Lukijat

maanantai 6. joulukuuta 2021

Itsenäisyyspäivän mietteitä evakosta Ruotsissa


Kuva on Rovaniemen Lapin Maakuntamuseon näyttelystä, osa evakko. 2021.

Evakkoaika ei ole jättänyt minua rauhaan, sillä nytkin itsenäisyyspäivän tienoilla mietin tekemiäni kittiläläisten evakkojen haastatteluja ja ensi vuonna julkaistavaa artikkelia Kittilän historiakirjassa; nimeä kirjalla ei vielä ole. Mitähän evakot ajattelivat Suomen itsenäisyyspäivänä, sillä vielä tällöin oli epäselvää, että voivatko he palata ja milloin takaisin koteihinsa. Epätoivo oli suurta ja osa perheenjäsenistä asui muualla eikä heidän olinpaikastaan ollut vielä tietoa. Lisäksi epidemioihin kuoli erityisesti lapsia ja monet viettivät sairaaloissa pitkän aikaa.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin, pystyin haastattelemaan 13 evakossa ollutta henkilöä – osaa koronan vuoksi puhelimitse – ja lisäksi sain muutamilta joko heidän itsensä tai lasten kirjoittamana muistitietoaineistoa evakosta. Muistitietoaineistolla tarkoitan tässä tietoa, toimintaa sekä ilmaisumuotoa menneisyydestä, jota me evakkojen lapset ja sukulaiset olemme varmaan kuulleet usein – joskus ehkä liikaakin. Tutustuin myös Kansallisarkiston Oulun toimipisteessä olevaan kotirintamaa ja evakkoa käsitteleviin aineistoihin. Täytyy ottaa huomioon, että kaikki haastattelemani henkilöt ja muisteluja kirjoittaneet olivat evakkoaikana alle 17-vuotiaita. Muistitiedon näkökulmasta näen ja tulkitsen omakohtaista muistelemista menneisyyttä koskevana tietona. Se ei kerro ainoastaan menneisyydestä, vaan myös sille tänä päivänä annetuista merkityksistä. Kokonaisuudessaan tästä moninaisesta muistitietoaineistosta tulee esille se, miten tärkeä ja merkittävä evakkoaika on kittiläläisille ollut – niin hyvässä kuin pahassa. Mutta loppujen lopuksi ikävistä ja dramaattisista asioista huolimatta, eräs haastateltavani sanoi: ”jäi hyvä kuva siitä reissusta”.

Kuinka moni kittiläläinen lopulta lähti evakkoon, on epäselvää, sillä kaikki eivät lähteneet.   Kittilässä oli tuolloin 6100 asukasta, joista Pohjanmaalle piti mennä evakkoon 100 ja loput Ruotsiin. Osa miehistä oli vielä Lapin sodassa tai sotasairaalassa, osa jäi hoitamaan poroja tai halusi jäädä rintamalta paluun jälkeen kylään tai lähellä olevaan metsäkämppään. Oli myös talouksia, joiden asukkaat eivät halunneet lähteä evakkoon, vaan jäivät koteihinsa.  

Rovaniemellä olevan Lapin Maakuntamuseon näyttelystä.

Kittiläläiset olivat evakossa muun muassa Vilhelminassa, Åselessa, Doroteassa, Avaträskissä, Skellefteåssa, Sorselessa, Bjurholmissa, Gargnäsissa ja Lyckselessa. Myös valtavassa Kusforsin eli Pikku-Helsingin suuressa pakolaisleirissä asui kittiläläisiä. Lisäksi karjanhoitajat ja karja vietiin pienemmille paikkakunnille, joista löytyi tilaa lehmille ja hevosille. Perheenjäsenet saattoivat joutua aivan eri paikkaan ja tieto toisten elinpaikasta oli ainakin alussa vaikeaa saada. Tämä oli erittäin vaikeaa esimerkiksi silloin, kun piti saada kuolinsanoma perheenjäsenille ja näitä oli usein. Evakossa kuoli ainakin 148 kittiläläistä ja monissa paikoissa kiersivät kurkkumätä-, hinkuyskä- tuhkarokko- ja polioepidemiat. Evakosta palattua monet menettivät henkensä tai loukkaantuivat miinaonnettomuuksissa, joita kaikkia ei oltu ehditty poistaa.

Könkäällä asunut Viivi Vaarala muisteli sotia, evakkoaikaa Ruotsissa sekä kotiinpaluuta läpi poltetun Kittilän tuholta säilyneeseen Könkään kylään seuraavasti: ”Sotavuosien ehkä raskain hetki oli minulle mennä evakkomatkalla Muonionjoen yli Ruotsiin syksyllä 1944. Kukaan ei osannut sanoa, palaisimmeko enää kotimaahan. (---) Paluu kotiin oli sitten ihana asia. Ja vuonna 1945 alkoi kokonaan uusi kehitysvaihe.” (Viivi Vaarala > Erkkilä 2006.) Samanlaisia ajatuksia lienee ollut monilla muilla pitkien sotavuosien ja evakon jälkeen. Evakkoon lähdön hetkellä ei ollut varmuutta, että voidaanko palata enää kotiin ja missä kunnossa se olisi. Näiden ”vieraiden veräjien” takaa kuitenkin voitiin palata monta kokemusta rikkaampana. Monet näistä kokemuksista kirkastuivat ja jäivät mieliin selkeämmin vasta useiden vuosien jälkeen. Muistissa ne ovat säilyneetkin, sillä siitä kertovat vaikka tätä artikkelia varten tekemäni haastattelut.


