Lukijat

lauantai 24. marraskuuta 2012

Joulumarkkinoilla



Suurtorin joulumarkkinat 2011, Vähätorin puolelta

Yllätyksekseni jo tänään lauantaina avautuivat Turun Suurtorin joulumarkkinat. Jos lukisi paikallislehtiä, niin tämäkään tapahtuma ei kai olisi tullut yllätyksenä.

Pitkään ja pimeään joulunalusaikaan tuovat valoa ja tunnelmaa joulumarkkinat ja -torit, joita meillä Suomessakin on Saksasta levinneen mallin mukaan järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Mikä on tämän joulun taian takana, sillä joulumarkkinoiden suosio on vain kasvanut viime vuosina ja niistä on tullut suosittu matkakohde? Suurimmat joulumarkkinat houkuttelevat vuosittain jopa 3-4 miljoonaa kävijää.

Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa joulumarkkinat ovat kuuluneet adventin aikaan jo satojen vuosien ajan. Joulumarkkinoiden historia ajoittuu myöhäiskeskiajalle ja paikkakunnilla pidettyihin käsityöläismarkkinoihin, jotka myöhemmin erikoistuivat joulutavaroiden myyntiin. 1800-luvulta lähtien joulumarkkinoiden sosiaalinen puoli korostui, sillä joulunaikaan ajoittuivat maaseudun työväestön vapaapäivät, joita vietettiin joulumarkkinoilla. Ostosten tekemisen, ohjelmanumeroiden seuraamisen ja kuumien juomien nauttimisen lisäksi messuväen joukosta katseltiin itselle sopivaa puolisoa; vähän samaan tapaan kuin Suomessakin markkinoilla.

Sterzingerin joulumarkkinat, 2010.
Innsbrückin vanhan kaupungin joulukoristeluja (Lumikki ja 7 kääpiötä, jos ette tunnistaneet.)
Kunnian ensimmäisistä joulumarkkinoista on ottanut Dresdenin kaupunki, jossa ensimmäiset joulumarkkinat on järjestetty jo 1434. Wienin nykyisten joulumarkkinoiden alkuperä, joulukuun markkinat, palautuu vuoteen 1294. Nürnbergin Christkindlesmarkt, Kristus-lapsen markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran 1530. Niiden nimen sanotaan tulevan itseltään Martti Lutherilta, jonka lapset saivat joululahjat näkymättömältä lahjojen tuojalta Christkindleltä eivätkä Turkin Myran piispalta, Pyhältä Nikolaukselta, joka yleensä toi lahjat. Myös muualla Etelä-Saksassa ja Itävallassa tapahtuman nimenä on Christkindlesmarkt. Itseään Euroopan joulupääkaupunkina mainostava Strasbourg, Alsacessa Ranskassa, on ollut joulumarkkinoiden pitopaikka vuodesta 1570 lähtien. Tukholmassa on joulumarkkinoita järjestetty jo 1900-luvun alusta lähtien Skansenin ulkoilmamuseossa ja Vanhan kaupungin Suurtorilla. 

Meillä joulukaupungiksi julistautunut Suomen Turku on järjestänyt Vanhalla Suurtorilla, Turun Tuomiokirkon lähellä, joulumarkkinoita vuodesta 1990 lähtien. Muut tuntevat paikan parhaiten kai siitä, että Suurtorilla sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta julistetaan joka vuosi joulurauha. Muilla muilla paikkakunnilla on pidetty erilaisia joulumyyjäisiä useiden vuosikymmenten ajan. Lapin hiihtokeskuksissa järjestetään myös joulumarkkinoita ja -toreja, jotka ovat poikkeuksellisesti auki jopa loppiaiseen asti tarjoten ulkomaalaisille joulu- ja uudenvuodenturisteille paikkakunnan käsitöitä ja matkamuistoja.

Levin joulutori, Kittilä, joulukuu 2009.
Jotkut joulumarkkinat valitsevat tuotteensa tarkasti ja myyntipöydille päätyvät tuotteet ovatkin useimmiten käsityönä tehtyjä tai pienten leipomoiden tai maatilojen tuotteita. Myytävien tuotteiden tulee olla paikkakunnalle tai alueelle perinteisiä tai siellä valmistettuja elintarvikkeita. Joissakin tapauksissa tosin riittää, että ne edustavat maan tai kielialueen jouluperinteitä. Esimerkiksi Saksan Erzgebirgen vuoristokylissä valmistetut puiset kynttiläpyramidit, valokaaret ja muut joulukoristeet ovat suosittu myyntiartikkeli myös Sveitsin joulumarkkinoilla. Markkinoilla on myynnissä mm. tekstiilejä, keramiikkaa, puuesineitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja monenlaisia ruokatavaroita ja jouluherkkuja.

Erilaisia jouluherkkuja notkuvat myyntipöydät ja tuoksuillaan houkuttelevat kojut katsojia ja ostajia. Glögi tai hehkuviini sekä piparkakut, joulutortut tai muut vastaavat paikalliset herkut tekevät kauppansa. Keskieurooppalaiseen jouluun kuuluvat joulustollenit ja piparkakkuja muistuttavat lebkuchenit tai paahdetut mantelit saavat myös veden kielelle. Turun myyjäisissä myydään mm. erilaisia hedelmä-, taateli- ja muita kakkuja, pipareita ja joulutorttuja sekä tietysti kalaa monissa muodoissaan. Keskieurooppalaisilla markkinoilla hehkuviini juodaan posliini- tai keramiikkamukista, joka on samalla myös helppo matkamuisto. Hehkuviinimuki kädessä lämmittää kierrellessä markkinakojuja. Mikä suomalainen yrittäjä tarttuisi mainioon tilaisuuteen ja lanseeraisi tavan myös tänne? Muutaman euron panttia vastaan juomansa saisi juoda kunnon mukista. 

Paikallisia herkkuja Etelä-Tirolin Sterzingeristä.
Hehkuviinimukeja mm. Berliinistä ja Baselista.
Joulumarkkinat eivät ole vain ostosten tekoa varten, vaikka myyjät ja käsityöläiset tulevat markkinoille myymään tuotteitaan. Monilla markkinoilla on jouluun tai perinteisiin työtapoihin liittyvää ohjelmaa. Näin lapset ja aikuiset saavat mahdollisuuden kurkistaa taianomaiseen jouluun ja suomalaisilla markkinoilla voi osallistua joululeikkeihin, tavata joulupukin muoreineen ja tonttuineen, Tiernapojat, valoa tuovan Lucia-neidon tai Venäjältä vierailulle tulleen Pakkasukon. Keskieurooppalaisilla joulutoreilla lapsia viihdyttävät mm. monet satuolennot, viehättävät karusellit ja torille jäädytetyt luistinkentät. Ainakin Innsbrückin joulumarkkinoilla saattoi jättää tavarat säilytykseen, jotta voisi markkinatunnelmasta nauttia vapaammin. 

Saksassa on arvioitu järjestettävän yli 2500 joulutoria, joista pienimpien paikkakuntien joulumarkkinat ovat avoinna vain neljänä adventtiviikonloppuna. Tuhansien joulumarkkinoiden ollessa kaikkialla lähes samanlaisia, ne pyrkivät erottumaan paikallisilla erikoisuuksilla. Monien keskiaikaisten markkinoiden lisäksi löytyy myös tivolimaista markkinatunnelmaa tai luostaripihojen rauhaa. Miljoonia kävijöitä keräävien Berliinin, Dresdenin ja Nürnbergin kaltaisten suurten joulumarkkinoiden tunnelma poikkeaa pienten baijerilais- tai tirolilaiskylien intiimeiltä joulumarkkinoilta, joiden viehättävyys on tapahtuman pienuudessa ja perinteikkyydessä, josta kävijöiden odotetaan parhaiten löytävän joulutunnelmaa. Katolilaisalueella on joulumarkkinoihin yhdistetty jouluseimiä ja esimerkiksi Telfsissä, Tirolissa on adventin aikana mahdollista vierailla yksityiskodeissa tutustumassa heidän seimiasetelmiin. Tärkeä osa joulumarkkinoiden koristelua katolisella alueella on jouluseimi, joskus jopa elävine aaseineen ja lampaineen.

 
 Adventti-ikkuna Telfsissä, 2010.
Joulumarkkinoiden satuhahmoja, Seefeld 2010.
Jouluntaikaan ja tunnelmaan pääsemiseksi ei välttämättä tarvita aitoa lunta, mikäli tämän draaman kulissit ovat muuten kunnossa. Markkinapaikat, torit, kadut ja kujat on puettu jouluiseen asuun ja tuhannet jouluvalot tuovat valoa pimeneviin adventti-iltoihin. Satumaista vaikutelmaa lisäävät hienosti koristellut myyntikojut, joiden katoilla asustelee enkeleitä, metsän eläimiä, seimikuvaelmia tai vaikkapa Grimmin veljesten satuhahmoja tai joulupukki perheineen. Näin myyjät tekevät parhaansa erottuakseen satojen samanlaisten puisten kojujen merestä. 

Joulumarkkinoille on helppo tulla, sillä ne valtaavat kaupunkien ja kylien keskustat ja torit adventin ajaksi tuoden asukkaille kaivatun katkoksen vuoden pimeimpään ja kylmimpään ajankohtaan. Ne tuovat niin paikkakuntalaisille kuin matkailijoille valoa, lämpöä ja mukavia yhdessäolon hetkiä. Nämä elämykset saavat ihmiset tulemaan joulumarkkinoille seuraavanakin adventtina. 
 
(Tämä on lyhennelmä kirjoituksesta, joka ilmestyi Pirta 4/2010.)

Edit: Lisäsin muutaman linkin

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kolme kuukautta kestävä marraskuu

Syksy on muuten mukava vuodenaika, mutta ei pimeä, kostea ja sateinen, kuten syksy on taas täällä Turussa ollut. Marraskuu on näistä syksyn kuukausista kamalin ja useinhan tätä samaa mustaa, pimeää ja märkää kestää kolme kuukautta. Kolme kuukautta kestävä marraskuu on minulle painajainen. Nyt on kenenkään turha huomauttaa minulle, että onhan ollut kauniita ja aurinkoisiakin päiviä; myönnetään, on ollut toki tälläkin viikolla, mutta mielipidettäni en vaihda Turun marraskuusta. Myöskään minulle ei tarvitse tulla väittämään siitä, miten mukava marraskuu onkaan.

Viime viikkoina on ollut tasan kaksi puheenaihetta, Talvivaara ja erään dosentin väitöskirjan aineisto. Eräs televisio-ohjelma ihmetteli ensin, että missähän se aineisto on, kun sitä ei tuntunut kukaan nähneen tai tietävän sen olinpaikkaa. Väitöskirjan vastaväittäjäkin hikeentyi oikein kunnolla televisiohaastattelussa toimittajalle. Nyt sitä tutkimusaineistoa on alkanut ilmaantua nettisivuille ja julkisuuteen ja osa haastateltavistakin on muistanut, että ovat ko. asiasta keskustelleet tai jopa olleet haastateltavina. Ks. täältä ohjelman jatkoa. Toinen kysymys on tietysti se, että kun ja jos kyseessä on luottamuksellinen aineisto, niin haastateltavien anonymiteetti ja suojaaminen kuuluu asiaan. Meidän arkistossamme (TYKL-arkisto) on käytössä lomake, jonka allekirjoittaessaan haastateltava suostuu siihen, että aineisto arkistoidaan ja sitä käytetään tutkimuksessa (joko nimellä tai anonyyminä). Tällöin kopio lomakkeesta jää haastateltavalle, joten hän ei voi sitten myöhemmin vedota siihen, ettei muista olleensa haastateltavana kuten tuossa dosentin esimerkissä. Vastaava lupa voidaan ottaa myös nauhalle haastattelun aikana. Normaaleja tutkimusetiikan piiriin liittyviä asioita!

Viime viikolla minulla oli mieluisa tehtävä olla vastaväittäjänä samassa tiedekunnassa, jossa yllämainittu dosenttikin on aikoinaan väitellyt. Se tapahtui pari päivää edellä mainitun ohjelman jälkeen. Oppiaine oli toinen; ko. väitös oli sosiaali- ja kultturiantropologiassa. Väitöskirja oli asiallinen, aihe oli tärkeä ja respondentti Panu Itkonen puolusti sitä onnistuneesti. Yksi kysymysryhmä käsitteli myös tutkimusaineistoa, johon minulla oli tilaisuus tutustua siinä määrin kuin sen katsoin tarpeelliseksi. Ainakaan minun ovelleni ei tarvitse toimittajien tulla vuosien päästä kyselemään väitöskirjan aineiston perään! :) Väitöskirja on julkaistu, mutta se löytyy myös sähköisenä, joskin en saanut sen linkkiä nyt toimimaan.


Omalla alalla yleisin tutkimusaineisto taitaa olla omat kenttätyöt (haastattelut ja havainnointi), jotka arkistoidaan johonkin tutkimusarkistoon. Jos laitoksella ei ole omaa arkistoa, niin esimerkiksi Tampereella sijaitseva Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto ottaa tutkimusaineistoja vastaan. Näin tutkimusaineisto on myöhemmin myös muiden tutkijoiden käytettävissä. Monet rahoittajatkin, kuten esimerkiksi Suomen Akatemia,  edellyttävät nykyään, että aineisto tallennetaan tutkimusarkistoon, jotta sitä voidaan käyttää myöhemmin. Olisi tärkeää, että tämänkin puolustetun väitöskirjan tutkimusaineisto tallennetaan johonkin arkistoon tulevien tutkijoiden käyttöön. Joissakin maissa on puolestaan erilaiset käytännöt; esimerkiksi tutkimusaineistolle saadaan lupa vain yhteen tutkimukseen, jonka jälkeen aineisto on tuhottava.

Tutkimusaineistoihin liittyvät kysymykset ovat tärkeitä ja niistä keskustellaan jatkossakin - ja niistä pitää keskustella. Hieman erityyppisistä aineistoista on keskustelua mm. Sukututkijan loppuvuosi -blogissa.

Päivän havainto:  Ei päivää ilman uutista Talvivaarasta.


torstai 1. marraskuuta 2012

Nuuskarajalla

Nuuskakairassa kun ollaan, niin yksi täällä Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungin erottavista rajoista on nuuskaraja. Nuuskarajalla tarkoitan tietysti sitä, että Ruotsissa nuuskan myyminen on erikoisluvalla sallittua, kun taas Suomessa nuuskanmyynti on kielletty, käyttö sen sijaan ei. Ruotsi ei saa viedä nuuskaa ulkomaille, mutta sitä voi käydä omaan käyttöön ostamassa Ruotsista. Ruotsin EU:lta saama erikoislupa perustuu siihen, että nuuskan käyttö on Ruotissa ollut erittäin laajaa, se ikään kuin kuuluu "kulttuuriin". Pohjoissuomalaiset voivat tietysti väittää, että se kuuluu myös täkäläiseen kulttuuriin, sillä niin suosittua nuuskan käyttö rajan tälläkin puolella on. Tänä vuonna esille tulleita EU:n suunnitelmia muuttaa tupakkadirektiiviä, joka kieltäisi nuuskan valmistamisen, ruotsalaiset eivät ole ymmärtäneet.

TNS Gallupin teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ovat viimeisen vuoden aikana yhdeksän miljoonaa nuuskarasiaa ja matkustajien nuuskantuonti on lisääntynyt peräti 42 prosenttia. Omaan käyttöön nuuskaa siis saa tuoda, mutta ei myyntiin, koska nuuskan myynti Suomessa on kielletty. Onko siis mikään muuttunut toisen maailmansodan jälkeisestä joppauksen kulta-ajasta, jolloin Suomeen tuotiin Ruotsista niitä tuotteita, joita meiltä ei saatu? Silloin(kin) joppareiden myyntiketjut ulottuivat Etelä-Suomeen asti.

Haaparannalla on nuuskanmyyntiin keskittyneitä erikoisliikkeitä, kuten tämä kuvan liike, katsokaapa aukioloaikoja:


Vastaavanlaisia rajakauppaan perustuvia liikkeitä on kaikkialla raja-alueilla, vaikkapa Tanskan ja Saksan rajalla tai Puolan ja Saksan rajalla, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Puolasta käytiin hakemassa tupakkaa, alkoholia ja bensaa, sekä käytettiin mm. ravintolapalveluja.

Erään toisen kioskin omistaja kertoi aiemmin kenttätöissä ollessani, että juuri sinä lauantaiaamuna jo ennen kioskin aukioloaikaa pari kuopiolaista miestä oli odottamassa ulkopuolella. Nämä olivat ajaneet aamuyöstä yhtä soittoa Kuopiosta ja lähteneet heti ostosten jälkeen paluumatkalle. Miehet olivat ostaneet nuuskalastin, jonka piti riittää kolmeksi kuukaudeksi. Olivat kuulemma kanta-asiakkaita, kertoi kioskin pitäjä. Häneltä sai muuten kaupanpäällisiksi yhden rasian nuuskaa¨ostaessa kokonaisen puntin nuuskaa. Ehkä suurasiakkaat saivat vielä paremman tarjouksen? 

Kuinka moni lukijoista tietää, mikä on Nuuskakaira?

Päivän havainto:  Kemin lumilinnan kyltit ovat paikallaan, mutta lumilinnaa ei vielä ole.

Edit: lisäsin pari yksityiskohtaa.