Georgij Alekseevich (1942-2020)

 

 

Me etnologit tapaamme kentällä monenlaisia ihmisiä. Kun teemme tutkimusta ”elävien ja samaa ilmaa hengittävien” ihmisten parissa, joudumme panemaan itsemme alttiiksi sekä kentällä, että myös kenttätyön päättymisen jälkeen tutkimuksen ollessa valmiina ja julkaistuna.

Ystävyyssuhteet kentällä ovat aina olleet tärkeä osa etnologien työssä riippumatta siitä, missä heidän tutkimuskenttänsä sijaitsevat. Viime vuosina on yhä enenevässä määrin korostettu tiedon palauttamista tutkimuskentälle, kanssatutkijoiden roolia ja vuorovaikutusta tutkijan ja kentän välillä. Sosiaalinen media on tässäkin tärkeässä roolissa. Sosiaalinen media asettaa tärkeitä eettisiä kysymyksiä, sillä sen roolia ei voi vähätellä nykypäivänä. Myös pienet, perifeerisilta tuntuvat maaseutukylät, kuten Untsho, ovat mukana tiedon valtateillä.  Sosiaalinen media ja muu uudenlainen kommunikaatioteknologia ovat tulleet tärkeäksi osaksi tutkimuskenttää ja osaltaan hämärtäneet entisestään kentän rajoja, vaikka tapa käsittää kenttä on muutenkin – esimerkiksi aineiston käsittelyn ja kirjoittamisen vuoksi – muuttunut. Näin kentän rajat himmenevät ja kenttätyö jatkuu kotona ja työhuoneissa.

 

Pojan poika Arslan kesällä 2019. 

Kun haastateltavat muuttuvat ajan kuluessa tutkittavista ystäviksi, kentältä lähtö on tällöin paljon vaikeampaa. Kenttä sijaitsee kaukana, eikä sieltä lähtiessä tiedä, tapaako heitä enää koskaan tai milloin pääse uudestaan käymään kylässä. Yhteydenpitoa helpottavat nykyiset viestintäteknologian ja sosiaalisen median laitteet. Sekä haastateltavat että kenttätyöntekijät ikääntyvät. Se on luonnollista, mutta myös surullista. Samalla kun sosiaalinen media tuo kentän ihmiset meidän lähelle, samalla se tuo joskus myös surullisia uutisia.  

 

Sain äskettäin suru-uutisen Untshosta: asuinpaikan isäntä Georgij Alekseevich on 6.8.2020 siirtynyt tuonilmaisiin. Muistan hänet aina hänet iloisena, ahkerana ja puheliaana, kyläkoulun entisenä maantiedon opettajana, joka oli kiinnostunut maailman asioista. Iltaisin hän katsoi sotaelokuvia ja halusi keskustella niistä ja historiasta. Mitä tapahtui Suomessa, mitä suomalaiset ajattelivat maailman menosta, entä eläkeläisten vointi? Miten Suomessa maaseudulla elettiin jne. kiinnostivat häntä. Usein iltaisin keskustelimme hänen ja Nadjan kanssa maailmanmenosta ja kylän elämästä. Toissa kesänä hän osallistui moniin kylän ei-uskonnollisiin tapahtumiin, kuten nuorten iltaan kulttuurikerholla,  oli katsomassa lausuntakilpailuja, kansanmusiikkikonserttia ja Sketanin teatteria kotiseutumuseolla. Näitä tapahtumia saatoimme kerrata illalla teetä juodessa.

Olin kirjoittanut hänestä kenttätyöpäiväkirjaani mm. seuraavasti: Kun heräsin seitsemän jälkeen, niin talo oli taas tyhjä, sillä sekä Nadja että isäntä olivat ulkotöissä ennen kuin Nadja menee työpaikalla. Isäntä tekee koko ajan jotain työtä. Niittää äpäristöä tai pihaa, vie eläimille ruokaa, hoitaa jotain karjakeittiössä, puuhailee puutarhassa, korjaa satoa, käy kalassa (vähän huonolla onnella). Eilen hän kävi hakemassa vattuja (ei löytynyt metsästä, mutta tuolta alhaalla puron varresta vähän), kävi sienessä, mutta sanoi sienisaalista pieneksi, sillä on ollut kuivaa. Aina tekee jotain. Baron-koira on mukana kauempana, koska Nadja sanoi pelkäävänsä, että hänelle sattuu jotain. Kiitos siitä, että sain tuntea hänet! 

