Transsilvanian museoissa

Ehdin käydä myös muutamassa kaupungin museoista. Museoita oli runsaasti, mutta valinta kohdistui luonnollisesti Transsilvanian etnografiseen museoon, joka on romaniaksi Muzeul Etnografic al Transilvaniei ja unkariksi Erdélyi néprajzi múzeum sekä sen etnografiseen ulkomuseoon, joka sijaitsee hieman kaupungin laidalla paikassa, josta on hienot näköalat. Ulkomuseo on osa tätä etnografista museota ja sillä on oma nimi, Romulus Vula Park. Näiden lisäksi kävelin läpi myös paikallisen taidemuseon, josta toki löytyivät samojen taidesuuntien edustajat kuin monista muistakin taidemuseosta. 

Etnografinen museo sijaitsee ns. Redutan palatsissa, aivan kaupungin keskustassa. Samassa talossa on myös matkailuneuvonta. Näyttely sijoittuu kahteen kerrokseen;   aluksi esitellään hieman esihistoriaa ja sen jälkeen eri elinkeinoja, kuten maataloutta, kalastusta, paimentamista ja viininviljelyä sekä erilaisia käsitöitä. Näyttely keskittyi maaseudun arkeen. Lisäksi oli näytteillä eri etnisten ryhmien huoneita, jotka keskittyivät tekstiileihin. 

Näiden lisäksi oli hieno erillisnäyttely näkövammaisille ja pikkukoululaisille, kuten minulle kerrottiin. Se oli varustettu pistekirjoituksella ja esineitä sai kosketella ja haistella. Yläkerrassa oli vielä Transilvanian eri seutujen kansallispukuja esittelevä näyttely, johon kuului myös eri aikoja ja eri etnisiä ryhmiä esitteleviä kansallispukuun kuuluvia esineitä. Niistä uudemmissa näkyi selkeästi kansallisuuteen ja etnisyyteen viittaavat seikat, kuten värit ja liput. Kansallispuvut eivät pönöttäneet vitriineissä, vaan melkein täyttivät huoneen esitellessään itseään. 

Sivustalla oli vielä erikoisnäyttely Transsilvanian (tai koko Romanian) uskonnollisesta kentästä, joka varmaan avautui hyvin paikallisille katsojille. Vaikka esimerkiksi elinkeinoja koskeva näyttely antoi hieman vanhanaikaisen kuvan museosta, oli palatsin tiloja yritetty hyödyntää hyvin, sillä osa tiloista oli kapeita käytäviä ja yhtä isoa salia käytettiin näköjään myös erilaisiin puhe- ja musiikkitilaisuuksiin. Sekä näkövammaisille tarkoitettua näyttelyä että yläkerran kansallispukuja minulle tuli esittelemään museossa työssä oleva tutkija, joka oli sunnuntaina sattumoisin käymässä siellä. Tällä tavalla näyttely, sen eri kylät ja kansallisuudet avautuivat minulle aivan eri tavalla, kuin jos olisin vain itsekseni tutkinut näyttelyä saamani esitteen avulla. 

Lähtöä edeltävänä päivänä kävin vielä ulkomuseossa, jossa oli auki vain lipunmyyntikoju ja siinä oleva pieni museokauppa. Tämä Romulus Vula on kuulemma ensimmäinen romanialainen ulkomuseo. Koska kaikki sen lukuisista kohteista – esitteen mukaan 13 maatilaa, joissa 90 rakennusta ja kolme kirkkoa – olivat kiinni, alueen kävelyyn ei mennyt liikaa aikaa. Rakennukset oli jaettu eri alueiden mukaan, mutta ulkopuolelta sai vähän heikon kuvan kansallisuuksien ja ammattien välisistä eroista tai yhtäläisyyksistä tai yleensä kuvauksista. Paljon oli erilaisia myllyjä, ulkorakennuksia ja esimerkiksi keramiikkapajoja. Museolla on myös työnäytöksiä ja koululaisille työpajoja. 

Yhden tilan pihalla näkyi työntekijä haravoivan pihaa ja vei sisätiloihin muutaman lampaan. Portteja oli täälläkin; mm. yhden hautausmaan portti vei kirkolle. Moni rakennuksista – ainakin ulkoapäin – näytti kaipaavan korjauksia. Kirkot olikin korjattu Norjan ja Islannin rahoituksella.  

Sisäkuva Petrindun kirkosta, wikipedia commons.