Lukijat

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Muinaisjäännöksiä kotiseudulla




Tämän koronaeristyksen aikana lähellä sijaitsevat muinaisjäännökset tulevat miltei päivittäin tutuiksi, sillä käveleepä vanhan maalaiskylän entisiltä mailta miltei mihin suuntaan tahansa, kulkee muinaisjäännösten ohi. En asu ihan muinaisjäännösten päällä, niitäkin löytyy joidenkin talojen pihoilta, mutta en kovin kaukana niistä. 

 
Komoisten kummut ilta-auringossa.

Yksi kävelyreitti kulkee Virnamäen muinaisjäännösalueen halki. Siihen kuuluvat kalmistoalue ja asuinpaikka, jonka lähellä sijaitsee kuppikiviä. Lisäksi Aurajoen rannassa sijaitsevat vielä Komosten kummut, joiden alkuperästä ollaan erimielisiä, toisten mielestä ne ovat hautakumpuja, mutta toisten mielestä kyseessä on leiripaikka. Tämä Virnamäki muodostaa Aurajokilaaksossa nuoremman rautakauden aikaisten muinaisjäännösten keskittymän. Tutkimusten perusteella alueella kasvaa ns. arkeofyyttejä, eli kasveja jotka kertovat rautakaudesta ja sen ihmisten toiminnasta. Nämä Aurajoen rantamaisemat ovat olleet sopivia maataloudelle ja joki on tarjonnut samalla kulkuväylän. 



Yksi tärkeimpinä ja viime vuosien mielenkiintoisimpia muinaisjäännöksiä onkin pari kilometriä asunnoltani yläjuoksun suuntaan sijaitseva Ristimäen kirkonpaikka, joka löydettiin muutama vuosi sitten kaivauksissa. Tästä tähän asti Suomen vanhimmasta löydetystä kirkon paikasta on kirjoitettu paljon ja sen löytöjen perusteella julkistetaan myöhemmin mm. uusi muinaispuku. Ristimäestä löytyy enemmän tietoja mm. täältä ja olen aiemmin kirjoittanut Ristimäkipäivistä, ks. kuvat



Yksi mielenkiintoinen muinaisjäännösryhmä on alueen kuppi- tai uhrikivet. Osaa niistä käytetään vieläkin ja niinpä onkin jännittävää kulkea miltei päivittäin yhden Virnamäen kuppikiven ohitse nähdäkseni, onko sinne uhrattu taas jotain. Yksi mieleen jäänyt uhri oli eräänä syksynä kivelle jätetty puinen kampa. Sieltä on löytynyt erilaisia ruokatavaroita ja mm. kynttilöitä.





Nämä uhrikupit erottuvat paljaalla silmällä – jos ne eivät ole sammaleen peitossa – ja ne ovat kallion tai maakiven pintaan hakattuja ja hiottuja pieniä kuoppia, jotka ovat halkaisijaltaan 5-10 senttiä ja syvyydeltään 1-3 senttiä. Kuppikiviä on löytynyt ihan viime vuosinakin. Niiden on nähty liittyvän uskontoon, esim. vainaja- ja hedelmällisyyskulttiin. Nämä Virnamäen kuppikivet ovat todennäköisesti rautakautisia ja sijainnista johtuen – niitä on löytynyt mm. peltojen pientareilta tai pellolle ulottuvissa kallioissa niiden arvellaan liittyvän maatalouselinkeinoihin. Kuppikiviä löytyy myös Ristimäen läheltä.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Krannikatu on kiinni

Lumella on katkaistu kulkuväyliä mm. tässä Victoriatorilla. Kuva: Päivi Koivupalo.

Korona sen teki, ei ”rajat kiinni” -mielenosoitukset eikä persut. Nimittäin Covid-19 eli korona-viruksen taltuttamiseksi Suomen rajat suljettiin 19.3. klo 00. Tornion-Haaparannan kaksoiskaupunkia yhdistävät sillat ja kadut on suljettu lukuun ottamatta kahta kohtaa. Ajoneuvoja varten tarkastuspiste on E4-tiellä ja jalankulkijoille tarkoitettu tarkastuspiste on Victoriantorilla. Rajatarkastuksen hoitaa rajavartiosto.  

