Lukijat

tiistai 23. toukokuuta 2017

Erasmus-opettajan vapaa-aikaa Szegedissä





Vaikka aurinko ei ihan koko aikaa paistanutkaan Szegedissä, niin aurinkomotiiveja oli näkyvillä szegediläisten talojen seinissä. Erasmus-luentoni (kahdeksan tuntia) Szegedissä käsittelivät Suomen raja-alueita ja pääpaino oli Lapissa. Luentojen lisäksi minulla oli myös vapaata aikaa, josta oli pitänyt huolen sikäläinen kollegani Lázló. Ensimmäisenä iltapäivänä kävimme ensin keskustan fransiskaaniluostariin turisteja varten tehdyssä kävijäkeskuksessa, jossa meille esitteli sekä luostaria että sen puutarhaa ja näyttelyitä biologian opiskelijapoika. Kävijäkeskus on uusi, sillä luostari haluaa myös osansa Szegedin matkailijavirrasta - tai ainakin heidän forinteista. Puutarha ei ollut vielä ehkä parhaimmillaan, mutta opastuksen mukaan luostarilla oli tärkeä rooli paprikan viljelyn aloittamisessa. Puutarhassa oli myös mm. väinönputkea kasvamassa. Kirkossa ja luostarissa olin käynyt aiemmin, sillä sillä on ollut – tai sen henkilöillä – tärkeä rooli paikallisessa uskontoon painottuvassa etnologian oppiaineessa.



Läheisessä täpötäydessä konditoriassa nautittujen jäätelöiden jälkeen tutustuimme parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Serbian ja Unkarin väliseen hyvin aidattuun rajaan, jota tässä Szegedin lähikylässä Röszkessä vartioivat lähinnä nyt videokamerat. (Itse unkarilaisista rajakokemuksista sain myöhemmin luettavaksi oppilailtani esseet, jotka olivat "mielenkiintoista" luettavaa, ainakin osa.) Myös junayhteys on katkaistu (ja rata aidattu) suuren pakolaismäärän vuoksi. 


Lisäksi kävimme ostamassa vähän paprikaa Szegedin laidalla olevalta tilalta. Valitettavasti tilan sivut ovat vain unkariksi. Tila on nähtävästi ainoa yksityinen pientila, joka viljelee paprikoita ja valmistaa niistä monenlaista paprikajauhetta, kuten muun muassa savustettua paprikajauhetta. Myymälähuoneen seinällä olikin useita kunniakirjoja.



Samalla reissulla kävimme myös toisessa paikallisessa pienyrityksessä, palinkan tislaamossa. Valitettavasti tislaamista ei nähty, sillä se käynnistyy, kun hedelmät kypsyvät, mutta toki sielläkin olisi tarjottu maistiaisia. Kuulemma asiakkaat ovat viime vuosina vähentyneet, sillä palinkan valmistaminen kotona on nyt sallittua. 

Lopuksi – kauheassa kaatosateessa – ajoimme Mórahalomin,  kylpyläturismista elävän kylän läpi. Kylpylämatkailua on edesautettu erilaisilla projekteilla ja niiden – tai turistien – tuoma vauraus näkyy mm. mahtipontisina rakennuksina ja infrana. Kylpylän lähitienoolla katujen varret olivat täynnä pysäköityjä vierasmaalaisia autoja; unkarilaisissa rekkareissa niitä ei juuri näkynyt. Unkarilaiset eivät kuulemma käytä juurikaan tämän kylpylän palveluja.



Toinen iltapäivä oli varattu paikalliseen Móra Ferenc museoon tutustumiseen. Materiaalinen kulttuuri oli hyvin näkyvillä; museossa on maalausten ja kulttuurihistoriallisten ja arkeologisten kokoelmien lisäksi myös luonnontieteelliset kokoelmat. Ehdimme katsoa siellä yhden perusnäyttelyn, joka esitteli aluetta elinkeinojen ja niiden esineiden kautta. Näyttely kertoi mm. kalastuksesta, lampaiden pidosta, järviruo’osta ja siitä valmisteluista esineistä, maataloudesta ja erityisesti paprikan viljelystä sekä tekstiileistä kuten sinipainannasta ja paikallisista tohveleista eli papuceista. 

Papuceista oli myös mielenkiintoinen erikoisnäyttely Páratlanok – A szegedi papucs története, joissa esiteltiin mm. nykyisiä tekijöitä ja tämän hetkeä muotia unohtamatta tietenkään papucien historiaa. Museon sivuilla löytyy näistä näyttelyistä tietoja ja kuvia, mutta teksti on unkariksi. Näkemämme näyttelyt olivat sopivan pieniä ja informatiivisia ja ne antoivat hyvän ja riittävän käsityksen alueen historiasta ja erikoisuuksista. Toinen näkemämme erikoisnäyttely kertoi alueelta löydetyistä ja valmistetuista metallikoruista. Museossa on myös osa varastoista tehty siten, että vieraat voivat tutustua niihin.




