Vielä kerran jalkapalloa

Tämä on jatkoa kesäkuun alun kirjoitukselle. Ensin on paikallaan varoitus kaikille jalkapallon asiantuntijoille: tässä on kyseessä täysin jalkapallosta tietämättömän havainnoijan omiin kokemuksiin ja havaintoihin perustuva kirjoitus, jossa pohditaan erityisesti "ulkourheilullisia" seikkoja jättäen kuitenkin estetiikan  vähemmälle. Tämän vajaan kuukauden aikana olen yrittänyt ehtiä kongressimatkailun, vieraiden opastuksen ja opetuksen lisäksi myös kenttätöihin keskittyen dokumentointiin ja osallistuvaan havainnointiin. Jalkapallon maailma on osoittaunut erittäin monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi  "vieraaksi kulttuuriksi".

Liikkeet, näyteikkunat, ravintolat, baarit, asuntojen ikkunat ja parvekkeet, autot ja polkupyörät - mitähän tästä listasta jäi puuttumaan - on ennen EM-kisojen alkamista koristelulta punamustakulta-krääsällä ja myös muiden osanottajamaiden lipuilla. Myös tarjoilijat tunnustivat väriä. Erityisesti ne ravintolat, joissa oli jättiskriinit ja televisiot kisojen katsomista varten, keskittyivät somistukseen. Kaikki oli valmista suurta hetkeä varten, jolloin Saksa kohtaisi Italian puolivärierissä.

 

 

Sitä hetkeä odottivat Saksan lisäksi myös erityisesti maassa asuvat italialaiset ja Italialaistaustaiset kansalaiset. Tähän torstaihin mennessä Saksa oli pelannut hyvin  voittaen kaikki siihen astiset ottelunsa, mutta eräät pelaajat olivat toki saaneet kritiikkiä lehdissä ja lukuisissa television keskusteluohjelmissa. Edellisillan keskustelussa, johon osallistui toimittajia ja entisiä maajoukkupelaajia käytiin läpi Saksan mahdollisuuksia voittaa Italia, jota ei tähän mennessä tärkeissä peleissä oltu onnistuttu voittamaan. Tätä sitten jauhettiin uudestaan ja uudestaan, näytettiin häviöitä, kuten mm. vuoden 2006 MM-kisojen välieräottelun jälkeisiä pukuhuonetunnelmia, kun Italia ja erityisesti Materazzi tekivät lopun Saksan "Kesäyön unelmasta". Vihdoin yksi entinen pelaaja ja maailmanmestari, Lothar Matthäus kyllästyi ja kummasteli, että miksi täällä puhutaan vaan negatiivisista asioista ja tappioista ja luodaan tappiomielialaa,  kun jalkapallo on hyvää viihdettä ja nyt pitäisi keskittyä siihen, miten huominen matsi voitetaan.  

   

Mm. Bastian Schweinsteiger ja Lukas Podolski pelasivat maajoukkuessa jo vuonna 2006:

Torstai-iltana kaupungilla kulkiessa jännityksen saattoi aistia. Yliopiston ja asuinpaikkani läheisellä Grindelhofilla sijaitsevat lukuisat italialaisravintolat oli varattu täyteen otteluillaksi. Vieraat olivat enemmän tai vähemmän somistautuneet illan väreihin. Metrossa ja busseissa näkyi Hampurin stadionin viereen pystytettyyn fanikatsomoon matkalla olleita lippuihin kääriytyneitä ihmisiä. Pystyisikö Saksa murtamaan näiden "klassikko-ottelujen" taian ja pääsisi finaaliin?

Kuva Hampurin  Heiligengeisfeldiltä.