Myös kaupungit yhdistävä Krannikatu on nyt katkaistu lumipuomilla. Krannikatu on yksi tämän kaksoiskaupungin ja rajattomuuden symboleja. Kranni on meänkieltä ja tarkoittaa naapuria. 

Suomen rajojen sulkeminen ja valmiuslain ottaminen käyttöön ovat rajuja toimenpiteitä eikä niitä käytetä turhan kevyesti. Rajojen sulkeminen merkitsee tornionlaaksolaisessa kaksoiskaupungissa ja yleensäkin maarajalla lännessä ja pohjoisessa aivan eri asioita kuin Etelä-Suomessa tai itärajalla. Se näkyi jo aiemmin UM:n antamissa ohjeissa ulkomailta tulemisen karenssina. 

Täällä raja on ollut rajaton raja. Avoin, rajaton raja on tärkeä osa tornionlaaksolaista identiteettiä puolin toisin rajaa. Rajan merkitys niin hyvässä kuin pahassa on vaihdellut ja se on ollut suljettu vain sota-aikoina. Toki se avattiin nopeasti syksyllä 1944 kun Lapin asukkaiden piti päästä evakkoon Ruotsiin. Kaikki muistavat joppauksen, salakuljetuksen, jonka avulla Lappi pääsi jaloilleen sodan jälkeen nopeammin kuin muu Suomi. Nyt tärkeänä salakuljetusartikkelina on nuuska, kun ennen jopattiin mm. kahvia.

Nytkin jo ennen rajojen sulkemista sekä lumesta ja aidoista rakennettujen esteiden tekemistä mm. Krannikadulle ja Näränperälle keskusteltiin ja mietittiin, että mitä tämä Suomen rajojen sulkeminen käytännössä merkitsee. Mitä se merkitsee niille, jotka käyvät koulussa ja työssä rajan toisella puolella ja mitä se tarkoittaa ihmisten arjessa? Rajanylittäjiä on nimittäin Tornio-Haaparannalla ja kauempana rajasta ja ylempänä Tornionlaaksossa paljon. Moni yritys tai työpaikka pysähtyisi ilman heitä. 

Täällä rajan ylittäminen on osa ihmisten jokapäiväistä arkea eikä raja heille merkitse samaa kuin muualla. Toisille raja on eksotiikkaa, mutta heille se on arkea ja - kuten kirjoitin - osa identiteettiä. Raja on totuttu aina ylittämään, vaikka sitä on eri aikoina rakennettu, purettu ja uudelleen rakennettu.  Raja on erityisesti aiemmin korostanut taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia suhteita Tornionlaaksossa, mutta rajalla voidaan myös leikkiä. 

Kuva Päivi Koivupalo.

Kun on tottunut piipahtamaan Victoriantorin toisella puolella, niin rajan rakentaminen aiheutti joillekin ahdistusta, jota jotkut ajattelivat tulla purkamaan huutamalla tänne kaupungit yhdistävälle torille. Somessa keskusteltiin säännöistä, minkä mukaan pääsi käymään rajan toiselle puolella.  Suomen koululaiset eivät saaneet enää mennä Haaparannan puolelle kouluun, mutta monet kävivät työssä toisen valtion alueella. Heille ylitys oli selkeää ja tämä tajuttiin vähitellen myös Helsingissä, sillä viime viikon lopulla oli vielä epäselvää, mitä tarkoitti ulkomailla käymisen jälkeinen kahden viikon karenssi, sillä sekä Ruotsissa että Norjassa oli työssä paljon suomalaisia sairaanhoitajia, joita ilman näiden maiden sairaanhoito ei olisi oikein toiminut. Ja vastaavasti sekä Suomessa että Ruotsissa on töissä paljon rajan yli pendelöijiä.  Saatiin vihdoin tieto, että koululaisille tai pendelöijille rajan ylittäminen on sallittua ilman karenssia, mutta jo viikonloppuna rajan ylittäneiden kännykkään tuli viesti siitä, mitä ulkomailla olo/käynti merkitsi eli kahden viikon karenssia. Paha kyllä rajan asukkaiden kännykkäverkot voivat vieläkin helposti vaihdella ja ulkomainen operaattori tulee kuvaan vaikkei ulkomailla olisikaan. 