 

Унчо гыч ойган увер: ӱмаште кеҥежым илыме суртнан озаже Георгий Алексеевич тиде тӱня дене чеверласен. Тудым эре весела, пашалан кожмак, кутыраш кумылан да тӱнямбалне мо ышталтмым палаш тыршыше ялысе школын ончычсо географий туныктышо семын шарнем. Поҥгым, эҥыжым погаш, колым кучаш йӧрата ыле. Пеш кугу тау!  (Kiitos Larissalle marinnoksesta.)

 

 

Heimat, Kotiseutu

Jalkapallo on taas yhdistänyt maailmaa ja erityisesti Saksaa, sillä Die Mannschaft ansaitusti voitti ja sai neljännen tähtensä. Voittoa (ja sponsoreita) juhlittiin Brandenburgin portilla. Tiettyjen pelien katsomisen lisäksi minusta on ollut hauskaa seurata mm. Lukas Podolskin monipuolista ja ahkeraa viestittelyä sosiaalisessa mediassa peleistä ja vähän muustakin. Peliaikaa tällä kölniläisellä oli tosin vähän, mutta tärkeä rooli hengen nostattajana ja hauskuuttajana hänellä oli. Sen lisäksi hänellä - kuten usealla pelaajalla - on omia avustuskohteita ja säätiöitä, joihin he ohjaavat mm. voittorahojaan.

Voitto oli puolestaan vähällä jäädä kokonaan sivuseikaksi ns. Gaucho-gaten vuoksi, jossa toimittajat, kaikella besserwisseydellään, tekivät parhaansa. Tätä Gaucho-gatea tuntemattomat voivat katsoa pahennusta herättäneen ja myös rasistiseksi leimatun tanssin täältä. Enkä liitä tässä yhtään lehtijuttua, sillä niitä kyllä löytyy guuglaamalla.

Suvi Ahola nosti eilisessä Hesarissa hienosti esille saksalaisen Edgar Reitzin ohjaajaman Heimat eli Kotiseutu -televisiosarjan: 

Kun jo­ka me­dias­sa ver­ra­taan laa­jo­ja tv-sar­jo­ja ro­maa­nik­las­si­koi­hin, pi­tää muis­tut­taa sak­sa­lai­ses­ta Ko­ti­seu­dus­ta (Hei­mat, 1984) kak­si­ne jat­ko-osi­neen (1993 ja 2004).

Se­hän oli kun­nian­hi­moi­sen tv-sar­ja­ker­ron­nan pio­nee­ri. Kir­joit­ta­ja ja oh­jaa­ja Edgar Reitz to­sin ko­ros­ti, et­tei ky­se ole sar­jas­ta vaan elo­ku­vas­ta, vaik­ka pi­tuut­ta Ko­ti­seu­dus­sa on 16 tun­tia. Se sai­kin en­si­esi­tyk­sen­sä Ve­net­sian elo­ku­va­juh­lil­la. (--)

Kes­kiös­sä on per­he, su­ku ja maa­lais­ky­lä Lou­nais-Sak­sas­sa, ja sak­sa­lai­nen elä­mä vuo­si­na 1919–2000. Läh­tö­koh­ta­na on en­sim­mäi­sen maail­man­so­dan lop­pu, jos­ta ede­tään kol­man­teen val­ta­kun­taan, so­taan, Sak­so­jen ja­koon, län­nen teol­li­suu­sih­mee­seen, ter­ro­ris­miin ja lo­pul­ta uu­teen, yh­te­näi­seen Sak­saan.

