Lukijat

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Miten selvitä Arlandassa?




Tai Arlandasta muualle  – ihan miten vain. Olen yleensä matkustanut Arlandaan ja Arlandasta vain Turku-Tukholma-Turku -väliä tai käyttänyt sitä ulkomaanlennolla vaihtokenttänä. Nyt ensimmäisen kerran matkustin sitä kautta sisämaan lennolle ja toivottavasti se ei tule toistumaan. Meno Tukholmasta Uumajaan sujui – pitkästä kävelymatkasta ja terminaalin vaihdosta huolimatta – ihan hyvin ja aikaa jäi vielä kulutettavaksi kirjakaupassakin.

Tulomatka Uumajasta Arlandan kautta Turkuun olikin sitten toinen juttu… Se olisi ehkä mennyt sujuvasti, mikäli kone ei jo lähtiessään Uumajasta olisi ollut jostain syystä niin myöhässä. Aikataulun mukaan normaalisti vaihtoaikaa olisi ollut reilu tunti, mutta nyt päästessäni koneesta kentälle, boarding oli jo lipun mukaan aloitettu. Ei riittänyt, että sisämaan lennolta terminaalista 1 piti vaihtaa ulkomaanlentojen terminaaliin 5, vaan vielä piti mennä toisen kerran turvatarkastuksen läpi. Lentoemännät kuuluttivat, että koska kone on myöhässä, niin ne, joilla ei ole kiire koneesta ulos, voisivat antaa tilaa kiireisille vaihtomatkustajille, mutta ei se toiminut. Jotkut vielä halusivat diskuteerata koneen ovella lentoemojen kanssa.

Arlandassa on jostain syystä hirveän huonosti opasteita ainakin silloin, jos kiireessä pitää vaihtaa terminaalita toiseen. Ostosmahdollisuuksiin kyllä oli viitosterminaalissakin hyvin panostettu, mutta ehkä niitä opasteita voisi laittaa hieman enemmän?

Ehdin lennolle “ihan hyvin”, sillä kaikki eivät olleet vielä ehtineet koneeseen,  joten nimeänikään ei oltu ehditty kuuluttaa, vaikka koneen lähtöaika oli jo ohi. Mutta en olisi tälle lennolle ehtinyt, jos olisin jäänyt jonottamaan turvatarkastukseen. Jonojen ohi päästi turvatarkastuksen henkilöstön porttia kontrolloinut henkilö. Onneksi olin laittanut matkalaukun ruumaan, joten tavaroiden tsekkaus kävi nopeasti.  Valitettavasti Tukholma-Turku -välillä ei ollut tarjoilua, sillä sitä olisin nyt kaivannut.

Ja miksi kävin Uumajassa? Osallistuin ICASS IV kongressiin People and Place, josta ei nyt tällä kertaa tämän enempää. IASSA:n sivuille tulevat avajaiset ja key note -luennot videoituina ja sieltä löytyy myös uusi IASSAn hallitus. Seuraava kongressi pidetäänkin sitten Arkangelissa vuonna 2021. 

Tässä kuitenkin kaksi kuvaa Uumajasta, jonka keskustaan kannattaa tutustua paremmin, kun katutyöt saadaan tehtyä. 






lauantai 3. kesäkuuta 2017

Transilvaniassa symposiumissa



Olimme maassa metsän takana eli Transilvaniassa, kuten alueen nimi kuuluu latinaksi. Unkariksi se on Erdély, romaniaksi Adreal sekä saksaksi Siebenbürgen. Tulemisia ja lähtemisiä käsittelevä – virallisesti Departure and Arrival: Migratory Processes and LocalResponses from Ethnographic and Anthropological Perspective – unkarilais-virolais-suomalainen symposium pidettiin toukokuussa Kolozsvárissa, Transilvanian pääkaupungissa, Karpaattien vuoriston liepeillä. Romaniaksi sitä kutsutaan nimellä Cluj-Napoca. Sinne oli Budapestista reilun kahdeksan tunnin ajomatka pikkubussilla. Tämä monivaiheisen historian omaava ja monikulttuurinen alue olikin sopiva pitopaikka monikulttuurisuutta käsittelevälle symposiumille. Monet romanialaisten ja unkarilaisten esitelmät käsittelivätkin Transilvanian historiaa ja sen vähemmistöjä. Muuten alueen historia ja nykyisyys tulivat esille ensimmäisen illan kaupunkikierroksella, jossa yksityiskohdat ja kronologiakin hävisivät jonnekin – ehkä korjattavana oleviin rakennuksiin ja katukiveyksiin…  






Transilvania ei ole koskaan ollut vain unkarilaisten aluetta, vaikka he olivatkin hallitsevissa asemissa ensimmäiseen maailmansotaan asti. Unkari menetti alueen  Trianon rauhan jälkeen Romanialle, mutta silti Unkari pitää Transsilvaniaa “omanaan”; toki siellä asuu yhä edelleen reilusti yli miljoona etnisesti ja kielellisesti unkarilaista. Unkarilaisten lisäksi Transilvaniaa ovat eri aikoina hallinneet mm. saksit. Alueen monikulttuurinen perintö on nähtävissä vielä tänään, sillä unkarilaisten, romanialaisten ja saksien lisäksi mm. juutalaiset ja romanit, slovakit, ruteenit ja muut ovat kuuluneet väestöön. Tämä näkyy myös uskonnollisessa historiassa; mm. symposiumpaikkamme, paikallisen etnologisen seuran eli Kriza János Ethnographic Societyn naapurissa oli entinen synagoga.  



Trianon rauha on Unkarille eräänlainen parantumaton haava, sillä silloin Unkari menetti alueestaan suuren osan. Transilvanian siirryttyä Romanialle sen unkarilaiset asukkaat muuttuivat hallitsevasta luokasta vähemmistöksi ja erilaisten sortotoimien kohteeksi. Sitä voisi sanoa eräänlaiseksi kansalliseksi häpeäksi, joka muistetaan ja josta muistutetaan. Tämän symbolinen häviö on nyt tietyllä tavalla nykyisen poliittisen eliitin hyväksikäyttämä, sillä heidän mielestään rajantakaisten unkarilaisten elämä ja asema on myös heidän asiansa ja nämä voivat ottaa itselleen myös Unkarin passin ja kansalaisuuden. Hyvää vaalikarjaa siis.  Toisaalta kun matkustaa Transilvaniassa, niin joka puolella – ja erityisesti kaupungissa – näkee Romanian lippuja. Enää ei sentään Kolozsvárin puistonpenkit olleet maalattuja Romanian lipun värein, kuten kuulemma kymmenisen vuotta sitten. Nyt penkit olivat harmaita.



Kansallisromanttisesti ajatellen tämä Transilvanian erikoinen asema vertautuu mielestäni Karjalaan, sillä vaikka Karjalaa ei halutakaan takaisin, kuten Transilvanian menetystä ainakin poliittisessa vallassa olevat itkevät, niin Karjala ja karelianismi Kalevalan laulumaineen ja kultakauden taiteilijoineen, se suomalaisten “juurten ja identiteetin” alkuperä, on verrattavissa siihen, mitä Transilvania merkitsee Unkarille. Se kansantaide ja elävä kansanperinne, kaikki arkaaisuus ja luonnonläheisyys… Monilla nykyunkarilaisilla on sukujuuria tai sukulaisia Transilvaniassa, ja se merkitsee myös eräänlaista etnografista preesensiä, jolta kielletään kehitys ja jonne voi mennä ihailemaan niin vanhojen kylien ja kaupunkien talonpoikaisarkkitehtuuria, kirkkoja ja kansantaidetta kuten taidokkaita käsitöitä ja keramiikkaa. Niitä toki myydään myös Budapestissä. Kotinsa pakolla jättäneiden Karjalan evakoiden kärsimykset täytyy yhä edelleen ottaa huomioon aivan kuten Transilvanian unkarilaisten menetykset.






Upeat puuportit, keskiaikaiset kirkot ja linnet sekä talonpoikaisarkkitehtuuri henkeäsalpaavinen maisemineen antavat kuvan aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Me emme valitettavasti päässeet näihin tutustumaan, mutta sen sijaan matka kulki   kauniiden maisemien, kaukaa siintävien vuorien, lammaslaumojen, romanien mielikuvituksellisten palatsien ja useiden autonhajottamojen ohi. Autonhajottamojen paljous mietitytti meitä… Paluumatkalla pysähduimme Körösföön  kylässä ja näimme ulkopuolelta yhden unkarilaisen kirkon, mutta valitettavasti emme päässeet sinne. Kylätien molemmin puolin oli sijoitettu turisteja varten myymälöitä, joissa myytiin keramiikan ja käsitöiden lisäksi mm. Draculan kuvia ja puutarhaan laitettavia satuolentoja, puutarhatonttujen värikkäitä sukulaisia.  




Kolozsvárin kaupunkikierroksella paikan historian ja sen eri rakennusten vuosiluvut ja yksityiskohdat vain vilisivät. Kävimme kierroksen lopuksi Pyhän Mikaelin kirkossa, joka on yksi kaupungin tärkeimpiä matkailukohteita. Se on peräisin 1300-1400-luvuilta. Edessä olevalla torilla on “kuningas Mihailia ja hänen koiraansa  Rexiä” kuvaava patsas – kuten meille tämä matkailijoista(kin) kertova vitsi kerrottiin.



Teimme ekskursion Kolozsvárin lähellä sijaitsevaan Salina Turdan museoituun suolakaivokseen, joka on peräisi jo 1600-luvulta. Tutustuimme sen pitkiin maanalaisiin tunneleihin, suolasta tehtyyn alttariin ja entisiin koneisiin, joilla suola nosteettiin satojen metrien syvyydestä. Kaivoksen pohjalla oli suolajärvi saarineen. Järvellä soutelua varten saattoi vuokrata kiikkerän veneen. Hukkumisesta ei kuitenkaan ollut pelkoa, sillä suolajärveen ei kai voinut vajota – eikä veneen vuokraajille tarjottu pelastusliivejä suojaksi.  





Kaivoksen eteisaulassa oli kone, josta saattoi ostaa kuivattua kinkkua, johon oli käytetty paikan suolaa ja kinkku oli kypsytetty Salina Turdassa. Voisikohan kuivalihaa myydä vastaavasti hotellien auloissa olevista automaateista?



Salina Turdan lisäksi olisi voitu käydä vaikka jossakin Transilvanian unkarilaisessa kylässä, mutta ajoimme lounaan jälkeen Kolozsváriin, josta löytyi mukavia kuppiloita ja kauppoja.  Transilvaniaan ja Kolozsváriin voisi tulla toisenkin kerran. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollutkaan käsitellä symposiumissa pidettyjä esitelmiä, sillä ne ilmestyvät ensi vuonna kirjana ja sitä ennen tieteellinen kertomus symposiumista julkaistaan seuraavassa Ethnologia Fennicassa.  Puolin ja toisin esitelmät antoivat ajattelemisen aihetta, vaikka joistakin esitelmistä kaipasin asian parempaa taustoittamista. Järjestäjinä olivat Kriza János Ethnographic Society, Magyar Néprajzi Társaság (Unkarin kansatieteellinen seura) ja Néprajzi Múzeum (Etnografinen museo). Köszönöm szépen! 

Vas. Kriza János Ethnographic Societyn johtaja Jakab Albert Zsolt, Budapestin etnografisen museon johtaja Lajos Kemecsi ja Unkarin kansatieteellisen seuran sihteeri Timi Bata.

Kaupungissa asuva Enikö Molnár Bodrogi, joka opettaa suomea ja meänkieltä paikallisessa yliopistossa.  Kiitos, että tapasin sinut täällä!