Paluu Untshoon

Pääsin käymään taas pikavierailulla Untshossa, jossa olen ollut useana kesänä kenttätöissä ja jossa kävin viimeksi pari vuotta sitten. Ensimmäisen kerran kävin kylässä vuonna 2001, jolloin silloisen dosenttimme ja nykyisen Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja Ildikó Lehtisen kanssa kävimme tutustumassa mahdolliseen kenttätyökohteeseen. Sen jälkeen olimme kahtena kesänä kylässä opiskelijaryhmän kanssa. Kenttätöihin perustuvan tutkimushankkeemme nimi oli “Marilainen nainen ja modernisaatio”.  Oma tutkimukseni keskittyi tähän sukupuolittuneisiin tiloihin ja paikkoihin, jonka merkeissä pääsin käymään kentällä myös 2004 ja 2005.

Nyt kyseessä oli Kalevalaisten Naisten Liito retki ja matkanjohtajana kukas muu kuin Ildikó Lehtinen, jolle tämä kylä ja koko Marinmaa on tuttu monien vuosien ajalta. Ildikó on myös tuttu koko Marinmaassa ja hän on saanut myös Marin tasavallan kunniakansalaisen arvonimen.

Aurinko oli jo ehtinyt nousta, kun meidät otti aamuvarhaisella vastaan kansanpukuun pukeutuneiden kyläläisten ryhmä laulaen ja tanssien sekä tarjoten blinejä, leipää, tuara-juustoa ja kvassia eli kotikaljaa. Kulttuuritalon johtaja soitti haitaria ja meille entuudestaan tutut kyläläiset olivat mukana. Vastaanoton jälkeen meidät jaettiin kylän taloihin; itse yövyin entuudestaan tutun Nadjan luona, joka tuli minua vastaan serkkunsa Marinan kanssa. Talossa minua odotti katettu ruokapöytä ja sauna. Samanlaisesta  sydämellisestä vieraanvaraisuudesta nauttivat myös muut ryhmän jäsenet.

Näistä kenttätyöajoista kylä on muuttunut, mutta ulkoapäin täysin tunnistettavissa. Onko se muuttunut paljon vai vähän, riippuu tietysti siitä, mihin asioihin kiinnittää huomionsa, mitä kuulee ja näkee ja mistä kyläläiset kertovat. Kännykkäverkko saavutti kylän jo vuonna 2004, pari vuotta sitte kylässä toimi internet – toki lähinnä puhelinverkon avulla – ja kestävän matkailun merkkejä näkyi siellä täällä kylässä. Kotiseutumuseo oli rakennettu kylän keskelle sivukujalle. Rakennukset ovat uudet, mutta sinne lahjoitetut ja siirretyt esineet ovat vanhoja ja käytössä olleita. Kotiseutumuseon aktiivit esittelivät toimintaansa työnäytöksin kertoen samalla kyseessä olevan elävä museo. Se tarkoitti mm sitä, että esineitä ja vaatteita saattoi käyttää näissä esityksissä. Kaksikerroksisen päärakennuksen lisäksi museopihan ympärillä oli erilaisia ulkorakennuksia, joihin oli koottu maataloutta, kalastusta ja karjanpitoa esittelevää esineistöä.

Tutustuimme myös kylän kirjontapajaan, jonka johdossa on Ljuba. Saimme nauttia lisää paikallisesta kulttuuritarjonnasta sekä kirjaston edustalla että myöhemmin Kulttuuritalossa. Kylän kirjastoon meille oli järjestetty paikallisia herkkuja, jonka jälkeen menimme syömään lounasta Schlaaniin, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Untshon keskustasta. Siellä meille oli valmistettu mm. marien tärkeä kansallisruoka balsh, jonka rituaalisesti leikkasi kylän hallintopäällikkö Ivan, joka on myös yksi paikallisista uhripapeista. Schlaanissa oli esillä punottuja esineitä ja kirjottuja tekstiilejä, joita saattoi ostaa mukaan. Ennen Kulttuuritalolla järjestettyjä esityksiä kävimme vielä Utshon koulun marin luokassa, jossa marinkielen opettaja kertoi koululaisten saavutuksista ja suomalaisen avun tärkeydestä – kyseessä on myös  M.A. Castrenin seuran kummikoulu. Kulttuuritalossa, entisessä kirkossa, kyläläiset, sekä koululaiset että vanhemmat olivat järjestäneet monipuolista lausuntaa, laulua, ja soittoa käsittävän ohjelman. Matkalaiset myös esittäytyivät kyläläisille, jotka olivat runsaslukuisesti tulleet seuraamaan ohjelmaa – ja tutustumaan vieraisiin.

Ildikó Lehtinen ja Ivan Ivannov.

Toisena päivänä tutustuimme kahteen myllyyn, joita esitellään matkailijoille. Peredovikille, jota edellee kutsutaan kolhoosiksi, kuuluva ja käytössä oleva mylly sijaitsee kylän keskustassa. Sama mylläri tule esittelemään meille myös muutaman kilometrin päässä olevaa tuulimyllyä, jonka viereen on pystytetty paja. Näiden tarkoitusta on toimia kestävän matkailun palveluksessa. Paikalla on tehty aiemmin arkeologisia kaivauksia ja tehty rautakautisia löytöjä.

Kentälle paluu ja sieltä taas lähteminen on tuttua meille etnologeille. Aina se on yhtä raskasta, ainakin silloin kun tuntee jättävänsä taakseen ystäviä eikä tiedä tapaako heitä enää koskaan. Enää en tavannut Elisavetaa...  Aika Untshossa oli taas aivan liian lyhyt tavatakseni kaikkia vanhoja tuttuja ja nauttiakseni kylän rauhasta. Yhteiset muistot eivät kuitenkaan unohdu ja niitä voi aina verestää katsomalla yhteisiä valokuvia.  

Nadjan minulle tekemä - neljä tuntia paistettu - balsh ja blinit.