Lukijat

torstai 18. lokakuuta 2018

Työmatka Wuhaniin




Viimeinen matkakohteenne oli Keski-Kiinassa oleva Wuhan. Se on oikeastaan kolmen suuren kaupungin muodostama paikka, jossa myös välimatkat olivat pitkiä. Ehdimme nähdä siitä oikeastaan vain Central China Normal Universityn kampuksen ja sen lähellä olevan kauppakadun hotelleineen ja liikkeineen sekä muutaman kilometrin päässä olevan Hubeinin alueen museon sekä viimeisenä päivänä yhden temppelin sekä yksityisen torin, jossa myytiin mm. kiviä, koruja ja käytettyä vanhaa tavaraa. Niin ja tietysti siinä välissä monia ravintoloita ja kahvilan, josta sai hyvää kahvia – ja varmaan teetäkin, mutta tiedän vain kahvista. 


Matkalla rautatieasemalta kohti majapaikkaa. 

Wuhan on Hubein maakunnan pääkaupunki keskisessä Kiinassa. Kaupunki sijaitsee Jangtse- ja Han-jokien yhtymäkohdassa. Kaupunki on kärsinyt useasti tulvista. Kolmen solan padon pitäisi tulevaisuudessa hillitä tulvia. Kaupungissa on ainakin kaksi yliopistoa ja monia eri asteisia kouluja. Olimme työvierailulla  Keskeisen Kiinan normaaliyliopiston ”National Research Center of Cultural Industries” –laitoksella, jossa kokoustimme ja pidin vierailuluennon. Opiskelijat – kuten myös opettajat – olivat kiinnostuneita yliopistojemme välisestä vaihdosta.  Suomalaisille tämä olisi myös mielenkiintoinen paikka olla vaihdossa. 



Luennolla kerroin oman oppiaineen profiilista, tehdyistä tutkimuksista sekä yliopiston tarjonnasta vaihto-opiskelijoille. Erityisesti jatko-opinnot kiinnostivat sikäläisiä opiskelijoita, sillä yliopisto ja tulevaisuuden työmahdollisuudet houkuttelevat lähtemään vaihtoon ulkomaille. Heille on myös hyvä esimerkki, kesällä kauppakorkeassa väitellyt wuhanilainen Ping Wang

PhD Chuanming Sun.
Kampukselta.

Videopuhelu kotiin kampuksella (Maija Mäki).

Laitoksessa tehdään paljon yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen/laitosten kanssa. Kateellisina olemme jo aiemmin katsoneet laitoksen henkilökunnan filmaamia dokumentteja kiinalaisesta kulttuuriperinnöstä. Meillä post doc -tutkijana ollut Chuanming Sun on näyttänyt niitä eri tilaisuuksissa – ja juuri hänen ansiostaan olimme nyt tutustumassa hänen laitokseensa Kiinassa, mistä monet kiitokset hänelle. Hän auttoi meitä myös monissa matkan järjestelyissä ja tietysti paikan päällä Kiinassa ja ilman Chuanmingia emme tuskin olisi lähteneet koko reissuun. Wuhanissa saimme tutustua myös muuhun laitoksessa tehtävään tutkimukseen ja julkaisuihin.

Yliopiston kampuksella sijaitsi tuollakin nähtävästi kaikki tarvittava: asunnot niin opiskelijoille kuin opettajillekin, lastentarha, sairaala, kirjasto, kauppoja, baareja, hotelli, ravintoloita ja tietysti runsaasti opetustiloja. Emme asuneet kampuksen hotellissa, vaan aivan sen lähistöllä olevassa hotellissa, jonka ala-aulassa tulijoita tervehti robotti – valitettavasti se puhui ainoastaan mandariinikiinaa.  

Täällä kävimme alueen keskusmuseossa, Hubein alueen museossa. Katsoimme siellä osan näyttelyistä, Silkkitiestä ja keramiikasta kertovia näyttelyitä sekä näyttelyn, jossa oli aatelismies (?) Zeng Hou Yi:n haudasta löydetty esineistö, jota pidetään ainutlaatuisena. Yksi näistä on valtava pronssinen kelloinstrumentti, joka on noin 2500 vuotta vanha ja painaa viisi tonnia  (Warring States Period -aikakaudelta). Siitä kuva alempana. 

Kuva: Wikipedia commons.


Museoon kuuluu myös teatteri, jossa nautimme noin puolen tunnin musiikki- ja tanssiesityksen. Sellaisia olisi voinut olla myös konferenssissa. Museossa oli myös kaksi pientä museokauppaa, jotka olivat menneet kiinni ennen museon sulkemista. Ulkomaalaisina pääsimme kuitenkin tekemään vielä pikaiset ostokset, kuten tuosta alhaalla olevasta kuvasta näkee.  