Iltapäivällä me pääsimme yllättäen museon kuraattorin Ferencin omalle tanyalle eli yksittäistalolle, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Hän on ostanut tanyan vanhemmiltaan eli se on myös hänen syntymäkotinsa. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä kylästä, jonka kansakoulua hänkin on käynyt ja jonka pientä museota hän on järjestellyt. Kylässä sijaitsi vanhempien nykyinen kotitalo puutarhoineen ja eläimineen (kanoja ja sikoja).






Tilalla on uudempi asuintalo sekä vanhempi, pitkä talo, jonka toisessa päässä on eläintilat, keskellä asuintilat ja oikeassa reunassa viinikellariksi sisustettu huone. Myös sen lattiana on kovaksi tallattu maalattia. Tanyan pihalla tuntui kuin aika olisi pysähtynyt; ei kuulunut liikenteen melua, vain linnut ja sirkat pitivät ääntä. Lähellä sijaitsi pieni lampi. 


Szegedin ympäristössä on runsaasti mm. kasvihuoneita ja viljelyksiä. Muovin alla kasvaneet mansikat olivat juuri kypsyneet. Uuden sadon heinäpaalit olivat näkyvillä pelloilla ja samaan aikaan Lapin pelloilla oli puoli metriä lunta. Käväisimme myös tanyan lähellä olevilla kasvihuoneilla, joissa viljeltiin mm. kurkkua ja munakoisoa. Kasvihuoneet lämpenivät hiilellä. Työntekijät tulivat etupäässä ulkomailta, sillä unkarilaisia on kuulemma hankala saada tähän työhön. 




torstai 18. toukokuuta 2017

Kesämökkeilyä Balatonilla




 Olin pari viikkoa Unkarissa ja Transilvaniassa. Szegedin yliopistossa olin Erasmus-vaihdossa luennoiden raja-alueista. Transilvaniassa ja tarkemmin Kolozsvárissa eli romaniaksi Cluj-Napocassa olin symposiumissa. Väliaika sujui rattoisasti unkarilaisten ystävieni kesämökillä Balatonilla. Mökki sijaitsee Balatonfüredin ja Tihanyn niemen lähellä suhteellisen pienellä paikkakunnalla. Kylän naapurissa on sijainnut tunnettu pioneerileiri, joka tätä nykyä on yksityisen (tai kirkon) omistuksessa.

Balatonin rannat ovat täynnä toinen toistaan hienompia huviloita tai hotelleja. Välille mahtuu uimarantoja ja kahviloita. Tämä ystävieni mökki sijaitsee tontilla, joka on ostettu kylän talonpojilta vuonna 1933.  Ystäväni isoisä oli tällöin töissä pääkirjanpitäjänä ylempänä Ajkássa sijaitsevalla kaivoksella ja kuuli yhdessä tovereidensa kanssa, että kyläläiset myivät maa-aloja, jotka ulottuivat Balatonille. Silloin oli muodikasta, että keskiluokka hankki omistukseensa terveellisestä ilmastosta ja elämäntavasta kertovia mökkitontteja. Kolme kaverusta hankkivat viereiset tontit, jotka kukin olivat kolmen maakappaleen levyisiä. Tontin leveydeksi tuli 18 metriä ja pituudeksi eli rantaan oli matkaa 90 metriä. Talonpojat olivat viljelleet näillä maaplänteillä vihanneksia ja kasviksia sekä käyttäneet niitä ankkojen ja hanhien paikkoina. Tontin nykyinen nurmikko on tehty vasta paljon myöhemmin hankinnan jälkeen; aivan alkuaikoina mökkiläisetkään eivät pitäneet nurmikkoa tarpeellisena, vaan viljelivät kasviksia. 


Kuulemma Unkarin rikkaimpiin kuuluva mies rakennuttaa näin matalaa rakennusta, mutta yhden sijaan niitä tuleekin kaksi. 

Perhe rakennutti jo 1930-luvulla paikalle ns. kalastajan talon eli pienen ja matalan valkoisen majan, jossa oli yksi huone nukkumista varten ja pienehkö keittiöhuone. Taloa saattoi käyttää vain kesäisin, sillä se oli kylmä eikä sinne tietenkään tullut vettä. Osa väestä saattoi nukkua pihalla teltassa. Perhe tuli kesäisin mökille isoisän työpaikalta muutaman kymmenen kilometrin päästä yleensä polkupyörillä. 