SA-kuva.

Kittiläläisille ja muille Lapin asukkaille Lapin sota ja evakko merkitsivät kollektiivista aineellista, taloudellista, mentaalista ja kulttuurista katastrofia, joista toipuminen on kestänyt pitkään. (Tuominen & Löfgren 2018.) Näistä puhuminen on ollut vielä 2020-luvulla terapeuttista monille haastatelluille. Lappilaisten evakkoaika on jäänyt pitkään muiden ”äänekkäämpien” Karjalan evakkojen jalkoihin; asia, josta Sodankylästä kotoisin oleva historioitsija Maria Lähteenmäki huomautti jo 90-luvulla. Tosin nyt 2000-luvulla Lapin sotaa ja evakkoaikaa on käsitelty useissa romaaneissa ja myös tutkimuskirjallisuudessa.  

Evakkoajan merkitys oli paljon suurempi kuin mitä se kesti vajaan vuoden. Kun toiset palaavat muistoissaan menetettyyn kotiseutuun, niin Lapin sodan ja evakon kokeneet ja heidän jälkeläisensä miettivät ja muistelevat tätä Ruotsiin johtanutta evakkomatkaa, jolta voitiin palata kotiin.  Monien koti oli poltettu, samoin sinne johtavat tiet ja lähiympäristöt tuhottu ja miinoitettu. Evakon merkitys on ylisukupolvinen ja se yltää niin tällä hetkellä eläviin kittiläläisiin kuin tuleviin sukupolviin. Evakko on osa meidän kittiläläisten – ja muiden lappilaisten – yhteistä kulttuuriperintöä, vaikka emme itse olisi olleet silloin vielä elossa. Evakosta kerrotut tarinat siirtyvät evakon kokeneiden sukupolvien jälkeläisille. Tästä kertoo myös se, miten monet kittiläläiset halusivat tuoda kokemuksiaan ja muistojaan esille ja pitivät sitä tärkeänä. Muistot ovat sekä raskaita että mukavia, sillä evakossa opittiin myös uusi asioita ja tapoja ja opit otettiin heti käyttöön kotona. 

Evakon jälkeen alkoi Kittilässäkin kiihkeä jälleenrakennus, jonka jäljiltä Lappi todella ”nousi tuhkasta”, kuten Lapin sodan muistoja julkaisseen teoksen nimikin viittaa. (Arrela 1983) Lappi kehittyi taloudellisesti muuta Suomea nopeammin ja tässä auttoivat lappilaisten evakon aikana luomat suhteet ruotsalaisiin. Yhteisöllisyys, pohjoisruotsalaisilta saatu naapuriapu ja joppaus  auttoivat saamaan tarvittavia työvälineitä ja rakennustavaroita niin Kittilään kuin muihinkin Lapin kuntiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää 2021!


Kittilän kirkko syksyllä 1944, SA-kuva.

Einari Junttilan kuvaamana Kittilän jälleenrakennus 1945. Taulu on kunnan omistuksessa ja se on maalattu vuonna 1952.   

7 kommenttia:

  1. Junttilan taulukuvasta jäi tekijä, kuvaaja aen tiedä, mutta tämä kuva tulee Kittilän historiateokseen. Bloggeri ei antanut lisätä sitä. Teksti pohjautuu siihen artikkeliin ja sitä varten tehtyyn tutkimukseen.

    VastaaPoista
  2. Löytyy sieltä kohtaloita. Itse mietin joskus missä olisin nyt, jos vanhempani olisivat voineet palata Viipuriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Viipurista on viime aikoina tullut paljon kirjoja ja pod casteja ulos.

      Poista
  3. Kiva, että olet palannut taas linjoille! Ja kiitos kirjoituksesta. On niin tärkeää, että menneiden aikojen kokemukset jäävät muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kiireet vähän hellittää ja olisi taas pari asiaa, joista voisi kirjoittaa. :) Sinulle mukavaa aikaa siellä Intiassa!

      Poista
  4. Itsenäisyyspäivää juhlivat näkyvästi he, jotka eivät menettäneet kotiseutuaan. Meillä kotona se oli vuoden surullisin päivä. Äiti sytytti kynttilät ikkunalle, kun ei ollut edes edesmenneitten hautoja tai sankarihautoja, mihin niitä olisi voinut sytyttää. Sankarihaudan muistotomerkillä Karjalankannaksella kävimme serkkujen kanssa viemässä niittykukkia 6 vuotta sitten sedän muistoksi, mutta kuolleitten veljieni haudoista ei ole jälkeäkään. Meistä 4 eloon jääneestä
    sisaruksesta jokaisella on eri syntymäpaikka.
    Meille kerrottiin vain Lapin polttamisesta, mutta ei evakuoinnista. Miksiköhän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi surullista! Täällä etelässä on käsittääkseni joillakin, ei siis läheskään kaikilla, evakkopaikkakunnilla Karjalaan jääneiden muistomerkki hautausmaan yhteydessä.
      Jännää että ei puhuttu Lapin evakuoinnista. Kaikki siviilit evakuoitiin, suuri osa Pohjanmaalle, mutta 80 000 Ruotsiin. Ja Sallan ja Petsamon evakot menettivät kotinsa, tai siis osa Sallaa jäi rajan taakse.

      Poista