Kuten Ahola edellä korostaa, tämä eeppinen sarja ei siis pohjaa mihinkään romaaniin. Sen tarina sijoittuu kuvitteelliseen Schabbachin saksalaiskylään ja kahteen veljekseen, joiden perheiden kohtaloita seurataan usean sukupolven ajan 1800-luvulta alkaen yhtenäiseen Saksaan asti. Yhteensä trilogian pituus on 52 tuntia. Vuonna 2013 Reitz ohjasi elokuvan Die andere Heimat - Chronik einer Sehnsucht, joka keskittyy 1800-luvun tapahtumiin ja Brasiliaan siirtolaiseksi lähteneen tarinaan. Traileri löytyy täältä. Pitäisi vihdoin hankkia se Heimat-boxi!

Auringonlasku kotiseudulla.

                       

Vielä kerran jalkapalloa

Tämä on jatkoa kesäkuun alun kirjoitukselle. Ensin on paikallaan varoitus kaikille jalkapallon asiantuntijoille: tässä on kyseessä täysin jalkapallosta tietämättömän havainnoijan omiin kokemuksiin ja havaintoihin perustuva kirjoitus, jossa pohditaan erityisesti "ulkourheilullisia" seikkoja jättäen kuitenkin estetiikan  vähemmälle. Tämän vajaan kuukauden aikana olen yrittänyt ehtiä kongressimatkailun, vieraiden opastuksen ja opetuksen lisäksi myös kenttätöihin keskittyen dokumentointiin ja osallistuvaan havainnointiin. Jalkapallon maailma on osoittaunut erittäin monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi  "vieraaksi kulttuuriksi".

Liikkeet, näyteikkunat, ravintolat, baarit, asuntojen ikkunat ja parvekkeet, autot ja polkupyörät - mitähän tästä listasta jäi puuttumaan - on ennen EM-kisojen alkamista koristelulta punamustakulta-krääsällä ja myös muiden osanottajamaiden lipuilla. Myös tarjoilijat tunnustivat väriä. Erityisesti ne ravintolat, joissa oli jättiskriinit ja televisiot kisojen katsomista varten, keskittyivät somistukseen. Kaikki oli valmista suurta hetkeä varten, jolloin Saksa kohtaisi Italian puolivärierissä.

 

 

Sitä hetkeä odottivat Saksan lisäksi myös erityisesti maassa asuvat italialaiset ja Italialaistaustaiset kansalaiset. Tähän torstaihin mennessä Saksa oli pelannut hyvin  voittaen kaikki siihen astiset ottelunsa, mutta eräät pelaajat olivat toki saaneet kritiikkiä lehdissä ja lukuisissa television keskusteluohjelmissa. Edellisillan keskustelussa, johon osallistui toimittajia ja entisiä maajoukkupelaajia käytiin läpi Saksan mahdollisuuksia voittaa Italia, jota ei tähän mennessä tärkeissä peleissä oltu onnistuttu voittamaan. Tätä sitten jauhettiin uudestaan ja uudestaan, näytettiin häviöitä, kuten mm. vuoden 2006 MM-kisojen välieräottelun jälkeisiä pukuhuonetunnelmia, kun Italia ja erityisesti Materazzi tekivät lopun Saksan "Kesäyön unelmasta". Vihdoin yksi entinen pelaaja ja maailmanmestari, Lothar Matthäus kyllästyi ja kummasteli, että miksi täällä puhutaan vaan negatiivisista asioista ja tappioista ja luodaan tappiomielialaa,  kun jalkapallo on hyvää viihdettä ja nyt pitäisi keskittyä siihen, miten huominen matsi voitetaan.  

   

Mm. Bastian Schweinsteiger ja Lukas Podolski pelasivat maajoukkuessa jo vuonna 2006:

Torstai-iltana kaupungilla kulkiessa jännityksen saattoi aistia. Yliopiston ja asuinpaikkani läheisellä Grindelhofilla sijaitsevat lukuisat italialaisravintolat oli varattu täyteen otteluillaksi. Vieraat olivat enemmän tai vähemmän somistautuneet illan väreihin. Metrossa ja busseissa näkyi Hampurin stadionin viereen pystytettyyn fanikatsomoon matkalla olleita lippuihin kääriytyneitä ihmisiä. Pystyisikö Saksa murtamaan näiden "klassikko-ottelujen" taian ja pääsisi finaaliin?

