Dresden + lisäys

Dresden on Saksin, yhden Saksan uusista osavaltioista, pääkaupunki. Monissa yhteyksissä, erityisesti matkailumainoksissa Dresdeniä on sanottu Pohjoisen tai Elben Firenzeksi tai barokkikuningattareksi juuri kaupungin rakennus- ja taideaarteiden ansiosta. Zwinglerin vanhaa taidetta esittelevän osaston yksi aarteista on mm. Raffaellon kuuluisa Sikstiiniläismadonna, jonka 500-vuotisjuhlia tänä kesänä on juhlittu erikoisnäyttelyllä.

Elben laaksossa sijaitseva Dresden onkin kaunis kaupunki eikä sen kauneutta vähennä se, että se poistettiin Unescon maailmankulttuuriperintökohteiden listalta vuonna 2009, koska ns. Waldschlösschenbrücken silta rakennettiin liian lähelle kaupungin historiallista keskustaa. Ehkä Dresdenin (ja Saksin) virkamiehet ja poliitikot eivät osanneet tai halunneet neuvotella, eikä asiasta päästy kompromissiin? Asiasta kiinnostuneet voivat lukea lisää vaikkapa täältä.

Canalettonkin kuvaama maisema ja sen ikuistajat.

Dresdenin aarteista ja loistosta voi pitkälti kiittää Saksin vaaliruhtinasta Friedrich Augustinia, joka eli  1670–1733. Hän sijoitti mielettömiä summia linnojen ja palatsien rakentamiseen ja varustamiseen. Dresdenin vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevan residenssinsä Grünes Gewölben holveihin ja saleihin hän sijoitti lukuisat aarteensa. Häntä ja hänen sukuluisiaan on kuvattu mm. palatsin ulkoseinälle sijoitetussa Fürstenzugissa, jota markkinoidaan maailman suurimpana posliinipintaisena maalauksena. Se esittää jokseenkin kaikki Saksin kuninkaat ja prinssit paraatiunivormuissaan hevostensa selässä. Tämä teos on restauroitu jo aiemmin jonkin DDR:n kannalta tärkeän vierailun tai tapahtuman kunniaksi (valitettavasti en muista enää sitä, mutta siitä on laatta maalauksen vieressä).

Dresden on aikojen kuluessa kokenut monenlaisia tuhoja ja aina se on rakennettu uudestaan. Hakkapeliitat tai ruotsalaiset sotamiehet eivät sitä kolmikymmenvuotisessa sodassa tuhonneet, sen sijaan erilaiset kulkutaudit kuten musta surma ja lukuisat tulipalot sekä myöhemmät sodat ja tulvat ovat sitä eri tavoin koetelleet. Mielettömin on helmikuussa laskiaistiistaina vuonna 1945 alkanut kymmeniätuhansia ihmishenkiä tappanut ja mittaamattomia kulttuuriaarteita tuhonnut järjetön pommitus. Ihmiset menehtyivät liekkeihin tai hautautuivat raunioihin. Näin laskiaistiistaita seuraava tuhkakeskiviikko merkitsi todella konkeettisesti tuhkaa ja pimeyttä, sillä kilometrien korkeuteen kohonneet savupilvet peittivät auringonsäteet.

Tämä Dresdenin siiviileihin kohdistettu pommitus on yksi sodan mielettömyyden vertauskuva meille eurooppalaisille. Kurt Vonnegut käsittelee klassikkoromaanissaan Teurastamo 5 tätä Dresdenin pommitusta. Tässä kuvauksessa hän on kirjallisuudentutkija ja -kriitikko Markku Soikkelin mukaan ollut paljon aikaansa edellä, sillä Vonnegut korostaa sitä, kuinka Dresdenin pommitus sodan loppuvaiheessa oli samankaltainen sokea ele kuin atomipommien käyttö Hiroshimassa ja Nagasakissa. (Dresdenin pommituksen vaatimien ihmisuhrien määristä historioitsijat ovat eri mieltä, mutta pienimmät ja tuoreimmat arviot ovat useita kymmeniätuhansia, suurimpien ollessa satojatuhansia.)

Vuonna 2002 elokuussa Dresden ja erityisesti vanha kaupunki kärsivät äkkiä nousseesta Elben suurtulvasta, jolta onneksi taideaarteet ehdittiin suojata. Nyt monissa rakennuksissa oli näkyvillä viiva, jolla merkittiin kulloisenkin tulvan vedenkorkeutta. Myös Elben ylittävällä Augustusbrücken sillalla on tämän tulvan muistomerkki. Elbe on tulvinut aikaisemminkin, mutta vuoden 2002 tulva oli niistä korkein. 

Dresdenin tuho, kuva täältä.

Keskustassa tyhjän tontin aitaan tehty kaupunkisuunnittelua ja eri vaihtoehtoja esittelevä näyttely.

DDR:n aikana vanhaa kaupunkia korjattiin ripeästi, mm. juuri Zwinglerin palatsit, Semper-ooppera, Residenssipalatsi, monet kirkot ym., mutta ei vielä Frauenkircheniä. Kun katselee Dresdeniä sen nykyisessä loistossaan, niin voi vain ihmetellä minkälaisia summia rakennusaarteiden entisiöintiin on mennyt. Esimerkiksi Grünes Gewölbe-museon entisöintiin on Saksin osavaltio käyttänyt yli 40 miljoonaa euroa ja turvallisuusjärjestelyihin vielä yli 12 miljoonaa euroa.

Frauenkirchenin kirkon rauniot muistuttivat pitkään DDR:ssä sodan mielettömyydestä ja toimivat sodanvastaisuuden muistomerkkinä. Saksojen yhdistymisen jälkeen, 45 vuotta sodan päättymisestä dresdeniläiset aloittivat varojen keräämisen kirkon jälleenrakentamiseksi. Vuosina 1991-2005 valmistui mieletön urakka, sillä Frauenkirchen rakennettiin vanhojen piirustusten mukaan konkreettisesti tuhkasta ja kivikasasta uudelleen ja kirkko saatettiin avata Dresdenin 800-vuotisjuhlia varten. Rakennustyöhön ja sen rahoittamiseen osallistuivat mm. pommitukseen osallistuneet britit. Esimerkiksi kirkon kupolin alkuperäisen mallin mukaan tehty risti on lahjoitus Britanniasta, alkuperäinen raunioista löydetty on kirkon sisällä muistuttamassa ja kehoittamassa rukoilemaan rauhan puolesta.

Kävijöitä tässä uudessa kirkossa riittää, erään arvion mukaan noin 10 000 kävijää päivässä. Mikäli kirkkoon ja tähän rakennustyöhön haluaa tutustua, kannattaa ensin mennä läheisessä Kulttuuripalatsissa sijaitsevaan informaatiopisteeseen ja katsoa siellä noin 20 minuuttia kestävä filmi rakennustyöstä. Siellä on myös kirkon pienoismalli ja muuta materiaalia. Minulle itse kirkon näkeminen oli eräällä tavalla pettymys, sillä tämä uusi, heleä kirkko ei tehnytkään mitään vaikutusta, ei kauneudellaan tai muodollaan, ehkä kuitenkin eräällä tavalla sen taustalla olevalla työmäärällä ja määrätietoisuudella. Ehkä tietoisuus siitä, että kyseessä on vanhan kopio, vaikutti tässä taustalla, sillä esimerkiksi Tyrvään Pyhän Olavin kirkko uusine seinämaalauksineen oli mieleenpainuva kokemus. Frauenkirhenin alhaalla sijaitseva Unterkirchen hiljentymistila oli sen sijaan vaikuttava. Siellä oli mm. Anish Kapoorin tekemä alttarikivi. Ja sinne eteistilaan oli sijoitettu myös ne lukuisien, yli 100 000 lahjoittajien ja uudelleenrakentamiseen osallistuneiden ihmisten ja firmojen nimet. Toki kirkon rakentamisessa on hyödynnetty kaikki käyttökelpoiset raunioista löydetyt kivet, jotka mustina muodostavat hienon vastakohdan uudelle, vaalealle rakennuspinnalle. 

