Suomi on pitkä maa

Suomi on pitkä maa, sen tuntee taas selkeästi nyt keväällä. Etelä- ja Pohjois-Suomen välinen matka on pitkä, reilut tuhat kilometriä riippuen tietysti myös kohteista. Helsingistä pääsee Kittilään lentäen vajaassa puolessatoista tunnissa; junalla ja bussilla matkaan menee yli puoli vuorokautta. Matkan pituuden huomaa aina omalla kohdalla keväällä, kun parin viikon mittainen hiihto- ja pääsiäisloma pohjoisessa loppuu ja oli palattava etelään ja arkeen. Tämä tarkoitti myös siirtymistä Lapin metrisiltä hangilta siite- ja katupölymaailmaan pärskimään.   

Joka kevät tämä siirtyminen suksilta ja pohjoisen lumilta etelän kevääseen on henkisesti paljon suurempi kuin matka kilometreissä, vaikka molemmat paikat sijaitsevatkin samassa valtiossa. Vaateparren keventäminen – enää ei tarvitsekaan talvitakkia, sukkahousuja eikä kaulaliinaa, villamyssyä ja -lapasia – on joka kerta yhtä vaikeaa, sillä lämpömittarin kertomiin lämpöasteisiin ei millään meinaa uskoa.  

Kun huhtikuu ja vielä toukokuun ensimmäinen puolisko ovat parasta hiihtoaikaa pohjoisessa, sillä t-paitakeli rinteessä tai hiihtäen ei ole ollenkaan Lapin lisällä varustettu juttu, niin etelässä samaan aikaan rapsutetaan veneitä, mietitään kasvihuoneeseen tai puutarhaan istutettavia kasveja tai muita kevättöitä. Jokohan krookukset tai leskenlehdet kukkivat? Etelässä olen myös tutustunut niihin valkovuokkoihin, joista kouluaikana kirjoissa kerrottiin, että ne poimitaan äitienpäivän aikoina kotiin vietäväksi. Meillä oli silloin vielä metriset hanget, joista saattoi ehkä poimia edelliseltä kesältä jääneitä ”talventörröttäjiä”. Nyt minulla on sekä sini- että valkovuokkoja omalla takapihalla. Niiden kukinnasta voi nauttia muutaman päivän ja tänä vuonna niiden kukinta on aikaisessa.

Kevättyöt etelässä ja pohjoisessa ovat täysin erilaisia. Muistan yhden huhtikuun alun, jolloin tein Raattamassa kenttätöitä väitöskirjaani varten. Hiihdin haastattelemaan yhtä poromiestä erääseen kahvioon, jossa hänen kanssaan jutteli Rymättylästä kotoisin oleva pariskunta. He kertoivat edellisellä viikolla istuttaneensa perunat – toki harson alle. Raattamassa satoi sillä viikolla uutta lunta yli 20 senttiä, joten siellä ajatus perunoiden istuttamisesta tuntui aika kornilta. Nytkin ennen huhtikuun puolta väliä on varhaisperunat istutettu täällä Turun seudulla ja uusia kotimaisia perunoita saa sitten kesäkuun alussa.  

Säätiedotuksissa nämä pohjoisen ja etelän säätilojen erot eivät useinkaan tule esille. Usein pääsiäisenä tulee joka tuutista varoituksia pääsiäismaanantain huonosta kelistä ja lumipyrystä; kotimatkalle kehotettiin lähtemään jo sunnuntaina. Esimerkiksi viime vuoden pääsiäismaanantaina me nautimme Lapissa aurinkoisesta hiihtopäivästä – kaikista kelivaroituksista huolimatta. Meitä pohjoisen ihmisiä naurattavat myös jokasyksyiset otsikot siitä, miten lumi taas yllätti autoilijat.   

Kun ikkunasta katsoo ulos, niin en yhtään ihmettele, että kun mielen täyttävät puutarhatyöt, veneen vesillelasku ja terassit, ei enää tajua, että toisessa päässä maata olisi mitä parhain hiihtokeli, ja valoa riittäisi melkein vuorokauden ympäri. Sitten loka-marraskuussa, jolloin Lapissa on pimeää ja kaikin puolin ikävähkö keli, niin ihmiset hinkuvat hiihtämään ja hiihtokeskukset kilpailevat ensilumenladuillaan. Mukavampi hiihtosää olisi huhtikuussa, mutta silloin etelän ihmisten päät täyttävät kevättyöt, ei edes kevätyöt.  
(Tästä osa on ollut kolumnissa Kittilälehdessä vuonna 2018)