Lukijat

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kiirunan keskusta muuttaa



Nyt se tapahtuu ja sitä on odotettu vuosia, osa surullisina, osa innoissaan, osa uteliaina. Nimittäin Kiirunan kaupunki muuttaa ja samalla 6 000 asukasta joutuu myös muuttamaan. Se tarkoittaa sitä, että nykyisen kaupungin keskustan alueelta puretaan noin 3 000 asuntoa ja rakennusta, kuten esimerkiksi Kiirunan kaupungintalo. Pieni osa rakennuksista siirretään vuosien poliittisen ja muunkin diskuteeraamisen jälkeen uuteen kaupunkikeskustaan Tuolluvaaraan.


Kaupunkia hallitsee valtava jätevuori. Kaikki alkoi 2000-luvun alusta, kun kaivosyhtiö LKAB, joka on samalla melkein yhtä kuin Kiirunan kaupunki, ilmoitti sortumavaarasta. Maanalainen kaivos laajenee koko ajan ja vielä nykyisen kaupungin keskustaan pain. Samalla maa halkeilee ja sortuu kaupungin keskustan ja kaivoksen välillä. Useita kymmeniä senttejä levät sortumaurat näkyvät selkeästi sekä luonnossa että maastosta otetuissa kuvissa. Sortumia syntyy, kun kaivettavan malmin tilalle tuodaan muuta maa-ainesta.  

Malmisuoni menee 60 asteen kulmassa suoraan kohti kaupunkia ja sen alle. Malmi on niin arvokasta, että sen tilalta voidaan siirtää kokonainen kaupungin keskusta, joten vuonna 2014  LKAB ja Kiirunan kaupunki tekivät sopimuksen muutosta. Samalla uuden ja uuteen paikkaan sijoitettavan kaupungintalon rakentaminen käynnistyi arkkitehtikilpailun jälkeen. Rakentamissuunnitelmista ja arkkitehtikilpailuista oli näyttelyitä sekä “vanhalla” kaupungintalolla että keskustassa olevissa LKAB:n tiloissa. 




Kaivoksen lähellä sijaitseva kaupunginosa on jo nyt kokenut valtavia muutoksia, sillä osa taloista on jo purettu ja nyt ensimmäinen kulttuurihistoriallisesti arvokas – ja tietojen mukaan 82 tonnia painanut – asuinrakennus on siirretty uuteen paikkaan.   Tätä ennen on jo siirretty kunnallistekniikka, rautie asemineen sekä E10-maantie.  Siirrettäväksi määritellyt 21 rakennusta ovat historiallisia ja 1800-luvun lopulta, näiden joukossa on mm. Kiirunan kaunis puukirkko sekä kaivoksen ensimmäisen johtajan huvila. Kaiken kaikkiaan Kiirunan siirtäminen koskee arvioiden mukaan 6 000 ihmistä.  Toisen kaivoksen alta siirrettävässä Jällivaaran Malmivaarassa siirretään 30 rakennusta.
 
Taustalla oleva kirkko siirretään - nähtävästi paloina.
Keskustan asuntoja.
Asuinpaikan muutos eli talojen purkaminen, muuttaminen ja uusiin asuntoihin muuttaminen ei ole tapahtunut aivan hiljaa LKAB:n maksamasta “reilusta” 25 prosentin lisäkorvauksesta huolimatta, sillä joidenkin mukaan vanhasta asunnosta saadulla summalla ei vastaavaa uutta saa. Ja miten muuttaa yhteisöllisyys, sukulaisuus- ja tuttavuussuhteet sekä sosiaalinen ympäristö samalla?  Miten nämä korvataan? Tämänkin vuoksi muutosprojekti on suunniteltu hitaaksi, jotta uuteen kaupunkiin ja asuinalueeseen voidaan mukautua paremmin.

LKAB eli Luossavaara-Kiirunavaara aktiebolag on vuonna 1890 perustettu rautakaivosyhtiö, jonka omistaa Ruotsin valtio. Sen liikevaihto oli viime vuonna 16 miljardia kruunua ja liikevoitto ennen Kiirunan kaupungin muuttokustannuksia 4 miljardia kruunua. Tällä kansainvälisellä yhtiöllä on työntekijöitä 13 maassa ja heistä 2100 Kiirunassa. Kiirunan kaivos on työllistänyt paljon väkeä sekä Suomesta että muualta Tornionlaaksosta.  Tiedot täältä. Sieltä löytyy myös video talon siirtämisestä. (Lehti on maksumuurin takana.)

Kaupungintalon alakerran näyttelystä.
Purettavan kaupungintalon ovenrivat.
Kaupungintalon torni siirretään, ei itse taloa.
Kiiruna on syntynyt kaivoksen vuoksi, mutta mihinkään erämaahan se ei ole syntynyt, vaan saamelaisten ja porojen asuttamalle alueelle. Kiirunasta ja LKAB:sta voi lukea mm. Kiirunassa syntyneen Åsa Larssonin kirjoittamasta dekkarista Uhrilahja, Till offrer åt Molok, jossa yhtenä henkilönä on Kiirunan kaivoksen ensimmäinen johtaja Hjalmar Lundbohm. Kirja kertoo myös kaivoksen ja sen johtajien vallasta. Tämä Lundbohmin kulttuurihistoriallinen huvila on siis siirrettävien rakennusten listalla. 

Kävin viimeksi Kiirunassa kesällä 2015 ja silloin satoi ja oli sumuista kuten kuvistakin näkee. 



tiistai 23. toukokuuta 2017

Erasmus-opettajan vapaa-aikaa Szegedissä





Vaikka aurinko ei ihan koko aikaa paistanutkaan Szegedissä, niin aurinkomotiiveja oli näkyvillä szegediläisten talojen seinissä. Erasmus-luentoni (kahdeksan tuntia) Szegedissä käsittelivät Suomen raja-alueita ja pääpaino oli Lapissa. Luentojen lisäksi minulla oli myös vapaata aikaa, josta oli pitänyt huolen sikäläinen kollegani Lázló. Ensimmäisenä iltapäivänä kävimme ensin keskustan fransiskaaniluostariin turisteja varten tehdyssä kävijäkeskuksessa, jossa meille esitteli sekä luostaria että sen puutarhaa ja näyttelyitä biologian opiskelijapoika. Kävijäkeskus on uusi, sillä luostari haluaa myös osansa Szegedin matkailijavirrasta - tai ainakin heidän forinteista. Puutarha ei ollut vielä ehkä parhaimmillaan, mutta opastuksen mukaan luostarilla oli tärkeä rooli paprikan viljelyn aloittamisessa. Puutarhassa oli myös mm. väinönputkea kasvamassa. Kirkossa ja luostarissa olin käynyt aiemmin, sillä sillä on ollut – tai sen henkilöillä – tärkeä rooli paikallisessa uskontoon painottuvassa etnologian oppiaineessa.



Läheisessä täpötäydessä konditoriassa nautittujen jäätelöiden jälkeen tutustuimme parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Serbian ja Unkarin väliseen hyvin aidattuun rajaan, jota tässä Szegedin lähikylässä Röszkessä vartioivat lähinnä nyt videokamerat. (Itse unkarilaisista rajakokemuksista sain myöhemmin luettavaksi oppilailtani esseet, jotka olivat "mielenkiintoista" luettavaa, ainakin osa.) Myös junayhteys on katkaistu (ja rata aidattu) suuren pakolaismäärän vuoksi. 


Lisäksi kävimme ostamassa vähän paprikaa Szegedin laidalla olevalta tilalta. Valitettavasti tilan sivut ovat vain unkariksi. Tila on nähtävästi ainoa yksityinen pientila, joka viljelee paprikoita ja valmistaa niistä monenlaista paprikajauhetta, kuten muun muassa savustettua paprikajauhetta. Myymälähuoneen seinällä olikin useita kunniakirjoja.



Samalla reissulla kävimme myös toisessa paikallisessa pienyrityksessä, palinkan tislaamossa. Valitettavasti tislaamista ei nähty, sillä se käynnistyy, kun hedelmät kypsyvät, mutta toki sielläkin olisi tarjottu maistiaisia. Kuulemma asiakkaat ovat viime vuosina vähentyneet, sillä palinkan valmistaminen kotona on nyt sallittua. 

Lopuksi – kauheassa kaatosateessa – ajoimme Mórahalomin,  kylpyläturismista elävän kylän läpi. Kylpylämatkailua on edesautettu erilaisilla projekteilla ja niiden – tai turistien – tuoma vauraus näkyy mm. mahtipontisina rakennuksina ja infrana. Kylpylän lähitienoolla katujen varret olivat täynnä pysäköityjä vierasmaalaisia autoja; unkarilaisissa rekkareissa niitä ei juuri näkynyt. Unkarilaiset eivät kuulemma käytä juurikaan tämän kylpylän palveluja.



Toinen iltapäivä oli varattu paikalliseen Móra Ferenc museoon tutustumiseen. Materiaalinen kulttuuri oli hyvin näkyvillä; museossa on maalausten ja kulttuurihistoriallisten ja arkeologisten kokoelmien lisäksi myös luonnontieteelliset kokoelmat. Ehdimme katsoa siellä yhden perusnäyttelyn, joka esitteli aluetta elinkeinojen ja niiden esineiden kautta. Näyttely kertoi mm. kalastuksesta, lampaiden pidosta, järviruo’osta ja siitä valmisteluista esineistä, maataloudesta ja erityisesti paprikan viljelystä sekä tekstiileistä kuten sinipainannasta ja paikallisista tohveleista eli papuceista. 

Papuceista oli myös mielenkiintoinen erikoisnäyttely Páratlanok – A szegedi papucs története, joissa esiteltiin mm. nykyisiä tekijöitä ja tämän hetkeä muotia unohtamatta tietenkään papucien historiaa. Museon sivuilla löytyy näistä näyttelyistä tietoja ja kuvia, mutta teksti on unkariksi. Näkemämme näyttelyt olivat sopivan pieniä ja informatiivisia ja ne antoivat hyvän ja riittävän käsityksen alueen historiasta ja erikoisuuksista. Toinen näkemämme erikoisnäyttely kertoi alueelta löydetyistä ja valmistetuista metallikoruista. Museossa on myös osa varastoista tehty siten, että vieraat voivat tutustua niihin.




Iltapäivällä me pääsimme yllättäen museon kuraattorin Ferencin omalle tanyalle eli yksittäistalolle, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Hän on ostanut tanyan vanhemmiltaan eli se on myös hänen syntymäkotinsa. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä kylästä, jonka kansakoulua hänkin on käynyt ja jonka pientä museota hän on järjestellyt. Kylässä sijaitsi vanhempien nykyinen kotitalo puutarhoineen ja eläimineen (kanoja ja sikoja).






Tilalla on uudempi asuintalo sekä vanhempi, pitkä talo, jonka toisessa päässä on eläintilat, keskellä asuintilat ja oikeassa reunassa viinikellariksi sisustettu huone. Myös sen lattiana on kovaksi tallattu maalattia. Tanyan pihalla tuntui kuin aika olisi pysähtynyt; ei kuulunut liikenteen melua, vain linnut ja sirkat pitivät ääntä. Lähellä sijaitsi pieni lampi. 


Szegedin ympäristössä on runsaasti mm. kasvihuoneita ja viljelyksiä. Muovin alla kasvaneet mansikat olivat juuri kypsyneet. Uuden sadon heinäpaalit olivat näkyvillä pelloilla ja samaan aikaan Lapin pelloilla oli puoli metriä lunta. Käväisimme myös tanyan lähellä olevilla kasvihuoneilla, joissa viljeltiin mm. kurkkua ja munakoisoa. Kasvihuoneet lämpenivät hiilellä. Työntekijät tulivat etupäässä ulkomailta, sillä unkarilaisia on kuulemma hankala saada tähän työhön. 




torstai 18. toukokuuta 2017

Kesämökkeilyä Balatonilla




 Olin pari viikkoa Unkarissa ja Transilvaniassa. Szegedin yliopistossa olin Erasmus-vaihdossa luennoiden raja-alueista. Transilvaniassa ja tarkemmin Kolozsvárissa eli romaniaksi Cluj-Napocassa olin symposiumissa. Väliaika sujui rattoisasti unkarilaisten ystävieni kesämökillä Balatonilla. Mökki sijaitsee Balatonfüredin ja Tihanyn niemen lähellä suhteellisen pienellä paikkakunnalla. Kylän naapurissa on sijainnut tunnettu pioneerileiri, joka tätä nykyä on yksityisen (tai kirkon) omistuksessa.