Rajan sulkeminen oli monissa somen keskusteluissa pinnalla. Yleinen mielipide oli, että tuntuu niin oudolta kun raja on kiinni, sillä siihen on niin tottunut, että siitä voi kulkea. Mutta ymmärrettiin tämän olevan poikkeustila. Silti jotkut jupisivat nuuskan- tai limsanostosta Ruotsista, johon oli totuttu asuessa rajalla. Samoin verrattiin Tornio-Haaparantaa Helsinkiin – miltä siellä tuntuisi sen jakaminen kahteen osaan aivan kuten Berliini oli itäinen ja läntinen. 

Rajavartiosto vahtii nyt rajaa ja päästää ylittämään henkilön, jolla on mukana henkilöllisyystodistus ja esimerkiksi työnantajan antama todistus työpaikasta. Myös lapset, joiden vanhemmat asuvat erossa molemmin puolin rajaa, pääsevät vaihtamaan kotiaan tarvittaessa. Nähtävästi myös monia muita syitä rajavartiosto hyväksyy, mutta esimerkiksi ostoksille toiseen valtakuntaan piipahtaminen on loppunut tämän myötä. 

Mielenkiintoinen paikallinen erikoispiirre tässä on se, että Suomen matkahuolto ja bussiasema sijaitsee Ruotsin puolella ja sinne pääsyssä on ylitettävä valtakuntien väliset uudet raja-asemat. Toki Suomen puolella ajavien bussien pysäkkejä on Suomenkin puolella. 

Lisää rajasta ja transnationalismista Tornionlaaksossa voi kuulla CIFU XIII-kongressissa - joko elokuussa tai sitten myöhemmin, mikäli kongressi joudutaan siirtämään. 

Kiitos Päiville kuvista! 

P.S. Ylen sivuille oli myös eilen illalla julkaistu juttu, jossa kerättynä tietoja siitä, kuka pääsee yli ja minkälaisin paperein. Ks. täältä



perjantai 13. maaliskuuta 2020

Taistelusta selviäminen?




Korona-pelin voi voittaa, mutta kuka voittaa tämän Wuhanista lähteneen koronaviruksen – tai miten se voitetaan – on tällä hetkellä vielä ratkaisematta. Kovasti sitä yritetään, mutta lujalla vauhdilla se on alkanut vaikuttaa meidän arkielämäämme matkustusrajoituksineen ja muineen. Miten paljon mieluummin olisin tällä hetkellä etukäteen sovitulla Pietarin matkalla kuin täällä Turussa itse määräämässäni “melkein” eristyksessä kotona kuunnellen netistä striimattuja konsertteja. Huomisiltana voisin olla Pietarin filharmonikoiden pienessä salissa kuuntelemassa Schumania ja Brahmsia. Mutta en valita, sillä parempi näin. Koronan vuoksi kiireinen ja kiva kevät on nyt koko lailla peruttu ja osa tapahtumista kuten promootio on siirretty syksyyn. Myös osa perutuista kongresseista on siirretty syyskesään tai syksyyn. Työnantaja on ohjeistanut koronatilanteen vuoksi työntekijöitä siirtymään etätyöhön, jos se työtehtävien kannalta on mahdollista. Opetus hoidetaan nyt mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksien avulla.  

Osa hamstraa vessapaperia ja säilyviä elintarvikkeita, osa ei. Kai vessapaperin ostamisella osoittaa tekevänsä jotain oman ja perheen turvallisuudeksi, sillä eihän se ainakaan vanhene, kuten vaikka leipä tai hedelmät. 

Miehiä etulinjassa Joutsijärvellä tammikuun alussa 1940. SA-kuva.

Tänään 13.3. on myös talvisodan päättymispäivä ja sen muistoksi ovat kirkonkellot soineet aamupäivällä ja Helsingissä on Tuomiokirkon eteen sytytetty yhtä monta kynttilää kuin talvisota kesti eli 105. Myös Lapista lähdettiin talvisotaan, vaikka se Lapin näkökulmasta on jäänyt hieman muiden varjoon. Kutsu ylimääräisiin kertausharjoituksiin kävi lokakuussa 1939. Sodan alkaessa kittiläläisiä miehiä oli sotimassa mm. Kainuussa kuten Kuhmossa, Suomussalmella, Raatteessa ja myös Viipurinlahdella. Kittiläläinen Lauri Marttala on julkaissut historian kandityön sivutuotteena kittiläläisten sotataivalta Kainuussa kuvaavan kirjan “Komppanian talvisota. Kittiläläiset Kainuun suurtaisteluissa.” (2018). Se kertoo juuri kittiläläisten kiväärikomppaniasta kovissa talvisodan taisteluissa kuten Raatteen tiellä.  

Monet näkevät talvisodassa ja tässä taistelussa koronavirusta vastaan yhtäläisyyksiä; esimerkiksi eräs tuttu kirjoitti facebookissa, että 80 vuotta sitten Suomi sai riisua suojavarustukset, kun Suomea kohdannut epidemia oli nujerrettu ja eiköhän tästä koronastakin selvitä. Myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni muistutti eilisessä koronaa koskevassa tiedotustilaisuudessa 80 vuotta sitten tapahtuneesta ja korosti, että niin nyt kuin silloinkin suomalaisia yhdistäneet arvot eli turva, yhteisvastuu ja huolenpito, tulevat auttamaan tästäkin tilanteesta pois. 

Aika vähän julkisuutta on saanut kansatieteilijä Astrid Reponen-Juvaksen teko talvisodan rauhanehtojen tultua julkisiksi. Hän ampui itsensä Eduskuntatalon eteisessä vastalauseeksi koville rauhanehdoille. Tämä itsemurha salattiin pitkään. Tästä ja myös Reponen-Juvaksen tutkimustyöstä ja ideologiasta on kirjoittanut hänen tyttärensä Meri-Helga Mantere teoksen Vapauden taju. 

Wuhanilaiset kollegamme ovat nyt olleet reilut 50 vuorokautta poissa Wuhanista anoppilassa. Perheen pieni tyttö on oppinut tänä aikana, että ulkona ei ole turvallista.  Ulkona on myös aina pidettävä hengityssuojaa. Kahteen viikkoon ei ole tullut uusia koronapotilaita, mutta valtion toimet ovat vieläkin kovin tiukkoja. He toivovat kovasti, että tämä panepidemia menisi mahdollisimman pian ohi ja vähin vaikutuksin täällä.

Uusi raja Kuhmon Saunajärvellä.
Kuhmo 1940.03.13, SA-kuva.


sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Arktinen jää sulaa - näyttely Nordiskassa Tukholmassa




Nordiska on aina kuulunut minun suosikkimuseoihini. Nyt siellä on ajankohtainen ja erinomainen näyttely arktisesta alueesta "Arktis - medan isen smälter". Se kertoo arktisen alueen merkityksestä ja historiasta siellä asuvien ihmisten näkökulmasta sekä alueen tulevaisuudesta. Mitä tapahtuu kun jää sulaa ja mihin se vaikuttaa ja miten? Näyttely kertoo viimeiseen tutkimukseen, asiantuntijoiden tutkimuksiin, esineisiin, valokuviin ja filmeihin pohjautuen arktisesta alueesta ja sitä uhkaavasta ympäristökatastrofista.

Näyttely täyttää suuren osan alakerrasta ja sen teemaan törmää myös museon ravintolassa, sillä siellä on ostettavissa pohjoisen herkkuja. Näyttelyarkkitehtuurin näkökulmata kyseessä on myös hieno näyttely, sillä se muistuttaa isoa jäävuorta, jossa oleva halkeama erottaa menneen ja nykyisuuden toisistaan. 

Kuva on pöllitty Nordiskan sivuilta, Hendrik Zeitler/Nordiska museet.

