Raja-asema Tornio

Kävin pitkästä aikaa Torniossa tai oikeastaan Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungissa, jossa pari päivää aiemmin oli juhlittu Kemistä Haaparannalle vievän radan sähköistämistä ratajuhlalla. Sitä vietettiin molemmissa kaupungeissa, vaikka radalla ei olekaan vielä henkilöliikennettä. Toivottavasti paikalla olleet liikenneministerit ovat sanojensa mittaisia ja hoitavat ensi vuonna henkilöliikenteen. Onhan Suomen nykyinen liikenneministeri käynyt koulunsa Haaparannalla, joten…. Muuten tuossa yläkuvassa on taas lumiraja Victoria-torilla.

Haaparannan asemaa oli korjattu entisestäänkin ja se on hieno. Olen itse aikoinaan aloittanut ensimmäisen interreilin tältä asemalta. Nykyäänkin henkilöliikennettä on Ruotsin puolen radalla. Asemalle on Pohjois-Suomen 30 vuotta sitten tapahtuneen evakuoinnin (syksyllä 1944) muistoksi pystytetty taulu muistuttamaan niistä kymmenistä tuhansista evakuoiduista suomalaisista, jotka matkustivat tämänkin aseman kautta turvaan syksyllä 1944.

Minunkin syy vierailla Torniossa oli tämä evakuointi, josta on nyt kulunut reilut 80 vuotta, sillä pidin Torniolaakson Museolla esitelmän Lapin sota, evakkoaika ja jälleenrakentaminen kulttuuriperinnön näkökulmasta. Lapin sota, evakko ja jälleenrakennus kiinnostavat ihmisiä ympäri Lappia. Harva tämän ajan itse kokeneista on enää hengissä. Museolla oli myös samalla viikolla avattu rataan liittyvä vaihtuva näyttely Solmukohdassa– Yhdysrataliikenteen historiaa Suomen ja Ruotsin rajalla och samma på svenska. Kyseessä on maailman ensimmäinen – ja ainoa – ylirajainen museo, sillä myös Haaparannan kaupunki osallistuu kustannuksiin.

Toivottavasti junalla Tornioon tulevat ja lähtevät voivat jatkossa matkustaa joustavammin junalla. Lähtö Tornio-itäisen seisakkeelta ei ainakaan lumisateessa ole mukava, jolloin kulkuväylä oli paksun lumen peitossa ja juna oli tosi pitkä, jolloin makuuvaunut pysähtyivät kaukana. Pitkä juna selittyy sillä, että rataa ei ole sähköistetty Kolariin asti, joten sähkötön veturi vaatii enemmän vaunuja. Mitään mukavuuksiahan tällä kaukana keskustasta olevalla seisakkeella ei ole, jos ei laske mukaan yhtä puistonpenkkiä.  

Mutta täällä oli taas mukava käydä ja nähdä vanhoja tuttuja. Samalla saatoin hyödyntää kruunun halpaa kurssia.

Utgång on asemalla suomeksi poistua.

 

Maailman neulansilmä pohjoisessa - kulttuuriperinnön ja -historian tuotteistamista

Tehdas- ja käsityöläisyhdistyksen kesäjuhlien avajaiset. Vieraana mm. "prinssi Carl" (Per Allan Olsson) puolisoineen ja tohtori  ja sairaanhoitaja. Taustalla Haaparannan kaupunginhotelli.

