Kohtaamisia rajalla - Möten på Gränsen on uusi Torniolaakson maakuntamuseon perusnäyttely

Kuva Torniolaakson Maakuntamuseo, Linda Vuollo.

Viime matkalla Tornioon ja Haaparannalle minulla oli tarkoitus tutustua tarkemmin uuteen perusnäyttelyyn, jolla on aikaan ja paikkaan  hyvin sopiva nimi, Kohtaamisia rajalla - Möten på Gränsen. Valitettavasti en ehtinyt viettää museossa niin kauaa aikaa kuin näyttelyyn kunnolla tutustuminen olisi vienyt, mutta kahlasin näyttelyn suurin piirtein läpi. Perusnäyttely kertoo Tornionjoen jakamasta Suomen ja Ruotsin yhteisestä joesta ja sen molemmin puolisista laaksoista ja asukkaista.

Näyttelyssä on useita osia ja tällaisenaan se täyttää museon suuren salin, portaikon ja toisen kerroksen. Toinen, kaupunkikulttuuriin keskittyvä osa avautuu myöhemmin ja sen tarkoitus on kertoa enemmän  kaupunkien historiasta, teollisuudesta sekä myös tähän aikaan liittyvistä ilmiöistä kuten rajasta, joppauksesta ja matkailusta. Kaikki nämä ovat ilmiöitä, jotka nykyään rajakaupungeissa käyville tulevat ensimmäisenä mieleen.

Alakerran iso näyttelytila jakaantui moneen pienempään osaan. Sen kattoon on nostettu sekä jokivene että reki. Näyttelyssä on käytetty paljon valokuvasuurennuksia, esineitä, tekstejä ja myös ihan näyttelyä varten tehtyjä esineitä tai rakennelmia, joista osa kertoo alueen vauraasta talonpoikaisasutuksesta. Yläkuvassa näkyy myös juuri tätä näyttelyä varten rakennettu kesänavetta, joka sopii loistavasti kertomaan alueen karjamajalaitoksesta sekä karjanhoidon tärkeydestä ja pohjoisen ihmisten kekseliäisyydestä. Kesänavetta, värikkäät maalatut astiat ja huonekalut sekä monet muut tälle alueelle tyypilliset esineet ja ilmiöt (kuten lippokalastus) tulevat näyttelyssä esille. Myös alueelle tärkeät henkilöt tulevat paikoitellen esille, kuten esimerkiksi lovikka-lapasten "keksijä" Erika Aittamaa. Monilapsisen perheen äiti rupesi kutomaan lapasia - tai paikallisella murteella vanthuita - myyntiin lähinnä ensin metsätyöntekijöille. Paksuista lapasista tuli ensin kovat ja karheat, ja Aittamaa pesi, vanutti ja karstasi niitä monta kertaa kunnes niistä tuli pehmeät. Vähitellen ikään kuin vahingoissa valmistuneista lapasista tuli suosittuja ja niitä ruvettiin myymään laajemmin. Aittamaa opetti myös Lovikan kylän naiset kutomaan vanttuita ja näin syntyi käsite lovikka-vanthut. Vaikka näyttelyssä tulevat hyvin esille sekä naisten että miesten tehtävät ja käsityöt, niin myös naisten vahva asema näkyy siinä; toki se olisi voinut tulla vielä selvemmin esille. Näyttelyyn lisättyjen tietokoneiden avulla voi hakea vaikkapa perinneruokareseptejä kuten ananasnisuja, ohrarieskaa tai Tornionlaakson lohikeittoa.

Portaikossa oli muutama ovellinen kurkistusluukku, joiden takaa paljastui jokin alueen esineistä. Näitä esineitä on helppo vaihtaa esimerkiksi ajankohdan mukaan. Nyt siellä oli mm. Meänmaan flaku, Meidän maan lippu sekä lyhyt kertomus sen historiasta. Yläkerrassa oli esillä myös historiallista kehitystä, Venäjän vallan aikaa sekä kouluhistoriaa. Esillä oli mm. iso kopio Eetu Iston Hyökkäys-taulusta, joka liittyy monin tavoin Tornioon ja Haaparannalle.  Välillähän tämän Alatorniolla syntyneen taiteilijan meille suomalaisille tuona aikana symboliseksi tullutta taulua soudettiin joen yli Haaparannan puolelle turvaan santarmeilta. 

Kuva Torniolaakson Maakuntamuseo, Tuomo Ylinärä.