Kuva Hampurin  Heiligengeisfeldiltä.

Ei pystynyt. Italian kahden maalin jälkeen tunnelma katsomossa ja terassilla, jossa olimme, muuttui täysin. Apeus oli melkein käsin kosketeltavissa kaupungilla ja kaduilla, ja sitä jatkoi seuraavana päivänä. Ikään kuin maansuru oli vallannut kaupungin; puuttui vain, että liput roikkuivat puolitangossa ja osa kisakoristeluista oli jo ehditty purkaa, lehdet ja televisiokeskustelut kritisoivat joukkuetta, pelaajia ja valmentajan valintoja ja taktiikkaa. Löw sanoi heti ottavansa vastuun tappiosta mm. täällä. Mm. Ötzin puolusti joukkueen hienoja pelejä ja Löwiä vastaten, että tehtiinkö tässä nyt muka kaikki väärin, myös ne ottelut voitettiin väärin? Häntä myös syytettiin, että tässä ottelussa pelkurit pelasivat miehiä vastaan. Sivusta seuranneena minusta tuntui, että Saksassa analysoidaan kaikki pelit puhki eikä mikään tunnu toimittajille tai asinatuntijoille riittävän. Ja asiantuntijoita riittää kyllä tässä maassa. Vai onko tässä kyse jostakin mentaalisesta lukosta, ettei Saksa pysty voittamaan Italiaa, kuten Suomi(kaan) ei ennen pystynyt voittamaan Ruotsia jääkiekossa? Tämä on siis aivan täysin valistuneen maallikon arvaus eikä pohjaudu laajaan tietomäärään jalkapallosta.

Kuva Hampurin  Heiligengeisfeldiltä.

Keskustelu yltyi mielestäni aivan käsittämättömiin mittoihin, sillä joku näistä saksalaisista "laatulehdistä", nähtävästi tässäkin Bildzeitung kunnostautui ja syytti, että peli ratkaistiin ennen kuin se oli alkanutkaan, koska vain osa Saksan pelaajista osallistui kansallislaulun laulamiseen, mutta italialaiset suorastaan karjuivat sen testosteronia uhkuen. Jotkut paikallispoliitikot yhtyivät myös tähän lauluun: "Maaotteluissa on laulettava kansallislaulu." Keisari Beckenbauer kertoi lanseeranneensa kansallislaulun laulamisen ja yksi pelaaja kertoikin, että heille lyötiin teksti eteen ja se piti opetella ja laulaa. Tämä tapahtui vuonna 1990. Bildin lukijatkin vaativat kansallislaulun laulamista, kun heiltä sitä nyt kysyttiin.

Toinen käsittämätön ryöpsähdys oli, se että torstaisen välieräottelun puoliajalla ARD:n saksalais-italialainen toimittaja Ingo Zamperoni siteerasi Dantea - sekä saksaksi että italiaksi: "Möge der Bessere gewinnen" ja hymyili kohteliaasti kuten toimittajat ja uutistenlukijat lopuksi hymyilevät. Tällöin tilanne oli ollut 0-2 Italian hyväksi. Tämän vuoksi kanavan päätoimittaja oli saanut lukuisia vihaisia puhelinsoittoja ja sähköposteja loukkaantuneilta saksalaisjalkapallofaneilta. Hänen mukaansa näköjään maahanmuuttajien jälkeläiset kyllä kelpaavat juuri ja juuri Saksan maajoukkueeseen, mutta kun uutistenlukija siteeraa Dantea, niin silloin "ist die national Ehre im Eimer".  EM-turnauksen parhaimmistoon valittiin neljä Saksan pelaajaa, joista ainakin Sami Khedira ja Mesut Özil ovat maahanmuuttajataustaisia. Tarkempi uutinen on hymyjupakasta on ainakin täällä, itse uutispätkää en edes rupea etsimään.

Ingo Zamperoni, ARD.

Nationalismista keskusteltiin myös muusta näkökulmista sillä,  Vihreiden nuoret olivat kauhistuneet lippupaljoutta ja nationalismihypetystä. Koska hyvää isänmaallisuutta ja pahaa nationalismia on vaikea erottaa, niin he vaativat, että "Patrionismus Nein danke - Fussballfest Ja bitte!" Tämä herätti keskustelua, liekö se myös ollut tarkoitus. Toki asiaan liitettiin - ja aiheesta - myös EM:n pitopaikkojen ihmisoikeusrikkomukset ja rasismi.

Olivatko nuoret pelästyneet esimerkiksi tätä autoa, joka oli parkissa Lübeckin rautatieaseman edustalla: 

tai tätä hampurilaista parveketta: 

Vaikka välieräottelu ei johtanutkaan Saksaa finaaliin, vaan fiaskoon, kuten laatulehti Bild näppärästi otsikoi, niin tuhannet jalkapallofanit - ja pari tutkijaa - lähtivät sunnuntai-iltana seuraamaan Italian ja Espanjan välistä loppuottelua Hampurin Heiligengeistfeldin kentälle. Välieräottelun keräämää väkimäärää ei - onneksi - ihan saavutettu, joten siellä ei tarvinnut tungoksessa puristua. Kentän laidalla oli riittävästi virvoitusjuomatelttoja ja myös tilanteeseen sopivia fanituotteita oli myynnissä. Lisäksi kentän sponsoroineen autotehtaan tuotteita oli näkyvillä.

Tämännäköistä porukkaa oli ottelun alkaessa: 

Espanjan ensimmäistä maalia ennen ja jälkeen oli tällaisia ilmeitä: 

ja tällaisia:

Joku hölmö oli pystynyt salakuljettamaan palosavupommin tai mikä tämä nyt lieneekään, savua tuli runsasti, mutta tyyppi vietiin ripeästi pois paikalta.

 Juomatelttojen somistuksia ei oltu muutettu: 

Kuvaruudussa puhumassa Oliver Kahn, Saksan entinen jalkapallomaalivahti.

Usemin saarelle pystytetyn tv-katsomon juontajaparia kritisoitiin ja heidät nimettiin uudelleen: "Usedomina Katrin Müller-Hohenstein & Grillwurst-Olli Kahn." Katrin Müller pukeutui kerran tai pari nahkaliiviin. Pukeutumisen lisäksi kritiikin syynä oli selostajien puheet ja pienet sekoilut esimerkiksi pelaajien nimissä. Vai oliko varsinaisena syynä se, että nainen oli rohjettu ottaa juontajaksi tähän pyhään urheilulajiin? 

Jalkapallon asema Saksassa on tärkeä, se liikuttaa ja yhdistää erilaisia ihmisiä, ryhmiä ja luokkia. Se on taloutta, politiikkaa - kyllä on sitäkin - hyvää urheilua ja ajanvietettä, mutta ei sitä pidä ihan niin vakavasti ottaa - ei ainakaan kisakausien ulkopuolella - kuin muutamissa lehdissä ja reaktioissa on tehty. Jalkapallo on mahdollistanut niin monille maahanmuuttajataustaisille nuorille mahdollisuuden tehdä luokkaretken. Esimerkkejä löytyy Saksan, Ruotsin ja monien muiden lisäksi myös meiltä Suomesta. Miten on jääkiekon laita?  

*Lisäys: Tämän Die Zeitin artikkelin mukaan maahanmuuttajataustaiset pelaajat pääsivät maajoukkueeseen oikeastaan aika myöhään; sen jälkeen kun omia pelaajia ei riittänyt muodostamaan tarpeeksi hyvää joukkuetta ja vasta vuonna 2010 heistä on tullut todellisia tähtiä. Tämä johtopäätös ja muuta mielenkiintoista keskustelua maajoukkueesta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta löytyy tästä Gabriele Dientzin, Humboldt-yliopiston kulttuurintutkimuksen professorin kirjoittamasta artikkelista. Menestyvät ulkomaalaistaustaiset jalkapallotähdet antavat alibin sisäpolitiikan ksenofobialle.

Päivän (viime torstain) havainto: Asiantuntijoiden mukaan kaksi Mariota päihittivät Saksan: Italian Mario Monti Angela Merkelin ja Mario Barwuah Balotelli Saksan maajoukkueen.

