Muistinmenetys Kittilässä

Nyt ne ovat sen tehneet! Nimittäin yksi harvoista Kittilän jälleenrakennusajan julkisista rakennuksista eli 1949 valmistunut puupappila on purettu valituksista huolimatta. Kiitos vain Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ja tämän typerän päätöksen tehneet! Heitä oli ainakin entinen kirkkoherra ja ne kirkkovaltuutetut, jotka ”siunasivat” tämän purkupäätöksen. Ja tietysti lautakunta, joka hyväksyi tämän päätöksen.

Tämä kirkonkylän asemakaava-alueella sijainnut pappila on nyt sitten entinen. Entinen, vaikka “maankäyttö- ja rakennuslaissa todetaan, että purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen saa merkitä rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä. Lisäksi rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella.”

Näin tämä kirkkokankaaksi nimitetyn alueen maisema turmeltiin. Mutta nähtävästi nämä päätöksen tehneet eivät nähneet tässä mitään arvoa, mutta kysyn taas jälleen kerran, että missä on tästä rakennuksesta tehty rakennushistoriallinen selvitys? Se tulee tehdä ennen kuin rakennus puretaan (tai kunnostetaan), mutta tässähän rakennus todella purettiin. Siinä ei auta, että hirret on myyty jonnekin – nähtävästi Könkäälle.

Tällaiseen maisemaan pappila rakennettiin.

Tämä pappila valmistui poltettuun Kittilään juuri 1940-luvun lopulla. Kirkonkylähän oli suurimmaksi osaksi poltettu (lukuunottamatta kirkkoa ja joitakin yksityisiä rakennuksia). Aika oli kaikin puolin ankaraa, joten pappilan rakentamisessa auttoi Amerikan luterilaisten seurakuntien avustus, josta kertoo kuparikyltti.  

Muisti on mielenkiintoinen ja tärkeä asia. Se on sekä henkilökohtainen että kollektiivinen, johon voi sanoa esimerkiksi sota-ajan, evakon ja jälleenrakennusajan kuuluvan. Kollektiivisen muistamisen vastapainona voidaan puhua myös kollektiivisesta unohtamisesta ja muistinmenetyksestä. Kollektiivinen unohtaminen ja kollektiivinen muistimenetys taas näkyvät siinä, miten nyt Kittilän seurakunnassa on suhtauduttu tähän jälleenrakennusajan pappilaan. Kuten monet ovat monissa yhteyksissä todenneet, että nyt olisivat käsillä viimeiset ajat muistaa, minkälainen ja miten tärkeä Lapin sodan jälkeinen jälleenrakennusaika oli ja mitä ponnistuksia se on merkinnyt. Tuntuu yhä enemmän siltä, että ainakin Kittilässä ihmiset on taas villinnyt taloudellisen nousukauden huuma, jolloin on helppoa unohtaa Lapin sodan jälkeinen aika, jolloin Kittilä ja muu Lappi nousivat tuhkasta jaloilleen ja kaikki rakennettiin uudelleen.   

Kittilän jälleenrakennusajalta peräisin oleva pappila (1949) oli harvinainen ja kirkon lisäksi ainoa kirkollinen tuon vanhemman ajan rakennus. Se on ollut niin monen kittiläläisen muistinpaikka ja se on ollut sitä usean sukupolven ja aikakauden ajan. Pappilassa on haettu kuulutuksia, käyty vihillä tai kasteella, rippikoulussa tai kirkollisvaltuuston istunnoissa tai erilaisissa kokouksissa. Se on ollut aikoinaan monen kirkkoherraperheen asuntona, mutta se on ollut merkittävä paikka myös monille seurakuntalaisille, jotka eri tehtävien vuoksi ovat siellä käyneet.

Jälleenrakennusajan pappilan purkaminen on suuri mainehaitta ja pitkä varjo seurakunnalle. Olisi mielenkiintoista tietää, että miksi seurakunnan johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt ovat tulleet tähän ratkaisuun. Pappilan purkaminen on tuhonnut tietyn aikakauden tällä alueella. Purkaminen merkitsee muistin katkeamista ja unohtamista. Onko Kittilän seurakunnalle ja laajemmin Kittilällä siihen varaa?

PS. Kiitos kuvista sinne Kittilään!

 

Jälleenrakennusajan pappilaa uhkaa purkaminen

  

Olen lukenut taas Lapin sodasta – siis siitä ajasta, jolloin 100 000 lappilaista joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon joko Ruotsiin tai Pohjanmaalle, ja jolloin suurimmaksi osaksi koko Lappi paloi tuhkaksi tai tuhottiin. Tämä tapahtui 1944-1945, jatkosodan jälkeen ja tuhoamisesta huolehtivat entiset taistelutoverit. Tämä johdanto siksi, että pari vuotta sitten luennoidessani ihan jostain muusta ja mainitsin Lapin sodan, niin osa opiskelijoista ei tuntenut koko asiaa.

Muun muassa Ville Kivimäki on kirjoittanut ansiokkaasti sodanjälkeisistä hiljaisuuksista Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus -teoksessa (toimittaneet Marja Tuominen & Mervi Löfgren, 2018). Tämä teos on yksi niitä, jotka nostavat esille juuri Lapin sodan ja sen vaikutukset lappilaisille, ei vain sodan itse kokeneille, vaan myös seuraaville sukupolville. Lapin sota on ylisukupolvinen ja monella tavalla traumaattinen kokemus ja tapahtuma, joka ei unohdu, vaikka sen kokeneet sukupolvet ovat poistuneet keskuudestamme. Kivimäki kirjoittaa hiljaisuuden luonteesta, tunteiden historiasta, johon se liittyy sekä hiljaisuuden kategorioista.

Kulttuurinen trauma syntyy, kun tietty tapahtuma tai kokemus on merkitykseltään sellainen murros, että se vaikuttaa kollektiiviseen identiteettiin. Lapin sota ja evakko ovat näitä, jos mitkä. Olen ”kerännyt” (kerännyt on väärä sana, mutta en nyt keksiä tähän parempaakaan) evakkokokemuksia, haastatteluja ja julkaistuja kertomuksia. Tavoitteeni on vielä tehdä kesällä muutama haastattelu ja tutustua Oulussa arkistossa oleviin lähteisiin tarkoituksenani kirjoittaa kittiläläisten evakkoajasta. Evakkoon on suhtauduttu kahdella tavalla, sillä ihmisillä ovat joko positiiviset tai negatiiviset muistot evakkoajasta. Käsittelen tässä nyt vain sitä, miten rahanhimon ja täydellisen tietämättömyyden takia muisti uhkaa katketa. Kysymyksessä on Kittilän jälleenrakennusajalta peräisin olevan pappilan purkusuunnitelmat, joille on lautakunnassa annettu jo purkulupa, mutta josta on valitettu.

Lapin sodassa hävitettiin melkein koko Lapin rakennuskanta ja esimerkiksi Kittilän kirkonkylässä tuholta säästyi kirkon lisäksi vain muutama rakennus. Evakon jälkeen koko Lapin valtasi kiihkeä jälleenrakennusbuumi, vaikka sekä rakennusmateriaalista, niin sementistä, nauloista kuin lasista sekä työvälineistä oli huutava pula.  Jälleenrakennusaika, joka toi pohjoiseen rakennettuun ympäristöön näkyvän kerroksensa, oli Lapissa todellinen voimainkoetus. Miksi se halutaan unohtaa purkamalla loputkin siltä ajalta peräisi olevat rakennukset?

Nyt yhtä viimeisistä jälleenrakennusajan rakennuksista kirkonkylässä uhkaa purku, sillä kirkkovaltuusto sai hakemalleen jälleenrakennusajan pappilan purkamiselle luvan Kittilän rakennus- ja ympäristölautakunnan 25.2.2021 pidetyssä kokouksessa. Pappilarakennus on valmistunut 1949. Se on niin monen kittiläläisen muistinpaikka ja se on ollut sitä usean sukupolven ja aikakauden ajan. Pappilassa on haettu kuulutuksia, käyty vihillä tai kasteella, rippikoulussa tai kirkollisvaltuuston istunnoissa tai erilaisissa kokouksissa. Se on ollut aikoinaan monen kirkkoherraperheen asuntona, mutta se on ollut merkittävä paikka myös monille seurakuntalaisille, jotka eri tehtävien vuoksi ovat siellä käyneet. Pappila rakennettiin Amerikan luterilaisten seurakuntien avustuksella, josta on muistona kuparikyltti pappilan seinällä

Käsittely kertoo, että päätöksissä on tehty useita virheitä. Päätös on tehty ilman RHS-selvitystä, jota Lapin maakuntamuseo viranomaisena ja Lapin rakennusperintö-

yhdistys ry asiantuntijana ovat lausunnoissaan edellyttäneet (RakYmplk 25.2.2021 & 30). Päätös perustuu puutteellisiin ja vanhoihin selvityksiin ja rakennusinventointiin, joihin ei sisälly sodan jälkeisen rakennuskannan kulttuurihistoriallista määrittelyä. Kittilän pappilarakennus on vuodelta 1949 eli jälleenrakennusajalta, jolta Kittilän kirkonkylässä on vain puoli tusinaa rakennusta jäljellä. Vuosien 1999 ja 2008 jälkeen jälleenrakennusajan rakennuskannan arvottamiseen on kiinnitetty asian vaatimaa huomiota, ja se on todettu uhanalaiseksi. Annettu pappilanpurkulupa sotii myös tätä jälleenrakennusajan arvostusta vastaan, eikä ota huomioon inventointien puutteellisuutta.

Kittilän kirkonkylän osayleiskaavaa varten tehdystä rakennuskulttuuriselvityksestä puuttuu kokonaan tämä jälleenrakennusajan pappila. Selvityksen sanotaan perustuvan aiempiin inventointeihin ja maastokäynteihin ja selvitykset on sen mukaan tehty 1984 ilmestyneessä Lapin rakennusperintö -kirjassa, vuonna 1999 ilmestyneessä Kittilän kulttuuriympäristöohjelmassa sekä Lapin ympäristökeskuksen hallinnoimassa vuonna 2008 valmistuneessa Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi -hankkeessa, joka kohdistui laajasti Lapin alueelle, mutta ei erityisesti Kittiään. Jälleenrakennusajan pappilaa ei mainita tässä osayleiskaavaa varten tehdyssä selvityksessä, joten pappila myös puuttuu osayleiskaavasta. Asemakaava on valmistunut jo vuonna 1992 ja sitä voidaan ikänsä mukaan pitää vanhentuneena. Asemakaavan päivityksen yhteydessä ja tarkastellessa kirkon ympäristön rakentamista kokonaisuutena pappilan kulttuurihistoriallinen arvo tulisi selvittää ja laatia tuota varten RHS. Purkulupa on siis myönnetty virheellisesti ennen RHS-työn käynnistämistä ja kohteen arvottamista (Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 §).

Pappilan arvo liittyy myös sen sijaintiin kirkollisiin rakennuksiin suunnitellulla alueella sekä sen arvoon jälleenrakennusajan puupappilana, joiden määrä on erittäin pieni Lapissa; muualla Suomessa niitä ei ole kyllä yhtään. Purkuluvassa on annettu vuonna 2009 tehdylle inventoinnille virheellinen painoarvo, sillä siinä ei ole ollut kyseessä uusi inventointi, vaan vanhojen jo tehtyjen inventointien kohteiden karsimisesta.

Lautakunnan päätös sivuuttaa asiantuntija- ja viranomaistahon RHS-selvityspyynnön, joka yksistään on riittävä syy tehdä valitus. RHS-selvitystä ei ole laadittu, vaan päätöksessä viitattu inventointi on tehty ilman uusia maastokäyntejä ja puutteellisesti, sillä jälleenrakennusajalta peräisin oleva arvokas pappila puuttuu siitä. RHS-selvityksestä tulisi ilmi kulttuuriset, rakennushistorialliset, esteettiset, maisemalliset, yleiset historialliset ja paikallishistorialliset sekä kulttuuriperintöön ja paikalliseen identiteettiin liittyvät arvot, joiden huomioon ottaminen puuttuu nyt kokonaan. RHS-selvityksen tulee antaa riittävän yksityiskohtaiset tiedot päätöksenteon tueksi niille tahoille, jotka vastaavat rakennuksen suojelutarpeen arvioinnista sekä suojelun turvaamisesta ja toteuttamisesta. Nyt tämä asiantuntijoiden tai viranomaisten tekemä selvitys puuttuu täysin.  

Toivottavasti Pohjois-Suomen Hallinto-oikeus kumoaa lautakunnan päätöksen antaa purkamislupa ja palauttaa sen selvitettäväksi, sillä tehty päätös perustuu puutteellisiin ja vanhentuneisiin selvityksiin eikä laissa mainittua RHS-selvitystä ole tehty. Pappila tulisi suojella ja sen uuskäyttö miettiä. Onko rahanhimo sokeuttanut suurimman osan kirkkovaltuuston jäsenistä ja viranhaltijoista? 

Jälleenrakennusajan on oltava läsnä Kittilän kirkonkylän maisemassa. Siltä ajalta olevia rakennuksia ei ole kovin monta enää jäljellä. Kaikkea ei voi tuhoa, sillä tuhoaminen ja purkaminen kertoo muistin katkeamisesta ja menetyksestä.  Katso edellinen kirjoitus täältä.

Pahoittelen, että tästä kirjoituksesta tuli aika pitkä, mutta asia on tärkeä!