Lukijat

maanantai 30. marraskuuta 2020

Ensimmäinen etäväitös on onnellisesti (?) ohi

 


Pandemian vaikutukset ovat jo viime maaliskuusta lähtien olleet läsnä yliopistojen arjessa, mutta vasta viime lauantaina meidän oppiaineessa eli etnologiassa oli ensimmäinen etäväitös. Maija Mäki väitteli aiheesta  Polkuja esihistoriasta tulevaisuuksiin: matkailun tulevaisuuksia ja toimijoita arkeologisilla maastokohteilla ja yhden respondentin vastineeksi olikin kaksi vastaväittäjää, Pauliina Latvala-Harvilahti ja Sanna Lillbroända-Annala. Pauliina oli helsinkiläisenä etänä ja itsekin oli vielä erillisessä tilassa kustoksena, Sannan ja muun väitökseen osallistujien (alle 50 henkilöä turvavälein) ollessa Educariumin tilassa. Tilaisuus striimattiin ja sitä kuunteli parhaimmillaan yli 90 henkilöä. Itse tutkimus löytyy myös verkosta. Tätä etäväitöstä voi myös verrata keväisiin pääsykokeisiin, jotka pidettiin myös netissä, sillä kyseessä on meille sukupolvikokemus. Olemme tätä ennen tottuneet aivan erilaisiin väitöstilaisuuksiin.

Tohtori in spe.

Kyseessä oli ensimmäinen etnologian väitös Turun ylipistossa, sillä oppiaine vaihtoi erinäisistä syistä nimeään elokuussa kansatieteestä etnologiaksi. Kyseessä oli monitieteinen tutkimus, jotta etnologian lisäksi oli vahvasti mukana museologia, tulevaisuudentutkimus, arkeologia, matkailututkimus ja kriittinen kulttuuriperinnöntutkimus muutaman mainitakseni. Käsitteistöä oli lisäksi paljon ja siitä virisi hienoa keskustelua väitöstilaisuudessa.   

Vahinko vain, että tekniikka petti paikoitellen ja keskustelun äänet hävisivät välillä Educariumin ja Arcanumin välillä, kunnes ne palasivat kun varatietokone saatiin päälle. Myös lopussa, jolloin kustoksen piti sanoa, että pyydettyjä puheenvuoroja ei ole, väitöstilaisuus on päättynyt, piti käyttää puhelinta. Respondentin eli Maijan mukaan minun kustoksen zoomini on noiduttu, sillä erilaiset zoom-tapahtumat eivät aina suju kuten pitäisi – aivan kuten ei tässä väitöksessäkään. 


Mutta väitös saatiin onnellisesti ohi ja juhlien aika on sitten kun koronasta on selvitty eli ensi vuoden puolella – toivottavasti. Nyt tapahtumaa juhlistettiin vain juomalla yhdessä lasilliset kuohuvaa Educariumin pihalla.


 

 

 

4 kommenttia:

  1. Ei olisi varmaan Saksassa toiminut niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei, mutta tämä olikin kai oikealta nimeltään hybridiväitös, kun oltiin sekä etänä että osa oli paikalla.

      Poista
  2. Vau! Kuulostaa hienolta ja juhlalliselta tekniikan pettämisestä huolimatta. Harmi, että juhlat jäivät tyngäksi, mutta toivottavasti pääsette juhlimaan sitten ensi vuoden puolella isommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikka on pettänyt kyllä aika monissa, mutta siihen tottuu. Ja juhlat ovat kyllä kevättalvella tai kun päästä tästä pirusta eroon.

      Poista