tärkeää kulttuuriperintöä ja historiaa.