Sata vuotta sitten ensimmäinen maailmansota raivosi pitkin Eurooppaa ja myös osa pohjoismaista oli siinä tavalla tai toisella osallisina. Suomi oli silloin osa Venäjän keisarikuntaa ja naapurimaa Ruotsi otti jo silloin neutraalin roolin itselleen. Tästä roolista ja kaikesta siitä, mitä pohjoisessa silloin sata vuotta sitten tapahtui, ei etelässä ole juuri ollut mitään käsitystä. Nyt siinä on ainakin voinut tapahtua muutos, sillä Haaparannalla (ja myös Torniossa) tuotteistettiin sata vuotta sitten tapahtunutta historiaa Maailman neulansilmä -projektissa. Projekti perustuu osaksi Haaparannalla syntyneen Sara Frykmanin Haaparannan kaupunginhotellista kertovaan kirjaan Stadens clou. Sara on tapahtumien käsikirjoittaja ja idean äiti, mutta paikallinen tuotanto on haaparantalaisen Pia Suonvierin käsialaa ja hänellä on ollut apunaan muita henkilöitä. Itse tapahtuman saivat aikaan sadat vapaaehtoiset, jotka ohjasivat ja osallistuivat näytelmiin, soittivat, lauloivat ja tanssivat, tekivät ja myivät ruokaa, valmistivat pukuja tai katsoivat, että tapahtumapaikoilla kaikki oli kunnossa. Tapahtumat ulottuivat valtakunnan rajan molemmille puolille, sillä olihan nyt valittu pääteemaksi sata vuotta sitten tapahtunut Punaisen Ristin suuri avustusoperaatio ja idän ja lännen vankien vaihto. Ensimmäinen maailmansota jakoi sotaa käyvät maat kahteen liittoutumaan – Venäjä, Englanti, Ranska, Serbia ja Belgia sekä keskusvallat Saksa ja Itävalta-Unkari. Ruotsi julistautui jo silloin neutraaliksi: "Ruotsi siltana idän ja lännen välillä" kuten seminaarissa kuulimme monesta suusta.

Uusi, vuonna 1809 vedetty raja oli siihen asti ollut melko vapaa, mutta sodan sytyttyä sitä ruvettiin valvomaan tarkasti molemmin puolin ja kaupungeista tuli tällöin oikeita rajakaupunkeja. Myös siviiliväestöä alettiin kontrolloida entistä tarkemmin ja heidän tuli pitää mukanaan passia. Sotilaiden ja santarmien määrä kasvoi koko ajan Torniossa ja heitä majoitettiin yksityiskoteihinkin. Samalla myös tullivirkailijoiden määrää lisättiin ja Suomen itsenäisyyden aikoihin Haaparannalla oli miltei 130 tullivirkailijaa. Tullivirkailijoiden ja valvonnan määrästä huolimatta salakuljetus, joppaus ja kaikenlainen rikollisuus kukoistivat. 

Sara Frykman puolisoineen.

Pia Suonvieri kauppaamassa ajankohtaisia sanomia.

"Mia Green", Eija I Ravelin-Petäjänmaa kuvasi tapahtumia.

Kesäjuhlien avajaisten yleisöä, etualalla "Mia Green"

Maailman neulansilmä -projektia näyteltiin jo viime vuonna, jolloin sen teemana oli liikekannallepano ja sen vaikutukset ihmisten arkeen. Tänä vuonna päivien aiheena oli ennen kaikkea suuri vankien/sotainvalidien vaihto, jolloin Haaparanta-Tornio oli miltei ainut väylä idän ja lännen välillä. Tällöin tuhannet ja taas tuhannet  invalidivangit palasivat kotiin tätä kautta. Tämän neulansilmän kautta kulki yhteensä 63 463 sotainvalidia, joista noin 37 000 oli venäläistä, 3 000 saksalaista, 22 123 itävalta-unkarilaista ja 428 turkkilaista. (Luvut ovat perjantain seminaarista.) Kaikki haavoittuneet sotilaat eivät selvinneet, joten osa heistä lepää myös esimerkiksi Tornion (venäläisiä) ja Haaparannan (länsipuolen sotilaat) hautausmailla. Myös pakolaiset käyttivät tätä kulkureittinään vihollismaasta kotiin tai päinvastoin, sillä vasta valmistunut Haaparannan kaupunginhotelli oli kaikenlaisten onnenonkijoiden, joppareiden, vakoilijoiden ja agenttien tapaamispaikka. 

Matkustaja- ja tavaratulva kasvoivat kaupungeissa ja kesällä 1915 rautatie ylettyi Haaparannassa keskustan jokirantaan (jonne nyt tuotiin ensimmäisen maailmansodan aikainen sairastupavaunu). Lauantaina nähdyssä vankien vaihdossa oli mukana mm. ruotsalainen "prinssi Carl" ja Siperian enkeliksi kutsuttu sairaanhoitaja "Elsa Brändström". Jokirannasta pääsi joen toiselle rannalle proomuilla. Rannalla oli vastaavasti vastaanottokomitea venäläisvangeille, joita vastassa oli korkeita tsaarin edustajia ja ortodoksijumalanpalvelus. Tätä ennen toki olimme mukana tehdas- ja käsityöläisyhdistyksen kesäjuhlien avajaisissa Haaparannan torilla, joka sijaitsee aivan kaupunginhotellin edustalla. Lauantaina oli Suomen puolella Porthanin koululla myös pienoisnäytelmä Menolippu Haaparannan kautta, jossa oli osallisina mm. ”saksalainen haavoittunut sotilas” (itse asiassa afgaani-pakolainen Ahmadzia Gohari Haaparannalta) ja tutkimusmatkailija "Sven Hedin", suuri Saksan ystävä ja natsi, jota näytteli Adam Huuva.

Saksalais-itävaltalaisia sotilaita.

Sotainvalidien kuljettamiseen käytetty vaunu, kuvassa mm. "Siperian enkeli, Elsa Brändström" ja Punaisen Ristin puheenjohtaja, prinssi Carl.

Venäläiset sotavangit kuljetettiin proomulla joen yli.

Tuomas Lampelan johtama yhtye soittaa taustalla. Ortodoksipappia esitti Matti Porkka.

Venäläissotilaille pidetty ortodoksinen jumalanpalvelus Tornion puolella.

Sekä perjantaina että lauantai-iltana hotellissa oli ohjelmallinen illallinen vuoden 1915 mukaisesti, ja siinä oli taas prinssi Carl puolisoineen ja seurueineen kunniavieraana. Sunnuntaina torilla oli sadonkorjuumarkkinat, joissa ruokana oli paikallista herkkua, kastepottuja. Samoin naisten poliittisen äänioikeuden puolesta -yhdistys piti oman ja aika kiihkeän kokouksensa. Kokouksen jälkeen yleisö saattoi mennä Hermansonin kauppatalon sisäpihalle, jossa alkoi Harmiton kahvitilkka Rouva Strömin kahvilassa; näytelmä, jonka kesto oli vajaat tunti ja jossa juotiin mehua, tavallista tai tai terästettyä kahvia. Näytelmän päätteeksi oli muotinäytös. Ja yleisökin sai kahvia juodakseen.

Bolshevikit kahvilassa. Oik. "Heta Gunni", rallarros (Carina Stenberg.)

Hienot kahvistelevat naiset ja Karungista kotoisin oleva humalainen rallari Erkki. Vas. Anne Angeria.

Muotinäytöksen päätös rouva Strömin kahvilassa.

Jo perjantaina saattoi osallistua Punaisen Ristin roolista kertoneeseen seminaariin. Sen ja näytelmien lisäksi päivien aikana oli muita näyttelyitä avoinna, sillä mm.Torniolaakson maakuntamuseon uuden näyttelyn toisen osan avajaiset pidettiin perjantaina. Tämä näyttely keskittyy kaupunkietnologiaan, rajaan sekä kaupunkien teollisuuteen.  Maakuntamuseossa avattiin myös paikallisen valokuvaaja Mia Grenin kuviin pohjautuva näyttely Tornio ja Haaparanta – ensimmäisen maailmansodan solmukohtia. Mia Greeniä näyttelevän Eija I Ravelin Petäjämaan muotokuvanäyttely oli avoinna Haaparannan kaupunginhotellissa. Siellä saattoi myös kuvauttaa itsensä ajalle tyypillisessä kampauksessa, meikissä ja asussa. ”Mia Greenin” saattoi tavata monissa eri tilaisuuksissa tai ajamassa mustalla polkupyörällään pitkin kaupunkien katuja. Myös torilla sijaitsevassa Jalan rakennuksessa oli näyttely Punaisen Ristin suuresta avustusoperaatiosta. 

Museolle Haaparannan kaupungin lahjoittama Volvo tai "pappas bil", jonka takakontissa jopattua Gevaliaa ja ruudussa pyörii joppauksesta kertova filmi.

Vuonna 2006 Haaparannalle perustetun Ikean nurkkaus Billy-hylly

ineen ja kasseineen.

En osaa arvioida kuinka monet osallistuivat näihin eri tapahtumiin, mutta maksulliset näytelmät olivat suhteellisen täysiä, kun taas kaupunginhotellin ohjelmallisiin iltamiin olisi mielestäni/mielestämme mahtunut paljon enemmänkin väkeä. Toki sata vuotta sitten tapahtuneista asioista luetaan koulussa, mutta nähtävästi ihmisten mieliin ei ole jäänyt – tai ei ole kerrottu – miten merkittävä rooli Haaparannalla ja Torniolla on ensimmäisessä(kin) maailmansodassa ollut. Kovin usea minunkin haastateltavista ei haastatteluissa tiennyt tästä aiheesta mitään ja päivien aikana pahoitteli sitä, että ei ole ikinä tästä historiasta kuullutkaan. Onkohan niin? Hassulta kyllä tuntui, että Suomen television alueuutisissa kyllä käsiteltiin mm. uhanalaisia perhoslajeja ja miten ne voidaan pelastaa, mutta tästä aiheesta, kaupungeista solmukohtina sata vuotta sitten, ei puhuttu mitään – vai oliko syynä se, että tapahtumasta suurin osa oli Ruotsin puolella? 