Meille myös kerrottiin, että museolla oli käynyt muitakin tärkeitä vieraita; nimittäin Kiinan presidentti oli kunnioittanut museota käynnillään pari kuukautta ennen meitä. 


Kännyköitä käytetään paljon enemmän kuin täällä...

Temppeli oli käytössä ja osuimme paikalle kesken menojen, joten temppelistä ei ole julkisia yleiskuvia. 





Käsitöitä ja vanhoja tavaroita myynnissä olevan torin vieressä oli myös ruokatori, jossa paikallinen poppi soi ja tarjolla oli maistiaisia. 




Ruoka Wuhanissa oli terästetty chilillä ja sitä chiliä riitti: 


P.S. Juuri nyt Wuhanin ilmanlaatu on "moderate" eli kohtalainen. Tätä ilmanlaadusta kertovaa sivustoa ei sitten Kiinassa päässyt avaamaan - ehkä V.P.N:n avulla sen olisi saanut auki. 


perjantai 21. syyskuuta 2018

西湖 Westlake



Kongressit eivät ole vain tieteellisiä esitelmiä ja keskustelua varten, vaan niissä pitää tutustua myös ympäristöön – ainakin lääkärini muistutti minua siitä, ettei saa istua vain kongressissa vaan pitää tutustua ympäristöön. Kun matkustaa Hangzhouhun on nähtävä ainakin Westlake, kiinaksi 西湖,  Xī Hú,  Lääkäriä täytyy tietenkään totella, joten hyppäsimme keskiviikkoaamupäivällä taksiin heti oman esitelmäsession jälkeen. Matka kampukselta Westlakelle kesti vain puolisen tuntia ja kiinalaisen wechatin avulla saattoi seurata mistä isännät löytävät meidät, sillä Westlaken alue  suuri.  


Suosittuna matkakohteena Westlake on esitelty kaikissa mahdollisissa matkaesitteissä ja sillä on suuri merkitys Kiinan historiassa ja taiteissa. Westlake on innoittanut niin runoilijoita kuin taiteilijoita pitkän historian ajan. Lisäksi järvi, sen ympäröivä luonto ja historialliset rakennukset, temppelit, pagodit, tekosaaret ja puutarhat, ovat merkinneet puutarhansuunnittelijoille inspiraation lähteitä. Ja kaunista siellä olikin ja aikaa olisi voinut viettää vaikka kuinka kauan. Alueen lukuisissa historiallisissa puutarhoissa näkyy erityisesti ihmisen ja luonnon yhdistäminen.  Westlake onkin vuodesta 2011 lähtien Unescon maailmanperintökohde. Alueen kartta löytyy täältä.  




Itse järven säilyttämiseksi ja sen hyödyntämiseksi on esitteiden mukaan tehty paljon töitä satojen vuosien aikana. Ympäristön rakennukset ja puutarhat sekä tekosaaret polkuineen ja teineen ovat entisöity ja hoidettu.  Polkujen kiveystä pestiin ja korjattiin nytkin ihan käsipelillä. Järven alue on laaja – itse järvi on noin 6,5 neliökilometrin laajuinen – ja sen voi kiertää vaikka polkupyörällä.  Lisäksi voi vuokrata veneen ja soutajia tai matkustaa isommalla aluksilla järven hotelleja ja kauppoja sijaitsevaan päähän. Satojen yksityisten vuokrattavien soutuveneiden lisäksi laiturissa näkyi mm. poliisivene. 




Järvi on sekä kotimaisten että ulkomaalaisten matkailijoiden suosima käyntikohde. Kesällä se nähtävästi kuhisee väkeä, jota oli kyllä nytkin syyskuun helteissä runsaasti paikalla. Yksi alueen käyntikohteista on Leifengin pagoda, joka on rakennettu vuonna 2002 alkuperäisen, vuonna 975 rakennetun ja 1924 romahtaneen temppelin raunioiden päälle.  



Leifengin korkeuksista avautui hieno näköala järvelle, jota yhdeltä puolelta reunusti kaupunkimainen asutus ja muilta sivuilta ”luonnonmukaisemmat osat” puutarhoineen, puineen, polkuineen ja rakennuksineen. Alueella esitetään matkailijoille iltaisin valo- ja musiikkiesityksiä. Lisäksi siellä on museoita, ravintoloita ja temppeleitä. 




Järveä sanotaan myös yhdeksi kauneimmista paikoista Kiinassa ihailla auringonlaskua – ja varmaan myös auringonnousua ja kuutamoa. Yksi paikoista on nimetty runollisesti: ”Three Poles Mirroring the Moon”. Auringonlaskuakaan me emme kyllä ehtineet näkemään, vaan menimme järven toiselle puolelle silkki- ja teeostoksille. 




Wuhanilainen isäntämme Chuaming, joka perheineen tuli pariksi päiväksi lomailemaan Westlakelle,  oli järjestänyt meille hienon päivän. Näimme alueen tärkeimpiä nähtävyyksiä, lounastimme yhdessä ravintolassa, risteilimme vanhan näköiseksi tehdyllä risteilyaluksella yhteen tekosaareen, jonka puutarhoja ja rakennelmia ihailimme ja lopuksi risteilimme hotelli- ja kauppa-alueelle ostoksille. Huvittavaa oli vielä se, että illalla avatessani television, sieltä tuli sattumalta Pekingin ooppera, jossa esitettiin Valkoista ladya, tarinaa, joka liittyy juuri Leifengiin Westlakessa ja josta meille Ping kertoi. Täällä on legendasta enemmän tietoa ja täällä yksi versio oopperasta: 


Lounaan jälkeen ajanviettoa kiinalaisittain:


Olimme teeostoksilla Westlaken kaupoissa, sillä siellä oli myynnissä erityisesti paikallista tuotantoa. Myynnissä oli toki teetä muualtakin Kiinasta. Kaupanteko kävi meiltä helposti, sillä Chuanming hoiti tinkaamisen ja saimmekin alennuksen ja esimerkiksi tässä teekaupassa vielä kaupan päälle teepaketit. 



Lopuksi vielä sisäkuva Leifengin pagodasta: 


























torstai 13. syyskuuta 2018

Kongressissa Kiinassa

Kampuksen teatterin edustalta. 


Kävin Kiinassa – tai oikeastaan vain parissa paikassa, vaikka välillä tuntui siltä, että matkavalmistelujen ollessa hieman hankalia olisi parempi pysyä kotona. Mutta Hangzhoussa Zhejiangin yliopistossa pidetty Kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen yhdistyksen 4. konferenssi vei voiton ja matkasimme ensin Shanghaihin, josta luotijunalla Hangzhouhun. Kongressin nimi oli Heritage across bordersja se kokosi monta sataa kuulijaa; esitelmiä oli ohjelman 84 sessiossa 520. Lisäksi kuulimme kuusi key-note luentoa, joiden pitäjät olivat kaikki miehiä, osa vielä emerituksia. Tervetulotoivotuksen pitäjä oli sentään nainen, yhdistyksen puheenjohtaja. 

Kongressin vapaaehtoisia, taustalla teatterirakennus.Kon
Koska meidän (siis minun ja matkakumppanini Maijan) tarkoitus on kirjoittaa tieteellisempi selostus kongressista, niin jätän esitelmien käsittelyn tästä pois. Kongressin teemana oli laajempi rajojen käsittely ja aika monissa sessiossa käsiteltiinkin kulttuuriperintöä ja rajoja tai raja-alueita sekä nationalismia. Rajojen ottaminen teemaan mukaan tarkoitti käsitellä syvemmin sitä, miten kulttuuriperintöä arvostetaan, suojellaan, politisoidaan, rahoitetaan, suunnitellaan tai tuhotaan. Aasiaa käsitteleviä esitelmiä ja kokonaisia sessioita olikin useita. Kulttuuriperinnön teoreettinen käsittely jäi monissa sessioissa ja esitelmissä empiirisempien esitelmien varjoon, mutta mielenkiintoista oli myös seurata esimerkkejä eri puolilta maapalloa kuten Kiirunan kaupungin siirtämisestä Antarktiksen kulttuuriperinnöstä käytävään kamppailuun tai miten kulttuuriperintöä käytetään erilaisissa festivaaleissa tai matkailussa tai museoissa taikka miten kulttuuriperintö tulee esille kaupunkisuunnittelussa.

Ainakin yhtä tärkeä kuin oman esitelmän pitäminen, jos ei peräti tärkeämpi, on tietysti kongressin sosiaalinen puoli, kontaktit ja käytäväkeskustelut. Myös ruokailu- ja kahvitauot tarjosivat mahdollisuuksia satunnaisille keskusteluille, mutta ”perinteinen” avajaisvastaanotto oli pelkkä ruokailu pöydissä. Tosin oudolta tuntui, että kulttuuriperintökongressin avajaisissa ohjelmassa oli vain yksi tanssi, Ink Dance, jota eikä sen esiintyjiä eikä tanssia mitenkään esitelty. Onneksi myöhemmin Wuhanissa saatoimme nauttia paikallisesta kansanmusiikista ja -tanssista. 

Hotellihuoneen ikkunasta.
Kongressi oli kyllä hyvin järjestetty; tosin yli 30 asteen helle vähensi haluja viettää aikaa kampuksen ulkopuolella. Zhejiangin yliopiston kampus oli laaja ja viihtyisän näköinen, joskin matka lounasravintolaan sekä teatteriin, jossa key-note luennot olivat ja kongressisalien välillä tuntui yli 30 asteen helteessä aika pitkältä. Tosin yhtenä päivänä oli niin kuumaa, että meille oli järjestetty bussikuljetus. Sama lämpötila oli kyllä muinakin päivinä, mutta silloin busseja ei ollut... 

Itse Zhejiangin yliopisto on suuri ainakin Suomen mittakaavassa: 53 673 opiskelijaa, joista yli 50 % on post-doc’eja. Tiedekuntia on seitsemän ja 36 ”schoolia”, 3611 henkilökunnan jäsentä. 


Näissä tiloissa olivat sessiot.

Matkalla yliopistolle.
Hotellimme – nimen mukaan kansainvälinen, joskin henkilökunnan englannin taito oli lähellä nollaa, mutta kännykän käännösohjelma toimi – sijaitsi myös kampusalueella. Kampuksella saattoi katsella aamuin ja illoin ensimmäisen vuoden opiskelijoita, jotka marssivat, voimistelivat ja harjoittelivat jotain äkseeräyksen kaltaista. Vapaaehtoiset ohjasivat kongressivieraita katujen risteyksissäkin kongressipaikkoihin. Ja suurin huolenaiheeni, ilma, oli melkein koko kongressin ajan sellainen, että taivas oli sininen.   

Vielä näkyi illalla ihmisiä kävelyllä yöpuvuissaan kuten tämä vanha pariskunta.

Viimeiseksi päiväksi oli järjestetty tutustuminen suhteellisen lähellä sijaitsevaan Liagzhun museoon, mutta me matkustimme silloin luotijunalla kohti Wuhania. Siitä ja Westlakella käynnistä kirjoitan myöhemmin. 

Kulkeminen kampuksella oli mielenkiintoista, sillä liikenne oli hiljaista: sähköpyörät ja -mopot sekä hybridiautot olivat äänettömiä ja niitä saikin varoa. 


lauantai 25. elokuuta 2018

Kveenien jäljillä museoissa



Kveenien jäljissä kuljettiin sekä lännessä Yykeässä ja Alattiossa sekä idempänä kuten Pyssyjoella, Vesisaaressa ja Pykeijassa. Vesisaari on yksi tunnetuimpia paikkoja, joihin saapui runsaasti maahanmuuttajia suomenkielisiltä alueilta niin Suomesta kuin Tornionlaaksosta. Vielä siihen asti kunnes tsaari sulki Suomen ja Norjan välisen rajan, ihmisiä kulki täällä myös sesonkikalassa. Jäämeren rannikolta myös monet suomalaistaustaiset matkustivat Amerikkaan. Esimerkiksi Reidar Särestöniemen vanhemmat tulivat täältä Kaukoseen ja yhteydet Vesisaaren sukulaisiin olivat myöhemminkin lukuisia.


Vuonna 1977 vihittiin Vesisaaren Kveenimuistomerkki. Tilaisuudessa olivat mukana Norjan kuningas Olavi, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa sekä presidentti Urho Kekkonen, joka piti avajaistilaisuudessa puheen. Siinä hän korosti kveenejä (tai suomalaistaustaisia siirtolaisia) juuri yhteistyön vertauskuvana kunnioittaen näiden ihmisten työtä ja toimintaa. 

Vesisaaressa sijaitsee kveenimuseona ns. Tuomaisen talo, alkuperäiseltä nimeltään Viinikan talo (1851) rakentajansa, Johan Petter Viinikan mukaan. Viinikka panttasi talon kauppias H.F. Esbensenille, jonka omistusaikana talossa asui paljon vuokralaisia. 
Kuva on Kveenimuseon sivulta: http://www.varangermuseum.no/fi/ (omani ovat vielä kamerassa)

Kveenit Karoline ja Karl Tuomainen ostivat tilan 1918. He saivat elantonsa monien muiden tavoin kalastuksesta ja pienviljelyksestä. Talon navetassa oli lehmiä, lampaita ja hevonen. Talotyyppinä se on ns. ”varangintalo” eli sekä asuinrakennus että navetta sijaitsevat saman katon alla. Tämä talotyyppi on luonteenomaista Vuoreijan alueelle ja on oiva osoitus sopeutumisesta paikalliseen ympäristöön ja ilmastoon. Kuka olisi lähtenyt navettaan lumimyrskyssä ja ankarassa tuulessa? Nyt sen saattoi tehdä sisällä eteiskäytävää pitkin, joka oli talossa keskellä pitemmän (pihan puoleisen) seinän suuntainen. 



Talossa on tehty muutoksia, kuten pääsisäänkäynti siirretty etelästä pohjoispuolelle ja aikaisemmasta käytävästä tehty keittiö. Myöhemmin sekä päärakennuksen että tallin viereinen osa on korotettu ja kulku eläinsuojiin talosta on suljettu. 

Kveenit tunnettiin alueella myös rakentamistaan saunoista. Tuomaisen talon sauna on ollut ensin savusauna ja se on myös aiemmin toiminut yhteissaunana tällä etupäässä kveenien asuttamalla Vesisaaren Ulkopään alueella. Uusi, navettaan tehty sauna on kuulemma edelleen käytössä, sillä siellä ”Tuomaisen saunan ystävät” saunovat joka toinen viikko. Talohan kuuluu museolle, sille sen viimeiset asukkaat, sisarukset Ida ja Alf Tuomainen lahjoittivat sen kaupungille.  Tuomaisten elämästä ja haastattelusta voi lukea tarkemmin Lassi Saressalon väitöskirjasta. Museoidun talon seinillä on kuvia aikaisemmista omistajista ja tapahtumista. 


Pihapiirissä sijaitsee myös leipomotupa, jonka uunia alueen muu väki käytti leipien paistamiseen. Maksu toimitettiin polttopuina, sillä niistä suhteellisen puuttomalla alueella oli pulaa. Myöhemmin leivintupa oli vuokrattuna leipomokäyttöön. 

Sekä Tuomaisen talo että sen lähellä sijaitseva Esbensenin kauppiaantalo kertovat tuon ajan elämästä ja ympäristöstä sekä erilaisista ihmiskohtaloista. Kaupankäynnin ja kalastuksen kehitys ja muutokset tulevat esille tässä kauppiaantalossa. Milloin talo muuttui kodiksi ja miten loppuvaiheissa se toimi vanhainkotina ja majatalona ovat osa kauppiaantalon menneisyyttä. Kun kaupunki osti talon, osa siihen kuuluneista rakennelmista kuten laivalaiturit, puutarha ja porolaidun olivat joko hävinneet tai palaneet. Päärakennus oli kuitenkin säilynyt ja se kunnostettiin museoksi. Pari sen huonetta on näyttelytilana ja yhdessä huoneessa on pieni museokauppa. Muuten huoneisiin on yritetty haalia kauppiasajalle tyypillisiä huonekaluja; osassa on onnistuttukin. 


Vuoreijassa oli myös Pomorimuseo, mutta siinä ei ollut valitettavasti aikaa käydä. Pomorikauppa on tyypillistä juuri tuolle alueella, sillä läheiset yhteydet Venäjälle  mahdollistivat molempia osapuolia, sekä venäläisiä että norjalaisia hyödyntävän pomorikaupan. Kauppaa käytiin eräänlaisella sekakielellä, ”maja-pa-tvaja”-kielellä, joka hyödynsi molempien ryhmien kieliä käyttäen yksinkertaista sanastoa.  Pomorikaupassa tavara vaihdettiin tavaraan, esimerkiksi puutavara jauhoihin. Pomorit olivat etupäässä Vienanmeren rannikon asukkaita, nimen mukaan he asuivat ”meren äärellä”. Vuoreijan Pomorimuseo on keskittynyt Norjan ja Venäjän välisiin kauppayhteyksiin aina pomorikaupan ajoista nykypäivään asti. 

Norjan ja Venäjän välisistä yhteyksistä kertoo myös Kirkkoniemen Rajaseutumuseo – johon en myöskään ehtinyt. Norjan ja Venäjän väliset yhteydet tulevat esille myös toisessa maailmansodassa, josta kertovissa teksteissä kiitetään Venäjän partisaanien ja sotaväen panosta alueen vapauttamisessa saksalaisista. Kirkkoniemessä (Festung Kirkenes) oli toisessa maailmansodassa saksalaisten joukkojen päätukikohta ja tästä syystä kaupunki oli liittoutuneiden pommitusten kohteena. Paikalliset pakenivat Pohjois-Norjassa miehittäjää mm. tuntureiden luoliin. Tästä on kerrottu esimerkiksi Vuoreijan linnoitusmuseossa ja useissa julkaisuissa.