Georgij Alekseevich (1942-2020)

 

 

Me etnologit tapaamme kentällä monenlaisia ihmisiä. Kun teemme tutkimusta ”elävien ja samaa ilmaa hengittävien” ihmisten parissa, joudumme panemaan itsemme alttiiksi sekä kentällä, että myös kenttätyön päättymisen jälkeen tutkimuksen ollessa valmiina ja julkaistuna.

Ystävyyssuhteet kentällä ovat aina olleet tärkeä osa etnologien työssä riippumatta siitä, missä heidän tutkimuskenttänsä sijaitsevat. Viime vuosina on yhä enenevässä määrin korostettu tiedon palauttamista tutkimuskentälle, kanssatutkijoiden roolia ja vuorovaikutusta tutkijan ja kentän välillä. Sosiaalinen media on tässäkin tärkeässä roolissa. Sosiaalinen media asettaa tärkeitä eettisiä kysymyksiä, sillä sen roolia ei voi vähätellä nykypäivänä. Myös pienet, perifeerisilta tuntuvat maaseutukylät, kuten Untsho, ovat mukana tiedon valtateillä.  Sosiaalinen media ja muu uudenlainen kommunikaatioteknologia ovat tulleet tärkeäksi osaksi tutkimuskenttää ja osaltaan hämärtäneet entisestään kentän rajoja, vaikka tapa käsittää kenttä on muutenkin – esimerkiksi aineiston käsittelyn ja kirjoittamisen vuoksi – muuttunut. Näin kentän rajat himmenevät ja kenttätyö jatkuu kotona ja työhuoneissa.

 

Pojan poika Arslan kesällä 2019. 

Kun haastateltavat muuttuvat ajan kuluessa tutkittavista ystäviksi, kentältä lähtö on tällöin paljon vaikeampaa. Kenttä sijaitsee kaukana, eikä sieltä lähtiessä tiedä, tapaako heitä enää koskaan tai milloin pääse uudestaan käymään kylässä. Yhteydenpitoa helpottavat nykyiset viestintäteknologian ja sosiaalisen median laitteet. Sekä haastateltavat että kenttätyöntekijät ikääntyvät. Se on luonnollista, mutta myös surullista. Samalla kun sosiaalinen media tuo kentän ihmiset meidän lähelle, samalla se tuo joskus myös surullisia uutisia.  

 

Sain äskettäin suru-uutisen Untshosta: asuinpaikan isäntä Georgij Alekseevich on 6.8.2020 siirtynyt tuonilmaisiin. Muistan hänet aina hänet iloisena, ahkerana ja puheliaana, kyläkoulun entisenä maantiedon opettajana, joka oli kiinnostunut maailman asioista. Iltaisin hän katsoi sotaelokuvia ja halusi keskustella niistä ja historiasta. Mitä tapahtui Suomessa, mitä suomalaiset ajattelivat maailman menosta, entä eläkeläisten vointi? Miten Suomessa maaseudulla elettiin jne. kiinnostivat häntä. Usein iltaisin keskustelimme hänen ja Nadjan kanssa maailmanmenosta ja kylän elämästä. Toissa kesänä hän osallistui moniin kylän ei-uskonnollisiin tapahtumiin, kuten nuorten iltaan kulttuurikerholla,  oli katsomassa lausuntakilpailuja, kansanmusiikkikonserttia ja Sketanin teatteria kotiseutumuseolla. Näitä tapahtumia saatoimme kerrata illalla teetä juodessa.

Olin kirjoittanut hänestä kenttätyöpäiväkirjaani mm. seuraavasti: Kun heräsin seitsemän jälkeen, niin talo oli taas tyhjä, sillä sekä Nadja että isäntä olivat ulkotöissä ennen kuin Nadja menee työpaikalla. Isäntä tekee koko ajan jotain työtä. Niittää äpäristöä tai pihaa, vie eläimille ruokaa, hoitaa jotain karjakeittiössä, puuhailee puutarhassa, korjaa satoa, käy kalassa (vähän huonolla onnella). Eilen hän kävi hakemassa vattuja (ei löytynyt metsästä, mutta tuolta alhaalla puron varresta vähän), kävi sienessä, mutta sanoi sienisaalista pieneksi, sillä on ollut kuivaa. Aina tekee jotain. Baron-koira on mukana kauempana, koska Nadja sanoi pelkäävänsä, että hänelle sattuu jotain. Kiitos siitä, että sain tuntea hänet! 

 

Унчо гыч ойган увер: ӱмаште кеҥежым илыме суртнан озаже Георгий Алексеевич тиде тӱня дене чеверласен. Тудым эре весела, пашалан кожмак, кутыраш кумылан да тӱнямбалне мо ышталтмым палаш тыршыше ялысе школын ончычсо географий туныктышо семын шарнем. Поҥгым, эҥыжым погаш, колым кучаш йӧрата ыле. Пеш кугу тау!  (Kiitos Larissalle marinnoksesta.)