Naisyhdistyksen kokoukseen menijöitä. Vas. Anna Angeria.

Vasemmalla "naisasiayhdistyksen puheenjohtaja Anita Lindgren", Maria Lundström ja tukholmalaista Kristina Bergiä esittänyt Eija-Sinikka Juho. 

"Agitaattori Kata Dahlström", Lea Skantz tulossa kokouksesta.

Kuten Sara Frykman sanoi päivien aikana, Torniolla ja Haaparannalla on mielettömän arvokas kulttuuriperintö vaalittavana ja käytettävänä ja siitä täytyy pitää huolta. Kovin harvalla kaupungilla on mielestäni tähän verrattavaa historiaa, ja muualla historiaa tai kulttuuria on tuotteistettu paljon pienemmistäkin tai aivan keksityistä tai kehitetyistä tapahtumista. Maailman neulansilmän on suunniteltu jatkuvan vuoteen 2018 asti eri teemojen avulla. Ne perustuvat tutkimukseen ja arkistolähteisiin ja nostavat aina esiin sadan vuoden takaiset tapahtumat. Ensi vuonna ollaan salakuljettajien, vakoojien ja megatähtien seurassa, kun taas vuonna 2017 seurataan Venäjän vallankumousta ja Suomen itsenäistymistä. Olivathan kaupungit tärkeitä paikkoja myös jääkärien etappitiellä. Vuonna 2018 puolestaan on mm. jääkäreiden ja punakaartilaisten taistelu. 

Viikonloppu kului hyvin seuraten hienosti toteutettua kulttuurin tuotteistamista. Jos jotain rakentavaa tästä voisi sanoa, niin ehkä suomen kieltä voisi käyttää esityksissä enemmän, sillä miltei kaikki näytelmät ja tapahtumat olivat vain ruotsiksi. Seminaarissa oli tulkkaus ja osassa näytelmiä selostus oli myös suomeksi sekä tapahtumasta kertova lehti oli kaksikielinen. Ehkä näin myös vain suomea tai meänkieltä osaavat uskaltautuisivat paremmin mukaan. Näyttelijöillä ja järjestäjillä on kyllä kapasiteettiä siihen, mutta kaikki eivät ole niin kaksikielisiä tässäkään kaksoiskaupungissa. Ilman Torniota ei koko Haaparantaa olisi eikä sen myötä  aikoinaan näitä tapahtumia...

Väkeä jonottamassa rouva Strömin kahvilan toiseen näytökseen.

Haaparannan kaupunginhotellin sali.

PS. toivottavasti nimet ovat oikein, lisää nimiä voi kertoa kommenttikentässä tai s-postilla.

Kohtaamisia rajalla - Möten på Gränsen on uusi Torniolaakson maakuntamuseon perusnäyttely

Kuva Torniolaakson Maakuntamuseo, Linda Vuollo.

Viime matkalla Tornioon ja Haaparannalle minulla oli tarkoitus tutustua tarkemmin uuteen perusnäyttelyyn, jolla on aikaan ja paikkaan  hyvin sopiva nimi, Kohtaamisia rajalla - Möten på Gränsen. Valitettavasti en ehtinyt viettää museossa niin kauaa aikaa kuin näyttelyyn kunnolla tutustuminen olisi vienyt, mutta kahlasin näyttelyn suurin piirtein läpi. Perusnäyttely kertoo Tornionjoen jakamasta Suomen ja Ruotsin yhteisestä joesta ja sen molemmin puolisista laaksoista ja asukkaista.

Näyttelyssä on useita osia ja tällaisenaan se täyttää museon suuren salin, portaikon ja toisen kerroksen. Toinen, kaupunkikulttuuriin keskittyvä osa avautuu myöhemmin ja sen tarkoitus on kertoa enemmän  kaupunkien historiasta, teollisuudesta sekä myös tähän aikaan liittyvistä ilmiöistä kuten rajasta, joppauksesta ja matkailusta. Kaikki nämä ovat ilmiöitä, jotka nykyään rajakaupungeissa käyville tulevat ensimmäisenä mieleen.