EDIT: Lisäys, sillä kenttätyöntekijä on näköjään hoitanut työnsä huonosti. Erään lehtiuutisen mukaan satojatuhansia saksalaisia jalkapallofaneja oli torstain klo 22.25 ja perjantai-aamun klo 10 välillä kadonnut jäljettömiin mm. Hampurissa, Berliinissä ja Münchenissä. Tästä mysteeristä kertoi Der Postillon. Vinkistä kiitokset Eevalle Kölniin! 

Jalkapallokulttuuria - EURO2012

Eilen alkoivat jalkapallon EM-kisat ja tänä iltana on Saksan ensimmäinen peli ja siinä vastassa on Portugal. Ravintolat mainostavat kisakatsomoilla ja kauppojen näyteikkunat on koristeltu EURO12-teemalla. Myös monissa kaupoissa on tarjolla mustakeltapuna-krääsää, jotta pääsee paremmin ottelun tunnelmaan. Saksan joukkueen kuulumisista on voinut lukea lehdistöstä jo useamman päivän ajan. Milloin he ovat tutustuneet Auschwitzin keskitysleiriin, milloin Angela Merker on tavannut heidät.

Kuva Der Spiegelin Fussball-EM blogista.

Tässä on sitä  rotschwarzGOLD- krääsää, ei siis punamustakelta-....Eihän tällainen tottumaton fani nyansseja heti erota... Kiitos Allu!

Lähiapteekkini näyteikkuna. Onkohan tässä tapahtunut pieni virhe, sillä eihän Suomi pelaa näissä kisossa, vaan Ruotsi? Mitäs pienistä, ristilippu kuitenkin. Toki Tanskan lippu oli kuten pitikin.

Seurasin vuonna 2006 - tosin Itävallan Tirolista käsin - Saksassa pelattuja jalkapallon MM-kisoja, jotka - jalkapallon maailmanmestaruuskisojen lisäksi - olivat täällä oikeastaan miljoonien ihmisten bailut. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen saksalaiset saattoivat vapaasti iloita ja juhlia oman lippunsa kanssa ja tsempata omaa joukkuettaan [Saksan] lipuilla. Tirolilaiset tätä hieman säikkyivät ja ihmettelivät, ja joskus tuntui siltä, että se Saksan vastustaja oli suosikkina. Ehkä vähän samaan tapaan kuin Suomi-Ruotsi -ottelut.

Saksa pelasi hienosti, mutta ei päässyt finaaliin. Toki voitti pronssiottelussa Portugalin, tämän illan vastustajan. Tärkeämpää kuin voitto mielestäni oli kuitenkin se ilo ja yhteenkuuluvuuden tunne, mikä pelejä seuranneessa yleisössä oli. Sitä analysoitiin myös lukuisissa televisiokeskusteluissa, joissa mukana oli kulttuurintutkijoita. Näitä keskusteluja oli mielenkiintoista seurata. Mukavaa oli tietysti myös olla yleisön joukossa kylien, kuten Telfsin raatihuoneen aukion katsomossa, jossa pelejä saattoi seurata jättiskriiniltä.

Paikalliset - siis hampurilaiset - ovat valmistautuneet hyvin kisoihin ja HVV eli paikallinen liikennelaitos muistuttaa käyttäjiään, että eivät vain unohda sitä, milloin Saksan ensimmäinen peli alkaa.

Saksan puolesta liputetaan kaikissa kulkuneuvoissa ja kaupoista voi ostaa mm. autojen sivupeileihin omat lippusuojat.

Pahoittelen kuvien törkeän huonoa tasoa, sillä ne on näpätty kännykkäkameralla. Pääasia tässä on kuitenkin dokumentointi ja kenttätyö. :)

Päivän havainto: mikä on tärkeämpää kuin jalkapallo?

EDIT: HVV informoi eilen aamulla pelin tuloksesta ja myöhemmin iltapäivällä mm. Italian ja Espanjan pelin tuloksesta. Lisäsin myös yhden kuvan ja korjauksen tekstiin...