Balatonin rannat ovat täynnä toinen toistaan hienompia huviloita tai hotelleja. Välille mahtuu uimarantoja ja kahviloita. Tämä ystävieni mökki sijaitsee tontilla, joka on ostettu kylän talonpojilta vuonna 1933.  Ystäväni isoisä oli tällöin töissä pääkirjanpitäjänä ylempänä Ajkássa sijaitsevalla kaivoksella ja kuuli yhdessä tovereidensa kanssa, että kyläläiset myivät maa-aloja, jotka ulottuivat Balatonille. Silloin oli muodikasta, että keskiluokka hankki omistukseensa terveellisestä ilmastosta ja elämäntavasta kertovia mökkitontteja. Kolme kaverusta hankkivat viereiset tontit, jotka kukin olivat kolmen maakappaleen levyisiä. Tontin leveydeksi tuli 18 metriä ja pituudeksi eli rantaan oli matkaa 90 metriä. Talonpojat olivat viljelleet näillä maaplänteillä vihanneksia ja kasviksia sekä käyttäneet niitä ankkojen ja hanhien paikkoina. Tontin nykyinen nurmikko on tehty vasta paljon myöhemmin hankinnan jälkeen; aivan alkuaikoina mökkiläisetkään eivät pitäneet nurmikkoa tarpeellisena, vaan viljelivät kasviksia. 


Kuulemma Unkarin rikkaimpiin kuuluva mies rakennuttaa näin matalaa rakennusta, mutta yhden sijaan niitä tuleekin kaksi. 

Perhe rakennutti jo 1930-luvulla paikalle ns. kalastajan talon eli pienen ja matalan valkoisen majan, jossa oli yksi huone nukkumista varten ja pienehkö keittiöhuone. Taloa saattoi käyttää vain kesäisin, sillä se oli kylmä eikä sinne tietenkään tullut vettä. Osa väestä saattoi nukkua pihalla teltassa. Perhe tuli kesäisin mökille isoisän työpaikalta muutaman kymmenen kilometrin päästä yleensä polkupyörillä. 

Paikka – tämä kylä – on suosittu ja kaunis ja se sijaitsee vain vajaan kahden tunnin automatkan päässä Budapestistä. Kun tontti majoineen siirtyi kolmannelle sukupolvelle eli ystävilleni, he tekivät 1990-luvulla tontille isomman rakennuksen. Talossa on oma kaivo, mutta se on liittynyt kylän likavesijärjestelmään. Balatonia yritetään suojella, sillä se on erittäin matala järvi. 


Kahden arkkitehdin suunnittelema kaksikerroksinen rakennus piiloutuu  kasvillisuuden keskelle eikä pistä silmään, kuten niin monet Balatonin rantojen uudet huvilat. Mökki on talviasuttava ja sähkön lisäksi lämpöä tuo talon keskellä oleva takka. Uutta taloa rakennettaessa vanhaa käytettiin mahdollisimman paljon hyväksi.  Jälkiä vanhasta talosta on näkyvillä, kuten tietyt katto- ja uunipalkit sekä osa ikkunakehyksistä.  Sisustuksessa on käytetty paljon kansanomaista keramiikkaa sekä tekstiilejä Transilvaniasta, sillä molempien suvut tulevat sieltä. Nykyisen mökin seinillä on myös kuvia kertomassa entisestä mökkielämästä ja ajasta ennen toista maailmansotaa kuten ihmisiä rannalla tai kalastamassa. Taloa on myös esitelty unkarilaisissa lehdissä. 




Mutta tärkeää – jos ei tärkeintä – tässäkin kesämökissä on näköala ja ranta, jonka laiturilla istuminen on mitä parasta lepoa. Kalansaalis ei ole niin tärkeää, vaikka onkivavat löytyvät tästäkin talosta kuten naapureista; niissä ne usein odottavat jo laiturilla. Nykypäivän mökkeily ei täällä ole työleirimäistä, sillä ison tontin nurmikon leikkaa ja pitää kunnossa kylässä asuva huolitsija, samoin esimerkiksi laiturin nostavat syksyllä ja laittavat taas keväällä paikoilleen erityiset työntekijät. Lyhyen matkan päästä voi ostaa mm. juustoa, leipää, vihanneksia ja viiniä suoraan tuottajilta – jos haluaa. Sunnuntainen tori on oiva tuttujen kohtauspaikka. 

Torin "ravintolasta".