Ei pystynyt. Italian kahden maalin jälkeen tunnelma katsomossa ja terassilla, jossa olimme, muuttui täysin. Apeus oli melkein käsin kosketeltavissa kaupungilla ja kaduilla, ja sitä jatkoi seuraavana päivänä. Ikään kuin maansuru oli vallannut kaupungin; puuttui vain, että liput roikkuivat puolitangossa ja osa kisakoristeluista oli jo ehditty purkaa, lehdet ja televisiokeskustelut kritisoivat joukkuetta, pelaajia ja valmentajan valintoja ja taktiikkaa. Löw sanoi heti ottavansa vastuun tappiosta mm. täällä. Mm. Ötzin puolusti joukkueen hienoja pelejä ja Löwiä vastaten, että tehtiinkö tässä nyt muka kaikki väärin, myös ne ottelut voitettiin väärin? Häntä myös syytettiin, että tässä ottelussa pelkurit pelasivat miehiä vastaan. Sivusta seuranneena minusta tuntui, että Saksassa analysoidaan kaikki pelit puhki eikä mikään tunnu toimittajille tai asinatuntijoille riittävän. Ja asiantuntijoita riittää kyllä tässä maassa. Vai onko tässä kyse jostakin mentaalisesta lukosta, ettei Saksa pysty voittamaan Italiaa, kuten Suomi(kaan) ei ennen pystynyt voittamaan Ruotsia jääkiekossa? Tämä on siis aivan täysin valistuneen maallikon arvaus eikä pohjaudu laajaan tietomäärään jalkapallosta.

Kuva Hampurin  Heiligengeisfeldiltä.

Keskustelu yltyi mielestäni aivan käsittämättömiin mittoihin, sillä joku näistä saksalaisista "laatulehdistä", nähtävästi tässäkin Bildzeitung kunnostautui ja syytti, että peli ratkaistiin ennen kuin se oli alkanutkaan, koska vain osa Saksan pelaajista osallistui kansallislaulun laulamiseen, mutta italialaiset suorastaan karjuivat sen testosteronia uhkuen. Jotkut paikallispoliitikot yhtyivät myös tähän lauluun: "Maaotteluissa on laulettava kansallislaulu." Keisari Beckenbauer kertoi lanseeranneensa kansallislaulun laulamisen ja yksi pelaaja kertoikin, että heille lyötiin teksti eteen ja se piti opetella ja laulaa. Tämä tapahtui vuonna 1990. Bildin lukijatkin vaativat kansallislaulun laulamista, kun heiltä sitä nyt kysyttiin.

Toinen käsittämätön ryöpsähdys oli, se että torstaisen välieräottelun puoliajalla ARD:n saksalais-italialainen toimittaja Ingo Zamperoni siteerasi Dantea - sekä saksaksi että italiaksi: "Möge der Bessere gewinnen" ja hymyili kohteliaasti kuten toimittajat ja uutistenlukijat lopuksi hymyilevät. Tällöin tilanne oli ollut 0-2 Italian hyväksi. Tämän vuoksi kanavan päätoimittaja oli saanut lukuisia vihaisia puhelinsoittoja ja sähköposteja loukkaantuneilta saksalaisjalkapallofaneilta. Hänen mukaansa näköjään maahanmuuttajien jälkeläiset kyllä kelpaavat juuri ja juuri Saksan maajoukkueeseen, mutta kun uutistenlukija siteeraa Dantea, niin silloin "ist die national Ehre im Eimer".  EM-turnauksen parhaimmistoon valittiin neljä Saksan pelaajaa, joista ainakin Sami Khedira ja Mesut Özil ovat maahanmuuttajataustaisia. Tarkempi uutinen on hymyjupakasta on ainakin täällä, itse uutispätkää en edes rupea etsimään.

Ingo Zamperoni, ARD.

Nationalismista keskusteltiin myös muusta näkökulmista sillä,  Vihreiden nuoret olivat kauhistuneet lippupaljoutta ja nationalismihypetystä. Koska hyvää isänmaallisuutta ja pahaa nationalismia on vaikea erottaa, niin he vaativat, että "Patrionismus Nein danke - Fussballfest Ja bitte!" Tämä herätti keskustelua, liekö se myös ollut tarkoitus. Toki asiaan liitettiin - ja aiheesta - myös EM:n pitopaikkojen ihmisoikeusrikkomukset ja rasismi.

Olivatko nuoret pelästyneet esimerkiksi tätä autoa, joka oli parkissa Lübeckin rautatieaseman edustalla: 

tai tätä hampurilaista parveketta: 

Vaikka välieräottelu ei johtanutkaan Saksaa finaaliin, vaan fiaskoon, kuten laatulehti Bild näppärästi otsikoi, niin tuhannet jalkapallofanit - ja pari tutkijaa - lähtivät sunnuntai-iltana seuraamaan Italian ja Espanjan välistä loppuottelua Hampurin Heiligengeistfeldin kentälle. Välieräottelun keräämää väkimäärää ei - onneksi - ihan saavutettu, joten siellä ei tarvinnut tungoksessa puristua. Kentän laidalla oli riittävästi virvoitusjuomatelttoja ja myös tilanteeseen sopivia fanituotteita oli myynnissä. Lisäksi kentän sponsoroineen autotehtaan tuotteita oli näkyvillä.

Tämännäköistä porukkaa oli ottelun alkaessa: 

Espanjan ensimmäistä maalia ennen ja jälkeen oli tällaisia ilmeitä: 

ja tällaisia:

Joku hölmö oli pystynyt salakuljettamaan palosavupommin tai mikä tämä nyt lieneekään, savua tuli runsasti, mutta tyyppi vietiin ripeästi pois paikalta.

 Juomatelttojen somistuksia ei oltu muutettu: 

Kuvaruudussa puhumassa Oliver Kahn, Saksan entinen jalkapallomaalivahti.

Usemin saarelle pystytetyn tv-katsomon juontajaparia kritisoitiin ja heidät nimettiin uudelleen: "Usedomina Katrin Müller-Hohenstein & Grillwurst-Olli Kahn." Katrin Müller pukeutui kerran tai pari nahkaliiviin. Pukeutumisen lisäksi kritiikin syynä oli selostajien puheet ja pienet sekoilut esimerkiksi pelaajien nimissä. Vai oliko varsinaisena syynä se, että nainen oli rohjettu ottaa juontajaksi tähän pyhään urheilulajiin? 

Jalkapallon asema Saksassa on tärkeä, se liikuttaa ja yhdistää erilaisia ihmisiä, ryhmiä ja luokkia. Se on taloutta, politiikkaa - kyllä on sitäkin - hyvää urheilua ja ajanvietettä, mutta ei sitä pidä ihan niin vakavasti ottaa - ei ainakaan kisakausien ulkopuolella - kuin muutamissa lehdissä ja reaktioissa on tehty. Jalkapallo on mahdollistanut niin monille maahanmuuttajataustaisille nuorille mahdollisuuden tehdä luokkaretken. Esimerkkejä löytyy Saksan, Ruotsin ja monien muiden lisäksi myös meiltä Suomesta. Miten on jääkiekon laita?  

*Lisäys: Tämän Die Zeitin artikkelin mukaan maahanmuuttajataustaiset pelaajat pääsivät maajoukkueeseen oikeastaan aika myöhään; sen jälkeen kun omia pelaajia ei riittänyt muodostamaan tarpeeksi hyvää joukkuetta ja vasta vuonna 2010 heistä on tullut todellisia tähtiä. Tämä johtopäätös ja muuta mielenkiintoista keskustelua maajoukkueesta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta löytyy tästä Gabriele Dientzin, Humboldt-yliopiston kulttuurintutkimuksen professorin kirjoittamasta artikkelista. Menestyvät ulkomaalaistaustaiset jalkapallotähdet antavat alibin sisäpolitiikan ksenofobialle.

Päivän (viime torstain) havainto: Asiantuntijoiden mukaan kaksi Mariota päihittivät Saksan: Italian Mario Monti Angela Merkelin ja Mario Barwuah Balotelli Saksan maajoukkueen.

EDIT: Lisäys, sillä kenttätyöntekijä on näköjään hoitanut työnsä huonosti. Erään lehtiuutisen mukaan satojatuhansia saksalaisia jalkapallofaneja oli torstain klo 22.25 ja perjantai-aamun klo 10 välillä kadonnut jäljettömiin mm. Hampurissa, Berliinissä ja Münchenissä. Tästä mysteeristä kertoi Der Postillon. Vinkistä kiitokset Eevalle Kölniin!