Lukijat

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Yhteisöllisyyttä

 


Näin korona-aikana olen nyt ollut etätöissä melkein tasan vuoden, mutta toki siitä suurimman osan ”kiltisti” ohjeiden mukaan Turussa enkä ole matkustanut toiseen sairaanhoitopiiriin, kuten on kielletty. Kesällä, joulun aikaan ja nyt helmikuussa olen etätöissä Lompolassa. Siihen on monia syitä, sillä täällä etäily ja asuminen on paljon helpompaa kuin kaupungissa, vaikka sielläkin on luonto lähellä ja ruokatavarat voi tilata kaupasta.

Joissakin tutkimuksissa väitetään, että ”perinteisten” (mitään ne ovatkaan?) yhteisöjen murtuminen liittyy tekniseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka mahdollistaa ja suosii liikkuvuutta sekä fyysisessä, henkisessä että sosiaalisessa mielessä. Privatisoituminen, arvojen erilaistuminen ja yksilöllistyminen ovat tästä merkkeinä.   

Vaikka monet pienet lappilaiset kylät ovat tänä päivänä katsottunakin moderneja, niin yksi asia, mikä täällä Lompolassa on silmiinpistävää, on juuri yhteisöllisyys. Se ei ole mielestäni mitenkään vain maaseudulle tyypillinen ilmiö, sillä yhteisöllisyyttä tapaa myös muualla eli kaupungeissa ja suuremmissa paikoissa. Toki se erottuu ehkä enemmän maaseudulla, sillä monissa paikoissa täällä maalla ei pärjää yksin, vaan tarvitsee apua muilta. Yhteisöllisyys tuli mielestäni esille aiemmin talvella olleessa maaseutua koskevassa televisio-ohjelmassa, josta toki voi olla monta mieltä. Yhteisöllisyys ei ole vain maaseudun ilmiö, vaikka se toki on täällä monesti paljon näkyvämpää.

Yhteisöllisyys on tärkeää. Erityisesti nyt korona-aikana puhutaan paljon yksinäisyydestä ja se on osoittautunut ongelmaksi niin monille ja monissa paikoissa. Toki Turussakin minulla on mahdollisuus kulkea ulkona kavereiden kanssa ja olla yhteydessä eri tavoilla somen tai puhelimen kautta, mutta se ei ole sama, sillä näin riskiryhmäläisenä en voi lähteä kahville, ravintolaan tai muualle toisten kanssa. Vain ulkona voi kävellä. Täällä tilanne on hieman erilainen, sillä täällä pistäydytään kylässä, ilman asiaakin ja ennakkoon sopimisia.


Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ihmisten sosiaalisten suhteiden muodostamaa kokonaisuutta, jonka osia ovat niin luottamus, osallisuus kuin läheisyys. Yhteisöllisyyteen sitoudutaan ja siihen kannustaa tai ajaa motivaatio. Hyviä esimerkkejä tästä täkäläisestä yhteisöllisyydestä ovat vaikkapa saunakutsut naapuriin, yhteiset, usein jopa aivan satunnaiset ruoka- ja kahvikutsut, kirjojen tai ruokatavaroiden lainaaminen puolin ja toisin, autokyydit, yhteiset hiihto- tai marjaretket tms. Toisia autetaan eikä aina odoteta edes vastapalveluja. Nämä kaikki vaikuttavat meihin monella tavalla – niin identiteetteihimme ja vuorovaikutukseen.

Émile Durkheimin mukaan yhteisyyden tunne pitää yhteiskunnat koossa. Näin se on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohjana ja se on tärkeä tai oikeastaan välttämätön voima olemassaololle ja toiminnalle. Yhteisöllisyys on kiinnostava ilmiö; minkälaisena sitä tavataan ja miten se muuttaa muotoaan muutosten ja murrosten myötä, on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Yhteisöllisyyttä eri muodoissa voi tavata kaikkialta, se voi olla näkyvää tai näkymätöntä, mutta se ei taida koskaan loppua. Ainakin joissakin paikoissa korona-aika on lisännyt tai tehnyt yhteisöllisyyttä näkyvämmäksi.





9 kommenttia:

  1. tosi kiva, että tuollaista on vielä olemassa,itse olen aina iloinen, jos joku kaveri tulee soittamaan ovikelloa. Naapurit meillä kyllä vetää yhdestä köydestä, meidänkin avain on kolmella eri naapurilla ja saavat tulla hakemaan jääkaapista kananmunia, vaikka emme ole itse paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytkin ensi viikolla yksi serkku vie minut kirkolle päin asioille. Turussakin kun mulla asui Alexandran porukka naapurissa, niin silloin oli todella paljon yhteisöllisyyttä, mutta he asuvat nyt jo toisessa kunnassa. Toki ollaan yhteyksissä.

      Poista
  2. Minulla on ollut yhteisöllisyyteen aina vähän kaksijakoinen suhde. Toisaalta kaipaisin sitä elämääni, ja tuntuisi kivalta ajatukselta olla osa jotakin yhteisöä. Mutta toisaalta mahtaisiko yhteisöllisyys kuitenkaan sopia mulle - alkaisiko se tuntua ahdistavalta, kun olen kuitenkin vähän tämmöinen oman tieni kulkija. En tiedä. Riippuisi varmaan yhteisöstä?

    Mutta joka tapauksessa kiva, että yhteisöllisyyttä on vielä olemassa. Minusta maailma (tai ainakin Suomi) on muutenkin aivan liian yksilökeskeinen, ja liiallinen yksilökeskeisyys johtaa monenlaisiin ongelmiin.

