Susien paikat, susiraja ja muita viime viikkojen väitöskirjoja

Piirroskuva on Aleksi Lydmanin, ostettu käsityöläismarkkinoilta.

Olen viime aikoina osallistunut kolmeen upeiden, keskenään erilaisten väitöskirjojen väitöstilaisuuksiin. Marraskuussa Kirsi Sonck-Rautio (Turun yliopisto, kansatiede) väitteli Saaristomeren pienimuotoisen rannikkokalastuksen nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista sopeutua tulevaisuuteen kalastajien näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan kalastajien kattavaa ympäristötietoa pitäisi kuunnella nykyistä herkemmällä korvalla. Kuten Saaristomerellä niin monessa muussakin paikassa pienimuotoinen rannikkokalastus on kriisissä. Vastaväittäjänä toimi kulttuuriantropologian professori Hannu I Heikkinen Oulun yliopistosta. Artikkeliväitöskirja (ilman niitä artikkeleja) löytyy täältä.

Joulukuussa Anna Rauhala väitteli Helsingin yliopistossa kutomiseen, meillä arkiseen ja itsestään selvänä pidettyyn käsityötaitoon liittyneistä yksilö- ja yhteiskuntatason merkityksistä 1800-luvun lopulta nykyaikaan. Vanhemmassa neulomisessa ja tämän päivän neulomisessa on Rauhalan mukaan oikeastaan kyse eri ilmiöistä, sillä aiemmin neulominen – kuten sitä kirjakielellä on päätetty nimittää – oli pakollinen ja välttämätön taito, mutta nykyisin se on vapaaehtoinen, iloa tuottava harrastus. Tänään kudotaan – kuten olen tottunut sanomaan – koska se tuottaa iloa, mielihyvää ja rentouttaa. Kutominen auttaa keskittymään  ja sen vuoksi mm. luennoilla kudotaan. Se myös   auttaa selviytymään vaikeista elämäntilanteista. Yksi merkityksellinen hyöty näiden kudontatuotteiden valmistamisessa on, että niitä – ekologisia –valmistetaan läheisille, itselle tai hyväntekeväisyyteen. Minulla oli ilo ja kunnia toimia vastaväittäjänä. Kirja on ilmestynyt Kansatieteellinen arkisto -sarjassa ja löytyy myös täältä.

Kolmas väitös oli kuluneena viikonloppuna kulttuurihistorioitsija Heta Lähdesmäen Susien paikat, jossa hän tarkasteli ihmisen ja suden välisiä suhteita 1900-luvun Suomessa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Jukka Nyyssönen Tromssan Arktisesta yliopistosta. Ihmisen ja suden suhteen lisäksi työn keskiössä ovat niin susien fyysinen sijoittuminen kuin käsitykset suden kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Suomeen. Suden näkökulma tulee esille mm. siinä, että työssä tarkastellaan suden toimijuutta, asia joka on erityisen kiinnostava. 

Mutta missä on se susiraja? Me jotka olemme aina ihmetelleet, että mikä ja mistä on saatu susiraja – erityisesti jos meidän väitetään sieltä olevan kotoisin – on myös tässä työssä selvitetty. Susiraja erottaa alueet, joilla sudet voivat elää romanttisesti ajatellen koskemattomassa luonnossa tapaamatta ihmisiä ja rajan toisella puolella olevat alueet sitten kuuluvat ihmisille töineen ja harrastuksineen. Tämä on mm. median ja muiden luoma kuva 1900-luvulla. Susirajan takana, siis idässä ja pohjoisessa susien piti pysyä, vaikka ei siellä viime vuosikymmenien aikana ole mitään ”koskemattomia” erämaita ollut eikä susista oikein sielläkään ole tykätty. Tätä rajaa susien ei ole ollut suotavaa ylittää, ei ainakaan jos eivät halunneet päästä hengestään. 

Susiraja on täysin kuvitteellinen raja ja voi vain miettiä, että miksi sitä on ylläpidetty. Susirajan ylittäneet sudet pääsivät hengestään, mutta tänä päivänähän yhä enemmän ja enemmän susia on täällä etelässä. 

Susien paikat -kirja julkaistaan Jyväskylän yliopiston NYKYKULTTUURI-julkaisusarjassa. Open Access -versio väitöskirjasta tulee saataville julkaisuarkistoon kuuden kuukauden kuluttua julkaisusta