Lukijat

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Miten selvitä Arlandassa?




Tai Arlandasta muualle  – ihan miten vain. Olen yleensä matkustanut Arlandaan ja Arlandasta vain Turku-Tukholma-Turku -väliä tai käyttänyt sitä ulkomaanlennolla vaihtokenttänä. Nyt ensimmäisen kerran matkustin sitä kautta sisämaan lennolle ja toivottavasti se ei tule toistumaan. Meno Tukholmasta Uumajaan sujui – pitkästä kävelymatkasta ja terminaalin vaihdosta huolimatta – ihan hyvin ja aikaa jäi vielä kulutettavaksi kirjakaupassakin.

Tulomatka Uumajasta Arlandan kautta Turkuun olikin sitten toinen juttu… Se olisi ehkä mennyt sujuvasti, mikäli kone ei jo lähtiessään Uumajasta olisi ollut jostain syystä niin myöhässä. Aikataulun mukaan normaalisti vaihtoaikaa olisi ollut reilu tunti, mutta nyt päästessäni koneesta kentälle, boarding oli jo lipun mukaan aloitettu. Ei riittänyt, että sisämaan lennolta terminaalista 1 piti vaihtaa ulkomaanlentojen terminaaliin 5, vaan vielä piti mennä toisen kerran turvatarkastuksen läpi. Lentoemännät kuuluttivat, että koska kone on myöhässä, niin ne, joilla ei ole kiire koneesta ulos, voisivat antaa tilaa kiireisille vaihtomatkustajille, mutta ei se toiminut. Jotkut vielä halusivat diskuteerata koneen ovella lentoemojen kanssa.

Arlandassa on jostain syystä hirveän huonosti opasteita ainakin silloin, jos kiireessä pitää vaihtaa terminaalita toiseen. Ostosmahdollisuuksiin kyllä oli viitosterminaalissakin hyvin panostettu, mutta ehkä niitä opasteita voisi laittaa hieman enemmän?

Ehdin lennolle “ihan hyvin”, sillä kaikki eivät olleet vielä ehtineet koneeseen,  joten nimeänikään ei oltu ehditty kuuluttaa, vaikka koneen lähtöaika oli jo ohi. Mutta en olisi tälle lennolle ehtinyt, jos olisin jäänyt jonottamaan turvatarkastukseen. Jonojen ohi päästi turvatarkastuksen henkilöstön porttia kontrolloinut henkilö. Onneksi olin laittanut matkalaukun ruumaan, joten tavaroiden tsekkaus kävi nopeasti.  Valitettavasti Tukholma-Turku -välillä ei ollut tarjoilua, sillä sitä olisin nyt kaivannut.

Ja miksi kävin Uumajassa? Osallistuin ICASS IV kongressiin People and Place, josta ei nyt tällä kertaa tämän enempää. IASSA:n sivuille tulevat avajaiset ja key note -luennot videoituina ja sieltä löytyy myös uusi IASSAn hallitus. Seuraava kongressi pidetäänkin sitten Arkangelissa vuonna 2021. 

Tässä kuitenkin kaksi kuvaa Uumajasta, jonka keskustaan kannattaa tutustua paremmin, kun katutyöt saadaan tehtyä. 






7 kommenttia:

  1. Inhottavia ne turvatarkastukset, niitä aina pelkään, kun joskus on niin kamalia jonoja. Nyt mulla on - kiitos Etelä-Amerikan lentojen - jonkin aikaa Finnairin Silver tier ja kyllä nautin siitä, kun viime lennolla Düsselissä pääsin priority-tarkastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne jonot ovat kamalia. Onneksi yleensä lähde matkaan Turusta pieneltä kentältä ja täällä on olemattomat jonot. Paluumatkalla sitten on usein toisin... Mutta en tajua tuota Arlandan kautta kaksinkertaista turvatarkastusta!

      Poista
  2. Huonosti kävi myös meidän matkaryhmän nestorille,79v miehelle, jolla oli tunti aikaa vaihtaa Madridissa ja joutui myös turvatarkastukseen sielläkin, kun lähti eri terminaalista, jonne piti mennä vielä junalla. Ei tietenkään ehtinyt ja joutui yöpymään hotellissa ja maksamaan itse, kun oli kuulemma oma vika, ettei ehtinyt. Sen lisäksi joutui vielä koukkaamaan Santiago de Chilen kautta Ecuadoriin eli siinä meni yksi kokonainen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miten hänen vika? Eihän matkatoimistot saa myydä sellaisia vaihtoja, jos ei ehdi koneeseen. Paitsi oliko hänellä matkat eri lipuilla?

      Poista
    2. Kyllä se oli ihan tavallinen jatkolento, mutta Iberia väitti, että oli hänen oma syy, ettei ehtinyt portille. Ehkä johtui hänen huonosta englannin taidostaan joka yhdistettynä englantia mongertavien espanjalaisten virkailijoiden kanssa oli se syy. Me kyllä saatiin erittäin hyvää palvelua Iberialta, jonka maine on kyllä tunnetusti huono.

      Poista
  3. Kun näin otsikkosi Miten selvitä Arlandassa? muistin heti kuinka siellä sai melkein arvaamalla liikkua paikasta toiseen ja sinähän sitten totesitkin: "Arlandassa on jostain syystä hirveän huonosti opasteita".
    Pitäisikin lähteä Uumajaan, jos ei muuten, niin ainakin Ikea-matkalle, täältä kun on hyvät yhteydet ja kuljetukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki olen joskus 1990-luvulla mennyt Vaasasta laivalla Uumajaan ja sitten jokivartta pitkin ylös Storumaniin, missä oli ystävien häät. Silloin en ehtinyt nähdä kaupungista sitäkään mitä tuolla reissulla näin. Ranta oli kyllä nyt hieno!

      Poista