Lukijat

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kaivos Kallakiin - vain 15 vuoden hyödyn tähden?


Ei yksin Suomessa ja sen pohjoisosissa, vaan koko Pohjois-Kalotilla ja etelämpänäkin riehuu kaivosbuumi: malminetsintää, valtauksia, koeporauksia jne.  Useissa tapauksissa toimijana on ulkomainen kaivosyhtiö, vaikka kaivosyhtiön kansallisuudella ei ympäristöstuhojen kannalta ole mitään merkitystä, sillä Talvivaarahan on kotimainen. 

Viime päivien uutiset - Suomessa ainakin pohjoinen media - ovat kertoneet miten Ruotsissa, Jokkmokin lähellä olevassa Kallak (saameksi Gállok) -nimisessä paikassa on pidetty kesän ajan mielenosoitusleiriä. Paikalliset ovat vastustaneet poronhoitoalueelle ja lähellä Unescon maailmanperintökohdetta Laponiaa suunniteltua kaivosta ja sen koeporauksia. Viime viikonloppuna sinne kokoontui noin 500 ihmistä osoittamaan mieltään kaivoshanketta vastaan. Ruotsin valtio oli antanut koeporauksille luvan ja Beowulf Mining (Jokkmokk Iron Mines AB) suoritti ne poliisien ja Securitaksen miesten avustuksella. Poliisi käytti hyvinkin rajuja otteita mielenosoittajia vastaan ja tästä heidän toiminnasta - ja väitetyistä turvallisuusrikkomuksista - on tehty rikosilmoituksia. Tarkempia tietoja tästä ja kuvia mm. poliisien toiminnasta löytyy kaivoksen vastustajien Gruvfritt Jokkmokk -sivulta facebookista ja täältä

Kunta kannattaa - tai ainakin osa poliitikoista - kaivosta ja paikallisväestön suhtautuminen kaivostoimintaan on täälläkin ristiriitaista. Osa näkee kaivoksen suurena pelastajana ja verotulojen tuojana; sen suunnitellun keston eli 15 vuoden ajan. Osalle, erityisesti saamelaisille, se merkitsee kolonisaation jatkoa, sitä, että oikeus omaan maahan, toimeentuloon ja oikeus tulla kuulluksi omissa asioissa on sivuutettu. Kallak on tärkeää porojen talvilaidunaluetta ja kaivoksen tulon pelätään lopettavan alueen poronhoidon. 
Ei ihme, että Kallakia on jo useissa yhteyksissä, mm. täällä, verrattu 1970- ja 1980-lukujen vaihteen Altajoen valjastamiskamppailuun Pohjois-Norjassa. 

Kovinkaan fiksulta ei vaikuta myöskään Beowulf-yhtiön johtajien toiminta. Esimerkiksi Tukholmassa pidetyssä kaivosseminaarissa Clive Sinclair-Poulton ylimielisesti kertoo vastaavansa kyselyihin mahdollisen paikallisen väestön reaktioista, että mikä paikallinen väestö ja näyttävänsä syksyistä ruskakuvaa vanhalta avohakkualueelta. Kuva ja ote puheesta löytyvät täältä. Sieltä löytyy myös paikallisten ihmisten vastaus Sinclair-Poultonille.  

PS. Talvivaaran lisäksi mm. ruotsalaisella Northland Resourcesin rautakaivosyhtiöllä Pajalassa on ollut taloudellisia ongelmia.

tiistai 13. elokuuta 2013

Provence Mon Amour


** Tämän tekstin piti ilmestyä viikko sitten, mutta ei sitten ilmestynytkään, koska olin tehnyt korjauksen ajastamaani tekstiin. **

Tätä lukiessanne olen matkalle näihin kuvan maisemiin. Minulla Provenceen liittyy aina vahvasti laventelin (ja myös tinjamin) tuoksu ja upea, vaihtuva valo. Avignonin Paavien palatsin ja kaupungin festareiden vilinän jälkeen illan jo hämärtyessä matka jatkui ylemmäs kohti Montbrun-les-Bainsia, jossa ystävilläni on vanha talo, johon kuuluu myös vanha  cabanon. Oli kuumaa ja pimeää, joten maisemista en nähnyt mitään, mutta avoimesta autonikkunasta tulvi sisään laventelin ja tinjamin "tuoksupotpuri", jonka muistan varmaan loppuikäni. Tutustumiseni Provenceen alkoi näin näkemättä ja kuulematta mitään  laventelin ja tinjamin tuoksun kautta; ehkä lisättynä kaskaiden äänillä. 

Tämä on hyvä ja valaiseva esimerkki siitä, miten paikkoihin ja tiloihin eri aikoina liitetyt muistot perustuvat usein erilaisiin aistikokemuksiin, joista kuulo- ja näköaistin lisäksi hajuaistilla on tärkeä merkitys muistojen rakentajana. Lapsuudesta tai lähimenneisyydestä peräisin olevat tuoksut ja hajut tuovat elävästi mieliimme paikat, henkilöt, tapahtumat tai vain muistot - joskus välähdyksenomaisesti, joskus erittäin tarkasti. J. Douglas Porteous on kirjoittanut (2006: Smellscape, Ks. The Smell Culture Reader) tuoksumaisemasta, smellscape, jolla hän tarkoittaa sitä, että tuoksut ja hajut ovat myös spatiaalisia, paikkaan sidottuja. Yi-Fi Tuanin mukaan juuri tuoksut ja hajut vaikuttavat meihin syvemmin kuin näkemämme havainnot tai kuulemamme äänet. Näin ajateltuna tuoksut voivat olla muistojemme todellinen koti, koska tuoksulla on voima varastoida menneisyyttä. Päinvastoin kuin visuaalinen mielikuva, tuoksumuisto on koteloitunut kokemus, joka on Tuanin mukaan jätetty tulkitsemattomaksi ja kehittymättömäksi. (Tuan 2005: Space and Place. The Perspective of Experinece.)

Ystäväni ja kollegani Johanna Rolshoven on aikoinaan tehnyt väitöskirjansa laventelista: Provencebild mit Lavendel. Die Kulturgeschichte eines Duftes in seiner Region (1991), jossa hän kertoo laventelin käytön ja merkityksen lisäksi mm. siitä miten Provencen ja laventelin myytti on luotu. Se on vasta noin 80 vuotta vanha "tuote", mutta vaikuttaa markkinoinnissa lyöneen helposti läpi antaen kuvan kuin se olisi ollut sitä aina. Turisti ei voi olla törmäättä laventeliin Provencessa vaikkei edes ajelisi pitkin laventelireittiä

Kiitos ystävieni ehdin tuolla aiemmalla heinäkuisella viikon matkalla nähdä ja kokea vaikka mitä; mm. olin paikallisen vuohenhoitajan "Rosen" mukana paimenessa. Hänellä oli maanomistajien kanssa sopimukset siitä, minne voi viedä vuohensa syömään. Paikkakunnalla oli myös muutamia muita vuohitalouksia ja kaikki käyttivät eri laitumia tai reittejä, jotka erosivat myös hieman eri vuodenaikoina. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun lähdimme viemään eläimiä muutaman tunnin aamulenkille kylän läheisille vuorille. Koska heinäkuussa keskipäivällä oli niin kuumaa, niin tämä karjanhoitaja toi eläimet navettaan kuumimmaksi ajaksi ja lähti uudestaan iltapäivällä. Työ oli rankkaa sekä fyysisesti että taloudellisesti. Rose teki myös itse (luomu)vuohenjuustoa ja myi sitä paikallisilla maalaismarkkinoilla. Muutaman vuoden kuluttua hän joutui lopettamaan vuohien pitämisen ja opiskeli toista alaa. Opintojen jälkeen hän kuitenkin palasi jälleen vuohenkasvattajaksi, mutta nyt koulunsa päättänyt poika on apuna. Ensimmäiseltä ammatiltaan Rose oli biologian opettaja. Tässä muutama kuva mieliinpainuvasta aamupäivästä vuohipaimenessa:


Verrattaessa viime aikojen kuvia vanhoihin valokuviin näkee (kiitos Justin) selvästi vuohien laiduntamisen jäljet maisemassa. Toisaalta viime vuosisadan alussa Provence(kin) oli köyhää aluetta, jossa paikalliset hakkasivat metsät hiilenpolttoa varten.

