Ihmettelyä

Runsas viikko on Suomessa nyt keskusteltu rasismista. Tämän keskustelun alkuunpanijana toimi Umayya Abu-Hannan Hesariin kirjoittama artikkeli. En ole ehtinyt tähän keskusteluun osallistua enkä osallistu nytkään, sillä minulla on keväällä kurssi, jossa käsitellään mm. monikulttuurisuutta ja kulttuurien kohtaamista. Tälle kurssille mm. tuo Abu-Hannan artikkeli "Lottovoitto jäi lunastamatta", siihen "vastauksen" kirjoittanut IS:n toimittajan juttu tai vaikkapa "ennen kaikkea turkulaiseksi" itsensä tuntevan Wali Hashin kirjoitus ovat erinomaista materiaalia. Näiden lisäksi on myös ansiokkaita blogikirjoituksia aiheesta. Se mikä minua on tässä keskustelussa ihmetyttänyt, on se, että miten ihmeessä toiset ihmiset voivat kieltää toisen ihmisen kokeman rasismin? "Kun en ole itse nähnyt, kuullut tai kokenut rasismia Suomessa, niin ei sitä voi olla olemasa" - tämä logiikka ei vain mahdu päähäni.

Television katsominen on jäänyt joulun aikana vähiin. Jos olisin katsonut esimerkiksi ennen joulua 19.12. esitetyn A-studion, niin olisin ehkä nähnyt pätkän, jossa isoäiti ker­toi ää­ni mur­tuen lapsenlapsensa joutuneen keskeyttämään lukio-opinnot liian kal­lii­den kou­lu­kir­jo­jen vuok­si. Leipäjonopätkä alkaa 29. minuutin kohdalta. Pekka Mykkänen kirjoitti tästä tämänpäiväisessä kolumnissaan Hesarissa:  

Pi­ti myy­dä oma­ko­ti­ta­lo ja muut­taa vuok­ral­le. Toi­meen­tu­lo­tu­ki ja muut avus­tuk­set ei­vät rii­tä vii­si­hen­ki­sel­lä per­heel­lä juu­ri mi­hin­kään. Mar­ras­kuun lo­pus­sa pää­dyt­tiin sii­hen, et­tä syk­syl­lä lu­kion­sa aloit­ta­neen 16-vuo­tiaan Maa­rit-tyt­tä­ren op­pi­kir­jat ovat per­heel­le kes­tä­mät­tö­män suu­ri me­noe­rä. Niin lop­pui lu­kio.

Tämä on minusta käsittämätöntä. Eikö Suomella todellakaan ole varaa edes vähävaraisten lukio-opiskelijoiden koulukirjoihin? Nuorten, jotka haluavat käydä koulua. Tiedän ja ymmärrän, että kirjat ovat kalliita ja niitä myös kierrätetään, mutta silti. Kuten Mykkänenkin kolumnissaan kirjoitti, ei Suomella ole varaa pudottaa enempää nuoria opiskelun ja työnteon ulkopuolelle. Tai onko, kuten eräs ystäväni arveli, että ko. perheeltä menneet voimat kaikkien muiden avustushakemusten täyttämiseen ja avustusviidakkoon eksymiseen? 

Itse en ole ehtinyt käydä peruskoulua, mutta olen onnekseni syntynyt koulunkäynnin suhteen sopivana vuonna, sillä kävin oppikoulun Kittilän kunnallisessa kokeilukeskikoulussa, joka oli maksuton. Taistelusta tämän koulun saamiseksi Kittillään on kunnan pitkäaikainen kunnajohtaja Aarne Nikka kirjoittanut kirjassaan Suomen pohjoisimman oppikoulun vaiheita. (Tämä kirjan nimessä oleva oppikoulu oli tosin valtion ylläpitämä yhteislyseo.) Pitkän koulumatkan vuoksi (yli 60 km) jouduin asumaan viikot asuntolassa, joka sekin oli ilmainen. Lukio oli maksullinen, mutta vähävaraiset saivat lukukausimaksusta vapautuksen. Kirjoista maksettiin (ja ostin niistä osan aiemmin lukion päättäneeltä serkultani). Lukioon sai myös siihen aikaan myös opintotukea, joka riitti hyvin kirjoihin ja muuhun kuten asuntolamaksuihin, jotka olivat muistaakseni aika pienet. Nyt jälkeen päin olen miettinyt usein sitä, miten vuonna 1937 syntynyt kummitätini pystyi lähtemään silloin tiettömästä kylästä oppikouluun kirkonkylään ja kustantamaan sen ja asumisen kouluvuoden aikana? Tiedän myös - onneksi useiden vuosikymmenten takaa - tapauksia, jolloin perheen vanhin lapsi meni töhin, jotta nuoremmat lapset pystyivät opiskelemaan. Tähän aikakauteen ei todellakaan Suomella ole varaa palata.