Alakerran iso näyttelytila jakaantui moneen pienempään osaan. Sen kattoon on nostettu sekä jokivene että reki. Näyttelyssä on käytetty paljon valokuvasuurennuksia, esineitä, tekstejä ja myös ihan näyttelyä varten tehtyjä esineitä tai rakennelmia, joista osa kertoo alueen vauraasta talonpoikaisasutuksesta. Yläkuvassa näkyy myös juuri tätä näyttelyä varten rakennettu kesänavetta, joka sopii loistavasti kertomaan alueen karjamajalaitoksesta sekä karjanhoidon tärkeydestä ja pohjoisen ihmisten kekseliäisyydestä. Kesänavetta, värikkäät maalatut astiat ja huonekalut sekä monet muut tälle alueelle tyypilliset esineet ja ilmiöt (kuten lippokalastus) tulevat näyttelyssä esille. Myös alueelle tärkeät henkilöt tulevat paikoitellen esille, kuten esimerkiksi lovikka-lapasten "keksijä" Erika Aittamaa. Monilapsisen perheen äiti rupesi kutomaan lapasia - tai paikallisella murteella vanthuita - myyntiin lähinnä ensin metsätyöntekijöille. Paksuista lapasista tuli ensin kovat ja karheat, ja Aittamaa pesi, vanutti ja karstasi niitä monta kertaa kunnes niistä tuli pehmeät. Vähitellen ikään kuin vahingoissa valmistuneista lapasista tuli suosittuja ja niitä ruvettiin myymään laajemmin. Aittamaa opetti myös Lovikan kylän naiset kutomaan vanttuita ja näin syntyi käsite lovikka-vanthut. Vaikka näyttelyssä tulevat hyvin esille sekä naisten että miesten tehtävät ja käsityöt, niin myös naisten vahva asema näkyy siinä; toki se olisi voinut tulla vielä selvemmin esille. Näyttelyyn lisättyjen tietokoneiden avulla voi hakea vaikkapa perinneruokareseptejä kuten ananasnisuja, ohrarieskaa tai Tornionlaakson lohikeittoa.

Portaikossa oli muutama ovellinen kurkistusluukku, joiden takaa paljastui jokin alueen esineistä. Näitä esineitä on helppo vaihtaa esimerkiksi ajankohdan mukaan. Nyt siellä oli mm. Meänmaan flaku, Meidän maan lippu sekä lyhyt kertomus sen historiasta. Yläkerrassa oli esillä myös historiallista kehitystä, Venäjän vallan aikaa sekä kouluhistoriaa. Esillä oli mm. iso kopio Eetu Iston Hyökkäys-taulusta, joka liittyy monin tavoin Tornioon ja Haaparannalle.  Välillähän tämän Alatorniolla syntyneen taiteilijan meille suomalaisille tuona aikana symboliseksi tullutta taulua soudettiin joen yli Haaparannan puolelle turvaan santarmeilta. 

Kuva Torniolaakson Maakuntamuseo, Tuomo Ylinärä.

Yläkerrassa oli myös puhuttuja kieliä koskeva pieni osasto ja siinä saattoi istua tuolissa kuunnellen käytettyjä kieliä eri puhujien avulla. Rajan merkitys näkyy ennen muuta myös puhutuissa kielissä ja niiden käytössä ja vaihtelussa. Täällä saattoi kuunnella myös alueen kolmatta puhuttua kieltä, Ruotsissa vähemmistökielen aseman saanutta meänkieltä, jolla julkaistaan kirjallisuutta ja jolla on myös oma radioasema, Meänraatio. Mm. lestadiolaisuudesta ja identiteetistä saattoi lukea täällä meänkielellä. Tätä meänkieltä vastaavaa kieltä puhuvat Suomen puoliset käyttävät puhuessaan murretta. Saipa tätä murretta (tai kieltä) käyttävä huumoriryhmä Vistot nakut ja Kolot knapsut Oulun yliopiston suomen kielen opiskelijoiden killan Suma ry.:n palkinnon myönteiselle ja ajankohtaiselle murreteolle nyt keväällä 2015; tämä tärkeä tieto ei tosin kuulu tähän näyttelyä koskevaan tekstiin. Meänkielen asemasta käytiin paljon keskustelua ennen museon avautumista.