Näyttelyn aloittaa nykyisyys: arktisen alueen ympäristönmuutokset, ympäristöuhat ja ilmastoangsti, jotka kertovat siitä, mikä uhkaa elämää. Samoin määritellään, mikä paikka arktinen on ja millaista siellä Pohjantähden alla on ollut asua. Mitä muutoksia tälle alueella on? Jään muutokset vaikuttavat myös siellä asuvien ihmisten arkeen, mutta miten? Miten kaivoskiima näyttäytyy ja mitä se voi tarkoittaa? Näihin kysymyksiin liittyvät myös näyttelyn myöhemmät osat, joissa kerrotaan, miten nämä asiat on ratkaistu aikaisemmin.

Vähitellen siirrytään kohti mennyttä siten, että näyttelyssä esille tulevat kertomukset ja esineet yhdistävät menneen ja nykyisyyden. Tutkimukset yhdistetään arktisen alueen arkipäivänä käytössä oleviin esineisiin ja myös mytologiaan, joka tulee esille monessa kohtaa. Mikä on ollut jään, lumen ja vuodenaikojen merkitys, miten on asuttu, miten on pukeuduttu ja millä elinkeinoilla elämä on turvattu alueella? Näyttelyssä tutustutaan esimerkiksi arktisella alueella asuvien vaatetukseen, poromiehen varusteisiin, islantilaisen villapuseron ”syntyyn”, liikkumisvälineisiin tai mihin on uskottu. 

Poromiehen vyö tärkeine tavaroineen (komin tai nenetsin).

Kuksa on muovista.
Mitä muutoksia tapahtuu esimerkiksi poronhoidossa eri puolilla Fennoskandinaviaa ja Siperiaa? Esineiden ja tekstien lisäksi näyttelyssä on hyödynnetty niin vanhoja kuin uusia filmejä, joissa on haastateltu mm. poromiehiä, jäätutkijoita ja arkeologeja, joiden tutkimuksiin perustuvaa uutta tietoa hyödynnetään arktisen tulevaisuudessa. Ilman menneisyyttä ei uutta voi rakentaa tulee selvästi esille mm. filmeistä. Osa niistä löytyy myös näyttelyä koskevalta sivustolta. Poronhoito on tärkeää, vaikka filmillä haastatellun poromiehen mukaan hänen aikanaan vuodenkierto on ollut kaukana normaalista, sellaisesta kuin vuodet olivat hänen lapsuudessaan. 



Näyttelyn alkuosa on hieman ahdistava, sillä se kertoo arktisen alueen ympäristönmuutoksista, niiden syistä ja seurauksista. Jos ei vielä, niin ainakin täällä joutuu ilmastoangstin valtaan. Loppua kohti näyttely menee valoisampaan suuntaan eli perinteiset elinkeinot ja niihin liittyvät esineet kuten käsityöt, vaatetus ja asuminen tai tieto eivät katoa. Sopeutumista tapahtuu, mutta missä tulee raja vastaan? Uutta tietoa syntyy ja sitä käytetään ympäristönmuutoksen torjumiseen tai pysäyttämiseen. Ilmaston lämmetessä myös kulttuurit muuttuvat ja tämä päivänä tehdyillä päätöksillä voidaan muuttaa asioita ja estää ympäristökatastrofi.


Mitä me voimme tehdä vaikuttaaksemme ilmastonmuutokseen? Jokainen voi tehdä näyttelyn lopuksi oman ympäristölupauksen. Sen voi tehdä myös netissä.  

Näyttelyssä oli erityisiä osia lapsia ajatellen. Sickis-koiran avustuksella he voivat kulkea jäävuoren läpi ja kerätä tietoa siitä, minkälaista on asua arktisella alueella. Näyttelyyn voi lainata audioguiden – tai ladata sen netissä. Näyttelyä käsittelevä teos ilmestyy vasta keväällä 2020. 


Nordiska museon näyttely on hieno ja ajankohtainen näyte eri alojen tutkijoiden viimeisimmästä arktisia alueita koskevasta tiedosta ja sen soveltamisesta ympäristönmuutoksen torjumiseksi. Sekä luonnon- että humanististen tieteiden eri alat on näyttelyssä katettu hyvin. Se sopii niin aikuisille kuin lapsille – ja välillä voi käydä ravintolassa, sillä näyttelyssä voi vierähtää paljon aikaa. Me olimme museossa melkein neljä tuntia ja katsoimme vain tämän näyttelyn. Kiitos Anu seurasta!