CIFU XIV eli 14. Fenno-ugristikongressi Tartossa

 

Kuva CIFU XIV:n sivulta

Olin elokuussa 14. fenno-ugristikongressissa, joka pidettiin jälleen – jo toista kertaa – Tartossa. Edellisen kerran kongressi oli Wienissä ja seuraavan CIFU XV:n pitopaikka on vuonna 2030 Budapestissa, Eötvös Loránd’n yliopistossa eli ELTE:ssä.   Kongressi kokosi jälleen runsaasti suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien tutkijoita ympäri maapalloa, mm. Japanista. Kulttuurintutkijoiden osanottajien määrä on laskenut huomattavasti edellisistä vuosista. Venäjältä tulijoiden määrä on myös suoraan verrannollinen Venäjän käymään aggressiiviseen hyökkäyssotaan Ukrainassa. Kävijämäärän lasku näkyi myös itselle mielenkiintoisten esitelmien määrässä. Esimerkiksi kaikki key-note -esitelmät olivat kielitieteellisiä; toki Professori Eszter Ruttkay-Mikliánn pitämä luento hantien parissa elämäntyönsä tehneestä unkarilaisesta Éva Schmidtistä oli etnologian näkökulmasta erittäin kiinnostava.  

 

Pääpuheenvuorojen lisäksi päivittäin oli symposiumeja, joista toki monet olivat kiinnostavia, mutta valitettavasti monet niistä olivat päällekkäisiä. Itse osallistuin muun muassa Karina Lukinin suomalais-ugrilaisten kansojen identiteettejä käsittelevään symposiumiin, jossa käsittelin Untshon kenttätöiden nykytilaa. Siperian suomalais-ugrilaisten kansojen lisäksi esitelmät käsittelivät monipuolisesti ja eri näkökulmista ainakin kveenejä, karjalaisia, mareja ja Tartossa professorina toiminutta Ilmari Mannista sekä virolaisten kenttätöitä. Samaan aikaan keskusteltiin toisaalla suomalais-ugrilaisten kansojen käsityksistä ja kokemuksista talvesta. Lisäksi viimeisenä päivänä oli kiinnostava symposium, jossa käsiteltiin suomalais-ugrilaisten kansojen eri uskontoja muuttuvassa maailmassa tartolaisten Art Leeten ja Laur Vallikiven johdolla.

Tärkeä osa kongresseja on myös ”akateeminen matkailu”, joka sisältää myös paikalliseen kulttuuriin tutustumisen ja vanhojen ja uusien ystävien tapaaminen. Tässä pääosassa olivat Tarton monet ravintolat ja kahvilat. Yhden päivän vietin jälleen Viron upeassa kansallismuseossa ERM:ssä, jonne kävelin juuri Viron kansallispäivänä. Monien talojen pihoilla liehuivat Viron liput.

Jo museon perusnäyttely on mielenkiintoinen ja monipuolinen, mutta erittäin tärkeä osa on sen suomalais-ugrilaisia kansoja käsittelevä ”Uralin kaiku” -näyttely. Se on oikeastaan maailman ainut suomalais-ugrilaisista kansoista kertova suuri näyttely.

Vaihtuvan näyttelyn aiheena on mielenkiintoinen ja pieni vähemmistö eli Viron ruotsinkielinen väestö. Tämä ”Rannarootslased” eli vironruotsalaiset -näyttely esittelee näiden rannikkoruotsalaisten perinteistä aineellista ja henkistä kulttuuria sekä vironruotsalaisen kulttuurin kehitystä 1900-luvulta nykypäivään. Mikä leimasi tämän ruotsinkielisen kulttuurivähemmistön elämää Virossa? Entä mikä oli meren merkitys ennen ja nyt eli miten he sopeutuivat uusiin olosuhteisiin, kun osa aikoinaan pakeni Ruotsiin ja mikä auttoi heitä muistamaan juurensa? Mitä vironruotsalaisuus tarkoittaa tänään? Kuulin myöhemmin, että Åbo Akademin etnologian oppiaineen kenttätyökurssi pidetään kuluvana vuonna näillä alueilla.   

Näyttely oli laaja ja sisälsi paljon erilaisia videopätkiä, kuten esimerkiksi isän ja pojan kohtaamisen: poika pakeni pienenä lapsena 1940-luvulla Ruotsiin, isä oli sodassa ja he tapasivat seuraavan kerran 1980-luvulla.

Päätösjuhla pidettiin tässä Viron upeassa kansallismuseossa, jossa aluksi puhuivat CIFU:n presidentti, professori Gerson Klumpp, ERM-museon johtaja Laura Kipper ja Tarton apulaispormestari Reno Laidre. Lisäksi juhlassa esittelivät toimintaansa ja esiintyivät myöhemmin alan yhdistykset, joiden nimet on tässä englanniksi: Tartu Ingrian-Finnish Association, Komi Cultural Society, Estonian Mordvin Society, Tartu Udmurt Assciation “Yumshan Gur”, Seto Vanõmbidõ Kogo  ja Seto Ülembsootska Jalmar Vabarna. 

Anna-Anush Makeev

Lopuksi aulassa tanssittiin.

Onkohan aika ajanut kulttuurientutkimuksen näkökulmasta näiden suomalais-ugrilaisten kongressien ohitse? Nähtävästi suomalais-ugrilaisuus kiinnostaa enää niin harvoja alan tutkijoita tänään, kun valittavana on niin paljon erilaisia ja monia eri näkökulmia käsitteleviä kongresseja ympäri maailmaa. Mutta seuraavan kerran CIFU XV on siis Budapestissa vuonna 2030. Jokohan silloin Orbánista on päästy?