Lisäksi yläkerrassa oli myös osasto, joka kertoi rajan musiikista. Siellä oli esillä paikkakuntien bändejä ja solisteja sekä niihin liittyvää musiikkia. Valitettavasti en nyt ehtinyt tutustua siihen tarpeeksi.  Paikallinen hard core punkkia soittava  Terveet kädet -yhtye oli kuitenkin saanut arvoisensa paikan täälläkin (kuten Nordbergin möljällä olevassa Isorättyöiden suunnittelemassa Särkynyt lyhty -patsaassa.) Ylhäällä oli myös lapsille kalustettu tila, jossa oli tuolloin helmikuussa kelkkoja ja suksia ja työtehtäviä lapsille.

Myös esihistoria on hyvin esillä. Kuvat Torniolaakson Maakuntamuseo, Linda Vuollo.

Näyttelyssä oli paljon asioita ja ilmiöitä, joista kertoivat esineet, kuvat ja tekstit sekä videon pätkät. Osa on perinteisesti vitriineissä, mutta osasta voi hakea lisää tietoa tietokoneiden avulla. Tässä kokonaisuudessa tuntui välillä olevan esineitä todella paljon, mutta kaikki ne asettuivat vähitellen paikoilleen ja omaan kontekstiinsa. Kaikkeahan ei tarvitse katsoa eikä kaikkia tekstejä lukea. Jos oli kiinnostunut Lapin sodasta ja evakosta, niin kävijä saattoi syventyä niihin ja vaikkapa Ruotsin valmiusaikaan, Tornion maihinnousuun tai saksalaisten sotilaiden Tornioon. Myös tarinoita oli käytetty näyttelyssä hyväksi, mutta toisaalta kuinka monelle näyttelykävijälle aukeni katon rajaan nostettu reki? Tämä lentävä reki on kuulunut torniolaiselle kansanparantajalle ja näkijälle Iisakki Pistokoskelle. Rekeen kuuluvan tarinan mukaan Alatornion kirkon ovet aukesivat, kun Pistokoski lensi sisään kirkkoon. Pistokoski on haudattu Alatornion kirkkomaalle ja hänestä kyvystään parantaa sairaita kiertää monia tarinoita. 

Pistokosken hauta Alatornion kirkkomaalla.

Museonäyttelyssä on monta hienoa oivallusta, jotka jokaisen tulee itse nähdä ja kokea. Hienoa, että museo on vihdoin saanut arvoisensa tilat. Se on myös maailman ensimmäinen ylirajainen museo siten, että museolla on yhteinen johtokunta ja sen rahoituksesta huolehtivat molemmat kaupungit; sekä Tornio että Haaparanta. Tämä on asia, josta kannattaa olla ylpeä ja hyödyntää. Museon suunnittelussa on korostettu myös tilojen muunneltavuutta siten, että näyttelyä voidaan uudistaa pala kerrallaan. Näin mm. vuodenaikoihin sidottuja pieniä näyttelyjä (esimerkiksi jouluna 2014 oli sellainen) voidaan suunnitella ja toteuttaa helpommin. Suuri osa museon tiloistahan ei ole avoinna kävijöille, sillä ne käsittävät mm. varasto-, arkisto- ja konservointitilat. (Ks. täältä, jossa kirjoitin enemmän itse museorakennuksesta ja tilapäisestä näyttelystä.)

Myöhemmin tänä vuonna avautuu museon loppuosa. Silloin pääsee ihailemaan mm. Haaparannan kaupungin lahjoittamaa - ja nuorten pajan - kunnostamaa vanhaa autoa, joka omalla tarinallaan kertoo näiden kaupunkien yhteiselosta, joka on toiminut rajasta huolimatta - tai sanoisiko pikemminkin, että rajan vuoksi. Maakuntamuseon avautumisella Tornio on saanut hienon kulttuurikartanon, johon kuuluvat tämän museon lisäksi Aineen taidemuseo ja kirjasto - kaikki samassa pihassa. Pihan toisella puolella vielä kulttuuritoimisto ja lähettyvillä mm. Åströmin kartano ja muut Rantakadun vanhat rakennukset. 

P.S. Kiitos Maakuntamuseolle kuvien lainasta!