Paikka – tämä kylä – on suosittu ja kaunis ja se sijaitsee vain vajaan kahden tunnin automatkan päässä Budapestistä. Kun tontti majoineen siirtyi kolmannelle sukupolvelle eli ystävilleni, he tekivät 1990-luvulla tontille isomman rakennuksen. Talossa on oma kaivo, mutta se on liittynyt kylän likavesijärjestelmään. Balatonia yritetään suojella, sillä se on erittäin matala järvi. 


Kahden arkkitehdin suunnittelema kaksikerroksinen rakennus piiloutuu  kasvillisuuden keskelle eikä pistä silmään, kuten niin monet Balatonin rantojen uudet huvilat. Mökki on talviasuttava ja sähkön lisäksi lämpöä tuo talon keskellä oleva takka. Uutta taloa rakennettaessa vanhaa käytettiin mahdollisimman paljon hyväksi.  Jälkiä vanhasta talosta on näkyvillä, kuten tietyt katto- ja uunipalkit sekä osa ikkunakehyksistä.  Sisustuksessa on käytetty paljon kansanomaista keramiikkaa sekä tekstiilejä Transilvaniasta, sillä molempien suvut tulevat sieltä. Nykyisen mökin seinillä on myös kuvia kertomassa entisestä mökkielämästä ja ajasta ennen toista maailmansotaa kuten ihmisiä rannalla tai kalastamassa. Taloa on myös esitelty unkarilaisissa lehdissä. 




Mutta tärkeää – jos ei tärkeintä – tässäkin kesämökissä on näköala ja ranta, jonka laiturilla istuminen on mitä parasta lepoa. Kalansaalis ei ole niin tärkeää, vaikka onkivavat löytyvät tästäkin talosta kuten naapureista; niissä ne usein odottavat jo laiturilla. Nykypäivän mökkeily ei täällä ole työleirimäistä, sillä ison tontin nurmikon leikkaa ja pitää kunnossa kylässä asuva huolitsija, samoin esimerkiksi laiturin nostavat syksyllä ja laittavat taas keväällä paikoilleen erityiset työntekijät. Lyhyen matkan päästä voi ostaa mm. juustoa, leipää, vihanneksia ja viiniä suoraan tuottajilta – jos haluaa. Sunnuntainen tori on oiva tuttujen kohtauspaikka. 

Torin "ravintolasta". 



torstai 27. huhtikuuta 2017

Ihanaa tositeeveetä Pohjois-Norjasta - porosiidan kevätmuutto

Ohjelman johtajat Ronald Pulk ja Rebecca Strand kuvattuna Finnmarksviddalla, he myös juontavat, Pulk sekä norjaksi että saameksi. Kuva täältä NRK:n netissä olevasta ohjelmasta: Tor-Egil Rasmussen / NRK. 




Kunnon tosi-tv koukuttaa! Sen on huomannut ainakin Norjan televisio NRK, joka on erikoistunut ns. hitaisiin ohjelmiin. Aiemmin on jo seurattu junamatkaa sekä päiväkausia oltu Hurtigrutan mukana Bergenistä Kirkkoniemeen. Nyt tämän kevään ehdoton suosikki on porosiidan kevätmuutto sisämaasta Karasjoen läheltä Kvaløyan saarelle. Siis samalle saarelle, jossa sijaitsee mm. Hammerfest. 

Ohjelman järjestelyt ovat tietysti vaatineet valtavasti suunnittelua ja etukäteistyötä, joiden suuruuden voi vain aavistaa. Saran perheen porosiidan mukana pääsemme kuitenkin seuraamaan kevätmuuttoa sen keston ajan. Tokassa on noin 1500 poroa ja sitä seuraa siidan väki vahvistettuna televisiotiimillä. Joskus näemme kelkka- ja “mökkiraidon”, ainakin kun se pysähtyy yölevolle.

Reinflytting minutt for minutt -ohjelma alkoi maanatai-iltana 24. huhtikuuta ja jatkunee vielä muutaman päivän, kunnes tokka on saatu saarelle, jossa sen tarkoitus on viettää kesälaitumilla syysmuuttoon asti. Saamme seurata porojen muuttoa – vahvistettuina muutamilla haastattelupätkillä – ja sen ajan tapahtumia, kuten porojen lepoaikoja ja lisäruuan antamista, sillä välillä muuttoreitin varrella laidun on niin huonossa kunnossa (tai huono pohja) ettei kaivu onnistu. Joskus taas on hauska seurata, miten porot kaivavat jäkälää tai ennen kaikkea seurata kahden porokoiran työskentelyä tokan judatessa kohti merta. Kuvauksissa käytetään paljon kuvauskopteria (dronea), jonka avulla tulee hienoa kuvaa ylhäältä. Yhdessä haastattelussa eras siidan jäsen sanoi hankkivansa nyt oman dronen, jonka avulla on helppo seurata poroja. Sitä käytetäänkin jo joissakin siidoissa apuna. Aamulla bussissa seurasin kännykän näytöltä miten Muzet-niminen poro sai selkäänsä kameran; valitettavasti kuvaus ei kestänyt kauaa, mutta tänä iltana kuulemma koetetaan uudestaan. Tätä poroa on yritetty opettaa talven aikana kantamaan kameraa, mutta ainakin porotoverit vierastivat kameraa selässään kantanutta Muzetia. 

Ohjelma on netissä ja sitä voi seurata kaikissa maissa. Online-kuvan lisäksi ruudussa näkyy chatti-ruutu, joka toimii aamulla sekä illalla. Siinä vastataan monenlaisiin kysymyksiin poronhoidosta, saamelaisista ja kaikesta muusta tähän ohjelmaan liittyvästä. Lisäksi kuva on varustettu hienolla musiikilla. Saamelaisartistien lisäksi olen kuullut mm. Jan Garbarekia, jonka soitto sopii hienosti näihin maisemiin ja porojen jutamiseen.


Tätä saa nauttia siis vielä muutaman vuorokauden. Mitä parhainta mindfullnessia!

Lisäys: Muzetin kamera kaatui ja nyt on tehty parempi kamerapidike, joka pitäisi kameran paremmin paikoillaan; se oli kiinnitetty länkiin. Nyt kuulemma Muzet kameroineen odottaa ilmojen lauhtumista. 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Taas poropäivillä Raattamassa



Pääsin loman aikana jälleen käymään Raattaman poropäivillä. Aiemmin olen kirjoittanut näistä päivistä vuonna 2014. Kuten jo nimikin sanoo, poro on pääosassa, sillä onhan kyseessä tärkeä poronhoitokylä. Monessa talossa poronhoito on tärkeä – jos ei elinkeinon, niin ainakin identiteetin ja kulttuuriperinnön näkökulmasta. Kyrön paliskunnan poroisäntäkin on kotoisin tästä kylästä. Kun poropäivillä oltiin, poroa sai ostaa monella tavalla valmistettuna. Kiirettä täytyi pitää, sillä mennessämme syömään   lounasannokset poroa, grillivartaassa pyörivät poro oli jo aika pieni. Poronlihan lisäksi lautaselle päätyi myös kahdenlaista poromakkaraa. Näistä porotuotteista piti huolta kylässä toimiva perheyritys ArctiFood, jonka tuotteita kuten käristys- ja kuivalihaa oli myös myynnissä.  




Poropäivät pidettiin Porotilamajoitus Autton pihalla, joka oli toinen päivien järjestäjistä.  Sisältä talosta sai ostaa syötävää ja juotavaa. Pihan kojuissa oli myynnissä myös arpoja koulun ja Raattaman latuverkon hyväksi sekä paikallisia tuotteita kylästä ja hieman kauempaakin. Nämä kojujen myyntituotteet olivat erilaisia käsityötuotteita kuten vaatteita, koruja ja hilloja, täytettyjä eläimiä, leivonnaisia, marjoja ja rekiä.  Matkailu on poronhoidon lisäksi toinen kylän näkyvistä elinkeinoista ja se tuo suuren osan poropäivien asiakkaistakin paikalle. Suurin osa tuli autoilla, mutta sinne tultiin myös suksilla ja moottorikelkoilla.




HandMade in Raattama.

Poropäivät ovat mielenkiintoinen paikallinen tapahtuma, jossa ostosten tekeminen, näyttäytyminen ja tuttujen tapaaminen ovat tärkeitä. Tällaisia tapahtumia tarvitaan sekä myyjien että vieraiden näkökulmasta. Kauniissa säässä oli mukava istuskella nuotion ympärillä ja jutella vaikkapa vanhojen haastateltavien kanssa tämän päivän poromiehiä askarruttavista asioista.    

PS. Poropäivät ovat hyvä tilaisuus ostaa poro- ja muita tuotteita paikallisilta ja hankkia elämyksiä. Porot tai poronhoito ovat täällä elinkeino, jonka tärkeä tehtävä on tuottaa ihmisille toimeentuloa. Poroja ei pidetä vain matkailijoita varten, joskin matkailu on tärkeä elinkeino myös poronhoidon näkökulmasta. Poronhoito kertoo täällä myös kulttuuriperinnöstä, identiteetistä ja paikallishistoriasta. Toivottavasti seuraavalla kerralla on taas eläviä porojakin nähtävänä.