Silkkitiellä

Matka Silkkitiellä keskeytyi reiluksi viikoksi Tarttoon suuntautuneen työ- ja kongressimatkan vuoksi. Yksi havainto kuitenkin ensin suomalaisten ja virolaisten expressbussien eroista: Tallinnasta Tartoon kulkevissa busseissa - kuten niin laajasti koko maassa - on ilmainen verkko ja kaiken lisäksi matkustajien käytössä vielä erikseen elokuva- ym. valikko, josta saattoi myös kätevästi seurata matkan etenemistä ja sitä milloin tulee seuraava pysäkki: 

Silkkitien kulkuvälineessämme ei sen sijaan ollut tällaisia mukavuuksia, vaikka käytössä ollut pikkubussi olikin sikäläisittäin uusi ja hieno. Pääasia, että ilmastointi toimi! Itse istuin suurimman osan tuosta muutaman sadan kilometrin matkasta suoraan kuljettajan takana paikalla, josta oli hyvä näköala havainnoida sekä ympäristöä, mutta ennen kaikkea kaukasialaista liikennettä. Pelti kolisi vain kerran ja silloinkin vauhti oli onneksi olematon, sillä takaa tullut auto kiilasi kuskin odottaessa pääsyä työmaakohteena olleelle sillalle. Muutamia läheltä piti -ohituksia sen sijaan oli; tai ehkä ne eivät sikäläisittäin edes olleet läheltä piti -tilanteita. Tosin juuri sen maantiepoliisin kohdalla, jossa bussinkuljettaja sai sakot - virallisena selityksenä oli, että hän ajoi yli 20 km ylinopeutta - tien varteen oli jätetty yksi jos toinenkin autonraato. 

Sakko harmitti kuskia, mutta ehkä enemmän häntä harmitti se, että matkanjohtaja tiesi paremmin sen minne mennään ja miten kaupungeissa hotelli tai ravintola löydetään parhaiten. Kuski itse luotti nähtävästi enemmän intuitioon ja kadulta kyselemiseen. Löytyihän se Tbilisinkin hotelli vihdoin ja viimein; en enää pysynyt laskuissa kuinka monelta piti suuntaa kysyä, vaikka Tiina selvin sanoin kuskille monta kertaa sanoi, että hän kyllä tietää missä hotelli sijaitsee ja miten sinne voi ajaa. Mutta ei sitä usko kaukasialainen mies, ei ainakaan, kun sanojana on nuori länsimaalainen nainen, joka kaiken lisäksi luki karttaa. Karttojahan näissä maissa ei käytetä, vaan yleisin tapa löytää oikea reitti on kyseleminen; auto pysäytetään vaikka keskellä risteyttä.

Mutta Silkkitiellä - tai yhdellä sen haaralla - kuljimme kohteenamme mm. Shekin kaupunki, jossa yövyimme historiallisessa Karavan Sarayn hotellissa. Nämä Pikku-Kaukasuksen maisemat, Shekin kaupungin arkkitehtuuri, erityisesti hotellimme ja Khansarai, eli Sheki Khanin palatsi veivät ajatukset menneisiin aikoihin, tarunhohtoiselle Silkkitielle, jolla kulkivat niin ideologiat, uskonnot kuin tavarat luksustuotteista arkisempiin esineisiin idästä länteen ja lännestä itään karavaanien mukana. Tbilisistä ja Bakusta lähteneet karavaanit kulkivat Shekin kautta ja heitä varten oli kaupungissa viisi karanvansaraita, joissa siis yhdessä yövyimme. Aamulla heräsin ulkoa kuuluvaan rukouskutsuun. Hotelli oli viihtyisä, kuten näistä kuvista näkee, mutta liikuntaesteisille se ei todellakaan sovi. **

Ala-aulasta.

Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille eikä oikein terveille lyhytjalkaisillekaan. Jokainen porras oli erikorkuinen.

Näissä karavansareissa myymälät olivat alhaalla ja majapaikat ylhäällä. Parturiliikkeiden ja teeliikkeiden (joissa istuskeli vain miehiä) lisäksi oli mm. matkamuisto- ja halvamyymälöitä: 

Kuulu szekiläinen halva on kai oikeastaan baklavaa. Makeaa ja riittoisaa se oli eikä sovi pähkinäallergikoille.

Kaukasuksen päävuorijonon etelärinteellä sijaitsevan Shekin historia on monivaiheinen. Se on kuulunut Kaukasian Albaniaan, sen ovat vallanneet niin arabit kuin iranilaiset. Välillä se on ollut itsenäinen ja välillä taas kuulunut Shekin kaanikuntaan, joka puolestaan liitettiin Venäjään 1805. Kaanikunnan aikana Shekistä kehittyi Azerbaidzhanin kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Shekissä on tuotettu kauan luonnonsilkkiä ja siellä täällä näkyikin mulperi- eli silkkiäispuita. Shekissä on yhä edelleen silkkiteollisuutta ja silkkitehdas, jonka tehtaanmyymälässä ryhmämme teki ostoksia: silkkimattoja, -huiveja ja -kankaita ja tyynyjä. 

Shekissä on paljon arkkitehtonisesti mielenkiintoista katsottavaa, kuten vanhoja moskeijoita, basaari  ja kuten jo mainitsin, vuonna 1765 Khan Hussein kesäpalatsiksi rakennuttama  persialaistyylinen palatsi, jossa halusin ehdottomasti käydä. Se on aiemmin otettu ehdolle Unescon maailmanperintölistalle. Palatsi sijaitsi ylämäessä, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä hotellilta, mutta paluumatka alamäkeä kesti vain 5 minuuttia. :) Kaksikerroksinen palatsi oli huolellisesti korjattu ja mennessäni sinne heti klo 9 aamulla sitä vielä siivottiin. Palatsin sanotaan parhaiten edustavan perinteistä shekiläistä arkkitehtuuria ja sikäläistä kulttuuriperintöä:

The building of Khan's Palace, a round place for praying and other subsidiary buildings are the models of architectural beauty on its territory. The building of Sheki Khans' palace according to its expressive architectural structure, numerous shining walls, which decorate the interior and the riches of graceful wooden works can be considered a rare architectural work.

 The decoration of ancient houses of Sheki with bright colours, the ornament of wooden windows and the beautiful fireplaces confirm the medieaval traditions of the natural architecture. The best model of these houses is the house of Sheki Khan (XIX century).

 

Sisällä palatsissa ei saanut ottaa kuvia, mutta youtubista löytyy useita tämänkaltaisia videoita sisätiloista.

Palatsin puutarhassa, 500 vuotta vanhojen plataanipuiden varjossa olisin mielelläni istuskellut kauemminkin, mutta matka jatkui - ensin silkkiostoksille tehtaanmyymälään ja sitten läheiseen Kishin vuoristokylään, jonne bussinkuljettajamme ei suostunut autollaan menemään. Ehkä sillä ei olisi kylään vievää jyrkkää ja kivistä tietä päässytkään. Onneksi suurin osa meistä pystyi kävelemään ylös ja huonojalkaisimmille kuski pystyi hankkimaan autokyydin, tosin senkin hankinta kesti kauan ja sitä ennen ylös ehti jo dippi-kilvillä varustettujen autojen letka, joten paikallinen liikennepoliisi oli sitä mieltä, että ylös ei nyt muilla autoilla ole asiaa. 

**  Lisäys: Söimme hotellissa illallisen, herkulliset alkupalat ja sikäläistä perinteistä lihapataa, mutta sieltä ei saanut mitään alkoholipitoista juotavaa. Hotellissa oli myös teehuone, mutta emme ehtineet nauttia sen tarjoomuksista.

Mattoja mattoja mattoja

Toisen Bakun päivän teemana olivat kaukasialaiset matot, sillä aamupäivän ohjelmassa oli  tutustuminen mattomuseoon ja iltapäivällä mattokaupat, joita vanhassa kaupungissa oli runsaasti. Uusi mattomuseo ei ollu vielä auki ja vanha mattomuseo oli periaatteessa suljettu ja osa sen näyttelyistä jo purettu muuttoa varten. Yhdessä salissa oli kuitenkin kokoelma Azerbaidzanin eri osista peräisin olevia mattoja ja salin nurkassa myös puut, joilla mattoa kudottiin. Ex tempore löytyi englantia erinomaisesti puhuva opas, joka kertoi meille sekä mattojen historiasta että eri alueiden - esimerkiksi Shirvan, Dagestan, Kuba ja Kazak - malleista ja niiden eroista. Hän myös kertoi meille tarkemmin ornamenttien ja kuvioiden merkityksestä.

