Lukijat

lauantai 2. tammikuuta 2021

Mitä tapahtui koronavuonna 2020?




Kun katsoo taaksepäin tuota kulunutta koronavuotta 2020, niin tuntuu siltä, että päivät, viikot ja kuukaudet seurasivat toisiaan aivan samanlaisina. Mutta kun tarkemmin muistelee, niin tapahtuihan silloinkin monia asioita, mutta kun vuosi oli kokonaisuutena niin erilainen ja huono, niin ne harvat hyvät asiatkaan eivät erotu.

Tammikuussa alkoi tulla uutisia Wuhanista, jossa olin käynyt edellisenä vuonna työmatkalla, eivätkä ne uutiset olleet hyviä, sillä siellä levisi outo ja uusi, helposti tarttuva sairaus, covid-19. Ennen kiinalaista uuttavuotta sikäläinen ystäväperhe ehti – onneksi – matkustaa anoppilaan, jossa sitten vietti monta kuukautta sisätiloissa. Vielä joulukuussa 2020 elämä ei siellä ole normalisoitunut kokonaan, vaikka ystäväni ovatkin pystyneet palaamaan kotiinsa ja olemaan työpaikalla muutaman kuukauden. Matkustamista ei yhä edelleenkään suositella, mutta kohta luulisi sen suosituksen muuttuvan.  

Tammikuussa näkyi olleen muutama kokous, joissa oikeasti tapasi vielä ihmisiä. Samoin kävin Helsingissä tapaamassa Päiviä ja Jackoa sekä samalla tietysti Ullaa, Seijaa ja Reijoa. Samoin tammikuussa oli Hetan väitös ja karonkka.



Helmikuun tällä hetkellä tärkein tapahtuma oli Tukholman matka, jolloin kävin katsomassa Nordiska Museon hienon näyttelyn Arktis – medan isen smälter Anun kanssa. Illaksi ja muutamaksi päiväksi menin tapaamaan vanhaa ystävääni Katia, joka asuu Norrtäljen kunnassa. Tarkoitus oli uusia vierailu kesällä, mutta vähänpä tiesimme silloin. 

Kalevalan päivänä ehdin vielä kollegojen ja muiden kanssa juhlia 100 vuotta täyttävää Turun yliopistoa Logomolla upeissa juhlissa. 

Edellisenä iltana oli ulkoilmatilaisuus Akatemiatalolta yliopiston pihalle asti hienoine lasershowneineen ja muineen. Monet muut yliopiston juhlallisuuksiin kuuluvat esitykset jouduttiin perumaan, kuten juhlapromootio, jonka pitopäivää ei vieläkään ole uskallettu esittää, kun sitä on siirretty ja siirretty. En ehtinyt käydä katsomassa edes juhlanäyttelyjä silloin keväällä.




4.3. kävin toistaiseksi viimeisen kerran Helsingissä Muikkarien kokouksessa kuuntelemassa Ildikón esitelmää. Maaliskuulta on huomionarvoista myös se, että peruin koronan takia Pietarin pitkän viikonloppumatkan – joka siis oli lomamatka. Pietariin pääsee toki muulloinkin, kun rajat sinne taas aukeavat matkailijoille. Edellissyksynä toki ehdin käydä Pietarissa, mutta siellä ei käy koskaan liian usein, sillä niin upea kaupunki se on.

Maaliskuussa opetus ja kokoukset muuttuivat etäilyksi etupäässä zoomilla – ja jatkuvat yhä edelleen. 19.3. tilasin ensimmäisen kerran ruokatavarat netistä kotiin ja se jatkuu edelleen; kesällä tein ostoksia kaupasta ja torilta muutaman kerran.


Huhtikuussa en mennyt pääsiäislomalle pohjoiseen, koska koronatilanne oli Kittilässä Levin turistien ja Itävallan koronalingon vuoksi huono. Eikä matkustamista suositeltukaan eikä sinne olisi oikein päässytkään kuin omalla autolla. Mitään muuta kuin etäkokouksia ja etäopetusta ei näy huhti- eikä toukokuun kalenterissa.

Toukokuussa muutimme – käsittämätöntä tehdä muutto korona-aikana – Sirkkalasta Arcanumiin. Toisin sanoen tyhjensimme työhuoneemme laatikoihin ja muuttofirma vei ne uuteen työhuoneeseen, jonka olen ristinyt akvaarioksi. Huonoin työhuone, joka minulla on ikinä ollut. Jopa Baselin yliopistossa, jossa jaoin työhuoneen toisen tutkijan kanssa, oli miellyttävämpi ja kätevämpi työhuone. Erityisesti kirjoja on pitänyt karsia. Toki kuolinsiivous oli tarpeen, sillä roskiin meni paljon edellisten kollegojen säästämiä papereita. Samalla todella tuli mietittyä, että mitä tapahtuu muistille ja muistoille, kun niin paljon on pitänyt hävittää. Niin, ja Sirkkala on nyt kai tyhjänä.



Melkein sukupolvikokemuksena voidaan pitää äkkiä suunniteltuja digipääsykokeita, joita varten kollegat tekivät paljon töitä. Saatiin uudet opiskelijat valittua ja itsekin olin mukana varmistamassa pääsykokeita ihan tuon sukupolvikokemuksen vuoksi. 

Kesäkuussa lähdin sitten heti kun yöjunat alkoivat kulkea pohjoiseen ja olin siellä melkein kaksi kuukautta. Kesä-heinäkuussa lähimatkailua mm. Pallakselle, Hietajärvelle, Särkitunturiin, Särestöön ja Kolariin, mutta ei ulkomaille, ei edes Lahden kaupassa käyty Kolarista Ruotsin puolella. Onneksi kesällä ehti nähdä ystäviä pohjoisessa. Ja toiset kävivät hillassa ja saivat hilloja. Ihan kivat ilmat olivat myös kesän ajan ja ne jatkuivat elokuussa, kun jouduin palaamaan Turkuun. Kyllä Turussa saattoi olla ja kulkea, mikäli omisti oman auton (ja ajokortin); kesällä uskalsi kulkea myös yleisillä, mutta myöhemmin syksyllä ne alkoivat olla aika pelottavia koronan vuoksi.


Perjantaina 14.8. ja maanantaina 17.8. pidin ensimmäiset nettiesitelmät; maanantain esitelmä oli Fennougristikongressin keynote Wienissä aiheena korona Tornionlaaksossa, jota varten keräsin aineistoa. Kongressi on siirretty ensi elokuulle lukuunottamatta tätä nettikongressia. Tavoitteena on päästä silloin taas Wieniin ja ehkä käydä Budapestissä. Koska ilmaisia lounaita ei ole, esitelmän aiheena on transnationalismi suomalais-ugrilaisilla.

Elo-, syys- ja lokakuussa oli näköjään muutama väitös etänä, kahdessa olin esitarkastajana ja pari muuta olivat muuten vain kiinnostavia. Meillä oli myös Maija Mäen väitös marraskuussa, se vielä hybridinä, mutta itse kustoksena olin toisessa tilassa. Väitös meni ihan hyvin ja juhlat ovat vielä edessä.



Kalenterin mukaan marras- eikä joulukuussa ollut mitään muita kuin tavallisiksi tulleita etäkokouksia ja etäopetuksia. Koronaa vastaan on odotettu rokotuksia ja ne toivottavasti vihdoin kunnolla realisoituvat nyt alkuvuodesta 2021 ja samalla elämä vähitellen normalisoituisi. Opetus on ainakin III periodin vielä etänä.  

Koronan lisäksi viime vuonna myös oma terveys reistaili ja kuolema vieraili erityisesti täällä pohjoisessa. Moniin hautajaisiin olemme lähettäneet adressin. Myös emeritusprofessori Matti Räsänen kuoli joulukuun puolivälissä.

Tästä vuodesta 2021 toivoisi tulevan monin verroin paremman kuin edellisvuodesta ja toivoisi, että ne peruutetut ja siirretyt asiat toteutuisivat. Olen mm. siirtänyt kahdesti Villa Tammekanin kirjoitusviikkoja, joiden toivon hartaasti toteutuvan nyt touko-kesäkuussa, jolloin asuntoni sisäremontti on teon alla. Myös Kittilän historiaa varten toivoisin pääseväni tekemään haastatteluja tai ainakin työskentelemään parissa arkistossa sitä varten. Muuten aika loppuu kesken.

P.S. Paras ja ilahduttavin asia jäi pois: Pikku-Manu, naapurin serkun perheen adoptiolapsi Filippiineiltä saapui ikäänkuin joululahjana tänne lumen keskelle, juuri ennen jouluaattoa.