Sodan tuhoama Frauenkirche postikortissa ja 2000-luvulla uudelleen rakennettu Frauenkirche.

Myös tässä Tallipihalta eli Stallhofissta otetussa kuvassa näkyy takana oikealla Frauenkirchenin kupoli.

Matkustaessani Dresdenistä Görlitziin tapasin junassa paikallisen pariskunnan, joka oli vieraansa kanssa matkalla puutarhanäyttelyyn. Mainitsin heille miten uskomaton työ Frauenkirchen uudelleenrakentaminen on ollut. Junatuttavani eivät sen sijaan arvostaneet tätä työtä, sillä runsaat 70 vuotta vanha mies sanoi, että nyt kun kirkko rakennettiin niin meillä ei ole enää yhtään rauhan muistomerkkiä, ei paikkaa, jossa miettiä sodan mieletöntä tuhoa. Ja sellainen pitäisi ehdottamasti olla. Muutenkin hänen ja hänen puolisonsa puheista saatoin tulkita vanhan, DDR:n ajan kaipuuta. Esimerkiksi heidän kuulleessaan, että olen Suomesta, niin rouva huomautti heti, että teillä Suomessahan koulutusjärjestelmä on niin menestynyt ja ettekös te ole sen mallin ottaneet DDR:stä? Mitä siihen olisi voinut sanoa...

Hotellini sijaitsi Neudstadin, ns. Uuden kaupungin puolella,  Altstadin vastapäätä Elben rannalla . Neusdtadt on myös "aika vanha", 1600-luvulta, eikä se kärsinyt sodan pommituksissa niin suuria vahinkoja kuin vanha kaupunki. Siellä sijaitsi paljon mukavia ravintoloita ja kahviloita, pikku putiikkeja ja hienoja sisäpihoja, joilla ei tungeksinut sitä määrää turisteja, joka täytti vanhan kaupungin kadut. Lisäbonuksena hotellin sijainnista oli vielä se, että Canaletton ikuistamaa maisemaa Elben rannan panoraamasta saattoi ihailla, kun ylitti Elben vanhaan kaupunkiin tai istuskeli joko hotellin puistossa tai läheisessä Biergartenissa. Kaikkea en ehtinyt - eikä ollut tarkoituskaan -  nähdä. Esimerkiksi osa Zwingleriä ja Grünes Gewölbe -museo kokonaan jäivät tuleville kerroille. Samoin en myöskään ehtinyt tutustua lähiympäristön lukuisiin linnoihin tai Saksin Sveitsiin eli vuoristoalueeseen.

Canaletton maalaus sijaitsee Zwinglerissä.

Satunnainen Dresdenissä kävijä ei voinut tänä kesänä olla näkemättä Sikstiiniläismadonnan 500-vuotissynttärinäyttelyä, sillä siitä oli mainoksia ja julisteita kaikkialla. Se oli myös yksi Deutsche Bahnin kulttuurimatkakohde, ts. edulliseen matkapakettiin kuului myös pääsylippu tähän erikoisnäyttelyyn. Näyttelyssä käsiteltiin myös tauluun liittyvää propagandaa, kun se pelastettiin sodan jaloista Neuvostoliittoon ja vihdoin palautettiin takaisin Dresdeniin sekä sitä, miten tästä teoksesta on tullut niin suosittu ja mitä kaikkea sillä myydään. Itsekin ostin madonnan kuvalla varustetun huulirasvan.

Kuva näyttelyn sivuilta.

Vielä on elokuun 28. päivään asti aikaa tutustua Madonnan erikoisnäyttelyyn. Tästä maisemasta voi nauttia vuoden ympäri:  

Päivän havainto: Dresdeniläiset ovat hyvin ylpeitä kaupungistaan ja sen kauneudesta, sillä hotellisiivooja aloitti heti mainospuheen siitä, miten kaunis Dresden on myös talvella erityisesti kuuluisien joulumarkkinoiden aikaan, kun vanha kaupunki on koristeltu erilaisin valoin ja värein. Matkailu onkin tärkeä elinkeino Dresdenissä.

Edit: Lisäsin kollegan fb-sivuilta videon Dresden unzerstört 1939: