CIFU XIII Wienissä - suomalais-ugrilaisuutta sodan varjossa

 

CIFU XIII (Congressus XIII Internationalis Fenno-Ugristarum) eli 13. suomalais-ugrilainen kongressi pidettiin Wienissä ja nyt ensimmäistä kertaa maassa, jossa ei puhuta suomalais-ugrilaisia kieliä. Kongressit ovat monitieteisiä, joissa esitelmät keskittyvät suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kulttuureihin. Lingvistien lisäksi esitelmät kertovat niin kulttuurista (etnologia ja folkloristiikka), kirjallisuudesta kuin kielistä.  Ensimmäinen kongressi pidettiin kylmän sodan aikana 1960 Budapestissä ja sen kutsui koolle perustettu kansainvälinen komitea, jossa taisi olla mukana myös vaikutusvaltainen kansatieteilijä Kustaa Vilkuna. Sen jälkeen kongressi on kiertänyt viiden vuoden välein Unkarissa, Suomessa ja Venäjällä sekä myöhemmin myös itsenäisessä Virossa. Tämä kongressi jouduttiin siirtämään kaksi kertaa Covid-19:n vuoksi ja seuraava pidetään Virossa jo vuonna 2025.

Wienissä unkarin kielen tutkimus on ollut tärkeässä osassa jo ennen kuin laitos perustettiin sinne 1970. Wien on tietyllä tavalla suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen kehto ja tästä kertoo tarkemmin Wienin professori Johanna Laakso Kielen päällä -ohjelmassa.

Johanna Laakso toivottamassa tervetulleiksi.

Kongressilla ei ollut varsinaista teemaa ja se koostui mm. erilaisista symposiumeista ja esitelmistä. Kielinä olivat ainakin englanti, venäjä, unkari ja suomi. Päivän aloitti yleensä pääesitelmä, joista suurin osa oli lingvistisiä, mutta kaksi oli nyt etnologian edustajilla. Itse puhuin ylirajaisuudesta suomalais-ugrilaisilla (esimerkkeinä Tornionlaakso ja marit, vaikka marit eivät välttämättä ole hyvä esimerkki ylirajaisuudesta) ja tartolainen kollega Art Leete puhui animismista suomalais-ugrilaisuudessa. On tärkeää, että niin pääesitelmissä kuin symposiumeissa ja muissa esitelmissä tulee esille myös suomalais-ugrilaista kulttuuria koskevia esitelmiä.

Tärkeä teema näissä on aina ollut kansainvälisyys ja nyt sen teki erittäin ajankohtaiseksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Millä millä edellytyksillä voidaan tehdä kansainvälistä yhteistyötä jatkossa, sillä Venäjällä asuvat monet suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvat (ja kulttuuria edustavat) kansat ja yhteisöt. Yksityishenkilöinä heitä oli päässyt paikalle, mutta miten toimitaan jatkossa? Tästä järjestettiin heti maanantai-iltana keskustelutilaisuus: Research cooperation in time of war.

vasemmalta: Sampsa Holopainen, Jeremy Bradley, Esa-Jussi Salminen, Karina Lukin ja Ksenia Shagal. Puhetta johti Johanna Laakso.

 

Keskustelutilaisuuden yleisöä. Kuvat: Finno-Ugristik an der Universität Wien.

Koska monet esitelmät eivät ei-lingvistiä aina kiinnostaneet, niin Wien tarjosi runsaasta nähtävää sen lukuisissa mielenkiintoisissa museoissa. Yhtenä päivänä osallistuin myös Hallstattiin suuntautuvalle retkelle, josta tulee (toivottavasti) oma postaus. Vapaa-ajan ohjelmaan kuului myös Wienin kaupungin tarjoama Heuriger-ilta sekä Unkarin, Viron ja Suomen järjestämä banketti Viron suurlähetystön upeassa palatsissa.

Ukraina näkyi myös esitelmissä, vaikka sen aihe käsittelikin tässä tapauksessa kenttätöitä Kihnun saarella.