Lukijat

torstai 27. kesäkuuta 2013

Mattoja mattoja mattoja

Toisen Bakun päivän teemana olivat kaukasialaiset matot, sillä aamupäivän ohjelmassa oli  tutustuminen mattomuseoon ja iltapäivällä mattokaupat, joita vanhassa kaupungissa oli runsaasti. Uusi mattomuseo ei ollu vielä auki ja vanha mattomuseo oli periaatteessa suljettu ja osa sen näyttelyistä jo purettu muuttoa varten. Yhdessä salissa oli kuitenkin kokoelma Azerbaidzanin eri osista peräisin olevia mattoja ja salin nurkassa myös puut, joilla mattoa kudottiin. Ex tempore löytyi englantia erinomaisesti puhuva opas, joka kertoi meille sekä mattojen historiasta että eri alueiden - esimerkiksi Shirvan, Dagestan, Kuba ja Kazak - malleista ja niiden eroista. Hän myös kertoi meille tarkemmin ornamenttien ja kuvioiden merkityksestä.

Jo purettua museonäyttelyä.
Osa ryhmästä oli tehnyt onnistuneita matto-ostoksia jo viime vuoden reissulla Bakussa, niinpä suunnistimme heille tuttuun kauppaan. Toki sitä ennen kävimme parissa muussa liikkeessä, jossa myyjät esittelivät mattoja ja kas, kun aina kuultuaan ryhmämme olevan Suomesta, löytyi joku, joka oli ollut töissä Viipurissa tai Pietarissa ja tunsi suomalaisia. Mattojen hinnat kuulostivat suolaisilta, joten kauppoja ryhdyttiin hieromaan tosissaan vasta siinä viime vuoden paikassa. Kymmeniä erikokoisia, erivärisiä, erimallisia ja toinen toistaan kauniimpia mattoja levitettiin eteemme. Meillä ostajilla oli myös erilaisia toiveita, kuka halusi käytävän mattoa, kuka pienempää ja kuka eri väristä. Olimme varmaan 2,5 tuntia liikkeessä, toki joimme välillä teetä, mutta lähdimme mukanamme kuusi mattoa (meitä oli vain kuusi henkilöä ja opas). Onneksi oppaamme Tiina osasi ja jaksoi tinkiä, mutta siltikin myyjä oli varmaan tyytyväinen tekemäänsä tiliin. 

Kukas se on päässyt mattokaupan seinällekin?
Nämä neljä olivat "semifinaalissa". Kolmas alhaalta on nyt minun työhuoneen matto.
"Eikö nuo jo osaa päättää minkä maton ostavat."
 

Uusia mattokauppoja tehtiin myöhemmin Georgiassa, jossa sekä tekniikka että mattojen kuviot olivat erilaisia.

Suuri Venäjän ystävä, nykyään kai myös jo maan kansalainen, näyttelijä Gerard Depardieu oli myös asioinut tässä mattoliikkeessä, sillä hänestä oli kaupan omistajan kanssa otettu valokuva. Kuvassa Depardieulla oli täsmälleen samanlainen muopussi, jollaiset mekit saimme mukaamme - sisällä oli lahjana matkamuisto, jossa pala mattoa oli  mattopuissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti