Jäätiellä kotiseutukirjallisuutta

 

Ei tämä blogi ole sentään vielä kuollut, vaikka pakkasia onkin pidellyt myös täällä Turussa. Viime päivien tai viikkojen pakkaset ovat mahdollistaneet sen, että vihdoin Aurajoesta on taas tullut kulkuväylä. Sadat jos ei tuhannet ihmiset ovat kävelleet, juosseet, hiihtäneet, potkukelkkailleet tai pyöräilleet pitkin jokea sekä kaupungin kohdalla että täällä Halisten padon yläjuoksulla. Keskustaan on tehty myös puinen silta joen ylittämistä varten, sillä Föri ei enää oikein pääse kulkemaan jäiden vuoksi. Muistan, että joskus muinoin oli myös napakelkka tms. Aurajoella.

Täällä Halisten puolella jään pinta on suht tasaista, sillä meriveden pinnan lasku ei näy kuten lähempänä merta. Toki jokeen laskevien ojien suut ovat sulia tai jää on niissä heikkoa. Kävely joella onnistuu hienosti, sillä lunta on vain muutama hassu sentti, vaikka ei käyttäisi edes jäälle tallattuja polkuja. Hiihtämien onnistuu myös, vaikka perinteistä helpompi on edetä vapaalla. Olivatpa jotkut tuoneet Kuralan sillan luo myös soittovehkeet ja videokuvaajan. Sama porukka näytti olevan seuraavana päivänä kaupungin kohdalla.

Oli jotenkin hauskaa kävellä joella ja kuunnella samalla kotiseutukirjallisuutta, jossa kirjan tapahtumat ovat sidottu johonkin tiettyyn paikkaan tai paikkakuntaan.  Nyt on ilmestynyt taas Lappia koskevia dekkareita, jotka luen tai kuuntelen vaikka en muuten dekkareista niin välittäisi. Toki ollessani Sveitsissä paransin saksan kielen taitoani ja samalla tutustuin väliaikaiseen asuinpaikkaani ja Elsassiin lukemalla sikäläisen baselilaisen Hansjörg Schneiderin sarjaa komisario Hunkeleristä. Kotiseutukirjallisuutta löytyy saksankielisistä maista varmaan jokaisesta kaupungista ja olen odottanut, että niitä ilmestyisi enemmän nykyään myös Lapista. Tämä Schneider kirjoitti hyvää saksaa ja kollegani mukaan hän oli myös opiskellut saksan kieltä, historiaa ja psykologiaa. Kirjat olivat hyviä ja samaa odottaisin kyllä myös Lappiin sijoittuvilta dekkareilta. Osa onnistuu, osa ei.

Nyt on ilmestynyt Noora Mustajoen ja Bosse Helstenin Leville sijoittuva Turisti, jonka tapahtumat ja juonenkäänteet olivat todellisuuttakin ihmeellisempiä. Tapahtumilla eikä henkilöillä ollut tietenkään vastaavuutta, vaikka osa saattoikin vaikuttaa etäisesti tai osittain hieman tutuilta. Mutta kirjoissahan kaikki on mahdollista ja seuraavaa kirjaa nyt sitten odotetaan, sillä jatkoa on kai luvassa. Mutta miksi näissä dekkareissa lukijoihin (tai ääniin) ei ole kiinnitetty huomiota? Kun lukijan ääni ei minulle sopinut, niin luin kirjan loppuun.

Toinen Lappiin sijoittunut dekkaria oli Joen Kankaan Kaltio, joka sijoittui Inariin ja Vuoreijaan. Se on jatkoa Kankaan aiemmin julkaisemalle Kaamokselle.