Kiitos Rose tuosta aamupäivästä! Lepotauoilla keskustelimme eläimistä, Rose kertoi vuohistaan ja minä kerroin hänelle poronhoidosta. Rosella oli apuna kaksi paimenkoiraa ja vuohilauman koko oli tuolloin noin 70 päätä. Tapasin aiemmin kylässä erään toisen vuohenomistajan, jolta kysyin tämän eläinten määrää. Hän huitaisi kädellään eikä osannut sanoa tarkkaa lukua, vaan sen kuulemma tietävät virkamiehet N:n kaupungin maataloustoimistossa. Eli EU-Ranskassa eläinten määrä ei ollut ainakaan vuonna 2005 niin tarkkaa ja tuskin se on tästä muuttunut. Toki vuohillakin oli keltaiset korvamerkit.





sunnuntai 11. elokuuta 2013

Signagh, Georgia




Kaukasin matkaraportti jatkuu kesäloman jälkeen. Olimme Georgiassa yötä noin 900 metrin korkeudessa sijaitsevassa Signaghin (paikallisella kielellä სიღნაღი) kaupungissa. Siellä on reilut 2000 asukasta ja sen tärkeimpiä elinkeinoja ovat matkailu, viininviljely ja perinteisten mattojen kutominen. Tbilisiin matkaa vain reilut 110 km, joten turisteillakin on helppo tulla sinne. Kaupungin sijainti on upea ja siellä on maisemien lisäksi myös historiallisia nähtävyyksiä ja useita ravintoloita ja hotelleja. Ohjelmassamme oli taas mattoja, mutta nyt georgialaisia mattoja, joita kävimme ihailemassa (ja ostamassa) hotellimme yhteydessä olevassa mattojen kudontakeskuksessa. Aika näppärä sijainti mattokutomolla (ja kaupalla).

Jonkun onnellisen ostajan mattoa pakataan.

Ohjelmassa oli myös käynti Georgian tärkeimmässä pyhiinvaelluskohteessa, Bodben luostarissa, mutta minä ja pari matkakumppania valitsimme sen sijaan kohteeksi paikallisen etnologisen ja arkeologisen museon, jonka toisessa kerroksessa oli myös kuuluisan georgialaisen taiteilijan, Niko Pirosmanin (Pirosmanashvili) töitä. Itse en ollut hänestä tietoinen, mutta nämä kaksi mukana ollut tunsivat Pirosmanin taidetta entuudestaan. Pirosmanin elämä oli lyhyt (1862-1918) ja eräiden tietojen mukaan hän kuoli aliravitsemukseen. Hänen naivistiset työnsä kertovat paikallisesta kansankulttuurista, historiasta ja myyteistä, kuten esimerkiksi viinin synnystä kertova työ. Katso kuvia täältä.

Kaikkitietävä Wikipedia sen sijaan kertoo romanttisen yksityiskohdan Pirosmanista, joka sen mukaan tunnetaan myös romanssistaan ranskalaisen näyttelijän kanssa. Tämän vierailtua Pirosmanin kotikaupungissa, Pirosmani rakastui häneen korviaan myöten ja osti  rakkauden ostoitukseksi näyttelijän hotellin edustalla olevan aukion täyteen kukkia. Tämä rakkaustarina ei päättynyt hyvin ja Pirosmani kärsi vararikon. Tästä kuulemma kertoo Alla Pgatsovan laulu Миллион алых роз.


Arkeologisen osaston näyttely oli ammattimaisesti tehty ja mielenkiintoinen ja näyttelytekstit olivat myös englanniksi. Pieni etnologinen osasto, joka sisälsi muutaman vitriinin, joissa oli säätyläisten vaatteita, interiööri ja esimerkiksi soittia kertoi kaupungin kauppiaiden ja säätyläisten elämästä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Ei kiinnostava. Sen sijaan autiossa kahvilassa seinällä olivia valokuvia olisi katsonut enemmänkin. Viileä, hyvin ilmastoitu museo oli kuitenkin erinomainen paikka viettää helteistä päivää. Vieraitakin siellä oli paljon vähemmän kuin luostarissa, jossa matkakumppaneiden mukaan oli 500 kiljuvaa koululaista äiteineen. Olimme siis tehneet oikean valinnan.

Näitä parvekkeita ja maisemia sai  ihailla:


Signaghissa olisi voinut viipyä kauemminkin, nauttia pikkukaupungin maisemista, taloista parvekkeineen ja paikallisesta viinistä. Matka jatkui täältä Tbilisiin, jossa kävin mm. paikallisessa ulkoilmamuseossa ja ihailemassa keskustan wau-arkkitehtuuria. Tästä kuitenkin vielä (ainakin) yksi oma postaus.