Provence Mon Amour

** Tämän tekstin piti ilmestyä viikko sitten, mutta ei sitten ilmestynytkään, koska olin tehnyt korjauksen ajastamaani tekstiin. **

Tätä lukiessanne olen matkalle näihin kuvan maisemiin. Minulla Provenceen liittyy aina vahvasti laventelin (ja myös tinjamin) tuoksu ja upea, vaihtuva valo. Avignonin Paavien palatsin ja kaupungin festareiden vilinän jälkeen illan jo hämärtyessä matka jatkui ylemmäs kohti Montbrun-les-Bainsia, jossa ystävilläni on vanha talo, johon kuuluu myös vanha  cabanon. Oli kuumaa ja pimeää, joten maisemista en nähnyt mitään, mutta avoimesta autonikkunasta tulvi sisään laventelin ja tinjamin "tuoksupotpuri", jonka muistan varmaan loppuikäni. Tutustumiseni Provenceen alkoi näin näkemättä ja kuulematta mitään  laventelin ja tinjamin tuoksun kautta; ehkä lisättynä kaskaiden äänillä. 

Tämä on hyvä ja valaiseva esimerkki siitä, miten paikkoihin ja tiloihin eri aikoina liitetyt muistot perustuvat usein erilaisiin aistikokemuksiin, joista kuulo- ja näköaistin lisäksi hajuaistilla on tärkeä merkitys muistojen rakentajana. Lapsuudesta tai lähimenneisyydestä peräisin olevat tuoksut ja hajut tuovat elävästi mieliimme paikat, henkilöt, tapahtumat tai vain muistot - joskus välähdyksenomaisesti, joskus erittäin tarkasti. J. Douglas Porteous on kirjoittanut (2006: Smellscape, Ks. The Smell Culture Reader) tuoksumaisemasta, smellscape, jolla hän tarkoittaa sitä, että tuoksut ja hajut ovat myös spatiaalisia, paikkaan sidottuja. Yi-Fi Tuanin mukaan juuri tuoksut ja hajut vaikuttavat meihin syvemmin kuin näkemämme havainnot tai kuulemamme äänet. Näin ajateltuna tuoksut voivat olla muistojemme todellinen koti, koska tuoksulla on voima varastoida menneisyyttä. Päinvastoin kuin visuaalinen mielikuva, tuoksumuisto on koteloitunut kokemus, joka on Tuanin mukaan jätetty tulkitsemattomaksi ja kehittymättömäksi. (Tuan 2005: Space and Place. The Perspective of Experinece.)

Ystäväni ja kollegani Johanna Rolshoven on aikoinaan tehnyt väitöskirjansa laventelista: Provencebild mit Lavendel. Die Kulturgeschichte eines Duftes in seiner Region (1991), jossa hän kertoo laventelin käytön ja merkityksen lisäksi mm. siitä miten Provencen ja laventelin myytti on luotu. Se on vasta noin 80 vuotta vanha "tuote", mutta vaikuttaa markkinoinnissa lyöneen helposti läpi antaen kuvan kuin se olisi ollut sitä aina. Turisti ei voi olla törmäättä laventeliin Provencessa vaikkei edes ajelisi pitkin laventelireittiä. 

Kiitos ystävieni ehdin tuolla aiemmalla heinäkuisella viikon matkalla nähdä ja kokea vaikka mitä; mm. olin paikallisen vuohenhoitajan "Rosen" mukana paimenessa. Hänellä oli maanomistajien kanssa sopimukset siitä, minne voi viedä vuohensa syömään. Paikkakunnalla oli myös muutamia muita vuohitalouksia ja kaikki käyttivät eri laitumia tai reittejä, jotka erosivat myös hieman eri vuodenaikoina. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun lähdimme viemään eläimiä muutaman tunnin aamulenkille kylän läheisille vuorille. Koska heinäkuussa keskipäivällä oli niin kuumaa, niin tämä karjanhoitaja toi eläimet navettaan kuumimmaksi ajaksi ja lähti uudestaan iltapäivällä. Työ oli rankkaa sekä fyysisesti että taloudellisesti. Rose teki myös itse (luomu)vuohenjuustoa ja myi sitä paikallisilla maalaismarkkinoilla. Muutaman vuoden kuluttua hän joutui lopettamaan vuohien pitämisen ja opiskeli toista alaa. Opintojen jälkeen hän kuitenkin palasi jälleen vuohenkasvattajaksi, mutta nyt koulunsa päättänyt poika on apuna. Ensimmäiseltä ammatiltaan Rose oli biologian opettaja. Tässä muutama kuva mieliinpainuvasta aamupäivästä vuohipaimenessa:

Verrattaessa viime aikojen kuvia vanhoihin valokuviin näkee (kiitos Justin) selvästi vuohien laiduntamisen jäljet maisemassa. Toisaalta viime vuosisadan alussa Provence(kin) oli köyhää aluetta, jossa paikalliset hakkasivat metsät hiilenpolttoa varten.

Kiitos Rose tuosta aamupäivästä! Lepotauoilla keskustelimme eläimistä, Rose kertoi vuohistaan ja minä kerroin hänelle poronhoidosta. Rosella oli apuna kaksi paimenkoiraa ja vuohilauman koko oli tuolloin noin 70 päätä. Tapasin aiemmin kylässä erään toisen vuohenomistajan, jolta kysyin tämän eläinten määrää. Hän huitaisi kädellään eikä osannut sanoa tarkkaa lukua, vaan sen kuulemma tietävät virkamiehet N:n kaupungin maataloustoimistossa. Eli EU-Ranskassa eläinten määrä ei ollut ainakaan vuonna 2005 niin tarkkaa ja tuskin se on tästä muuttunut. Toki vuohillakin oli keltaiset korvamerkit.