Jo purettua museonäyttelyä.

Osa ryhmästä oli tehnyt onnistuneita matto-ostoksia jo viime vuoden reissulla Bakussa, niinpä suunnistimme heille tuttuun kauppaan. Toki sitä ennen kävimme parissa muussa liikkeessä, jossa myyjät esittelivät mattoja ja kas, kun aina kuultuaan ryhmämme olevan Suomesta, löytyi joku, joka oli ollut töissä Viipurissa tai Pietarissa ja tunsi suomalaisia. Mattojen hinnat kuulostivat suolaisilta, joten kauppoja ryhdyttiin hieromaan tosissaan vasta siinä viime vuoden paikassa. Kymmeniä erikokoisia, erivärisiä, erimallisia ja toinen toistaan kauniimpia mattoja levitettiin eteemme. Meillä ostajilla oli myös erilaisia toiveita, kuka halusi käytävän mattoa, kuka pienempää ja kuka eri väristä. Olimme varmaan 2,5 tuntia liikkeessä, toki joimme välillä teetä, mutta lähdimme mukanamme kuusi mattoa (meitä oli vain kuusi henkilöä ja opas). Onneksi oppaamme Tiina osasi ja jaksoi tinkiä, mutta siltikin myyjä oli varmaan tyytyväinen tekemäänsä tiliin. 

Kukas se on päässyt mattokaupan seinällekin?

Nämä neljä olivat "semifinaalissa". Kolmas alhaalta on nyt minun työhuoneen matto.

"Eikö nuo jo osaa päättää minkä maton ostavat."

 

Uusia mattokauppoja tehtiin myöhemmin Georgiassa, jossa sekä tekniikka että mattojen kuviot olivat erilaisia.

Suuri Venäjän ystävä, nykyään kai myös jo maan kansalainen, näyttelijä Gerard Depardieu oli myös asioinut tässä mattoliikkeessä, sillä hänestä oli kaupan omistajan kanssa otettu valokuva. Kuvassa Depardieulla oli täsmälleen samanlainen muopussi, jollaiset mekit saimme mukaamme - sisällä oli lahjana matkamuisto, jossa pala mattoa oli  mattopuissa.

Lähikaupan hyllyltä

En ole ainoa, joka huvikseen tai ajankulukseen ulkomaanmatkoilla käy kurkistelemassa ruokakauppojen valikoimia. Elintarvikekauppojen valikoimat erilaisine tuotteineen ovat kiinnostavia arkielämän tutkijoille. Kauppojen valikoimista voi tehdä monenlaisia havaintoja. Lähikauppani on noin 300 metrin päässä sijaitseva pikkuliike, joka kuuluu Edeka-ketjuun. Edeka Group on Wikipedian mukaan Saksan suurin supermarkettien liittymä.  Tämä lähikauppa muistuttaa enemmän kivijalkapuotia kuin supermarkettia, mutta sieltä löytyy ihan kiitettävästi jokapäiväiset elintarvikkeet.  Edeka on ollut aiemmin osuusliike, joka perustettiin vuonna 1898 nimellä E.d.K.(Einkaufsgenossenschaft der Kolonialwarenhändler). Myöhemmin nimi lyhennettiin Edekaksi, kuten lyhenne jo kuuluikin.   

Tärkeintä lähikaupassa on se, että siellä on melko hyvä valikoima vähälaktoosisia (tai laktoosittomia) tuotteita: maitoa, jogurttia, raejuustoa, rahkaa, voita ja kirnupiimää. Siinä ne taisivatkin olla. Leipävalikoima itse kaupassa on huono, sillä tuore leipä ostetaan leipomomyymälöistä, joita tässä asunnon lähellä on useita. Täkäläinen leipä ei oikein kestä säilyttämistä, joten se pitäisi käydä aamuisin hakemassa. Nämä myymälät ovat auki jo klo 6 lähtien, joten aikaa olisi, jos vain jaksaisi tai ehtisi. Edellisenä päivänä ostetut ovat auttamatta kuivia korppuja. Löysin kuitenkin Edekasta Pågenin, siis ruotsalaista, ruisleipää, joka säilyy. Suomi-nälkään kaupasta saa tarvittaessa myös hapankorppuja ja Fazerminttuja. 

Vaikka kauppa on pinta-alaltaan pieni, on siellä sekä juusto- että lihatiskit ja kassojen jälkeen vielä leipätiski. Hedelmien ja vihannesten hintataso voisi olla hieman alhaisempi ja valikoima laajempi – toki paikallisia omenia on jotain seitsemää sorttia. Lähikauppaakin lähempänä on torstaisin ja lauantaisin kadunvarsitorimyynti, ns. maalaistori. Niissäkin hintataso on aika korkea, mutta valikoima laajempi kuin lähikaupassa. Nyt on parsa-aika, mutta parsa ei ole mikään ”sisäänheittotuote” hinnan suhteen, vaan laadun. Sitä on monta lajia ja laatua tarjolla ja parsaahan voi syödä vaikka joka päivä. Valitettavasti sitä ei ole Mensassa tarjolla. Tänään oli ruokalistalla keitettyä parsaa, voita, hieman juustoraastetta ja kinkkua sekä lasi viiniä. 

Päivän havainto: jäätelöpallo maksaa 1 euron.

Hampurissa sataa aina

Olen oppinut jo sen, että Hampurissa sataa aina, joten sateenvarjo kannattaa ottaa mukaan, vaikka aamulla aurinko paistaisi. Iltapäivällä mennessäni Raatihuoneen lähellä sijaitsevaan paikalliseen maistraattiin tekemään tilapäivästä muuttoilmoitusta sateenvarjoa olisi tarvittu. Pitääkö minun tehdä valitus, sillä olen lukenut täkäläiseltä ystävältäni lahjaksi saamaani Gebrauchsanweisung für Hamburg- kirjaa eikä siinä ole puhuttu jokapäiväisestä sateesta vielä mitään! Tosin luen parhaillaan lukua HafenCitystä, aavekaupunki vai metroli? Tai ehkä sää ei ole niin tärkeä tekijä Hampurissa?

 

Muuttoilmoituksen tekeminen sujui nopeasti ja tehokkaasti eikä siellä oltu lainkaan kiinnostuneita siitä, kuinka kauan aion täällä viipyä. Lähtöpäivän voi kuulemma ilmoittaa jälkikäteen sähköpostilla Suomesta. Sain muutamassa minuutissa todistuksen EU:n kansalaisena vapaasta liikkumisoikeudesta Saksassa, mutta jouduin maksamaan siitä kymmenen euroa. Korvaakohan työnantaja sen minulle? :) Joudun vielä käymään verotoimistossa, mutta siellä kuulemma voisi asioida myös verkossa. Ehkä konsultoin kollegoja siitä, miten tämä kannattaa hoitaa.

Tuon toimiston läheisellä metroasemalla sijaitsevasta kauppakeskuksesta kävin ostamassa mm. tuoksutonta pesupulveria - sitä onneksi löytyi täältä. Samasta kaupasta löytyi myös laktoositonta jogurttia ja hyllykaupalla eko-, bio- yms. tuotteita. Se miksi tästä kauppakäynnistä mainitsen, johtuu pienestä mutta tärkeästä arkipäivän havainnosta: ostosten pakkaamista varten ei kassan jälkeen ole tilaa. Täytyy nähtävästi ruveta tekemään tehokkaampaa havainnointia, joko osallistuvaa tai osallistumatonta, jotta näen miten paikalliset selviävät ostoksistaan aiheuttamatta metrien jonoa kassalle. Muutama vuosi sitten Saksan lahja suomalaisille kuluttajille, ”lidllidllidl” joutui taipumaan suomalaisten tavoille ja muuttamaan kassapöytiään. 

Palatessani metrolla ”kotiasemalle” Hallerstrassille, niin siellä sijaitsevaan apteekkiin oli taas ulos asti ulottuva jono. Muista arkisista havainnoista myöhemmin, nyt täytyy viimeistellä huomisen luento aiheesta ”Die Finnen sind….”


Edit: Päivän havainto: tunnetaanko täällä talouspaperia?