Muisti katkeaa? Jälleenrakennusajan pappilaa uhkaa purku!

1940-luvun lopulla valmistunut pappilarakennus, kuva Miika Sirkiä (Kittilä-lehti).

Lapin sodan loppuvaiheissa hävitettiin melkein koko Lapin rakennuskanta ja esimerkiksi Kittilän kirkonkylässä tuholta säästyi kirkon lisäksi vain muutama rakennus. Evakon jälkeen koko Lapin valtasi kiihkeä jälleenrakennusbuumi, vaikka sekä rakennusmateriaalista, niin sementistä, nauloista kuin lasista sekä työvälineistä oli huutava pula. Tätä pulaa paikkasi Ruotsin rajan läheisyys, sillä Ruotsista saatettiin jopata monia puuttuvia tavaroita. Toki palaneista raunioista käytettiin hyväksi kaikki se mitä pystyttiin. Esimerkiksi palaneet ja vääntyneet naulat suoristettiin uuskäyttöä varten. 

Nyt viimeisiä jälleenrakennusajan rakennuksia Kittilän kirkonkylässä uhkaa purkaminen, sillä kirkkovaltuusto päätti purkaa 1940-luvun lopussa rakennetun pappilan viime viikon kokouksessa vastaehdotuksesta huolimatta. Tämä pappilarakennus – kuten myös purettavaksi ehdotettu seurakuntakoti – sijaitsevat kirkonkylän asemakaava-alueella. Silti rakennuksia ei ole inventoitu Kittilän kunnan kulttuuriympäristöohjelmissa tai kaavoituksen yhteydessä. Rakennuksia ei jostain syytä – vaikka pappila on harvinainen ja kirkon lisäksi ainoa kirkollinen tuon vanhemman ajan rakennus – ole osoitettu yleis- tai asemakaavassa suojelluksi. Tämä kirkkoa vastapäätä oleva alue, jolla pappila ja seurakuntatalo sijaitseva on osoitettu asemakaavassa kirkollisten ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialueeksi. 

Alueellinen vastuumuseo, joka huolehtii esimerkiksi Kittilän kunnan rakennus- ja kulttuuriperinnöstä, on Rovaniemen Maakuntamuseo. Maankäyttöä ja rakennuslakia suojelevat tietyt lait ja niiden mukaan rakennusta tai sen osaa ei saa asemakaava-alueella purkaa ilman purkamislupaa, jonka ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen hakemuksesta – tässä tapauksessa rakennuksista lausunnon antaa Maakuntamuseo, mutta jo suojelluista rakennuksista kuten 1950 rakennetusta kivikoulusta lausunnon antoi Museovirasto, joka kielsi sen purkamisen.  ELY-keskuksen lausuntoa minulla ei ole nyt käytössäni.

 

“Maankäyttö- ja rakennuslaissa todetaan, että purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen saa merkitä rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä. Lisäksi rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella.” Näinhän tapahtuisi, mikäli esimerkiksi pappilarakennus kaikesta huolimatta purettaisiin. 

Rakennusperintölain tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla voidaan suojella rakennusten lisäksi rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita. Niillä tulee olla merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa, rakennuksen kiinteää sisustusta taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta. Suojeluesityksen voi tehdä ELY-keskukselle. Rakennuksen suojeluesityksen saa tehdä omistaja, valtion viranomainen, kunta, maakunnan liitto ja rekisteröity yhteisö, jonka toimialaan kuuluu kulttuuriperinnön vaaliminen. 

Kaiken lisäksi Kittilän pappilasta – eikä myöskään paljon nuoremmasta seurakuntatalosta – ole nähtävästi laadittu rakennusten kulttuurihistorialliset, rakennustaiteelliset sekä maisemalliset arvot tunnistavaa selvitystä (rakennushistoriallinen selvitys). Miksei, on täysin käsittämätöntä, mutta purkaa halutaan? Tällainen selvitys tulisi laatia ennenkuin edes ajattelee rakennuksen purkamista tai kunnostamista. Jälleenrakennusaika alkoi heti Lapin sodan jälkeen ja vielä kerran: pappila valmistui 1940-luvun lopulla. Nyt elämme vuotta 2020. Rakennushistoriallisen selvityksen laatiminen on tehtävä kiireellisesti. Se tunnistaa niin kulttuurihistorialliset, rakennustaiteelliset kuin maisemalliset arvot, joita kiistatta on olemassa.  

Jälleenrakennusaika oli monin tavoin raskasta ja ankaraa aikaa, niinpä pappilan rakentamisessa auttoi Amerikan luterilaisten seurakuntien avustus, josta on muistona kuparikyltti pappilan seinällä. Tästä oli kuva Kittilä-lehdessä kesällä.  

Kuva Meri Tirroniemi, Kittilä-lehti.  

Kollektiivinen unohtaminen ja kollektiivinen muistinmenetys näkyy jo siinä, miten monissa lappilaisissa kunnissa on suhtauduttu ja suhtaudutaan jälleenrakennusajan vielä harvoihin pystyssä oleviin rakennuksiin. Muisti on valikoivaa ja nyt ovat käsillä viimeiset ajat muistaa tämä tärkeä Lapin sodan jälkeinen jälleenrakennusaika ja muistaa se ja mitä se on merkinnyt. Tuntuu vain siltä, että tämä 2000-luvun eräänlainen taloudellinen nousukausi – jonka nyt korona on katkaissut ainakin hetkeksi – on päättänyt unohtaa ajan, jolloin Lappi nousi tuhkasta jaloilleen ja rakensi kaiken uudestaan. Ei samalla tavalla kuin ennen sotia, mutta aineellisesta ja puutteesta ja sota-ajan ihmisten kärsimyksistä huolimatta.  

Valtuustossa on tehty ehdotus, että kunta ostaisi seurakunnalta pappilan. Miten tämä ehdotus etenee, tiedetään jatkossa. Myös pappilan suojeluehdotus olisi mielestäni – ja rakennusperintöä hoitavien eteläläisten kollegojeni mielestä sopivaa. Jälleenrakennusajan on oltava läsnä Kittilän kirkonkylän maisemassa tämän jälkeenkin. Niitä rakennuksia ei ole enää kovin monta ja niiden soisi säilyvän. Kaikkea ei voi tuhoa, sillä tuhoaminen ja purkaminen kertoo muistin katkeamisesta ja menetyksestä. Tekeekö matkailupitäjä niin? Nyt uhkana on katkaistu lämpö vuoden vaihteessa pappilasta. 

Katso tarkemmin:
Maankäyttö- ja rakennuslaki (1999/132) 118 §, 127 §, 130 §, 139 §.  Kiitos kuvien lainasta tässä.