Yläkerrassa oli myös puhuttuja kieliä koskeva pieni osasto ja siinä saattoi istua tuolissa kuunnellen käytettyjä kieliä eri puhujien avulla. Rajan merkitys näkyy ennen muuta myös puhutuissa kielissä ja niiden käytössä ja vaihtelussa. Täällä saattoi kuunnella myös alueen kolmatta puhuttua kieltä, Ruotsissa vähemmistökielen aseman saanutta meänkieltä, jolla julkaistaan kirjallisuutta ja jolla on myös oma radioasema, Meänraatio. Mm. lestadiolaisuudesta ja identiteetistä saattoi lukea täällä meänkielellä. Tätä meänkieltä vastaavaa kieltä puhuvat Suomen puoliset käyttävät puhuessaan murretta. Saipa tätä murretta (tai kieltä) käyttävä huumoriryhmä Vistot nakut ja Kolot knapsut Oulun yliopiston suomen kielen opiskelijoiden killan Suma ry.:n palkinnon myönteiselle ja ajankohtaiselle murreteolle nyt keväällä 2015; tämä tärkeä tieto ei tosin kuulu tähän näyttelyä koskevaan tekstiin. Meänkielen asemasta käytiin paljon keskustelua ennen museon avautumista.

Lisäksi yläkerrassa oli myös osasto, joka kertoi rajan musiikista. Siellä oli esillä paikkakuntien bändejä ja solisteja sekä niihin liittyvää musiikkia. Valitettavasti en nyt ehtinyt tutustua siihen tarpeeksi.  Paikallinen hard core punkkia soittava  Terveet kädet -yhtye oli kuitenkin saanut arvoisensa paikan täälläkin (kuten Nordbergin möljällä olevassa Isorättyöiden suunnittelemassa Särkynyt lyhty -patsaassa.) Ylhäällä oli myös lapsille kalustettu tila, jossa oli tuolloin helmikuussa kelkkoja ja suksia ja työtehtäviä lapsille.

Myös esihistoria on hyvin esillä. Kuvat Torniolaakson Maakuntamuseo, Linda Vuollo.

Näyttelyssä oli paljon asioita ja ilmiöitä, joista kertoivat esineet, kuvat ja tekstit sekä videon pätkät. Osa on perinteisesti vitriineissä, mutta osasta voi hakea lisää tietoa tietokoneiden avulla. Tässä kokonaisuudessa tuntui välillä olevan esineitä todella paljon, mutta kaikki ne asettuivat vähitellen paikoilleen ja omaan kontekstiinsa. Kaikkeahan ei tarvitse katsoa eikä kaikkia tekstejä lukea. Jos oli kiinnostunut Lapin sodasta ja evakosta, niin kävijä saattoi syventyä niihin ja vaikkapa Ruotsin valmiusaikaan, Tornion maihinnousuun tai saksalaisten sotilaiden Tornioon. Myös tarinoita oli käytetty näyttelyssä hyväksi, mutta toisaalta kuinka monelle näyttelykävijälle aukeni katon rajaan nostettu reki? Tämä lentävä reki on kuulunut torniolaiselle kansanparantajalle ja näkijälle Iisakki Pistokoskelle. Rekeen kuuluvan tarinan mukaan Alatornion kirkon ovet aukesivat, kun Pistokoski lensi sisään kirkkoon. Pistokoski on haudattu Alatornion kirkkomaalle ja hänestä kyvystään parantaa sairaita kiertää monia tarinoita. 

Pistokosken hauta Alatornion kirkkomaalla.

Museonäyttelyssä on monta hienoa oivallusta, jotka jokaisen tulee itse nähdä ja kokea. Hienoa, että museo on vihdoin saanut arvoisensa tilat. Se on myös maailman ensimmäinen ylirajainen museo siten, että museolla on yhteinen johtokunta ja sen rahoituksesta huolehtivat molemmat kaupungit; sekä Tornio että Haaparanta. Tämä on asia, josta kannattaa olla ylpeä ja hyödyntää. Museon suunnittelussa on korostettu myös tilojen muunneltavuutta siten, että näyttelyä voidaan uudistaa pala kerrallaan. Näin mm. vuodenaikoihin sidottuja pieniä näyttelyjä (esimerkiksi jouluna 2014 oli sellainen) voidaan suunnitella ja toteuttaa helpommin. Suuri osa museon tiloistahan ei ole avoinna kävijöille, sillä ne käsittävät mm. varasto-, arkisto- ja konservointitilat. (Ks. täältä, jossa kirjoitin enemmän itse museorakennuksesta ja tilapäisestä näyttelystä.)

Myöhemmin tänä vuonna avautuu museon loppuosa. Silloin pääsee ihailemaan mm. Haaparannan kaupungin lahjoittamaa - ja nuorten pajan - kunnostamaa vanhaa autoa, joka omalla tarinallaan kertoo näiden kaupunkien yhteiselosta, joka on toiminut rajasta huolimatta - tai sanoisiko pikemminkin, että rajan vuoksi. Maakuntamuseon avautumisella Tornio on saanut hienon kulttuurikartanon, johon kuuluvat tämän museon lisäksi Aineen taidemuseo ja kirjasto - kaikki samassa pihassa. Pihan toisella puolella vielä kulttuuritoimisto ja lähettyvillä mm. Åströmin kartano ja muut Rantakadun vanhat rakennukset. 

P.S. Kiitos Maakuntamuseolle kuvien lainasta!