Yhteisöllisyyttä

 

Näin korona-aikana olen nyt ollut etätöissä melkein tasan vuoden, mutta toki siitä suurimman osan ”kiltisti” ohjeiden mukaan Turussa enkä ole matkustanut toiseen sairaanhoitopiiriin, kuten on kielletty. Kesällä, joulun aikaan ja nyt helmikuussa olen etätöissä Lompolassa. Siihen on monia syitä, sillä täällä etäily ja asuminen on paljon helpompaa kuin kaupungissa, vaikka sielläkin on luonto lähellä ja ruokatavarat voi tilata kaupasta.

Joissakin tutkimuksissa väitetään, että ”perinteisten” (mitään ne ovatkaan?) yhteisöjen murtuminen liittyy tekniseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka mahdollistaa ja suosii liikkuvuutta sekä fyysisessä, henkisessä että sosiaalisessa mielessä. Privatisoituminen, arvojen erilaistuminen ja yksilöllistyminen ovat tästä merkkeinä.   

Vaikka monet pienet lappilaiset kylät ovat tänä päivänä katsottunakin moderneja, niin yksi asia, mikä täällä Lompolassa on silmiinpistävää, on juuri yhteisöllisyys. Se ei ole mielestäni mitenkään vain maaseudulle tyypillinen ilmiö, sillä yhteisöllisyyttä tapaa myös muualla eli kaupungeissa ja suuremmissa paikoissa. Toki se erottuu ehkä enemmän maaseudulla, sillä monissa paikoissa täällä maalla ei pärjää yksin, vaan tarvitsee apua muilta. Yhteisöllisyys tuli mielestäni esille aiemmin talvella olleessa maaseutua koskevassa televisio-ohjelmassa, josta toki voi olla monta mieltä. Yhteisöllisyys ei ole vain maaseudun ilmiö, vaikka se toki on täällä monesti paljon näkyvämpää.

Yhteisöllisyys on tärkeää. Erityisesti nyt korona-aikana puhutaan paljon yksinäisyydestä ja se on osoittautunut ongelmaksi niin monille ja monissa paikoissa. Toki Turussakin minulla on mahdollisuus kulkea ulkona kavereiden kanssa ja olla yhteydessä eri tavoilla somen tai puhelimen kautta, mutta se ei ole sama, sillä näin riskiryhmäläisenä en voi lähteä kahville, ravintolaan tai muualle toisten kanssa. Vain ulkona voi kävellä. Täällä tilanne on hieman erilainen, sillä täällä pistäydytään kylässä, ilman asiaakin ja ennakkoon sopimisia.

Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ihmisten sosiaalisten suhteiden muodostamaa kokonaisuutta, jonka osia ovat niin luottamus, osallisuus kuin läheisyys. Yhteisöllisyyteen sitoudutaan ja siihen kannustaa tai ajaa motivaatio. Hyviä esimerkkejä tästä täkäläisestä yhteisöllisyydestä ovat vaikkapa saunakutsut naapuriin, yhteiset, usein jopa aivan satunnaiset ruoka- ja kahvikutsut, kirjojen tai ruokatavaroiden lainaaminen puolin ja toisin, autokyydit, yhteiset hiihto- tai marjaretket tms. Toisia autetaan eikä aina odoteta edes vastapalveluja. Nämä kaikki vaikuttavat meihin monella tavalla – niin identiteetteihimme ja vuorovaikutukseen.

Émile Durkheimin mukaan yhteisyyden tunne pitää yhteiskunnat koossa. Näin se on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohjana ja se on tärkeä tai oikeastaan välttämätön voima olemassaololle ja toiminnalle. Yhteisöllisyys on kiinnostava ilmiö; minkälaisena sitä tavataan ja miten se muuttaa muotoaan muutosten ja murrosten myötä, on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Yhteisöllisyyttä eri muodoissa voi tavata kaikkialta, se voi olla näkyvää tai näkymätöntä, mutta se ei taida koskaan loppua. Ainakin joissakin paikoissa korona-aika on lisännyt tai tehnyt yhteisöllisyyttä näkyvämmäksi.