    Onko siellä Lompolassa muuten ollut vielä yhtään koronatapausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kylässä ei ole koronatapauksia, mutta vuosi sitten Kittilän kuntahan oli aivan huipulla ilmaantumisessa, kun tänne tultiin suht suoraan Tirolista koronalingosta ja Levistä tulikin koronalinko, jota on seurattu nytkin esim. joulun aikana. Nyt tapaukset ovat olleet joulun aikana onneksi tosi vähissä ja vain turisteilla. Katsotaan miten ensi viikko menee, kun on etelän hiihtolomaviikko.

      Kyllä yhteisöllisyys voi ahdistaa ja ahdistaakin välistä. :) Huh, minkälaistahan se on ? :)

      Poista
  3. Eräs suomalainen tuttavani nai tirolilaisen miehen ja muutti tämän, vielä tuossa vaiheessa, idylliseen pieneen vuoristossa sijaitsevaan kotikylään. Jonkin ajan kuluttua elämä osoittautui niin yhteisölliseksi, että he halusivat muuttaa väljempään ympäristöön. Kyllähän suomalaisistakin maalaiskylistä moni, varsinkin nuoret, halusivat pois, kun tuntui, että kaikki tietävät kaikkien asiat ja lisäksi kaikilla tuntui olevan oikeus myös puuttua toisten asioihin. Samanlaista se on näissä Keski-Euroopan pienissä ja tiivissä asuionyhteisöissä, varsinkin maaseudulla. Toinen asia on sitten naapuriapu ja vastavuoroinen auttaminen. Sehän on tietysti positiivista ja tervetullutta.

    Odottelen tässä nyt matkaa kevättalviseen Suomeen ja ehkä Lappiinkin.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkaverini mies oli kotoisin tirolilaisesta kylästä.Siellä vierastettiin kuulemma jo seuraavan laakson ihmisiä kuin olisivat ulkomaalaisia.

      Poista
    2. Liika on aina liikaa! Asuin muutaman kuukauden Tirolissa (Itävallassa) ja ainakin siellä, riippui varmaan kaverini ammatistanikin, elämä oli aika yhteisöllistä. Esimerkiksi kun hän oli jonkun viikonlopun poissa työmatkalla tms. niin hän huolehti, että joku hänen kavereistaan otti minut "huostaan" sinä viikonloppuna jonnekin tai edes kävelyretkell. Vaikka olisin mieluusti ollut yksinkin. Mutta kivaa aikaa se oli.

      Poista
  4. Minusta tuntuu, että yhteisöllisyys on sisään rakennettu ihmisiin. Toisille auttaminen on luonnollista, toisille taas ei. Jälkimmäiset eivät ole löytäneet itsestään sitä "geeniä".
    Asuin ensimmäiset 20 ikävuottani maalla Etelä-Suomessa. Totuin siihen, että naapurit auttoivat toisiaan.
    Turun Ylioppilaskylän kolmiossa minua alussa ihmetytti, kun kämppäkaverit lukitsivat huoneensa oven lähtiessään ulos. Minä rupesin pitämään omaani avoinna, ja pian toisetkin omaksuivat saman tavan. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että toisen huoneeseen olisi luvallista mennä. Sallittua oli mm. paperin tai muun arkisen asian lainaaminen toisen kirjoituspöydältä. Kahvi keittiössä oli yhteistä. Samoin voimme lainata toiselta maitoa jääkaapista.
    Olen autoton, mutta se on yleensä toisten ihmisten ongelma. Toiset eivät aina ymmärrä, että julkisillakin pääsee (tosin nyt korona-aikana vältän julkisia kulkuneuvoja) moneen paikkaan, kun ottaa selvää aikatauluista ja mahdollisuuksista. Täällä Hämeenkyrössä pääsen ainakin kerran viikossa kauppaan tuttavieni kyydissä, ja näitä auttajia on siis useita. Korvaukseksi saavat apua minulta, kun sitä tarvitsevat tai sitten leivontapäivänäni vaikka uunilämmintä patonkia. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että auttaminen ja hyvä tahto ovat yleismaailmallisia. Ne kiertävät joka paikassa. Jos autan täällä Suomessa jotakuta, voin saada sen "korvauksen" vaikkapa Etelä-Amerikassa toiselta hyvätahtoiselta ihmiseltä.
    Lompolossa olen huomannut tuon yhteisöllisyyden. Tulevana kesänä, kun vietän siellä monta viikkoa, saan varmaan myös näyttää omalta osaltani tuota toisten ihmisten auttamista. Apua tulen tarvitsemaan ainakin kauppakäynneissä, mikä taas ei varmaan ole ongelma, kun joku sieltä on melkein aina menossa kauppaan.
    Kesä-Lompolo mielessäni tällaisena talvisena sunnuntaina.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa Kesä-Lompoloon ja yhteisöllisyyteen! Katsotaan kun nyt päästään kesään; nyt tuntuu kaikki niin pitkävetiseltä ja kestävän tosi kauan. Tämä pimeys ei tietenkään haittaa, vaan korona ja se että täytyy aina yrittää muistaa tietyt asiat kun käy tuolla narikalla. Kappalistat ja muut täytyy muistaa tehdä täydellisinä, vaikka toki naapureilta voi lainata jotain ruokatarvikkeita, jos ne loppuvat tai unohtuvat. Ja aina tietyt ihmiset kysyvät, että onko kauppatarpeita, kun käydään narikalla. Tiedät varmaan ketkä! :)

    VastaaPoista